maanantai 22. kesäkuuta 2020

Miksi meillä ei laidunneta 24/7?

Myönnän, että ajatus yötä päivää pellossa onnellisina laiduntavista hevosista kuulostaa ihanalta. Mutta mitä sitten, kun lämmintä on 30 astetta, tuulenvirekään ei käy, varjoon ei pääse ja paarmat eivät anna hetken rauhaa?
Meillä on hevosilla tosin sinänsä hyvä tilanne, että ne pääsevät aina puiden alle suojaan, varjoa on siis aina saatavilla. Mutta silti huomasin tuossa muutamana päivänä, että kuumimpaan aikaan olivat aika tuskissaan paarmojen kanssa. Lepäämisestä ei oikein tullut mitään. Eri asia sitten, jos tarhassa/laitumella olisi kunnon katos tai pihatto, tai metsä, johon pääsisi kunnolla viilentymään tai ötököiltä suojaan. Onneksi tällaiset katokset näyttävät yleistyvän laitumilla!

Palluran en ole myöskään nähnyt vielä kertaakaan nukkuvan makuultaan ulkona. Tallissa se sen sijaan makoilee selvästikin, vaikka en olekaan sitä "itse teosta" yllättänyt kertaakaan. Karvaan tarttunut kuivike kertoo kuitenkin sen lepäävän makuultaan. Haluan tarjota sillekin mahdollisuuden levätä kunnolla, joten siksi haluan ottaa sen johonkin vuorokauden aikaan talliin. Ja koska meidän talli on vanha kivinavetta, se pysyy helteilläkin ulkoilmaa viileämpänä.

Lämpömittarin pitäisi tällä viikolla kavuta 30 asteeseen. Niinpä ajattelin lauantaina, että käännän hevosten päivärytmin siten, että otan ne päivän kuumimmaksi ajaksi sisään ja saavat jäädä yöksi ulos, kun on viileää ja vähemmän ötököitä. Ne tulivatkin hyvin mielellään sisään yhden aikaan ja pian alkoivatkin molemmat jo nuokkua. Laitoin ne ulos taas kuuden aikaan, ja kaikki oli rauhallista kymmeneen asti. Silloin Pallura aloitti sellaisen iltarallin, että oksat pois. Oli pakko hakea ne sisään, sillä totesin, että en saa itsekään nukuttua silmällistäkään, kun ne ravaavat pihalla ja mietin koko ajan, että koska ne tulevat langoista läpi.

Pallura rauhottui heti, kun pääsi talliin. Eli näin mennään nyt toistaiseksi siihen asti, että saadaan laumaan joku tyyppi, joka jäisi rauhassa yöksi ulos, jolloin Pallurakin jäisi. Täytyisi varmaan alkaa karsinantekohommiin, jotta olisi mahdollisuus ottaa se kolmaskin hevonen :D

Reilu viikko sitten juhlittiin muuten Mini-Men yksivuotissynttäreitä! Paikalla oli muutama ihmisystävä, sekä tietenkin Pallura. Mini-Me sai myös kakkua, mutta sen jälkeen sen herkunsyöntipäivät olivatkin luetut! Mini-Me on nimittäin paisunut aivan silmissä laitumella, siinä missä Pallura on edelleen missin mitoissa.
Minun pihaani reunustaa verkkoaita koirien takia, joten Mini-Me sai olla synttäreillä pihalla vapaasti. Pallura oli pakko pitää narun päässä, sillä verkkoaita on paikoitellen sille liian matala.

Mini-Me on muuten nyt VIHDOIN alkanut vaihtaa tuota sen pörrökarvaa pois. Liekö matolääkkeellä ollut osuutta asiaan? Saa nähdä, kauanko se ehtii olla kesäkarvassa ennen kuin pitää aloittaa talvikarvan kasvattaminen :D


Pallura on tietenkin silkinsileässä kesäkarvassa, mutta pikku hiljaa on ollut havaittavissa sitä, että se alkaa pudottaa kesäkarvaa, kuten viime vuonnakin juhannuksen tienoilla. Palluran talvikarvakin on kuitenkin niin silkinhieno, että mitään turrikkaa siitä ei tule, ainakaan vielä kesällä.

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille, ja muistakaahan huolehtia hevosten nesteytyksestä ja helpotuksesta kuumilla keleillä! Vinkkejä helteisiin hevosen kanssa voit lukea täältä!

6 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Onnea suloiselle minimeelle synttäreiden johdosta♥ Paarmat on sitten ällöjä otuksia, saisivat antaa kyllä laidun rauhan! Aurinkoista alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  2. Jos tuo kolmas hevonen tulee, niin otatko toisen harrasteratsun? :) Vai tarjoatko jollekkin vanhalle eläketammalle loppuelämänkotia?

    ps. Mahtavaa, kun uusi postaus tuli ja suuret onnittelut Mini-Melle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mini-Me kiittää! :)

      Oma hevoslukuni on valitettavasti tällä hetkellä täynnä, sillä aika eikä rahat ei riitä juuri nyt kolmanteen hevoseen. Mutta itse asiassa meille muutti eilen ystäväpariskuntani aivan ihana suomenhevosruuna! Laitan sen kuulumisia myöhemmin :)

      Poista
  3. Mä olen paha ihminen, kun en koskaan ole osannut pitää 24/7 laitumella oloa hevosten elämän parhaana aikana :D Tietenkin se riippuu täysin rakennetusta ympäristöstä. Mutta ilman suojaa ja lepoa jatkuvasti laitumella paahteessa olevat pollet ei kovin iloisilta ja pirteiltä yleensä vaikuta..

    Myöhästyneet synttärionnet Mini-Me ja onnea myös uudesta tallikaverista koko porukalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, mä olen monesti miettinyt sitä samaa, että ei se laidunkesä aina todellakaan ole sitä hevosen parasta aikaa vaikka moni niin haluaa ajatellakin, juurikin mainitsemistasi syistä :/

      Poista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!