perjantai 8. marraskuuta 2019

Klipatako vai eikö klipata, kas siinä vasta pulma

Taas pohdin Palluran klippaamista, mikäli ensi viikon sääennuste pitää paikkaansa ja kenttä sulaa taas siihen malliin, että pääsee treenaamaan kunnolla. Minulla on nyt muutama sovitussatula testissä ja tarkoitus olisi kokeilla niitä viikonloppuna. Olenkin varovaisen optimistinen sen suhteen, että niistä joku meille sopisi!

Pallura on aivan kaamea karvaturri tällä hetkellä. Se näyttää lihoneen sata kiloa, koska karva on niin paksu. Todellisuudessa se on lihonut ehkä 50, koska ei ole päässyt nyt liikkumaan normaaliin tahtiin :D Mikäli nyt pääsemme liikkeelle, tiedän kokemuksesta, että se hikoaa ihan vaahtoon asti.

 Palluran talvikarvalla on paksuutta!

Kunnolla liikuttaminen saa tällä karvalla aikaan kunnon höyry- ja vaahtoefektin.

Klippaamisen edut:

- Hevonen jaksaa paremmin
- Kuivuminen kestää vähemmän aikaa

Klippaamisen haitat:

- Pitää loimittaa enemmän tai jopa koko ajan klippauksesta riippuen
- Loimi päällä hevosen on vaikeampi toteuttaa sosiaalista kanssakäymistä, esimerkiksi rapsuttelu vaikeutuu huomattavasti. Tämä on esimerkiksi Palluran kohdalla ihan merkittävä haitta, sillä se on todella sosiaalinen hevonen!
- Klippaamisesta seuraava loimitusrumba saattaa ärsyttää hevosen ihoa, jos se ei pääse kunnolla hengittämään.

Viime vuonna Palluralle klipattiin ensin vaakaraita, ja vaikka se auttoi hikoamiseen jonkun verran, kaula hikosi edelleen ja kesti kuivua todella kauan. Niinpä klippasin sen kaulan vielä myöhemmin, mutta jätin siihen 9 mm karvan. Näin kaula ei ollut täysin naku, mutta hikoaminen väheni huomattavasti.

Tänä vuonna luulen, että teen taas osaklippauksen, mutta tällä kertaa tyystin jättämällä sen 9 mm karvan. En siis tee yhtäkään nakua kohtaa Palluraan. Silloin se voi olla tyystin tallissa ilman loimea, tarkenee pitkältä myös ratsastaessa ilman loimea sekä voi olla myös leudolla ja kuivalla kelillä ulkona alasti.

Klippauksen ajankohta on vielä mysteeri, sillä totta puhuen vähän pelottaa, miten energinen Pallura nyt loman jäljiltä onkaan :D Sen vuoksi ei tee mieli ainakaan kasvattaa sen energiatasoja juuri nyt klippaamalla. Mutta jos nyt pääsee taas kunnolla treenaamaan, on pian kaivettava klipperi esiin!

Hyvää viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Tehdään palluralle joku hieno kuvio ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Näin Hevosurheilussa kuvan sellaisesta kirahvi-klippauksesta, oli hieno :D

      Poista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!