Ajatuksia nuoren hevosen liikuttamisesta

Nykyään tuntuu olevan vallalla sellainen "kaikki mulle heti" -asenne, ja tuntuu, että hevostenkin kanssa aloitetaan suorittaminenkin aina vaan nuorempana. Viime vuonna näin somessa kuvan, jossa nelikuista maitovarsaa ohjasajettiin kuolaimet suussa ja silat selässä. Omasta mielestäni tuonikäisellä ei pidä olla suussa muuta kuin emän tissi. Oikeanlainen liikunta on kuitenkin nuorelle kasvavalle hevoselle ihan välttämätöntä, jotta siitä kasvaa kestävä käyttöhevonen.

Nykytutkimuksen valossa tiedämme, että hevonen kasvaa jopa kuusivuotiaaksi asti. Hevonen luutuu "alhaalta ylös" eli alkaen jaloista ja esimerkiksi selkä luutuu lopullisesti vasta kuusivuotiaana. Se ei silti tarkoita, etteikö sinne selkään voisi mennä ennen kuin hevonen on kuusivuotias, kunhan muistaa kohtuuden kaikessa.

Ilman kuormittumista luusto, lihakset, nivelet ja jänteet eivät kehity. Lajityypillinen liikunta onkin nuorelle hevoselle erittäin tärkeää!

Mikä sitten on lajityypillistä liikuntaa? Ei ainakaan ratsastus. Lajityypillistä liikuntaa on vapaana kirmailu, spurttaileminen ja toisten hevosten kanssa painiminen. Olemme kaikki varmasti nähneet kuvia orilaitumilla painivista oreista. Siinä on lajityypillistä liikuntaa parhaimmillaan!

Kaikilla meillä ei tietenkään ole mahdollisuutta tarjota hevoselle tuonkaltaista elämää, ja laidunkausikin on Suomessa hyvin lyhyt. Niinpä onkin tärkeää varmistaa nuoren hevosen liikkuminen muilla tavoin.

Puhuttaessa nuoren, yleensä kolmi- tai nelivuotiaan hevosen ratsastamisesta, joku lähes aina heittää ilmaan argumentin "Seisottaako sitä pihatossa sitten pitäisi kuusivuotiaaksi asti?" No ei suinkaan, kolmivuotiaan hevosen aktiiviratsastuksen ja pihatossa seisottamisen väliin mahtuu monen monta välimuotoa.

Ostaessani kolmivuotiaan Stellan vuosi sitten,  sen selässä ei oltu ikinä käyty, ja hyvä niin. Sisäänratsastin sen silloin kolmivuotiskesänä. Ensimmäinen ratsastusjakso kesti kuukauden verran kaikkineen, siis alkaen siitä, kun istuin selässä ihan ensi kertaa. Kaikki ratsastuskerrat olivat lyhyitä, muutamasta minuutista maksimissaan kahteenkymmeneen. Ne päättyivät aina onnistumiseen, joka saattoi olla hyvin pieni, kuten onnistunut pysähdys tai onnistunut muutaman metrin ravipätkä. Tärkeää oli kuitenkin lopettaa ihan joka kerta siihen, että hevosella oli hyvä fiilis. Ratsastuskertoja oli maksimissaan kolme viikossa, jotta hevonen ehti palautua niiden välissä.

Kuukaudessa Stella oppi kantamaan ratsastajaa selässä kaikissa askellajeissa, ja sehän riitti sillä erää. Oli hyvä jäädä ansaitulle kesälomalle. Ostin Stellan vähän ex-tempore kesken kesäkauden, eikä sen silloisessa kodissa ei ollut mahdollisuutta päästä laitumelle. Liikunnan saamisesta kesälomankin aikana täytyi siis huolehtia, ettei Stella vain seisoisi tarhassa paalin ääressä.

Maastoilua taluttaen, irtojuoksutusta, irtohypytystä, ne kaikki tulivat erittäin tutuiksi kesän aikana.  Maastoilu vaihtelevalla pohjalla on myös nuorelle hevoselle tärkeää liikuntaa. Siinä se oppii nostelemaan jalkojaan ja sen tasapaino ja koordinaatiokyky kehittyvät. Nämä kaikki tekivät myös erittäin hyvää meidän keskinäiselle suhteelle. Pallura, jota ei oltu kauheasti elämänsä aikana käsitelty, oppi luottamaan ihmiseen ja siihen, että ihmisen kanssa on kivaa. Lähtökohtaisesti haluan, että minun kanssani on niin kivaa, että luokseni tullaan aina juosten, vaikka laitumelta.

Aina ei myöskään voi olla kivaa, epäonnistumisetkin kuuluvat tähän lajiin. Kuitenkin hevostelu on sen verran kallis harrastus, että mielestäni sen tulisi pääosin olla kivaa. Ja koska tässä tapauksessa "harrastusväline" on elävä olento, on erittäin tärkeää, että myös sillä on kivaa.

Olen sitäkin mieltä, että "ihmisvapaat" päivät tekevät hevoselle myös hyvää. Ihminen huolehtii vaan hevosen perustarpeet siltä päivältä, ja muuten saa vaan olla rauhassa. Lihakset, nivelet ja jänteet tarvitsevat lepoakin kehittyäkseen ja kasvaakseen. Se on yhtä tärkeää, kuin rasitus.

Loppukesästä Stellalla oli myös toinen ratsastusjakso. Se kuitenkin loppui lyhyeen, kun tajusin sillä olevan taas kasvupyrähdyksen menossa. Stella alkoi tarjota väärää laukkaa ja ristilaukkaa ja silloin tuumin, että parempi antaa pyrähdyksen mennä ohi eikä ryskyttää selästä käsin menemään.

Siinä vaiheessa olikin hyvä aloittaa ajo-opetus! Ajolle opettaminen harvoin menee nuorella hevosella hukkaan. Se on oikein oivaa treeniä nuorelle (rodusta riippumatta!) sillä ajaen pääsee liikuttamaan pidempiäkin matkoja rasittamatta selkää, mutta tarjoten kuitenkin kasvavalle hevoselle rasitusta.

Stella oppi kärryjen eteen nopeasti, kuten satulaankin. Sen kasvupyrähdys aiheutti kuitenkin myös sen, että se kasvoi näistä kärryistä ulos eikä mahtunut enää kunnolla aisojen väliin! Niinpä ajaminen on toistaiseksi jäänyt, koska en ole vielä uusia kärryjä saanut hankittua. Ja toisaalta onhan Stella juuri nyt äitiyslomallakin. Tarkoitus olisi kuitenkin hommata uudet kärryt syksyllä, jotta päästään taas kärryttelemään!

Talvella ratsastelin vielä jonkin verran kevyesti, pitäen välissä pidempiä lepojaksoja. Tammikuussa Stella teki selväksi, että tiineyden takia ratsastaminen oli sille epämukavaa, joten selästä käsin liikuttaminen lopetettiin. Talutellen jatkettiin kuitenkin ihan tiineyden loppumetreille asti. Hyvässä kunnossa ollut Stella jaksoikin hienosti ponnistaa suurikokoisen tammavarsan ulos, vaikka oli vielä ensikertalainenkin.

Laatuarvostelukarsinnat asettavat kasvaville suomenhevosille mielestäni melko koviakin tavotteita. Kolmivuotiailta ei vaadita vielä kummempaa eikä mitään tarvitse esittää selästä käsin. Nelivuotiaiden karsinnoissa hypätään vielä irti, vain askellajit esitetään ratsain. Mutta finaalissa pitää jo hypätä selästä ja tuomarista riippuen esteitä saatetaan nostaa toisella arvostelukierroksella jopa 90 senttiin asti.

Videolla Stella kolmivuotiaiden laatuarvostelukarsinnoissa Ypäjällä 2017:

Stella on varsonut tänä kesänä, joten se ei luonnollisestikaan osallistunut nelivuotiaiden laatuarvostelukarsintoihin. Se on taas ottanut pientä kasvupyrähdystä ja on taas selvästi takakorkea. Tuntuu aika hurjalta, että jollei varsaa olisi alla ja se olisi finaaliin päässyt, sen pitäisi kohta hypätä yhdeksääkymmentä senttiä ratsastajan kanssa!

 Takakorkeutta havaittavissa.

Onneksi finaalinkin voi jättää oman harkintansa mukaan väliin, jos tuntuu siltä, että hevonen on sellaisessa kasvunvaiheessa, että vaatimukset ovat hevosta kohtaan epäreilut. Varsomisensa takia Stella saa osallistua nelivuotiaiden laatuarvostelukarsintoihin vasta viisivuotiaana. Toivon mukaan sen kasvu on keväällä sen verran tasaantunut, että sillä voi hyvillä mielin mennä karsintoihin. Pääsi se karsintoihin tai ei, hyppäämistä emme aloita selästä käsin ennen kuin kasvu on tuosta tasoittunut. Jos siltä tuntuu, selästä ei aleta hyppäämään vielä edes ensi kesänä.

Vielä laatuarvosteluja tiukemmat vaatimukset onkin sitten ratsusuunnan jalostusarvosteltavilla oreilla. Suora lainaus Hippoksen sivuilta: "Jalostusarvostelu perustuu hevosten suorituksiin. Noin 15 % ikäluokan oriista on jalostusarvostelukelpoisia." Tilanteessa, jossa suomenhevosen geenipooli on kaventunut ja jossa kampanjoidaan varsottamaan kaikki jalostuskelpoiset tammat, tuntuu vähintäänkin hölmöltä, että orien jalostusarvosteluissa on noin tiukka seula. Vaatimukset ovat erittäin kovat nuorille oreille. Mielestäni niille taas voitaisiin kaavailla helpotuksia kokeisiin, jotta saataisiin enemmän jalostusmateriaalia tarjolle. Emme ole enää siinä onnellisessa tilanteessa, jossa voimme valita jalostukseen vain parhaat ja upeimmat päältä. Ne kaikki pihanperän kelpo harrasteoritkin pitäisi saada jalostuskäyttöön sukujen ja geenipoolin monimuotoisuuden takaamiseksi.

Nuoren suomenhevosen liikuttaminen tuntuu herättävän paljon ajatuksia puolin ja toisin. Mitä ajatuksia sinulla on asiaan liittyen?

Palluraterkuin
Jenni