maanantai 29. lokakuuta 2018

Alku- ja loppukäynnit - tuo katoava kansanperinne

Alku- ja loppukäynnit - niin merkityksettömältä tuntuva aihe, mutta itselleni niin merkittävä, että ansaitsee oman postauksen! Kuinka pitkät alkukäyntien pitäisi olla? Entä loppukäyntien? Kävelläänkö alkukäynnit pitkin ohjin?


Alkukäynnit ovat nimensä mukaisesti osa alkuverryttelyä. Niiden pituus tuntuu vaihtelevan hyvin paljolti ratsastajasta riippuen minuutista pariinkymmeneen. Itse pidän alkukäyntien ehdottomana minimirajana kymmentä minuuttia. Se varmasti kuulostaa joidenkin korvaan pitkältä ajalta, siis tosiaanko kävelen nuoren hevosen kanssa kymmenen minuuttia joka ratsastuskerran alkuun pitkin ohjin?

Kyllä. Jos ratsastan 45 minuuttia, siitä yhteensä 20 minuuttia menee alku- ja loppukävelyyn. Varsinkin talvella, kun otetaan kylmässä paikallaan seissyt hevonen liikutukseen, on tärkeää huolehtia kunnollisesta alkukävelystä. Hevonen on iso eläin, ja kestää kauan, että sen lihakset alkavat lämmetä ja nivelnesteet muuttuvat juoksevammiksi. Kunnolla tehty lämmittely hyödyttää kahdella tavalla: se vähentää loukkaantumisriskiä ja parantaa suorituskykyä. Jännittynyttä lihasta ei myöskään voi vahvistaa eikä venyttää, joten hevosen tulisi olla rento, kun työskentely alkaa. Pitkät alkukäynnit ovat siis myöskin oiva tapa saada hevonen rentoutumaan. Kunnollinen verryttely myös lisää raajojen liikeratoja, joten jotta hevoselta voi saada sen parhaan liikkeen irti, sen pitää olla kunnolla vertynyt.

Alkuverryttelyn tarkoitus on myös ehkäistä rasitusvammoja ja varmistaa hevosen kroppaa tulevaan suoritukseen. En itsekään lähde kuntosalilla repimään heti isoilla painoilla sarjoja, vaan ensin teen alkulämmittelyn. Alkukäyntejä seuraa siis vielä lisää verryttelyä ravissa ja laukassa. Nuoren hevosen kanssa tuntuu usein, että ratsastussessiosta menee 40 minuuttia alku- ja loppuverryttelyihin ja työskentelyn osuus on viisi minuuttia. Se on ihan hyväkin juttu, sillä nuoren hevosen lihaksisto ei ole vielä ehtinyt rakentua niin vahvaksi, että se jaksaisikaan kunnollista työskentelyä kauempaa.

Varsinkin näin syksyllä, kun alkaa viiletä, tykkään tehdä alku- ja loppukäynnit taluttaen. Siinä lämpenee mukavasti itsekin. Todella moni ratsastaja laiminlyökin oman lämmittelynsä ennen ratsastusta ihan tyystin, vaikka olisi helpompi mukautua hevosen liikkeisiin lämpimillä lihaksilla. Ei olisi lainkaan huono idea yhdistää alkukäyntitalutteluun siis erinäisiä verryttelyliikkeitä. Muutkin maneesin- tai kentänkäyttäjät saavat vähän viihdykettä, kun alat talutellessa pyöritellä käsiä ja kävellä askelkyykkykävelyä. (Huom! Kannattaa kuitenkin varmistua, ettei talutettava pääse pakenemaan alkuverryttelysi aikana paikalta!)

Mitä enemmän hevosta kootaan, sitä enemmän sen lihaksistolta vaaditaan. Kun aletaan koota hevosta, se on todellakin pakko tehdä hyvin vertyneellä hevosella. Me emme Palluran kanssa vielä ole päässeet niin pitkälle ratsunkoulutuksessamme, että varsinaisesta kokoamisesta voitaisiin vielä puhua. Mutta koska rakennamme Palluralle joka ratsastuskerralla lihaksistoa, joka jonain päivänä mahdollistaa kokoamisen, on verryttely meillekin erittäin tärkeää.

Kun on alkuverrytelty ja työskennelty, on vielä loppuverryttelyjen aika. Loppuverryttelyn tarkoitus on poistaa maitohapot lihaksista ja auttaa hevosta palautumaan. Parhaiten ne poistuvat hölkäten reipasta ravia ja sen jälkeen kävelemällä. Näin talvikaudella, kun hevonen muistuttaa karvapeitteeltään lähinnä mammuttia, on myös kätevää kuivatella hevosta loppukäyntien ajan loimen alla kävelyttäen. Jos ja kun hevonen jää liikutuksen jälkeen karsinaan yöunille, on pitkä loppuverryttely enemmän kuin paikallaan, sillä karsinalevossa maitohapot poistuvat lihaksista kaikista huonoiten.





Hyviä kävelyhetkiä kaikille toivottaa
Jenni

Ps. Tiesithän, että voit seurata Palluraa ja Pallurablogia myös Instagramissa @teampallura?

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Suomenhevonen, paras hevonen mulle, ehkä myös sulle?

HIHSissa katselin taas mykistyneenä kouluratsastajien upeita suorituksia, samoin esteratsastajien. Samalla kuitenkin mieleni perukoilla mietin, että vaikka kuinka ihailenkin noita ratsastajia, en itse ikinä haluaisi kisata tällä tasolla. En ikinä kestäisi sitä stressiä ja paineita.

Olenkin ihan tyytyväinen harrasteratsastaja, joka joskus tulevaisuudessa haluaa ehkä kisata I- tai II-tasolla. Hurjimmissa unelmissani saattaisin joskus yltää vaativalle tasolle, ja sinne on ihan hyvin mahdollista päästä sillä hevosella, mikä minulla on nyt käytössäni. Suomenhevosella.














Väittäisin, että suurimmasta osasta meistä heppatytöistä ja -pojista ja -henkilöistä ei koskaan tule huippuratsastajia, vaan jäämme harrastajiksi lukuun ottamatta niitä muutamaa, joilla on lahjoja ja resursseja nousta huippuratsastajiksi. Harrastajalle suomenhevonen on mitä ihanin hevonen: se on monipuolinen työjuhta, joka suorittaa yleishevosena monella saralla, vaikka ei millään saralla pärjääkään maailman huipuille. Suomenhevosella on yleensä kultainen luonne: se on nöyrä, työtä pelkäämätön ja rauhallinen. Se on rohkea, kulkihan se talvisodassakin miestemme rinnalla. Sillä voi ratsastaa koko perhe lähes vauvasta vaariin ja joku perheenjäsenistä voi vielä ajaakin, ihan kilpaakin. Ja jos vaari on kiinnostunut metsätöistä hevosella, sekin todennäköisesti onnistuu.

Toisaalta, suomenhevosihmisenä ymmärrän myös sen rajoitteet. Jos tavoitteet ovat GP-tasolla, ei suomenhevonen silloin valitettavasti riitä kapasiteetiltaan. Ainakaan vielä. Suomenhevosen ratsujalostus on edistynyt huimasti ja rakenne ja liikemekaniikka on parantunut. Muutaman kerran olen kuullut todella letkeäliikkeisestä suomenhevosesta sanottavan, että "Eihän se liiku enää niin kuin suokin kuuluu". Edelleen jotkut siis ovat sitä mieltä, että suomenhevosen liikkeen kuuluu olla tasaista ja maahansidottua, kuten sen luonnekin. Itse olen sitä mieltä, että jos tilausta alkaa olla enemmänkin sille isoliikkeiselle ja reaktiiviselle ratsulle, totta kai suomenhevosratsua pitää kehittää siihen suuntaan, jotta saamme mielenkiinnon rotua kohtaan säilymään ja kannan pysymään elinvoimaisena. Mielestäni kuitenkaan millekään vastakkainasettelulle ei ole tarvetta: meillä on tilaa sekä suomenhevoselle että puoliveriselle!


Suomenhevonen on mielestäni samalainen osa kulttuuriperintöämme kuin Kalevala tai Tuntematon Sotilas. Suomenhevosta pitäisi siis vaalia ja huolehtia siitä, että harvinaiset sukulinjat säilyvät. Suomenhevostapahtumat vetävät väkeä, näistä esimerkkeinä Suomenratsujen kuninkaalliset sekä Kuninkuusravit. Suomenhevonen siis kiinnostaa yleisöä, joten totta kai yleisölle kannattaisi tarjota sitä, mitä se haluaa. Tänä vuonna HIHSissa oli viidentoista minuutin mittainen suomenhevosminiklinikka, mutta jos sama olisi toteutettu paljon pidemmän kaavan mukaan, se olisi varmasti vetänyt väkeä. Itsekin olisin valmis tuollaisesta klinikasta maksamaan ilomielin.

Tallinomistajamme käy muuten upealiikkeisellä suomenhevosellaan portugalilaisvetäjän pitämissä Working Equitation -valmennuksissa, ja tuo portugalilainen on pyytänyt ja tietenkin saanutkin tällä upealla suomenhevosella ratsastaa. Suomenhevonen kiinnostaa siis muitakin kuin vain meitä suomalaisia!

Muun muassa islantilaiset ja norjalaiset ovat onnistuneet myymään omat kansallisrotunsa muualle maailmalle. Nekään eivät ole Grand Prix -tason suoritushevosia, mutta niillä on omat käyttötarkoituksensa ja ne ovat suosittuja rotuja muuallakin kuin kotimaissaan. Suomenhevosella olisi kaikki samat edellytykset, mutta emme ole vielä onnistuneet sen brändäyksessä. Suomenhevosesta voisi hyvinkin tulla meille vientituote.



Suomenhevosten geenipooli on käynyt kovin kapeaksi ja varsoja syntyy enää vain vähän. Ypäjän Hevosopistolla on ollut aikoinaan merkittävä rooli suomenhevosen kasvatustoiminnassa, ja vaikka se oikaisikin Hevosurheilu-lehden artikkelia siltä osin, että kasvatustyö jatkuu edelleen Opistolla, ei siellä ole syntynyt viime vuosina enää kuin kourallinen varsoja. Vastuu suomenhevosen säilymisestä on siis siirtynyt pitkälti yksityisille ihmisille. Hevosen pitäminen on kuitenkin kallis harrastus ja ainakaan itselläni ei ole mahdollisuutta suurimuotoiseen kasvatustoimintaan, vaikka haluaisinkin. Jalostusohjesäännön mukaan ikäluokan hevosista n. 15 prosenttia on jalostusarvostelukelpoisia. Kun kanta on muutenkin kapoinen ja siitä vain 15 % kelpaa jalostukseen, tarkoittaa se geenipoolin kapenemista entisestään.

Mielestäni sen sijaan, että keskitytään osoittamaan syyttävällä sormella Ypäjän Hevosopistoa, me kaikki suomenhevosharrastajat voisimme miettiä konkreettisia tapoja saada rotumme arvostus nousuun. Voisiko valtio tukea muiden tahojen kuin Hevosopiston suomenhevoskasvatusta? Voisiko suomenhevostapahtumia järjestää enemmän, voisiko niitä markkinoida paremmin? Voitaisiinko esim. HIHSiin saada kunnollinen suomenhevosklinikka ensi vuodelle tai jopa suomenhevosluokka? Voitasiinko jalostusoriiden määrää lisätä helpottamalla hieman nykyisiä vaatimuksia siihen asti, että saadaan kantaa elpymään?





Olisipa ihanaa nähdä ihmisten kokoontuvan joskus torille suomenhevosia tapaamaan. Sen kuitenkin pitäisi olla meille samanlainen kansallisylpeydenaihe kuin jääkiekko!

Ihania hetkiä suomenhevosten kanssa kaikille toivottaa
Jenni

maanantai 22. lokakuuta 2018

HIHS-tunnelmia

Viime viikko ja varsinkin viikonloppu sujahti ohi yhdessä hujauksessa. Pallura vietti vähän kevyempää loppuviikkoa, sillä olin humputtelemassa Helsinki International Horse Showssa.

 Keskiviikkona pääsin vähän kiertelemään HIHSin backstagelle ja oli kyllä mielenkiintoista nähdä, miten tämän kokoluokan hevostapahtumaa tehdään!


Pelkästään puomien maalaaminen on valtava operaatio ja se tehdään tietenkin joka vuosi. Hatunnosto kyllä maalaajille, tekevät mielettömän pikkutarkkaa työtä, eikä niin ergonomisissa asennoissa.

Oma suosikkini oli tietenkin tämä ihana musta-PINKKI este!

HIHSissä oli tänä vuonna panostettu erityisesti vihreyteen ja ekologisuuteen, mikä oli mielestäni ihanaa. Olenhan tällainen semi-ituhippi!

Tallialueen huollossa käytössä olevat mönkkäritkin olivat sähkökäyttöisiä, samoin kisa-areenan huolto suoritettiin sähkökäyttöisellä traktorilla.

Itse kouluratsastajana tykkäsin tietenkin katsoa koululuokkia, mutta kyllä myös esteluokissa oli paljon katsottavaa ja jännitettävää! Ihaninta oli ehkäpä nähdä Anna-Julia Kontio ja Fardon. Anna-Julia on ehdottomasti yksi suosikkiesteratsastajistani, huikean ratsastustaitonsa lisäksi myös nöyrän asenteensa vuoksi. Vaikka Anna-Julia ei mahtavasti onnistunutkaan sunnuntain World Cupissa, HIHS-viikonlopun saldona oli kuitenkin kaksi hyvää sijoitusta isolla tasolla.

Lauantai-illan indoor-eventing oli muuten aivan huikea! Oli hauskaa nähdä kenttäratsastajien rallittavan radalla ja mahtavaa oli myös yleisön eläytyminen luokan aikana.

Yllättäen tämän himoshoppaajan mukaan ei tarttunut Exposta juuri mitään. Kauheasti en myöskään missään nähnyt mitään huipputarjouksia, ainoastaan yhdessä kojussa näkyi nippu Eskan huopia 25 euroa kappaleelta, jota pidin ihan hyvänä tarjouksena. Mutta koska omistan noin 100 satulahuopaa, jäi ostamatta.

Jos olisin ollut keppari-ikäinen, olisin ollut aivan ekstaasissa tällä kojulla!

Koska tallilla odottaa elävä Pallurainen, keppari jäi tällä kertaa hankkimatta. Mutta nämä olivat kerrassaan upeita!

Marko Björsin Laukka Collectionin jalustinkoru on ollut ostoslistallani jonkin aikaa, ja niistä HIHSissa oli ihan hyvä tarjous. Niinpä semmoinen tarttuikin Kultajousen kojulta mukaan.

Samaiselta kojulta tarttui mukaan myös hevosenkenkä-korvikset ja Roosa nauha -heijastin. En ollut ehtinyt vielä Roosa nauhaa hankkia, joten päätin ostaa heijastavan version, sillä heijastimia ei voi koskaan olla liikaa!

Samaan heijastin-teemaan liittyi myös ostokseni Hevosurheilun kojulta. Pinkit heijastinvaljaat on kiva heittää takin päälle, kun lähtee koiria lenkittämään.

Viikonloppuna kun kellot siirtyvät, ei tarvitsekaan haaveilla enää auringon näkemisestä muuten kuin viikonloppuisin. Heijastimet tulevat siis todellakin tarpeeseen!

Eilen kävin vielä tallilla Palluroimassa pikaratsastuksella. 

Pallura oli energinen ja innokas levättyään muutaman päivän. Se oli myös hyvin taitava pieni kouluhevosen alku! Pohkeenväistö alkaa sujua jo todella hyvin käynnissä, joten eiköhän pian siirrytä raviharjoitteluun.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Palluraterkuin
Jenni





tiistai 16. lokakuuta 2018

Ratsastustunnilla!

Eilen oltiin ensimmäistä kertaa ikinä Palluran kanssa ratsastustunnilla! Tiesin jo etukäteen, että tunti tulisi olemaan Palluralle todella raskas, ainakin henkisesti. Se on pääasiassa ollut ratsastuksessa yksin eikä porukassa, joskus on saattanut satunnaisesti olla muutama muukin maneesissa tai kentällä samaan aikaan. Mietitytti, mitä se sanoisi, kun porukassa olisi yhtäkkiä viisi muutakin ja välillä joutuisi vähän odottelemaankin.

Tunnilla olimme siis Stellan kotitallilla Jaatallilla.


Valitettavasti en saanut ketään kuvaamaan tuntia, joten joudutte nyt olemaan vain sanallisen kuvauksen varassa!

Ensimmäinen tehtävä, jota tunnilla tehtiin, oli Stellalle fyysisesti raskas. Yllättäen se ei välittänyt muista hevosista mitään vaan puksutti porukassa ihan tyytyväisenä menemään. Ensimmäinen tehtävä oli tehdä pienehkö ympyrä harjoitusravissa, ja mahdollisimman hitaassa sellaisessa. Ei ollut tarkoitus koota eikä taivutuksella ollut väliä, kunhan hevonen kuunteli istuntaa ja pidätteitä ja eteni pienin askelin. Ympyrän jälkeen piti lähteä normaaliin raviin tai jopa vähän tekemää temponlisäystä, mutta ei hevosta eteen ajaen vaan istunnalla päästämällä.

Minähän en ole ikinä Stellalla vielä tehnyt harjoitusravissa kokonaista ympyrää. Harjoitusravipätkät ovat olleet hyvin lyhyitä, lähinnä siirtymisiä edeltäviä. Mutta koska Stella on todella lunki ja fiksu ratsu, se ei ollut millänsäkään ja ymmärsi istunnalla pidättämisen hyvin nopeasti. Stellaa on aina ratsastettu todella kevyellä kädellä ja istunnalla, joten se ymmärtää istunta-apuja hyvin. Tässä harjoituksessa Stella löysi kyllä todella upeasti takajalat alleen, vaikkei tarkoitus ollutkaan koota. Stella liikkuu luonnostaan niin hyvin ryhdissä ja pyöreänä, että itsensä kantaminen tuli tuossa todella luonnollisesti. Stella teki myös muutaman todella upean temponlisäyksen ympyrän jälkeen, tunsin hyvin selkään, kuinka askel lähti venymään ja siihen tuli joustoa. Juuri sitä joustoa, jota olen Stellan monesti nähnyt vapaana esittävän ja haaveillut, että vitsi kun saisin tuon joskus ratsastaen esiin. Eiliset temponlisäykset eivät varmastikaan olleet mitään keskiravitasoa, sillä Stellalla ei ole vielä voimaa sellaiseen, mutta todella hyvä alku kuitenkin!

Vaikka harjoitus sujuikin hyvin, huomasin, että se kävi Stellan voimille, sillä se kantoi itseään todella hienosti vaikka lihasvoimaa on vasta vähän. Niinpä annoinkin sen kävellä muutamia ylimääräisiä pätkiä pitkin ohjin siinä odotellessa, jotta se jaksaisi työskennellä paremmin. Se olikin ihan paikallaan, näin Stella jaksoi hyvin tehdä harjoituksen loppuun.


Stella alkoi vähän tunnin puolivälin jälkeen jo hermostumaan, kun laukkaa ei oltu tehty ollenkaan ja laukkaaminen on Stellan mielestä parasta! Onneksi sen toiveisiin vastattiin ja päästiinkin vielä tekemään laukkatehtävää, jossa tarkoitus oli nostaa ympyrällä käynnistä laukka ja jatkaa sitä seuraavaan päätyyn. Stellallahan ei ole ikinä vielä nostettu laukkaa käynnistä, joten tämä harjoitus oli alkuun vaikea. Stella kyllä ymmärsi, mitä pyydettiin, mutta kesti hetken, ennen kuin se ehti kerätä jalkansa mukaan. Kumpaankin laukkaan saatiin kuitenkin yksi onnistunut nosto käynnistä. Olin hurjan tyytyväinen!

Myös ratsastuksenopettaja Jaana kehui Stellaa, sanoi että se suoriutui vielä paljon paremmin kuin hän oli odottanut ja että upeasti Stella löysi takajalat alleen. 


Tunnista jäi siis todella onnistunut fiilis! Tuli ihan sellainen olo, että tämän takia olen tämän hevosen ostanutkin. Vaikka ei tehty mitään kovin suurta ja ihmeellistä, nämä pienet onnistumiset ovat ihan parhaita, varsinkin nuoren hevosen kanssa.

Tänään mennään vielä Stellan kanssa tunnille, tulee sille vähän sellainen tehostartti nyt. Mutta vähän otetaan iisimmin kuin eilen, sillä eilinen otti varmasti koville. Sitten Stella saakin lomailla pari päivää ja vain hengailla Ainon ja kavereiden kanssa, kun minä lähden HIHSiin katselemaan ja ihmettelemään ja ajattelemaan, että vitsi kun minäkin joskus vielä osaisin tuolla lailla!

Ihanaa Horse Show -viikkoa kaikille!

perjantai 12. lokakuuta 2018

Markku Nymanin ohjasajo-opissa

Keskiviikkona pääsimme Palluran kanssa Markku Nymanin ohjasajo-oppiin. Olen Stellaa kyllä ohjasajanut ennenkin, mutta koskaan sitä ei ole esimerkiksi juoksutettu kahdella ohjalla.



Stellaa selvästi jännitti paljon. Sitä ei välttämättä kukaan muu huomannut, sillä Stella kun on alfa-naaras, se kätkee jännityksensä viimeiseen asti ja esittää ihan coolia. Se eteni koko ajan korvat hörössä ja näennäisen tyytyväisenä, mutta sen jännittyneestä liikkeestä ja hienovaraisista eleistä huomasin, että sitä jännitti.

Markku ohjasajoi ensin itse Stellaa. Minua jännitti, miten erityisherkkä neiti siihen suhtautuisi, sillä se ei ole tottunut työskentelemään juuri muiden, kun minun kanssa. Markku pysyi kuitenkin koko ajan rauhallisena ja osasi todella hyvin lukea Stellaa, joten mitään hätää ei ollut.



 Stella kun on kovin herkkä tamma, sen kanssa on todella tärkeää, että paine tulee juuri oikeaan aikaan, varsinkin, jos Stella on jännittynyt. Puutteellisella hevosenlukutaidolla varustettu ihminen olisi Stellan kanssa toisinaan pulassa, mutta Markulla ei ollut sellaista ongelmaa. Itse asiassa olin todella vaikuttunut hänen hevosenlukutaidostaan!




Stella jännitti tätä niin paljon, että väsyi lopulta todella nopeasti. Toki sillä on vielä huono kunto muutenkin kun varsa alla ja kesällä ollut tyystin mammalomalla muutaman kuukauden.



Tässä vielä muutama videopätkä Markun ohjasajosta:

Katso video Youtubessa

Katso video Youtubessa

Katso video Youtubessa

Minäkin pääsin lopuksi kokeilemaan vähän käynnissä. Tärkeintä oli muistaa pitää ajatus koko ajan siinä, että Pallura eteni hyvin.





Ohjasajosta jäi kyllä kaikkiaan hyvä fiilis. Oli mukava kuulla, että ammattilaisella oli Pallurasta vähän samoja ajatuksia kuin minullakin, eli että eteenpäin ja eteenpäin, jotta saadaan takaosaa pikku hiljaa enemmän alle ja töihin. Toki tämä vaatii aikaa, se lihaksisto ei rakennu ihan hetkessä. Markku myös kehui Stellaa todella hyväsuiseksi ja järkeväksi hevoseksi ja sanoi, että vallan hyvin voin alkaa itse sitä ohjasajamaan ja juoksuttamaan kahdella ohjalla.

Markkua voin suositella kyllä lämpimästi kaikille, niin vähemmän herkille kuin erityisherkillekin hevosille!




Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Palluraterkuin
Jenni

maanantai 8. lokakuuta 2018

Hevosentäyteinen viikonloppu

Viikonloppuna tuli vietettyä ahkerasti tallilla aikaa! Lauantaiaamuna lähdimme naapuritallin porukan kanssa taas maastoilemaan, tällä kertaa mukana oli meidän lisäksemme kolme ratsukkoa. Pallura oli taas aivan superfiksu ja jopa johti joukkoa tyynesti tiellä, jossa se ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt. Pallura on kyllä niin luontainen johtajahevonen!

Maaston jälkeen lähdin kotiin muutamaksi tunniksi ulkoiluttamaan koiria, ja iltapäivästä palasin taas tallille, sillä Ainolle tuli tunnistaja.

Pienen Mainion Ainon väritys aiheutti tunnistajalle hieman päänvaivaa, varsinkin kun molemmat vanhemmat ovat hyvin tummanpuhuvia. Tietenkään ei ole tavatonta, että kahdesta kulomustasta tuleekin rautias jälkeläinen, todennäköisyys tähän on kuitenkin jopa 25 %. Aino vaan on todella vaalea, jalatkin ovat lähes valkoiset ja selässäkin kulkee valkea siima.

Varsan tunnistus
Tunnistaja päätyi siihen, että Aino on vaaleanrautias ja jalat ja vatsanalusen haalistaa lähes valkoiseksi pangare-geeni. Pangare on melko yleinen alkuperäisroduilla, mutta sitä ei vain kaikissa värityksissä erota. Parhaiten se näkyy juurikin rautiaassa.

Aino sai lisäksi mikrosirun ja siltä otettiin jouhia DNA-näytettä varten. Siruttaminen oli Ainon mielestä erittäin epämukavaa, mutta muuten se oli oikein reippaasti tunnistamisessa ja jaksoi seistä hienosti. Sitä se ei ole ainakaan äidiltään perinyt...

Vaikka olenkin sitä mieltä, että riittää, että itse pidän Stellaa upeana hevosena ja muiden mielipiteellä ei ole niinkään väliä, sillä Stella on minun ratsuni, silti tunnistajan kommentti Stellasta lämmitti sydäntä! Hän nimittäin kysyi, että onko Stellalla muita varsoja, ja kun vastasin että ei, kun Stella on vasta neljä, totesi hän, että kyllähän noin upealla tammalla kannattaa varsoja teettää! Olen kyllä samaa mieltä, Stellalla voisi mielestäni olla paljonkin annettavaa suomenhevospopulaatiolle, varsinkaan kun sen lähisuvussa ei esiinny kuin yksi valtaoreista ja sekin vasta neljännessä polvessa. Mutta, koska Stella tosiaan on niin hieno tamma, sen on nyt aika keskittyä ratsunhommiin ja varsojen aika on taas sitten joskus myöhemmin.

Sunnuntaina pikkusiskoni tulikin pitkästä aikaa ratsastamaan. Hän on niitä harvoja, jotka ovat saaneet Stellalla ratsastaa. Noin herkkiksen tamman selkään kun ei voi ihan ketä tahansa päästää.


Pikkusiskoni ratsastus sujui oikein hyvin ja oli mukava nähdä Stella jonkun muun alla. Sai vähän käsitystä siitä, miten se kulkee.

Pikkusiskoni kummasteli Stellan nykyistä rauhallisuutta ja onkin todettava, että äitiys on tehnyt sille erittäin hyvää. Stellasta on tullut todella zen ja se jaksaa paljon paremmin olla rauhassa lähes joka tilanteessa. Ihan aina nyt ei tietenkään jaksa olla, mutta kukapa jaksaisi...

Tänään Palluraisella onkin vapaapäivä kun viikonloppuna tuli työskenneltyä molempina päivinä. Huomenna varmaankin taas ratsastellaan ja keskiviikkona pääsemmekin ohjasajotunnille!

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

Palluraterkuin
Jenni

torstai 4. lokakuuta 2018

Palluran uudet ruskeat suitset

Näitä onkin etsitty kissojen ja koirien kanssa ja vihdoin ne löytyivät Epona Equestrian -verkkokaupasta.

 Halusin siis estesatulaan sointuvat new tan -väriset suitset muotoillulla niskahihnalla, mutta ne eivät saaneet maksaa maltaita. Jos rahatilanne olisi ollut parempi, olisin ehdottomasti halunnut nämä ihanat W-Profilen suitset ruskeana. Valitettavasti rahatilanne kuitenkin antoi tällä kertaa myöden ainoastaan vähän halvempiin suitsiin. 


Facebookissa sitten bongasin uuden verkkokaupan arvonnan, jossa piti tutkia, mitä ostaisi kaupasta jos voittaisi lahjakortin. Sieltä löysin nämä ihanat Globus Ulrika -suitset ja pakkohan ne oli tilata, ja saman tien! Koska kaikkimulleheti... Nämä suitset ovat kasviparkittua pehmeää nahkaa.

Tilasin full-koon ja ne mahtuivat Palluralle juuri ja juuri. Turpiksenkin sai vielä löysälle, vaikkei siihenkään olisi lisäpituus haitaksi. 

Meillä on sääntönä, että jos turpiksen ja turvan väliin mahtuu vähintään kaksi kämmentä (siis todellakin kämmentä, joista toinen kuonopiin ja turpiksen väliin), kireys on ok. Haluan, että Pallura voi tarvittaessa aukaista suunsa, koska se tarkoittaa sitä, että ratsastaja on napannut liikaa ohjasta ja tilanne pitää korjata. Siis ratsastajan pitää korjata kättään eikä hevosen pitää suuta kiinni, jos sieltä on otettu liian kovaa.

Mutta siis järkyttävää miten Palluran pää on kasvanut vajaassa puolessatoista vuodessa! Ostaessani sen viime vuoden kesäkuussa sille oli full-koko nipinnapin sopiva, kun sääti kaikki remmit pienimmilleen. Cob-kokokin olisi siis varmaan ollut hyvä. Nyt sen pää on niin iso, että ensi kerralla ostan kyllä suosiolla extra-fullit.

Tiedättehän sanonnan, että lemmikki alkaa muistuttaa omistajaansa ja toisin päin? Mun mielestä me ollaan Palluran kanssa kuin kaksi marjaa tässä alla olevassa kuvassa :D

Pallurakin vaikuttaa olevan tyytyväinen uusiin suitsiin. Muotoiltu niskahihna on sille varmasti hyvä ja hyvä on myös, että anatomisesti muotoiltu turparemmi ei paina poskihampaita.

Tänään myös Palluran rokotusloma on päättynyt ja päästään vihdoin taas töihin! Ja kyllä kelpaa näillä uusilla suitsilla!

Kuten tekstin alussa mainitsinkin, tilasin nämä uudet, ihanat suitset tietenkin heti ne nähtyäni. Kuinka sitten ollakaan, sunnuntaina sain ilmoituksen Facebookissa että olinkin voittanut arvonnan, jonka kautta nämä suitset löysinkin! Palkintona oli 150 euron lahjakortti Epona Equestrianiin ja vaikka suitset olinkin jo ostanut, ei ollut todellakaan vaikeaa löytää lahjakortille käyttöä! Myöhemmin lisää siitä, mitä kaikkea ihanaa tilasin!

Ulkona oli tänä aamuna jo todella rapsakkaa, joten varmaan pian joudutaan siirtymään kentältä kokonaan maneesiin. Mahdollisimman pitkälle nautitaan kuitenkin raikkaasta ulkoilmasta!

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Palluraterkuin
Jenni




maanantai 1. lokakuuta 2018

Maastossa!

Palluran kanssa oltiin ensimmäistä kertaa maastoilemassa Palluran "uuden" kodin maastoissa. Pallurahan on asustanut Jaatallilla jo kesäkuusta asti, mutta Aino-varsan takia ei olla päästy aikaisemmin maastoilemaan. Nyt Aino on jo sen verran iso, että pärjää maastoreissun ajan pihatossa kavereiden kanssa ilman äitiä.


Maastoon lähtiessä tärkeintä on tietysti näkyvyys! Niinpä laitettiin päälle kaikki heijastinvarusteet, mitä meiltä löytyi, vaikka oltiinkin lähdössä ihan päivänvalon aikaan maastoon.


Huomioväritys antaa autoilijoille ja muille kanssakulkijoille enemmän aikaa reagoida päivänvalossakin. Koska toiveissa on, että nuoren (ja vanhemmankin!) hevosen kohdalla hidastetaan, vähintä mitä voi tehdä, on pukeutua huomioväreihin.

Palluran kanssa itselleni on outoa, että se ei tarvitse vahvempaa kuolainta maastoon. Edesmennyt Veera-tammani oli niin herkkä, että toimi kentällä vaikka riimulla, mutta maastossa sillä tuppasi vain napsahtamaan ja se lähti käsistä eikä jarruista ollut tietoakaan. Palluralle voi sanoa että soo, ja se hidastaa sillä. Outoa, sillä en ole sellaiseen tottunut!

Meitä tuli hakemaan maastoon ratsukko naapuritallilta. Oli kiva, että ensimmäisellä maastokerralla oli rauhallinen, hötkyilemätön kaveri (suomenhevonen tietysti) mukana, vaikka se pysähtelikin johtohevosena "laumastaan" huolissaan välillä kyttäilemään kaikenlaista. Pallurainen ei moisesta välittänyt vaan käveli tyynesti ohi. Kerran Pallurakin pysähtyi tähyilemään jotain ja ehdin tietenkin jo panikoida, että kohta se säikähtää ja pakenee paikalta, mutta sehän vaan tähyili lähelläolevista puista syötävää. Tietenkin. Olihan se tässä vaiheessa ollut pois paalilta jo varmaan tunnin verran, joten nälkä varmaan yllätti...

Otettiin ihan iisisti nyt maastossa ja enimmäkseen vain käveltiin, kun Pallura oli rokotettu edellisenä päivänä eikä sillä ole kenkiä vielä ja tiet olivat melko kovia. Viimeiset puolisen kilometriä mentiinkin Palluran kanssa ihan kaksin kotia kohti kun seuralaisratsukko kääntyi risteyksestä toiseen suuntaan kotiinpäin ja Pallura oli ollut niin fiksusti, että totesin meidän pääsevän kotiin kaksinkin. Ja niin me päästiinkin, tosin Pallura otti sen verran kierroksia, että katsoin parhaaksi antaa sen ravata hiljaa kotiinpäin. Ravissa sillä oli enemmän tekemistä niin rauhottui hyvin ja päästiin nätisti kotipolulle, joka toki käveltiin. Kotipihaan päästyä piti tietetysti hirnua kovasti Ainolle, että äiti oli tullut takaisin kotiin!

Mutta niin fiksusti oli kyllä ensikertalainen Pallura maastossa etten oikeastaan voi edes uskoa! Harmillisesti yhtäkään autoa ei tullut vastaan, joten ei päästy testaamaan että miten Pallura reagoi liikenteeseen, mutta ehkäpä ensi kerralla sitten. Aiomme ottaa maastoilemisen tavaksi, sillä se tekee hyvää Palluralle kun pääsee vähän vaihtelevaan maastoon ja mäkiä kiipeilemään.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Palluraterkuin
Jenni