tiistai 26. maaliskuuta 2019

Miten minusta tuli Palluranomistaja?

Nyt kun Pallura sairaslomailee ja harrastuksesta saa irti lähinnä huolta ja murhetta, täytyy muistuttaa itseään siitä, miksi tätä lajia harrastaa ja miksi juuri Pallura on minun hevoseni.

Tapasin Palluran ensimmäistä kertaa noin kaksi vuotta sitten. Se asui tallilla, jossa kävin ratsastamassa suomenhevosorilla. Olin apuna Palluran irtohypytyksessä ja sen liikkeet tekivät minuun suuren vaikutuksen. Se liikkui niin kevyesti ja ilmavasti, kun jousilla. Sillä oli (ja on edelleen) upea ravi ja laukka ja se hyppäsikin niin hienosti. Olin myyty, mutta totesin, että liian hieno hevonen minulle. Enkä ollut mitään hevosta edes ostamassa!


Toukokuussa 2017 olin mukana myös Palluran kolmivuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelukarsinnoissa Ypäjällä, enkä silloinkaan vielä tiennyt, että siitä tulisi kuukauden kuluttua minun! Varsinkaan, kun Pallura oli karsintojen paras estehevonen.

Karmea karvainen Kulomusta Tarpaani Ypäjällä 4.5.2017.

Toukokuussa 2017 vuokrahevoseni omistaja kertoi aikovansa myydä sen (kerrottakoon, että hinta ei ollut minun budjetissani) ja tarjosi minulle Palluraa ostettavaksi. Epäröin, sillä en ollut aikeissa ostaa hevosta ja Pallurakaan ei varsinaisesti ollut budjetissani, vaikka toki lähempänä sitä kuin vuokrahevoseni oli. 

No, niin sitä sitten päädyin kuitenkin kirjoittamaan nimeni kauppakirjaan kesäkuussa 2017. Pallurasta tuli minun, samoin sen mahassa kasvavasta varsasta, jonka isä oli entinen vuokrahevoseni. 

 Onnellinen Palluranomistaja!

Kesällä tulee kuluneeksi siis kaksi vuotta siitä, kun ostin Palluran. On ollut paljon hyviä hetkiä mutta myös huonoja. Olen kuitenkin erittäin iloinen siitä, että juuri Pallura on minun hevoseni. Se on aivan mahtava hevonen, vaikka vaatiikin omistajaltaan pitkää pinnaa ja paljon huumorintajua. Mutta se myös antaa niin paljon! Pallura on ulkokuoreltaan ihan kovis, eikä se siedä huonoa kohtelua. Se vaatii käsittelijöiltään kunnollista hevosenlukutaitoa, mutta loppujen lopuksi Pallura on hyvin suoraviivainen hevonen. Kun sille asettaa rajat mutta kohtelee sitä hyvin, se antaa ihmiselle ihan kaiken mitä vain ikinä keksii pyytää. Se ilmaisee kyllä tyytymättömyytensä hyvin selvästi mutta tyytyy kohtaloonsa jos on pakko. Mutta Palluralla on kovan ulkokuorensa alla suuri sydän, mikä on siinä ehkä kaikista hellyyttävintä <3

Tulipas hyvä mieli kun muisteli meidän alkuaikoja :) Nyt jaksaa taas sairastella vähän aikaa! Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!


4 kommenttia:

  1. Tuo taitaa olla melko yleistä, ettei ole hevosta ostamassa, mutta kas kummaa kohta kauppakirjat onkin jo tehty :D olipas kiva teksti teidän tarinasta! Olisi kiva myös jos tekisit joskus kirjoituksen sun ratsastushistoriasta, ihan pikku heppatyttö ajoista ;)

    VastaaPoista
  2. Voin todella hyvin samaistua tähän tarinaan. Ei mekään oltu koskaan ostamassa hevosta, mutta hupsista, niin se mun eka hevonen vaan silloin ostettiin. Siitähän se ajatus sitten lähti, eikä niitä ilmankaan enää osaa olla. Vaikkakin sitä välillä tulee mietittyä, että onko tässä oikeasti mitään järkeä. :'D

    Joka päivä on karkkipäivä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt tota, että onko tässä enää mitään järkeä, aika useinkin :) Järkeä ei ole todellakaan, mutta ehkä sit jotain muuta :D

      Poista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!