keskiviikko 29. elokuuta 2018

Takapakkia

Stella on edistynyt oman psyykkisen kasvamisensa kanssa jättiharppauksin varsottuaan. Siitä on tullut niin paljon fiksumpi, rauhallisempi ja kaikin puolin lunkimpi. Mutta: hevosten kanssa tulee vähän takapakkia toisinaan, ja niin kävi meillekin viikonloppuna.


Stellan Aino-lapsella on uusi ystävä, vuotias lusitano-varsa nimeltä Nega. Stella ei ole vielä suhtautunut Negaan kovin ystävällisesti, joskaan se ei ole vielä päättänyt, onko Nega vaarallinen vai ei. Yleensä Stella tyytyy tarkkailemaan kauempaa, kun Aino tekee tuttavuutta Negan kanssa. Lauantaina Stellan ollessa kiinni tarhan ulkopuolella puomissa, se yritti kuitenkin hyökätä Negaa kohti. Kuinka ollakaan, Stella oli kiinni kunnon nahkariimulla ja kestävällä narulla, eikä päässyt mihinkään. Se riuhtoi aikansa, ja lopulta putosi riuhtoessaan polvilleen maahan. Itse seisoin vieressä ja älysin onneksi hypätä sivuun, etten jäänyt alle. Stella nousi ylös maasta ja oli todella hämmentynyt. Se haukotteli seuraavat viisi minuuttia putkeen ja elekielestä huomasi selvästi, että se oli pelästynyt.

Stella ei vaikuttanut satuttaneen itseään, joten satuloin ja lähdin ratsastamaan. Ratsastaessa se oli ensimmäistä kertaa sitten tammikuun, jolloin jätin ratsastuksen tauolle tiineyden takia, todella haluton liikkumaan. Laitoin sen säikähdyksen piikkiin ja myös sen, että tärähdys oli kuitenkin saattanut aiheuttaa vähän kipua. 


Seuraavana päivänä menin uudestaan tallille ja koska satoi vettä, en voinut satuloida Stellaa puomissa vaan vein sen talliin pesukarsinaan satuloitavaksi. Se oli jo siinä vähän levoton, muttei mitenkään erityisen kamala. Tallinomistaja Jaana oli auttanut minua hakemaan Stellan tarhasta (jotta saan sieltä vain Stellan enkä koko laumaa), mutta oli mennyt sen jälkeen sisään, koska normaalisti pääsen itse ratsaille muuten. Mutta tällä kertaa jo taluttaessani Stellaa tallista maneesiin tunsin sen jännittyvän kireälle kuin viulunkieli. Se tanssahteli vierelläni maneesiin ja kun sain maneesin portin kiinni perässäni, huokasin helpotuksesta.

Stella edelleen tanssahteli vierelläni ja silmät vaan pyörivät päässä ja koko hevonen oli päästä kavionkärkiin aivan vauhkona. Totesin, etten millään pääse yksin sen selkään sen ollessa tässä tilassa ja mietin jo soittavani Jaanan apuun. Mutta sitten kuitenkin päätin ensin yrittää saada Stellan rauhoittumaan. Se on kuitenkin hyvin fiksu ja suoraviivainen hevonen, joskin sitä pitää lukea erittäin tarkkaan ja tietää, milloin pitää poistaa painetta ja milloin painetta taas voi lisätä. Tilanteessa, missä se on jo valmiiksi jännittynyt ja jopa vauhko, pitää lähteä poistamaan painetta sen sijaan että alkaisi "näyttämään sille kuka määrää" tai "pistämään sitä ruotuun".

Stellan ottaessa jännittyneitä raviaskeleita siinä vieressäni tuli ihan sellainen olo, että se varmaan luuli lauantaisen maahan mätkähtämisensä olevan minun aiheuttamaani ja että se ei enää pitänyt minua turvallisena ihmisenä. Olen tehnyt niin paljon töitä sen kanssa saavuttaakseni sen luottamuksen, ja nyt kaikki oli menetettyä yhden pienen kommelluksen takia (joka sekin oli ihan Stellan itsensä aiheuttama).



Stellaa pitää osata lukea mutta Stella osaa myös erittäin hyvin lukea ihmistä. Niinpä päätin, että nyt olen ihan zen ja osoitan taas olevani turvallinen, ja luottamuksen arvoinen. Taluttelin Stellaa rauhassa enkä välittänyt sen steppaamisesta ja riekkumisesta. Kaksikymmentä minuuttia meni, ja sitten yhtäkkiä koko hevosen ilme muuttui. Korvat kääntyivät eteenpäin ja silmiin syttyi taas se tuttu, ystävällinen katse. Siinä se oli, se tuttu Stella! Nousin selkään Stellan seistessä paikallaan kuin patsas, siis kuten se aina normaalistikin tekee. Ratsastin, tulin alas selästä ja vein Stellan takaisin talliin. Purin varusteet, harjasin ja vein sen tarhalle, ja hetkeksi jäätiin seisomaan puomille. Stella laski päänsä syliini, kuten se usein tekee. Valtakunnassa kaikki siis hyvin!

Olin nyt ratsastanut kaksi päivää putkeen, mitä en normaalisti tee koska kyseessä on vasta nuori, äitiyslomalta hommiin palaileva hevonen. Niinpä maanantaina Stella sai pitää vapaapäivän, ja tuumin, että se kaipaa tuumaustaukoa myös minusta. Niinpä en näyttänyt naamaani tallilla ennen kuin vasta eilen tiistaina, jolloin Stellalla ja Ainolla oli vuolu ja kävin pikaisesti myös ratsastamassa. Laitoin Stellan kuntoon puomissa ja se seisoi siinä kuin patsas. Selvästikin se oli ymmärtänyt, että riekkuessa voi käydä huonosti. Vaikka eilen oli poutapäivä, halusin silti maneesin seinät ympärilleni siltä varalta, että taas tulee vauhkoontumiskohtaus. Mutta ei, Stella oli normaali, reipas itsensä. Sillä oli intoa ja energiaa ja se tarjosi koko ajan laukkaa. Tuumin, että se on ansainnut jotain kivaa ja niinpä koko eilinen ratsastus olikin vain päätöntä laukkaa maneesissa. Mutta molemmilla oli hauskaa!


Ratsastuksen jälkeen mietin, miten onnellinen olen tästä hevosesta! Vaikka se välillä aiheuttaakin minulle harmaita hiuksia ja minä sille sekakarvoja runkoon, pääosin meillä on yhdessä kivaa!

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Palluraterkuin 
Jenni

maanantai 27. elokuuta 2018

Talliniksi: Se kaikkein paras rehumössönsekoituskauha

Sementiksi muuttunut pellavansiemenlima ja katkennut kauha. Kuulostaako tutulta? Täällä ainakin. Ei tarvita kuin pikkuisen liian vahva ranneliike ja tavallinen kauha katkeaa mössöön. Mutta sittenpä sen keksin! Lasten hiekkalapio kestää paljon vääntämistä, sen muotoilukin on kuin luotu painavan rehumassan kääntelyyn!


Itse ostin Plaston kauhan, se maksoi 60 senttiä ja on Suomessa tehty. Ja voi miten ihanasti se sekoittaakaan jämäkän pellavansiemenmössönkin! Eikä ollut hinnan kiroissa.


Ihanaa näissä on myös se, että on saatavilla monia eri värejä! Hyvä saatavuus on myös plussa, omani ostin ihan Prismasta.


Pidätkö tallinikseistä? Silloin sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Antoisia mössönsekoitushetkiä kaikille!

Palluraterkuin
Jenni

perjantai 24. elokuuta 2018

Sunnuntain Pallurointia

Viime sunnuntaina tuli ratsastettua pitkästä aikaa koulusatulalla! Sain kaverini Pilvin vielä kuvaamaan, joten tässä on kuva- ja videomateriaalia ratsastuksesta.





 Tässä ylläolevassa kuvassa näkyy hyvin yksi ratsastukseni suurimpia ongelmia: katse on hevosen säässä! Ei edes niskassa, jonne monet tykkäävät tuijottaa, vaan säässä...




 Onneksi joskus onnistun katsomaan sinne menosuuntaankin!










 Ja sitten niitä videoita:

Linkki Youtubeen: https://youtu.be/vBwujvoSz7I


Omaa menoaan on kyllä toisinaan niin karua katsella! Mutta: se on myös hyvin opettavaista! Huomaa, että se takapuoli pitäisi joko laittaa sinne penkkiin tai nostaa kokonaan pois, mutta ei jotain siltä väliltä... Mutta mukavaa on huomata myös se, että niin kauheaa kuin se meno joskus onkin, silti on myös toivoa!


Linkki Youtubeen: https://youtu.be/DVgtu-T-iik

Siirtymisiä:
Linkki Youtubeen:  https://youtu.be/HPCchuxrwyc


 Pallura on kyllä niin mainio ratsastaa ja se tekee tosi hyvin töitä jopa tällaisen tätiratsastajan kanssa. 

Piakkoin olisi tarkoitus saada Pallurainen myös ammattilaisen alle ekaa kertaa, sitä odotan innolla!

 Kiittäminen on kaikista tärkeintä!! Ja tämä hevonen ansaitsee aina joka menosta isot kiitokset <3

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Palluraterkuin
Jenni


maanantai 20. elokuuta 2018

Kypärä kannattaa: Elämää aivovamman kanssa

Pidämme ystäväni Elinan kanssa yhteyttä päivittäin (Elinan miehen mielestä vähän vähempikin riittäisi). Joka päivä vaihtuu ainakin muutama viesti, yleensä kymmeniä. Niinpä ihmettelin vähän, kun eräänä huhtikuisena iltana Elinasta ei kuulunut mitään. Monen tunnin radiohiljaisuus ei ole meille normaalia.

Selitys tuli myöhään illalla: Elina oli pudonnut hevosen selästä ja viety ambulanssilla sairaalaan. Kaikki vaikutti kuitenkin olevan hyvin, Elinaa seurailtiin yön yli ja seuraavana päivänä hän pääsi kotiin. Totuus kävi kuitenkin ilmi vasta muutamaa päivää myöhemmin: tälli oli ollut sen verran paha, että aivotärähdyksen sijaan Elina olikin saanut aivovamman. Yksi lyhyt ratsastus ja seuraus, joka vaikuttaa Elinan elämään pitkän aikaa.



25-vuotiaan Elinan toipuminen on ollut melko hidasta, mutta hän on ihan uskomaton tsemppaaja. Halusin haastatella Elinaa blogiin, jotta te kaikki lukijat saisitte kurkistuksen aivovammasta kärsivän ihmisen elämään.

Miten onnettomuutesi sattui?

Olin hakenut silloiselle nuorelle ylläpitohevoselleni satulan sovitettavaksi. Testasin satulaa ratsain ja ilmiselvästikin se oli epäsopiva, sillä hevonen alkoi protestoida sitä voimakkaasti hyppien pystyyn ja pukitellen. Putosin kaulan yli maahan oikea ohimo ja olkapää edellä. Olin maannut vähän aikaa reagoimatta maassa kunnes nousin ylös. Hetken aikaa kaikki vaikutti normaalilta, mutta sitten aloin valitella huimausta ja sormien puutumista, olin sekava sekä kyselin toistuvasti, missä hevonen on.

Muut tallillaolijat soittivat ambulanssin ja minut vietiin sairaalaan, kirurgian päivystykseen mahdollisena selkävammapotilaana. Olkapäästä otettiin röntgenkuva ja päästä CT-kuva. Kummastakaan ei löytynyt mitään, mutta koska tälli oli kova, jäin sairaalaan tarkkailtavaksi yön yli. Aamulla kirurgisen päivystävä lääkäri kotiutti minut aivotärähdyspotilaana ja teki lähetteen aivovammapolille ja pään magneettikuvaukseen.

Miten sait aivovammadiagnoosin?

Sain diagnoosin vasta kolmen päivän kuluttua onnettomuudesta eksyttyäni kotikadullani. En muistanut, miten kotiin pääsee ja yritin soittaa mieheltäni apua. En kuitenkaan saanut häntä kiinni, mutta onneksi älysin ottaa avuksi puhelimen navigaattorin ja löysin kotiin. Olin ollut kotoa muutaman sadan metrin päässä, mutta en vain käsittänyt, miten sinne pääsee.

Mieheni soitti päivystykseen estelyistäni huolimatta, ja sieltä kehotettiin tulemaan käymään. Pääsin neurologin vastaanotolle. Neurologi diagnosoi minulla vähintään lievän aivovamman ja lupasi kiirehtiä lähetettäni aivovammapolille. Pään magneettikuvaukseen pääsin viikon päästä ja myöhemmin aivovammapolille neurologisiin testeihin.

Sinulla oli kypärä päässä onnettomuushetkellä. Uskotko, että tilanne olisi ollut pahempi ilman kypärää?

Ehdottomasti. Luulen, että ilman kypärää en olisi enää välttämättä edes hengissä. Ainakin aivovammani olisi todennäköisesti vakavampi!

Minkälaisia oireita aivovammasi aiheuttaa?

Pahin oireista on varmaankin väsymys. Tarvitsen nykyään unta vähintään 12 tuntia vuorokaudessa ja silti saatan olla väsynyt koko päivän. Univelka ja aivotyö aiheuttaa aivosumua.

Päätäni särkee nykyään päivittäin ja aivovamman myötä sain myös migreenin, josta en ole aikaisemmin kärsinyt. Muistini on huono ja tunneälyni on kärsinyt, en ymmärrä esimerkiksi mitään "rivien välistä".

Tarkkaavaisuuteni säätely on huonoa, samoin aloitekykyni. Minulla on vaikeuksia oppia uusia reittejä tai hahmottaa tilaa ja etäisyyttä. Myös lukihäiriö, josta olen kärsinyt koko elämäni, on pahentunut.

Minulla on myös neglectiä, joka on harvinaisempi oire. Se aiheuttaa sen, etten hahmota, mitä vasemmalla puolellani tapahtuu. Mikäli neglect ei helpota, en todennäköisesti voi enää ikinä ajaa autoa.

Millaisia haasteita aivovamma aiheuttaa sinulle arjessa?

Suurimpia haasteita on se, etten saa ajaa autolla, ja se, etten osaa juurikaan liikkua yksin missään uusissa ympäristöissä. Alkuun yksin liikkuminen kiellettiin kokonaan.

Minun on myös vaikea oppia hahmottamaan uusia asioita, esimerkiksi uusia reittejä. Autossaolo aiheuttaa pahoinvointia ja esimerkiksi rappusia on vaikea kulkea. Kauppareissusta en selviä yksin edes ostoslistan kanssa ja keskittyminen on vaikeaa.

Juhlissa pyydän onnittelumaljasta alkoholittoman version, sillä aivovammasta kärsivälle ei alkoholia suositella lainkaan.




Olet ammatiltasi sairaanhoitaja. Onnettomuuden jälkeen et ole voinut käydä töissä. Uskotko vielä pääseväsi takaisin työelämään?

Ehdottomasti! Halu päästä takaisin töihin on kova. Toivon pääseväni takaisin vielä tämän vuoden puolella.


Toipumisesi on ollut hitaanlaista, etkä ole päässyt esimerkiksi palaamaan töihin niin nopeasti kuin olisit halunnut. Oletko kuitenkin optimistinen tulevaisuuden suhteen?

Olen! Olen vielä nuori ja mahdollisuudet toipua ennalleen ovat erittäin hyvät. Tällä hetkellä elämä on vaikeaa, mutta uskon tilanteeni paranevan. Kehitystä on kuitenkin tullut koko ajan, vaikka se onkin ollut hidasta. Yleensä merkittävin kuntoutuminen tapahtuu kahden vuoden sisällä aivovamman saamisesta, joten tässä on vielä aikaa! Toki vammasta saatta kuitenkin jäädä pysyviäkin vaurioita, mutta sen näyttää aika.


Miten vakuutusyhtiö on suhtautunut vammaasi?

Se on korvannut lääkärikuluja ja -käyntejä sekä vaatteet ambulanssissa leikattujen tilalle ja uuden kypärän. Tällä hetkellä odotan päätöstä kuntoutuksen korvaamisesta, tähän asti olen maksanut siitä potilaalle koituvat kulut itse. 

Käyt neuropsykologisessa kuntoutuksessa. Millaista se on?

Käyn kuntoutuksessa kaksi kertaa viikossa. Ollessani neuropsykologisissa kokeissa aivovammapolilla pärjäsin todella huonosti. Neuropsykologi sanoi, että jopa arvaamalla olisi todennäköisesti pärjännyt paremmin. Tällä hetkellä käyn julkisen terveydenhuollon kuntoutuksessa. Vakuutusyhtiön päätöksellä pääsen mahdollisesti yksityiselle, sillä julkisen puolen kuntoutuksessa ei voi käydä pitkään.

 Neuropsykologiset testit tehnyt neuropsykologi neuvoi tekemään lasten palapelejä, mutta minua kuntouttava sanoi, ettei minun kannata tehdä niitä. Lasten palapelit ovat minulle vielä liian vaikeita.

Aiotko palata vielä hevosen selkään, jos vointisi sen sallii?

Kyllä! Kerran olen jo ollut vanhan luottohevosystävän selässä, mutta siitä tuli vielä paha olo. Toivottavasti pääsisin kuitenkin pian taas ratsastamaan! Palluraa olenkin muutaman kerran käynyt moikkaamassa ja tallillakäymistä kaipaan kovasti.


Huolimatta aivovamman tuomista haasteista Elinan usko tulevaisuuteen ja kuntoutumiseen on kuitenkin luja. Aivovamman kanssa ei kuitenkaan ole leikkimistä! Elinan terveiset Pallurablogin lukijalle ovatkin selvät: Käyttäkää kypärää!


Lisätietoa aivovammasta: http://www.aivovaurio.fi/
 

 

torstai 16. elokuuta 2018

Eilistä pallurointia - videomateriaalia!

Käytän aina tilaisuuden hyväksi, jos kentän laidalla on joku, joka joutaa kuvaamaan. Varsinkin jos ratsastaa yksin, ilman opetusta, on todella opettavaista katsoa omaa ratsastustaan videolta. Huomaa niin paljon paremmin, mikä kaipaa vielä parantamista ja missä asiassa kehittymistä on tapahtunut.

Eilen saatiin Palluran kanssa meille kuvaaja hetkeksi kuvaamaan menoa. Videot on kuvattu kännykällä joten laatu ei ihan päätä huimaa, mutta selvän saa kuitenkin!

Linkki videoon Youtubessa: https://youtu.be/_HzTvyvqxQo


Stella on vielä edestä epätasainen eikä jaksa koko ajan kantaa itseään. Mutta sillä on kuitenkin hyvä tahti ja se on kohtuullisen hyvin tasapainossa ollakseen vasta nelivuotias ja juuri mammalomalta palannut!

Linkki videoon YouTubessa: https://youtu.be/GpIZVffdsYQ


Laukannostot meillä ovat vielä vähän hakusessa. Stella kyllä ymmärtää avut, mutta sillä kestää vielä jonkin aikaa, että se saa jalkansa haettua alleen ja pääsee ponnistamaan laukkaan. Itse laukka kuitenkin on ihan ok. Tahdikasta ja tasapainoista. Toki voimaa tarvitaan lisää vielä rutkasti, mutta kyseessähän on vasta nuori ja tekemätön hevonen.

Linkki videoon YouTubessa: https://youtu.be/e-4kd8S095c

Tästä se taas lähtee! Nyt lähdetään pikku hiljaa kadottamaan tuota mahaa (sekä ratsastaja että hevonen!) ja rakentamaan lihaksistoa, jolla kantaa itseään. Itse olen koittanut nyt kiinnittää paljon huomiota omaan suoruuteeni ja pyrkiä korjaamaan vinouttani, jotta saataisiin kohtuullisen suora Stella vielä pysymäänkin suorana. Toki silläkin on heikompi ja vahvempi puoli, kuten hevosilla aina, mutta en halua tehdä omista ongelmistani sen ongelmia enkä pahimmassa tapauksessa vielä kipeyttää sitä omalla vinoudellani.

Ratsastukset pidetään edelleen lyhyinä, sillä on paljon parempi mennä lyhyt pätkä laadukkaasti niin, että sekä hevonen että ratsastaja jaksavat tehdä töitä, kuin ryskyttää menemään liian kauan niin, että pakka leviää totaalisesti. Eilen ratsastin 25 minuuttia, josta työskentelyä oli kymmenisen minuuttia.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä ylpeä hienosta Pallurasta! Se on kuitenkin vasta neljä ja varsomisen takia todella vähän ratsastettu ja kaiken lisäksi vielä ihan harrastelijan (eli minun itseni) sisäänratsastama. Paljon on vielä tekemistä, mutta siitä tulee vielä isona niin hieno!


Palluraterkuin
Jenni

tiistai 14. elokuuta 2018

Kuinka pukea meksikolainen turpahihna oikein

Tuossa selaillessani verkkokaupoissa suitsia aloin lähes näkemään punaista, sillä niin monessa myyntikuvassa oli puettu meksikolainen turpahihna väärin! En siis yhtään ihmettele, että moinen tapa pukea kyseinen turparemmi elää sitkeässä, kun tuotekuvissakin on niin.

Edellisellä hevosellani käytin meksikolaista turparemmiä, joten sen pukeminen on tullut tutuksi. Tarkoitushan on tietenkin pukea se mahdollisimman hevosystävällisesti. (Se, että onko turparemmi koskaan hevosystävällinen, onkin ihan toinen juttu ja vaatisi vähän syvällisempää pohdintaa). Yritän  havainnollistaa tässä kuvien avulla, miten meksikolainen puetaan oikein.

Pallura joutui tässä nyt koe-eläimeksi, jotta saatiin havainnollistavat kuvat otettua. Voin kuitenkin vakuuttaa, että Palluraista ei vahingoitettu kuvauksissa, sillä turparemmi oli löysällä. Pahoittelen kuitenkin kuvien laatua, sillä ne on räpsitty kännykkäkameralla hämärässä tallissa.




Väärä tapa pukea meksikolainen on se, että renkaat tulevat suoraan poskiluiden päälle, kuten ylläolevissa kuvissa. Kun turparemmi kiristetään, aiheuttaa solkien painaminen täysin tarpeetonta kipua hevoselle.

Oikea paikka meksikolaisten renkaille onkin poskiluiden takana!


meksikolainen turparemmi

Kun renkaat on sovitettu poskiluun taakse, ne lepäävät tasaisesti eivätkä pääse painamaan poskiluita. Toki tällöinkin on tärkeää muistaa, ettei turparemmiä saa kiristää liian kireälle, vaan remmin ja hevosen väliin on mahduttava ainakin kaksi sormea, mutta mieluummin vielä useampi.

Me ollaan Palluran kanssa luovuttu tästä turparemmistä, ja itse asiassa nämä meksikolaiset suitset päätyivätkin myyntiin Facebook-kirppikselle heti kuvaussession jälkeen. Näistä tehtiin erittäin nopea ja onnistunut kauppa kaikkien Facebook-kirppistaiteen sääntöjen mukaan! (Kuvissa ollut liian pitkä Turtle Top -kuolain päätyi kirppikselle myös.) Nykyään meillä on käytössä ihan tavallinen enkkuturpis ilman alaturpista ja se enkkuturpiskin jätetään niin löysälle kuin mahdollista. Paljon mennään ilman turparemmiäkin.

Tässä vielä pari kuvaa edesmenneen Veera-tammani oikein sovitetuista meksikolaisista:


Nämä istuivatkin Veeralle paremmin kuin Stellan meksikolaiset sille. Näissä tuli tuo turparemmin alaosakin tarpeeksi pitkälle ylös, jolloin solki ei jäänyt vahingossakaan nipistämään suupieltä. Tärkeää on myös sovittaa tuo meksikolaisen nenälaatta tarpeeksi ylös, jotta turparemmin alaosa ei jää painamaan hengitysteitä.

Ei ollut muuten anatomisesti muotoiltuja niskahihnoja silloin yli 10 vuotta sitten, kun nämä suitset on ostettu. Nämä Equilinen meksikolaiset suitset olivat silloin hienointa, mitä rahalla sai. Pahaa-aavistamaton isäni, joka lupasi minulle nimpparilahjaksi silloin suitset, pulitti näistä 299 euroa. On väärin väittää, ettei onnella ole hintaa, sillä ainakin sinä kyseisenä päivänä tyttären onnen hinta oli 299 euroa!

Toivottavasti näistä pukemisohjeista on jollekin iloa!

Palluraterkuin
Jenni


lauantai 11. elokuuta 2018

Talliniksi: DIY-keksit hevoselle

Tänä vuonna on ollut hyvä omenavuosi, vähän liiankin hyvä. Olen tehnyt omenapiirakkaa, omenapaistosta, omenasosetta, ja kantanut omenoita selkä vääränä tallille. Mutta niitä tulee enemmän kuin mitä hevoset ehtivät syömään. Niinpä päätin jatkojalostaa osan vähän säilyvämpään muotoon eli hevosenkekseiksi! Parasta näissä on se, että näissä ei ole lisättyä sokeria.



Keksit hevoselle

Aineet:
Omenasose:
omenoita
tilkka vettä
kanelia

Keksit:
2 dl omenasosetta
 2 dl ruisjauhoa
3 dl vehnäjauhoa
1 dl kaurahiutaleita

Tee näin:

1. Valmista omenasose. Itse olen tehnyt sitä aina ison satsin kerralla, loput pakastan. 10 litrasta omenoita tulee n. 3 litraa sosetta.



Lohko omenat ja poista siemenkodat. Kuoria ei tarvitse, paitsi jos haluat sileää sosetta.

Keitä omenoita pienessä vesitilkassa noin 5-10 minuuttia, kunnes ne pehmenevät. Mausta kanelilla. Soseuta sitten sauvasekoittimella soseeksi.

2. Sekoita muut ainekset omenasoseeseen. Tee taikinasta jämäkkää, jos se uhkaa jäädä löysäksi, lisää jauhoja.




3.Muotoile pieniä palloja, jotka painelet sitten uunipellille ohuiksi kekseiksi. Älä tee liian paksuja, sillä muuten ne eivät kovetu! Näille ei tarvitse jättää pellille leviämisvaraa.


4. Paista 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä. Valmiita!

5. Mikäli keksit eivät kovetu, voit vielä kuivattaa niitä 75-asteisessa uunissa viitisentoista minuuttia. 
Säilytä keksit kannellisessa astiassa.




Näissä kekseissä hyvää on myös se, että näihin voi upottaa kuiva-ainekaapista kaikki vanhentumassa olevat jauhot ;) Ihan hyvin voi siis käyttää muitakin jauhoja, kuin ohjeessa mainittuja. Itseltäni vain sattui löytymään niitä kaapista.

Myönnän auliisti palkkaavani Stellaa nameilla. Se ei ole maailman miellyttämishaluisin hevonen, mutta se on ahne. Niinpä sen saa namin avulla tekemään lähes mitä tahansa. Tykkään kuitenkin käyttää mahdollisimman vähäsokerisia vaihtoehtoja, ja näissä nyt ei ole muuta kuin omenoiden oma sokeri. Stellalla ei ole kaviokuumetaustaa, mutta suomenhevosena sillä on kuitenkin riski siihen. Siksi meillä suositaan vähäsokerisia vaihtoehtoja ja talvellakin juotan Stellaa melassiveden sijasta Greenline-vedellä.



Palluralle ainakin kelpasi ja lisääkin olisi vailla!

Maukasta viikonloppua kaikille!


Palluraterkuin
Jenni

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Pikkuhiljaa takaisin satulaan

Helteet päättyivät ja niin päättyi Palluran kesälomakin! Maanantaina kapusin ensimmäistä kertaa selkään pitkästä aikaa, ja tällä kertaa vielä niin, että Aino-varsa jäi ystävänsä Taikaponin kanssa pihattoon, eikä tullut mukaan.

Viimeksi olen ratsastanut Stellalla ennen helteitä. Silloin varsomisesta oli kulunut pari kuukautta, ja muutaman kerran ratsastin maneesissa siten, että Aino oli taluttajan kanssa mukana maneesissa hengailemassa. Muutaman kerran ratsastin myös laitumen vieressä menevällä polulla edestakaisin siten, että Aino jäi omalle puolelleen aitaa, mutta näköyhteys äitiin oli koko ajan.



Pallura on ihan käsittämättömän lunki ja rohkea tyyppi nelivuotiaaksi, eikä se ollut millänsäkään laidunten välissä ratsastamisesta. Reippaan ratsastajan kanssa se menee varmaankin minne tahansa.

Yleisöä!



Taikaponi on Ainon tuki ja turva!

Sittemmin Stella, Aino ja Taika muuttivat pihattoon helteiden ajaksi. Vaikka laitumellakin on varjoa, pihattoon pääsi vielä paremmin kuumuutta ja ötököitä pakoon. Nyt on jo viilentynyt, mutta nämä ovat edelleen pihatossa, koska ovat viihtyneet siellä niin hyvin.

Minä olin varmasti eniten suunniltani siitä, kun Aino jäi ensimmäistä kertaa ilman äitiä pihattoon. Stella ei ollut millänsäkään ja lähti innoissaan maneesiin. Vauhtia ja intoa sillä oli hurjasti! Tauko oli näköjään tehnyt terää.


Eilen mentiin ihan ekaa kertaa uudessa kodissa kentälle ratsastamaan. Saimme kaveriksi Ainon omistajan Jaanan Helmi-tammallaan ja olikin varmasti ihan hyvä, että ekalla kerralla oli kaveri mukana. Kentältä oli myös näköyhteys pihattoon, joten pystyimme samalla vahtimaan Ainoa.

Jaanan kanssa emme voineet kuin ihmetellä, miten fiksuja sekä äiti että tytär olivat! Stella keskittyi täydellisesti työntekoon vaikka oli ekaa kertaa kentällä ja toista kertaa ilman Ainoa. Ja Aino oli ihan rauhallisesti pihatossa Taikaponin kanssa.


Luulen, että paljon apua yksinjääntiin on ollut siitä, että Stella on ollut usein harjattavana puomissa toisella puolella aitaa. Näin Aino on tottunut siihen, että vaikka äiti ei olekaan koko aikaa kosketusetäisyydellä, se tulee aina takaisin.

Meidän kaikki ratsastukset ovat edelleen todella lyhyitä, työskentelyaika on 10-15 minuuttia kerrallaan. Täytyy ottaa iisisti, jotta mammalomalta palaava Stella ei joudu liian koville. Mutta liikuntaa on nyt kyllä syytä lisätä, sillä loma on tehnyt tehtävänsä: Stella on lihonut!


Stellahan oli heti varsomisen jälkeen todella timmissä kunnossa, mutta nyt on mahaa alkanut kertyä, kiitos huolellisen ruokinnan! :D Mutta eiköhän tuo tuosta tokene jahka pääsee liikkumaan ratsain ja maasta käsin taas. Eilen huomasin, että tuo maha liikuttaa satulaakin vähän eteenpäin (kuten näkyy yllä olevasta, ratsastuksen jälkeen otetusta kuvasta). Täytyy varmaan ottaa taas hetkeksi panssarivyö käyttöön, kunnes saa elintasomahan vähän sulamaan.


Vaikka ratsaille pääsee edelleen vain vähäksi aikaa kerrallaan, en voi muuta kuin olla iloinen tästä upeasta tammasta! Se on niin fiksu ja aivan huipputyyppi. Olen niin onnentyttö!

Palluraterkuin
Jenni