maanantai 27. heinäkuuta 2020

Talliremppa edistyy hitaasti mutta varmasti

Taas on vierähtänyt tovi edellisestä blogipostauksesta, ja jälleen kerran vetoan kiireisiini! Kun tekee kokopäivätyötä ja yrittää siinä samassa remontoida tallia, ei blogille ole jäänyt kauheasti aikaa. Mutta nyt vilautan teille pikaisesti, mitä tallissa on saatu aikaan!
Talliin on tullut lisää karsinoita! Sisälle tullessa vasemmalle puolelle on saatu valmiiksi kaksi uutta karsinaa. Toinen karsiointa on kooltaan yhdeksän neliötä ja toinen vähän reilu yhdeksän.


Karsinat ovat vielä maalia vailla, joten ne näyttävät vähän rujoilta. Ne on suurimmaksi osaksi tehty tallissa jo olleiden karsinoiden materiaaleista, jotain uuttakin on ostettu. Pääosin on kuitenkin menty sillä, mitä on ollut jo valmiina.


Oikealla puolella on rehuhuone, Mini-Men karsina ja perällä Palluran ja Viljon karsinat. Palluran karsinan oikealta puolelta pääsee vielä varustehuoneeseen, siitä teen erillisen postauksen jahka ehdin!

Meillä on pieni rehuhuone, joka on sistutettu - milläpä muillakaan - kuin Ikean Sortera-laatikoilla! Seinällä jo valmiina olevan hyllyn maalasin valkoiseksi ja hyödynsin lisärehuhyllyksi. Heinät meillä on osaksi tallinvintillä (pikkupaalit) sekä riihessä, missä on isot kuivaheinäpyöröt.

Myös talikot sun muut ovat vihdoin löytäneet tiensä turvallisesti seinälle, pois tieltä.

Tallissa on vielä paljon hommaa, minulle maalaushommia ja sähkärille vähän valaistus- ja pistorasiahommia, sekä myös putkarille töitä, jotta saadaan pesupaikalle vielä vesipiste. Mutta pikku hiljaa aletaan olla voiton puolella!
Laittelen lisää kuulumisia ehtiessäni sekä kerron myös kenttäprojektista! Mutta nyt toivotan teille supersuloisen Mini-Men myötä ihanaa alkanutta viikkoa!

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Kuivikkeen valinnasta

Huoh, Suomen ihana kesä. Hevoset ovat palanneet normirytmiin, eli aamulla sisään ja illalla ulos, sillä joka ikinen päivä sataa. Siis ihan joka ikinen. Niinpä päätinkin kirjoitella teille kuivikeasioista, sitä kuiviketta kun kuluu nyt normitahtiin, kun hevoset eivät ole ulkona 24/7.

Nykyään on tarjolla jos jonkinmoista eri kuivikelajia. Löytyy ne perinteiset eli puru, olki ja turve, mutta niiden rinnalle on lisäksi tullut olkipellettiä, hamppupellettiä, puupellettiä, ruokohelpipellettiä...

Puru olisi varmaankin ehkä helpoin ja ainakin hankintahinnaltaan edullisin, sillä sitä saa sahoilta edullisesti, ja paalitavarakin on vielä kohtuuhintaista. En kuitenkaan halunnut kuivikkeeksi purua, sillä sen maatuminen on hidasta eikä monikaan halua sitä peltoonsa. Minulla tosin on lannanluovutussopimus lähikunnan maanparannusaineita valmistavan yrityksen kanssa, ja sinne saa viedä ihan kaikkia kuivikelajeja, joten sinänsä sillä ei ole väliä. Haluan kuitenkin käyttää lantaa maanparannusaineena omassa puutarhassani, tosin en tiedä, onko se nykyään laillista? Tuntuu, että hevosenlanta on demonisoitu heti ydinjätteestä seuraavaksi. Eli jos haluan laittaa ruusupensaan juurelle palanutta hevosenlantaa ilman, että käännän sen heti maan sisään, syyllistynkö ympäristörikokseen?

Turvetta en halua siksi, että sen nostaminen ei ole ympäristöystävällistä. Lisäksi se imee kaiken valon. Plussapuolena siinä kyllä olisi todella hyvä ammoniakin imukyky sekä hajuttomuus.

Päädyin ostamaan kokeeksi Hankkijalta olkipellettiä pikkusäkeissä, niissä 20 kilon. Ja kuinka ollakaan, sehän toimi! Yhden 9 neliön karsinan perustamiseen meni kuusi säkkiä. Sen jälkeen menekki on ollut Palluralla noin säkki per viikko, sillä vaikka se on todella siisti pissa- ja kakka-asioissa, se pissaa melkoisen paljon sisään, sillä se ei voi pissata ulos. En tiedä miksi, mutta se pidättelee aina, että pääsisi sisään pissalle. Aika jännä juttu sinänsä, sillä ostin sen tallilta, jossa se oli ulkona 24/7 suojanaan vain katos, jota ei oltu kuivitettu. Luulisi siis, että olisi tottunut pissaamaan ulos? 

Mini-Mellä kuivikemenekki on todella vähäistä, sille saa lisätä säkillisen vähän vajaan kuukauden välein. Se pissaa vähän, osaa pissata myös ulos, ja se on todella siisti karsina-asukki.

Olkipelletti on siis todellakin pelletiksi puristettua olkea. Sen imukyky on todella hyvä ja se on valoisaa. Se imee myös hajuja kohtuuhyvin, joskaan ei ole ihan turpeen veroista siinä asiassa. Olkipelletti myös maatuu nopeasti; siitä luvataan tulevan 3 kuukaudessa multaa! Tämä olikin yksi syy siihen, miksi päädyin olkipellettiin, sillä saan siitä nopeasti maanparannusainetta puutarhaprojekteihini! Olkipelletti on myös mielestäni helppoa siivota (ainakin kun on näin siistejä hevosia!).
Alkuun luulin myös, että olkipelletti on melkoisen pölyämätöntä, mutta se johtui vain siitä, että alkuun karsinat oli pakko kastella, jotta olkipelletin sai muhjuuntumaan patjamaiseksi, ettei se vaan olisi luistanut hevosen jalan alla karkuun. Tästä pääsemmekin olkipelletin miinuspuoleen: se on pakko kastella ainakin karsinaa perustettaessa, ja myöhemminkin, mikäli hevonen syö pellettiä. Muutaman hevosen tallissa kasteleminen ei ole ongelma, mutta voisin kuvitella, että isommassa tallissa se käy äkkiä työlääksi. Pallura maisteli alkuun pellettiä, joten olen kastellut nämä niille myöhemminkin. Jotkut sotkevat uuden pelletin vain vanhan kuivikkeen joukkoon, jolloin hevonen ei sitä syö, ja jos ei ole taipumusta syödä, ei välttämättä tarvitse uutta pellettiä sotkea tai kastella. Hevosesta riippuu siis. Mitä tulee pölyämiseen, sanoisin, että samanlaisen pölykerroksen jättää jälkeensä, kuin turvekin.

Mitä tulee kustannuksiin, pikkusäkit maksavat Hankkijalla 6,90 (sis. alv) kappale, ja näitä kuluu Palluralla kuukaudessa noin neljä. Näin oleen kuivikekustannukseksi tulee perustamisen jälkeen 27,60 euroa/kk, joka on mielestäni kohtuullinen hinta kuivikkeesta. Aion vielä selvitellä, tulisiko suursäkeissä ostaminen halvemmaksi. Siinä hintaa nostaa tietenkin rahti, vaikka suursäkki sinänsä olisi halvempi.

Olen tietenkin tarkan markan vartijana käytellyt pois vielä edellisiltä asukkailta jäänyttä purua. Tilalla ei ole ollut hevosia ainakaan pariin vuoteen, ja vaikka puru onkin ollut katoksessa, se on kuitenkin ollut maata vasten, ja edelleen käyttökelpoista. Tästä voi vähän päätellä, miten nopeasti (eli hitaasti!) puru maatuu!



Mini-Me on tässä kuvassa vielä vanhassa karsinassaan, sittemmin se on joutunut muuttamaan vähän pienempään karsinaan.

Tällä hetkellä säätiedote lupaa, että sää sekä lämpenisi, että kuivuisi, joten saa nähdä, saako meillä hevoset alkaa ulkoilemaan 24/7. Jotenkin olen vähän skeptinen tuon sääennusteen kanssa, vettä on tullut nyt niin paljon, että on ollut ihan syksyfiilis. Mutta toivotaan, että se kuitenkin vähän lämpenisi ja tulisi vielä kesä!

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Kesäkuun Pallurointimenot - eka kuukausi omalla tallilla!

Ensimmäisen kuukauden aikana ei tullut juurikaan säästöä täysihoitotalliin verrattuna, mutta se johtui siitä, että ostin esimerkiksi heinää isomman satsin, joka kestää useamman kuukauden. (Oikeasti ostin nämä heinät jo huhtikuussa, mutta lasken ne nyt kesäkuun kuluihin, kun huhti- ja toukokuun Pallura oli vielä täysihoidossa ja söi täysihoitotallin heinää.)

Kesäkuun Pallurointimenot
 
Heinä 300 e
Vuolu 60 e
Sarviapilan siemen 21,90
Olkipelletti 117,30
Suolakivet 9,60
Baby oil 2,79
Kivennäinen 49 e

Yhteensä 560,59 e

Tulot: kirppiskamojen myynti 14 e
Yhteensä -546,59 e

Laskelmissa on mukana myös Mini-Men menot, sillä se vuoltiin samalla kun Pallura ja tietenkin se syö samoja rehuja. Kuiviketta ostin kerralla nyt enemmän, kun molemmat karsinat piti "perustaa" eli laittaa runsaasti kuiviketta paljaalle betonille. Määrässä on myös muutama säkki jatkotarvetta varten.

Ensimmäinen kuukausi ei siis tullut lainkaan täysihoitoa halvemmaksi, eikä varmaankaan vielä toinenkaan, sillä heinäkuussa ostettiin sitten seuraavan talven heiniä jo. Sen jälkeen ehkä lähtee vähän tasoittumaan, se jää nähtäväksi!

Heinäkuu toikin tullessaan erittäin kolean kelin, helteet ovat mennyttä ja meillä hevoset ovat palanneet normaaliin päivärytmiin eli aamulla ulos, illalla sisään. Pidän kuivaa makuupaikkaa niin tärkeänä, että mieluummin otan ne talliin nukkumaan yöksi, vaikka se tarkoittaakin sitä, ettei lomallakaan saa nukkua yhtään pidempään.

Koleudesta huolimatta hyvää alkanutta heinäkuuta kaikille!