Rasittava uliuli-postaus ratsastuksen vaikeudesta

Palluran kanssa ollaan nyt kovasti treenattu viime valmennuksen asioita eli suoruutta ja tahtia. Suoruutta haemme paljon erilaisten väistöjen kautta ja tahtia ihan vaan sillä, että Palluran on jäätävä odottamaan minua. Ravissa se onnistuukin suht koht hyvin, mutta käynnissä Pallura edelleen mielellään kiitäisi liian kovaa vauhtia, jolloin sen käynnin laatu kärsii. Käynti on selkeästi sen heikoin askellaji ja vaatii paljon töitä. Ravissa sen on paljon helpompi pysyä tahdissa, johtuen varmastikin ravin kaksitahtisuudesta. Käynnissä kaikki neljä jalkaa ovat eri aikaan maassa, mikä vaikeuttaa hommaa Palluralle suuresti. Enemmän jalkoja, enemmän päänvaivaa!

Välillä tuntuu, että muserrun kaiken sen työn alla, mikä on vielä Palluran kanssa tehtävänä. Toisinaan tuntuu, että olisi niin helppo vain antaa se ammattilaisen ratsastettavaksi ja ihailla jonkin ajan päästä hienoa hevosta. Sen estää onneksi kaksi asiaa: raha, ja se, että oikeasti tykkään ratsastaa Palluralla ja haluan kehittyä ratsastajana ja ratsukkona sen kanssa. Sitä paitsi en ole ostanut Palluraa ratsuksi ammattilaiselle vaan itselleni, koska se on aivan mahtava hevonen.

Pallurassa on kuitenkin oikein laadukas suomenhevosratsun aihio, joten se kannattaa rakentaa huolella ja oikomatta alkuvaiheessa. Mutta se on vaikeaa! Itselläni kaikki korjaukset, joita on tehtävä, eivät tule sieltä selkäytimestä vaan joudun miettimään ratsastustani todella paljon. Peilit auttavat onneksi paljon vinon hevosen korjaamisessa. Palluran saankin jo suorilla urilla suoristettua ihan kohtalaisesti, mutta kaarteissa se todella helposti heittää takapuolensa oikealle, jolloin sen kylki pullistuu vasemmalle ja lopputuloksena koko hevonen on aivan vino. Välillä iskee ihan epätoivo; tätä asiaa on korjattu jo satoja kertoja, eikä se vieläkään onnistu. Mutta sitten muistutan itseäni, että olen ostanut nuoren hevosen, joka on kaikkea muuta kuin valmis, ja vaatii vielä paljon töitä.

Rehellisesti sanottuna en usko, että selviäisimme tällä hetkellä edes helpon C:n kouluradasta. Ainakaan sillä tasolla, jolla itse haluaisin sen suorittaa, eli rennolla mutta eteenpäinpyrkivällä, SUORALLA, asettuvalla ja taipuvalla hevosella, suorittaen kaikki tehtävät oikeassa pisteessä. Meidän meno on tällä hetkellä epätasaista, vinoa ja asetuksesta ja taipumisesta ei voi edes puhua ennen kuin hevonen on saatu suoristumaan. Oikeastaan en voisi vielä edes thedä ohjelman tehtäviä harjoitusravissa, sillä Pallura on vielä niin etupainoinen, että harjoitusravia ei voi mennä.

Yritän muistaa sen, että on ihan normaalia, että nuori hevonen on vino. Ja että muutkin nuoret on saatu suoristettua. Ja että on ihan normaalia, että nuori hevonen on etupainoinen. Pallura ei edes mitenkään kynnä maata ryntäillään liikkuessaan, vaan sen painopiste vaan on vielä edessä, koska takaosalla ei ole vielä voimaa ollaa kaikkea painoa alleen. En tiedä mistä tämä epätoivo oikein kumpuaa, sillä yleensä pystyn iloitsemaan niistä pienistä onnistumisista ja siitä, mikä meidän menossa on hyvää. Siitä, että vaikka meno on vielä etupainoista, on kuitenkin jo hetkiä, jolloin se paino on takaosalla. Siitä, että vaikka ollaan vinoja niin on myös hetkiä, jolloin saadaan itsemme suoristettua. Siitä, että Pallura on herkkä ja hyvin avuilla. Siitä, että vaikka on vaikeaa, niin Pallura yrittää, se todella yrittää ja vielä hyvällä asenteella. Koskaan se ei sano, että minulle riittää ja tule nyt idiootti jo alas sieltä. Ja että minulla on oikeasti hieno hevonen, jolla on kolme hyvää askellajia ja loppu tulee kyllä sieltä aikanaan. Onneksi tällä viikolla päästään taas valvovan silmän alle ja oppimaan taas uutta.

Sanokaa nyt muutkin, ettei teidänkään meno nuoren kanssa ole aina vaan nousujohteista ja ihanaa ja upeaa ja ettei kaikki onnistu ja korjaannu aina laakista?

Palluraterkuin

Jenni