torstai 20. elokuuta 2020

Uusi kuolain

Olin miettinyt jo pitkään, että haluaisin testata Palluralle baucher-kuolainta, mutta en ollut saanut aikaiseksi hankkia sellaista. Etsiessäni Mini-Melle sadeloimea löysin Horzelta ihan kohtuuhintaisen baucherin, ja laitoin sen tilaukseen. 

Vastoin erittäin yleistä harhaluuloa baucher ei ole hissikuolain eikä se lisää niskaan kohdistuvaa painetta, päin vastoin. Jopa Horzen sivuilla lukee baucherin olevan hissikuolain, mutta fakta on se, että kun ohjasta vetää ja hevosella on baucher suussa, poskihihna jopa löystyy, vähentäen näin hevosen niskaan muodostuvaa painetta. Tässä videossa on jopa tutkittu baucheria ihan vaa'an kanssa:

En tiedä, miksi myytti baucherin vipuvarresta elää edelleen, kun tosiasiassa se on kaikkea muuta kuin vipuvartinen. Itse sanoisin baucherin olevan jopa hellä kuolain, paitsi tietysti jos kyseessä on suustaan aivan äärimmäisen herkkä hevonen. Baucherissa kun kaikki paine kohdistuu nimenomaan suuhun ja kieleen.

Pallura on todella herkkä päästään ja siihen kohdistuvalle paineelle. Ajattelinkin, että baucher voisi auttaa sen "sukeltamisongelmaan", eli siihen, että se putoaa kuolaimen alle ja menee etupainoiseksi. Tällä hetkellä Palluran niskaa siis haetaan ylöspäin, jotta se kantaisi itsensä paremmin. 

No, tämäkään kuolain ei ollut oikotie onneen ja onnistuu se sukeltaminen tälläkin. Mutta Pallura tuntuu silti tällä baucherilla jokseenkin tyytyväisemmältä. Viime valmennuksessa se tosin oli todella jännittynyt tälläkin kuolaimella, mutta silloin koko hevonen oli kireä kuin viulunkieli, eikä se johtunut kuolaimesta. Sen pari kertaa, mitä olen Palluralla valmennuksen jälkeen ratsastanut, se on ollut rento ja mielestäni se on suustaan levollisempi baucherilla.

Jatkamme siis harjoituksia, edelleenkään ei auta muu kuin opetella ratsastamaan. Harjoitellessa olisi kuitenkin kiva, että olisi kuolain, joka on mahdollisimman hellä hevoselle ja tekee mahdollisimman vähän "vahinkoa". Kuolainhan on juurikin niin kova kuin ratsastajan käsi, joten tietenkin ensisijaisesti tärkeintä on käsi ja miten sitä käytetään. Itselläni suuri ongelma on usein liian pitkäksi jäävä ohja, joka johtaa siihen että a) vedän käden liikaa syliini, b) ranteeni kääntyy jopa lappeelleen ja c) liian pitkä ohja = epävakaa tuntuma, joka on epämiellyttävä hevoselle.

Baucher jää siis varmastikin meille käyttöön, mutta ei kuitenkaan ainoaksi kuolaimeksi, sillä niitä on hyvä vaihdella välillä. Meillä on käytössä baucherin lisäksi myös anatominen oliivikolmipala, toisinaan myös suora Nova-kuolain. 

Olen tämän viikon ollut lomalla, ja tekemistä on riittänyt. Itse asiassa sitä riittää edelleenkin, joten taidankin tästä painua ulkohommiin nauttimaan helteestä! Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!



2 kommenttia:

  1. Meillä Myyllä on Sprengerin Novocontact, mutta välillä etenkin kisoissa käytössä baucher. Jostain syystä Myy on juurikin minun kanssa tasaisimmillaan tällä. Baucher ehkä vakauttaa meitä molempia? Niin tai näin, onnea testauksiin. Sopivan kuolaimen (ja satulan...)löytäminen on hermoa ja aikaa koettelevaa hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voisin hyvinkin kuvitella että baucherilla saa helpommin vakaamman tuntuman :) Pallura toimii yleensä melko hyvin kuolaimella kuin kuolaimella, pois lukien tietysti kaikki aivan liian kovat kuolaimet, mutta meillä onkin vain pehmeitä kuolaimia käytössä :) Koitan tässä vaan hakea sille sitä kaikista hevosystävällisintä vaihtoehtoa, Pallura kun on niin herkkis :)

      Poista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!