tiistai 8. lokakuuta 2019

"Tän laukasta tulee todella hienoa"

Meillä oli Palluran kanssa tehovalmennusviikonloppu. Lauantaina ratsuttaja-valmentaja Suski Lemström tuli vielä iltasella Carl Hesterin klinikan jälkeen ratsastamaan Palluralla iltahämärässä ja sunnuntaina hän piti meille tunnin. Taas saatiin rutkasti uusia työkaluja!


Suski totesi lauantaina, että taas on menty eteenpäin. Se on aina ihanaa kuulla! Vinoutta on vielä, mutta Pallura on suoristunut jo sen verran, että nyt voidaan jumpata taivuttelujen kautta. Suski otti myös laukkaa lauantaina ja sanoi, että sekin on parantunut huimasti, ja että Palluran laukasta tulee vielä todella hienoa! Pallurallahan onkin kyllä hyvä, kolmitahtinen laukka, joka tosin vaatii vielä PALJON voimaa.

Sunnuntaina lähdettiin ensin työstämään Palluraa käynnissä ympyrällä pienen ylitaivutuksen kautta. Tarkoitus oli saada se hakeutumaan täysin rennoksi sisäohjan tuntumalle ja venyttämään ulkokylkeä oikein kunnolla. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta ei todellakaan ollut sitä!

Varsinkaan vasemmassa kierroksessa Pallura ei tahdo kauheasti vielä taipua. Sille on kehittynyt vinouden myötä hivenen virheellinen liikerata vasempaan takaseen; se astuu sillä ikään kuin hitusen ristiin mahan alle, eikä astu siis suoraan etujalan taakse. Harjoituksen tarkoituksena olikin se, että kun ulkokylki venyy, sisätakajalka joutuu astumaan suoraan siihen etujalan taakse. Vastaavasti tätä voisi harjoitella myös vasta- ja sulkutaivutuksilla, mutta niissä Pallura jännittyy todella paljon, ja siksi jumpataan "ylitaivuttaen" ympyrällä. Tavoitteena on kuitenkin koko ajan rento hevonen (vaikka se ei tietenkään koko aikaa onnistu).

Tunnin alussa vielä hymyilytti, mutta ei enää kun jouduttiin töihin :D

Oikeaan kierrokseen Pallura taipuu paremmin, mutta vasempaan on vaikeaa. No, kaikki suoristusharjoitukset, mitä ollaan tehty, ovat olleet tähän mennessä vaikeita aluksi, joten ei muuta kuin jumppaa, jumppaa ja jumppaa. Pallura on kehittynyt jo väistöissään paljon ja eiköhän treenillä saada taivutuksiakin paremmiksi.

Tehtiin taivutusharjoitusta myös ravissa, ja kun Suski käski siirtyä raviin ja tehdä saman homman, mietin lähinnä, että kaikkeahan voi yrittää, mutta... Harjoitus oli nimittäin jo vaikea käynnissäkin! Mutta yllättäen se ei ollutkaan ravissa niin vaikeaa, kuin luulin. Ravissa en ehdi ylianalysoida ja ajatella liikaa, vaan on yksinkertaisesti pakko tehdä.

Tässä laukkakuvassa näkyy hyvin se Palluran vinous.Vasen sisätakajalka astuu vinoon rungon alle sen sijaan, että seuraisi etujalkaa.

Laukkaa otetiin ihan vain ympyrällä lähtemättä työstämään sitä vielä mitenkään erityisemmin. Ei lähdetä vielä ottamaan vauhtia pois, jotta ei tapeta sitä suurta, hyvää laukkaa. Isosti eteen, mutta jonkinlaisessa tasapainossa :D
Erittäin hyvä ja opettavainen viikonloppu oli taas! Vaikka onkin vielä paljon perustyötä tehtävänä, eteenpäin oltiin taas menty. Nyt harjoitukset jatkuvat vaihdellen väistöillä ja taivutuksilla, unohtamatta tärkeitä höntsäilypäiviä.

Joku tarkkanäiköinen onkin saattanut huomata Palluran Instagramista, että olen ottanut Palluralta turparemmin pois. Se oli pakollista, sillä Pallura selvästi reagoi turparemmiin stressaamalla. Epäilen sen johtuvan siitä, että Pallura puskee edelleen poskihampaita ja turparemmi painaa niitä. Pallura siis alkoi jossain vaiheessa haukottelemaan hirveästi aina, kun lähestyin sitä suitsien kanssa. Samoin se rupesi ihan maanisesti aina ratsastuksen jälkeen hinkkaamaan päätään. Otin turparemmin pois ja haukotteleminen ja maaninen hinkkaaminen loppui siihen. Meillä on ollut turparemmi aina erittäin löysällä, mutta silti se ilmeisesti on painanut. Turparemmi laitetaan kyllä takaisin sitten, kun poskihampaat ovat puhjenneet. Valitettavasti kouluradalle ei saa vieläkään mennä ilman turparemmiä, joten siksi siihen on totuttava.

Sitten on vielä tämä lähes jatkuva satulatuska. Palluran Bates istui vielä pari viikkoa sitten hyvin, mutta on lähtenyt nyt taas valumaan eteen. Koitettiin pohtia jotain ratkaisua valumiseen. Yritän vielä muokkailla tuota satulaa, mutta jollei sitä muokkauksillakaan saa sopivaksi, on edessä uuden satulan osto. TAAS! Johan tuo Bates ehti kolmisen kuukautta meillä ollakin. Minulta löytyy edelleen myös Palluran vanha Prestige Venus, mutta sekään ei istunut ihan täydellisesti. Kumpikaan satuloista ei ole ihan katastrofi Palluran selässä, mutta kumpikaan ei myöskään istu ihan kunnolla. Huoh.

No, sinänsä ei ihme, ettei satula istu enää, sillä Pallura tekee koko ajan selkään lihasta ja sitä on nyt tullut paljon. (Mikä toivottavasti tarkoittaa sitä, että olen tehnyt jotain oikein!) Mutta olin tyhmänä kuvitellut, että tuo Bates menisi vähän kauemmin kuin muutaman kuukauden, sillä siinä on kuitenkin niin hyvin muokkausmahdollisuuksia. Mutta täytyy yrittää vielä!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!




2 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää, hyvää työtä! Ihan mahtava tuollainen tarkkasilmäinen valmentaja, joka puuttuu oikeisiin asioihin, jotta hevonen käyttäisi itseään aidosti oikein. Kun tekee huolella alussa niin hevonen kestää käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suski on kyllä ihan mieletön, tietää miten tärkeitä nuo ihan perusasiat on :)

      Poista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!