Perjantaiaamuna suunnattiin Palluran kanssa klinikalle Teivoon etujalan patin takia. Isä lähti kuskiksi, sillä itseltäni ei vielä löydy pikku-eetä. Saatiin klinikalle harmillisen aikainen aamuaika, klo 8.30 aika tarkoitti sitä, että tallinpihasta piti lähteä matkaan aamuseitsemältä ja oma herätyskello soi viideltä. Ihmiselle, joka hädin tuskin selviää aamuisin kahdeksaksi töihin, tämä otti koville. Mutta mitäpä sitä ei Palluran eteen tekisi!
Pallura on onneksi hyvä lastautuja ja matkustaja ja matka sujuikin ihan mukavasti. Pallura on matkustellut todella vähän ja on sellainen "sivistymätön jutti", joten odotin melkoista mesoamista sen päästyä kopista ulos. Mutta ei, se katseli ympärilleen, totesi että jaahas, täällä ollaan mutta mamma on mukana, joten mikäs täällä ollessa. Päästiinkin melkein heti siitä sitten tutkittavaksi. Eläinlääkäri tunnusteli ensin Palluran jalkoja ja sitten laitettiin sille vähän rauhoittavaa, joka veisi pahimman terän pois, kun mentiin ulos ontumatutkimukseen.
Olikin sitten työn ja tuskan takana saada Pallura ontumaan! Ensin juoksutettiin pehmeällä pohjalla liinassa, ei spontaania ontumaa kumpaakaan suuntaan. Palluraa liinassa juoksutettaessa kävi vieressä useamman kerran kääntymässä mäkeen vetoja tekevä ravuri. Vaan Pallura vilkaisi sitä kerran ja totesi että wau, onpa tyyppi upeassa kunnossa, ja jatkoi omaa juoksemistaan.
Seuraavaksi juoksutettiin liinassa asfalttipohjalla, ei vieläkään ontumaa. Sitten taivutuskoe. Eläinlääkäri sanoi, että nuoret yleensä taivutetaan sisällä käytävällä, koska ulkona on niin paljon häiriötekijöitä. Mutta käytävä oli varattu, joten päätettiin kokeilla taivutuskoetta ulkona ja hyvinhän se sujui. Pihalla kulki niin hevosautoja, yhdistelmäperävaunuja, traktoreita ja vaikka mitä, mutta Pallura vähät välitti. Onneksi se on kotona jo tottunut kaikenlaisiin kulkuneuvoihin ja kuljettimiin!
Taivutuskokeessa Pallura reagoi muutaman askeleen vasemman etujalan taivutukseen ontumalla muutaman askeleen. Hyvin vähäinen ontuma siis, mutta ontuma kuitenkin. Lisää rauhoitetta ja Pallura röntgeniin. Eläinlääkäri kysyi, että haluanko, että samalla otetaan muita kuvia, esimerkiksi irtopalakuvat. Palluraa ei ole koskaan kuvattu, joten halusin irtopalakuvat. Ihan siksikin, että sillä on jo yksi varsa olemassa ja jos jatkossa haluan siitä lisää varsoja, on hyvä tietää, onko sillä perinnöllisiä kasvuhäiriöirtopaloja.
Röntgenissä sitten löytyikin syy tuohon etujalan pattiin: jalkaan on tullut niin kova isku, todennäköisesti jonkun potkaistua hokkikengällä, että luuhun asti on ollut reikä. Itse patti on luusta irronnutta luusälää. Kuulemma on ollut onni onnettomuudessa, että ojentajajänne on ollut edessä vaimentamassa iskua. Jänne tarkistettiin ultralla ja siinä oli pientä paksuuntumaa, mutta ei varsinaista vauriota.
Luun pinta oli onneksi sinänsä siisti, että siinä ei näkynyt merkkejä luumädästä. Luumätä onkin sitten jo paljon pahempi juttu ja vaatisi kirurgisia toimenpiteitä.
Palluraa tutkinut eläinlääkäri Inka Tuominen pyysi vielä kollegaansakin katsomaan sekä röngen- että ultraäänitutkimusten tuloksia, ja kollega oli samaa mieltä, ettei jalalle tarvitse tehdä muuta, kuin antaa lepoa. Mielestäni se, että kysyy kollegan mielipidettä, on ihana piirre eläinlääkärissä! On aina parempi pyytää toinenkin mielipide. Inka oli muutenkin oikein asiallinen ja mukava eläinlääkäri ja hänestä jäi tosi hyvä fiilis, kuten koko Teivon klinikasta.
Murheenkryynijalka.
Irtopalakuvauksissa ei ollut mitään löydöksiä eli Palluralla ei ole perinnöllisiä kasvuhäiriöirtopaloja. Se on ehdottoman hyvä uutinen!
Kotiutusohjeeksi saimme nyt sitten klinikalta sen, että vielä muutama viikko mennään kevennetysti eikä jalka saisi reagoida liikutukseen. Tarhassa ei saisi remuta nyt lainkaan siihen asti, että tilanne on rauhoittunut.
Täytyy sanoa, että vaikka olenkin aikaisemmin ollut laumatarhauksen puolestapuhuja, alan pikkuisen paremmin ymmärtää ihmisiä, joiden hevoset tarhaavat pienissä hiekkaneliöissä. Tämä kevät on ollut todella raastava, kun Pallura on ollut lähes koko ajan telakalla riehuttuaan tarhassa. Ja tällä kertaa meillä todella oli onni matkassa ja on ollut ihan milleistä kiinni, ettei Pallura ole tällä hetkellä mahdollisesti jalaton ja ehkä jopa montussa! Nämä ovatkin näitä hevosenomistajan pahoja pulmia, kun pitää miettiä, että antaako hevosen nauttia elämästä isossa tarhassa kavereiden kanssa vai haluaako sen pitää käyttökunnossa. Tämänkeväisen kokemukseni perusteella sanoisin, että isolla todennäköisyydellä molempia ei voi saada!
Meiltä on Teivoon noin puolentoista tunnin ajomatka traikun kanssa, ja Pallura oli jo tovin selvitelly päätään klinikallakin, joten kun päästiin takaisin kotiin, oli Pallura jo selvinpäin ja sai mennä heinille tarhaan. Kaverit ajoivat sen kuitenkin paalilta pois, joten sen oli tyytyminen maahan pudonneisiin jämäheiniin.
Vaikka Palluran vaivaan ei nyt saatukaan mitään lääkettä eikä sen kummempia hoito-ohjeita kuin se, minkä mukaan on jo mentykin, eli kevyttä liikuntaa ja jalan kylmäämistä, olen silti iloinen, että käytiin klinikalla! Tuli varmistettua, että mitä se jalka pitää sisällään ja että kyse ei ole mistään pahemmasta.
Mitä tämä lysti sitten kustansi? Kaikkineen lasku oli 473 euroa. Tähän teki "vapaaehtoinen" irtopalakuvaus lisää noin kaksisataa euroa eli ilman sitä oltaisiin selvitty alle kolmensadan. Lisäksi reissusta koitui minulle traikkuvuokrakuluja 25 euroa, isä onneksi sponsoroi klinikkareissun dieselit.
Vaikka Palluran pitäisikin parantua entiselleen, ei tässä vielä olla selvitty kaikista vaaroista. Vielä on mahdollisuus, että tapahtuu käänne pahempaan, jos tuo jalka esimerkiksi vielä aukeaa. Mutta toivotaan, että niin ei käy *koputtaa puuta*. Stressaamatta en siis osaa vieläkään olla, ennen kuin jalka on "normaali". Ihan normaaliksihan se ei koskaan palaa, sillä tuosta patista tulee jäämään kosmeettinen haitta. Mutta se on onneksi pientä!
