torstai 14. helmikuuta 2019

Parempi Pallura!

Pallura on kärsinyt pari viikkoa lihasvammasta. Nyt se alkaa onneksi olla jo parempi ja pikku hiljaa aletaan palailla normimenoon ja ensi viikolla toivottavasti päästään valmennukseenkin!

Palluraa on kyllä sairaslomallakin liikutettu, mutta toki vain käyntiä. Ravia on otettu pieniä pätkiä sen verran, että ollaan nähty että vieläkö Pallura on epäpuhdas. Nyt se liikkuu jo puhtaasti ja energiaakin siinä alkaa olla kuin pienessä kylässä! Hyvä tai "hyvä" merkki on myös se, että se on alkanut riehua tarhassakin ja jopa karannut sieltä - kipeä ollessaan se ei ole tarhassa juuri muuta kuin kävellyt.


Pallura liikkuu jo puhtaasti, mutta on jäykkä vielä. Se tuntuu selkään vähän hassulta edelleen, mutta luulen, että se johtuu siitä, että takapää ei ihan vielä veny siihen normaaliin työskentelyyn, mikä siis Palluralla on oikein hyvää. Jos en tietäisi, miltä sen pitäisi tuntua, se menisi täydestä kuin väärä raha!

Nyt siis otetaan vielä tämä loppuviikko iisisti, pikkuhiljaa töihin palaillen, niin toivon mukaan Pallura on ensi viikolla iskussa, kun sen pitäisi vihdoin päästä ammattilaisen alle ja meidän myös valmennukseen! Tätä onkin odotettu jo pari kuukautta! Nelivuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelukarsinnatkin alkavat lähestyä joten toivotaan, että Pallura olisi pian iskussa!


Onnea on hevosystävä!
Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Palluraterkuin
 Jenni



4 kommenttia:

  1. Ihanaa, teethän sitten postauksen valmennuksista 😍 hyvää ystävänpäivää teillekkin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin teen, jos se nyt vaan toteutuu! Tässä on ollut vähän huonoa tuuria sen suhteen :D

      Poista
  2. Tervehdys! Tässä sun Pallurassa oli jotain kovin kovin tuttua, huomasin mitä pidemmälle blogiasi luin. Kuinka ollakaan, Palluran mummo Lasuttina onkin ollut aikanaan meillä siitostammana. Se on tuo profiilikuvassani näkyvä oikeanpuolimmainen hepo, vierellään tyttärensä Kumpareen Palo. Täytyy sanoa, että hyvin on tietyt piirteet suvussa periytyneet! Hieman tulinen, mutta kiltti luonne, hyvä rehunkäyttökyky ja kuvien perusteella myös rakenne...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi, piti oikein käydä katsomassa Lasuttinaa Sukupostista ja todella paljon tosiaankin on näissä samaa! Tuosta luonteesta olen kuullut että tuonlainen "herkkyys" ja jämptiys periytyisi Hilulta, eli että oikeissa käsissä maailman suloisimpia otuksia mutta liian kovalla käsittelijällä on piru irti :D Pallurassa rakastan eniten juurikin tuota sen luonnetta, se antaa omille ihmisille itsestään 100 % mutta sitten se on sitä mieltä, että muita ihmisiä kuin omia ei tarvitse miellyttää :D

      Poista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!