torstai 3. tammikuuta 2019

Pallurointitavoitteet vuodelle 2019

Vuosi 2019 on lähtenyt käyntiin ja ratsaillekin olen jo päässyt kerran. Tuumin, että olisi hyvä aika summata vähän tavoitteita vuodelle 2019.






1. Terveenä pysyminen

Tärkein tavoite ja oikeastaan ainoa, jolla loppujen lopuksi on mitään väliä, on se, että sekä minä, että Pallura pysyisimme terveinä. Varsinkin Pallura! Sen terveyttä pyrin ylläpitämään säännöllisellä liikunnalla sekä tasapainoisella ruokinnalla, kunnollisilla varusteilla mutta kuitenkin pumpuliin käärimistä välttäen. Ja nyt on pakko koputtaa puuta!

2. Laatuarvostelufinaali

Mikäli tavoite nro 1 täyttyy, Stella menee nyt keväällä nelivuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelukarsintoihin. Stellahan kääntyi jo viisivuotiaaksi, mutta pääsee nelivuotiaiden karkeloihin, koska on varsonut. Ja tietenkin kun karsintoihin mennään, asetetaan tavoitteeksi finaali, vaikka en pidäkään sitä kovin todennäköisenä. Mutta tietenkään karsintoihinkaan ei kannata lähteä jos on päättänyt hävitä jo kotona!

3. Harjoitus- tai ykköstason kisat Helppo C -tasolla

Tarkoitus olisi kesällä päästä korkkaamaan myös Palluran kisaura! Aloitetaan tietenkin pienestä eli harkkatason helposta C:stä ja luulen, että He:C on se taso, missä tällä kaudella tullaan kisamaan. Itselleni se tarkoittaa lamaannuttavan kisajännityksen selättämistä. 

4. Hauskanpito

Oikeastaan tämä nelostavoite on ykköstavoitteen jälkeen se tärkein! Ja tähän tavoitteeseen todennäköisesti päästäänkin, sillä Pallura on kaikessa raivostuttavuudessaan hauska tyyppi ja saa minut nauramaan joka päivä. Totisesti toivon, että teen sen yhtä iloiseksi kuin se minut!



Palluran kanssa toivotamme kaikille hyvää ja menestyksekästä vuotta 2019!

Ps. Palluran Instagram-tilillä on käynnissä arvonta, käy ihmeessä osallistumassa, jollet ole jo osallistunut!

4 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten ihanaa odotella teidän ekoja kisoja! Tosin terveenä pysyminen on tottakai tärkeintä :) tsemppiä uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Musta ekojen kisojen odottaminen on lähinnä raastavaa ja liian jännittävää :D Mutta onneksi niihin on vielä aikaa :)

      Poista
  2. Nämä oli kyllä ihan superhyvät tavoitteet! Osaisipa kaikki ajatella, niinkuin sinä :) Minullakin olisi edessä ensimmäiset kisastartit, jännitetään sitten yhdessä ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana kommentti, kiitos ❤ ja todellakin sit jännitetään yhdessä! :D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!