tiistai 16. lokakuuta 2018

Ratsastustunnilla!

Eilen oltiin ensimmäistä kertaa ikinä Palluran kanssa ratsastustunnilla! Tiesin jo etukäteen, että tunti tulisi olemaan Palluralle todella raskas, ainakin henkisesti. Se on pääasiassa ollut ratsastuksessa yksin eikä porukassa, joskus on saattanut satunnaisesti olla muutama muukin maneesissa tai kentällä samaan aikaan. Mietitytti, mitä se sanoisi, kun porukassa olisi yhtäkkiä viisi muutakin ja välillä joutuisi vähän odottelemaankin.

Tunnilla olimme siis Stellan kotitallilla Jaatallilla.


Valitettavasti en saanut ketään kuvaamaan tuntia, joten joudutte nyt olemaan vain sanallisen kuvauksen varassa!

Ensimmäinen tehtävä, jota tunnilla tehtiin, oli Stellalle fyysisesti raskas. Yllättäen se ei välittänyt muista hevosista mitään vaan puksutti porukassa ihan tyytyväisenä menemään. Ensimmäinen tehtävä oli tehdä pienehkö ympyrä harjoitusravissa, ja mahdollisimman hitaassa sellaisessa. Ei ollut tarkoitus koota eikä taivutuksella ollut väliä, kunhan hevonen kuunteli istuntaa ja pidätteitä ja eteni pienin askelin. Ympyrän jälkeen piti lähteä normaaliin raviin tai jopa vähän tekemää temponlisäystä, mutta ei hevosta eteen ajaen vaan istunnalla päästämällä.

Minähän en ole ikinä Stellalla vielä tehnyt harjoitusravissa kokonaista ympyrää. Harjoitusravipätkät ovat olleet hyvin lyhyitä, lähinnä siirtymisiä edeltäviä. Mutta koska Stella on todella lunki ja fiksu ratsu, se ei ollut millänsäkään ja ymmärsi istunnalla pidättämisen hyvin nopeasti. Stellaa on aina ratsastettu todella kevyellä kädellä ja istunnalla, joten se ymmärtää istunta-apuja hyvin. Tässä harjoituksessa Stella löysi kyllä todella upeasti takajalat alleen, vaikkei tarkoitus ollutkaan koota. Stella liikkuu luonnostaan niin hyvin ryhdissä ja pyöreänä, että itsensä kantaminen tuli tuossa todella luonnollisesti. Stella teki myös muutaman todella upean temponlisäyksen ympyrän jälkeen, tunsin hyvin selkään, kuinka askel lähti venymään ja siihen tuli joustoa. Juuri sitä joustoa, jota olen Stellan monesti nähnyt vapaana esittävän ja haaveillut, että vitsi kun saisin tuon joskus ratsastaen esiin. Eiliset temponlisäykset eivät varmastikaan olleet mitään keskiravitasoa, sillä Stellalla ei ole vielä voimaa sellaiseen, mutta todella hyvä alku kuitenkin!

Vaikka harjoitus sujuikin hyvin, huomasin, että se kävi Stellan voimille, sillä se kantoi itseään todella hienosti vaikka lihasvoimaa on vasta vähän. Niinpä annoinkin sen kävellä muutamia ylimääräisiä pätkiä pitkin ohjin siinä odotellessa, jotta se jaksaisi työskennellä paremmin. Se olikin ihan paikallaan, näin Stella jaksoi hyvin tehdä harjoituksen loppuun.


Stella alkoi vähän tunnin puolivälin jälkeen jo hermostumaan, kun laukkaa ei oltu tehty ollenkaan ja laukkaaminen on Stellan mielestä parasta! Onneksi sen toiveisiin vastattiin ja päästiinkin vielä tekemään laukkatehtävää, jossa tarkoitus oli nostaa ympyrällä käynnistä laukka ja jatkaa sitä seuraavaan päätyyn. Stellallahan ei ole ikinä vielä nostettu laukkaa käynnistä, joten tämä harjoitus oli alkuun vaikea. Stella kyllä ymmärsi, mitä pyydettiin, mutta kesti hetken, ennen kuin se ehti kerätä jalkansa mukaan. Kumpaankin laukkaan saatiin kuitenkin yksi onnistunut nosto käynnistä. Olin hurjan tyytyväinen!

Myös ratsastuksenopettaja Jaana kehui Stellaa, sanoi että se suoriutui vielä paljon paremmin kuin hän oli odottanut ja että upeasti Stella löysi takajalat alleen. 


Tunnista jäi siis todella onnistunut fiilis! Tuli ihan sellainen olo, että tämän takia olen tämän hevosen ostanutkin. Vaikka ei tehty mitään kovin suurta ja ihmeellistä, nämä pienet onnistumiset ovat ihan parhaita, varsinkin nuoren hevosen kanssa.

Tänään mennään vielä Stellan kanssa tunnille, tulee sille vähän sellainen tehostartti nyt. Mutta vähän otetaan iisimmin kuin eilen, sillä eilinen otti varmasti koville. Sitten Stella saakin lomailla pari päivää ja vain hengailla Ainon ja kavereiden kanssa, kun minä lähden HIHSiin katselemaan ja ihmettelemään ja ajattelemaan, että vitsi kun minäkin joskus vielä osaisin tuolla lailla!

Ihanaa Horse Show -viikkoa kaikille!

1 kommentti:

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!