Leijumista

Viime viikolla meillä kävi Palluran kanssa ratsuttaja-valmentaja. Tiistaina hän ratsasti Palluralla ja keskiviikkona piti meille tuntia.

Totta puhuen minua jännitti tiistaina. Oltiin Palluran kanssa tehty todella paljon työtä suoruuden eteen ja omasta mielestäni Pallura vaikutti jo paljon suoremmalta, mutta takaraivossa kummitteli koko ajan epävarmuus siitä, että mitä jos en tunnistakaan sen vinoutta? Kerroin näistä huolista valmentajalle, ennen kuin hän kapusi Palluran selkään. Hän sanoi rohkaisevasti, että jo se, että alan tunnistaa vinoutta edes hetkittäin, on puoli voittoa.

Valmentaja kapusi selkään, ravasi muutaman kierroksen ja antoi tuomionsa:

"Jenni, aivan todella hyvää työtä olet tehnyt!"

Ihan valehtelematta leijuin noiden sanojen takia loppuviikon. Kerrankin olin tehnyt jotain oikein! Mehän olimme Palluran kanssa kuta kuinkin menneet vain käyntiä edellisestä valmennuksesta lähtien, siis kuukauden. Käyntiä hevosta suoristellen, pyrkien säilyttämään tahdin. Pyrkien siihen, että Pallura odottaa minua. Pyrkien siihen, että vinossa liikkumisen kierre katkeaisi. Ja nyt sain kuulla, että se kävelykuukausi ei ollut todellakaan mennyt hukkaan!

Suorahan Pallura ei ole tietenkään vieläkään, sillä se on todella pitkä prosessi. Mutta tässä on todella hyvä alku. Valmentajan mukaan Pallura sekä näytti että tuntui ihan eri hevoselta. Nyt sitä kuulemma pääsi jo ratsastamaan, ja alla oli ihan kokonainen, läpi kropan liikkuva hevonen, ei vain vinoa puupökkelöä tikkujaloilla.

Keskiviikkona pääsimme sitten tunnille. Tunnin teema oli sama kuin viime kerralla: suoristaminen. Mutta tällä kertaa päästiin jo työskentelemään ravissakin!

Iso ongelma on edelleen myös oma reaktionopeuteni. Tai pitäisikö sanoa reaktiohitaus, sillä se nopeus minulta puuttuu. Reagoin edelleen ihan liian hitaasti esimerkiksi siihen, että pidäte ei menekään läpi.

Edelleen teimme paljon väistöjä, sillä ne ovat oiva työkalu hevosen suoristamiseen. Käynnissä väistöt sujuvat jo hyvin, mutta ravissa on vaikeaa. Palluralla ei ole oikein lihaksia astua vielä takaa ristiin ravissa suoruus säilyttäen.

Käynnissä myös tahti alkaa olla jo paljon parempi, Palluralla on harvemmin enää tarvetta lähteä kipittämään alta pois. Toki näitäkin hetkiä tulee edelleen, joten tarkkana saa vieläkin olla.

Saimme yhdeksi kotiläksyksi myös tehdä käännöstä takaosan ympäri vasemmalle. Silloin Palluran vasen takanen jää sisäjalaksi ja se joutuu ihan tosissaan polkemaan sillä alle. Valmentaja epäili, että Palluralla olisi vasemmassa takasessa aavistuksen heikompi takapolvi, ja tällä käännöksellä saataisiin sitä vahvistettua.

Minulla on kuulemma käynnissä paha tapa puristua helposti hevosen ympärille ja ahdistaa sitä, jolloin sen ymmärrettävästi on vaikea liikkua. Ravissa moista efektiä ei tule (joskin istunnassani on siltikin vielä paljon parantamisen varaa!), joten teimme paljon myös harjoitusravissa töitä ja haettiin myös niitä ristiaskelia siihen raviväistöön. Aloimme hakea myös hevoseen "vaihteita" eli teimme temponvaihteluita ravissa. Valitettavasti kropanhallintani on vielä sen verran huonoa, että kykyni istua harjoitusravissa riittää vain niihin pienempiin vaihteisiin ja isompaa haettaessa on pakko keventää.

Olin myös ounastellut jo jonkin aikaa, että Palluran satula olisi mahdollisesti käymässä ahtaaksi, ja sainkin sille valmentajalta vahvistuksen. Onneksi on muokattava satula! Otin edestä täytepalat pois ja säästyin satulakaupoille lähtemiseltä. Palluralle onkin tullut todella mukavasti nyt sään molemmille puolille lihasta, eli lapakuopat ovat täyttyneet. Valmentajankin mielestä oli melko hieno suoritus tehdä tuommoinen määrä lihasta käyntitreenillä kuukaudessa! Mutta paljonhan me ollaan töitä tehty, vaikka askellajina onkin ollut käynti. Kummasti alkaa sitä lihasta tulla, kun hevonen kulkee oikein päin. Lisäksi tietenkin maastoilusta on ollut hyötyä.

Paljon oltiin siis edistytty, mutta paljon on vielä töitä tehtävänä! Vieläkään ei päästy edes laukkaamaan, mutta valmentaja oli kovin optimistinen jo sen suhteen, että seuraavalla kerralla jo päästäisiin :D Mutta kummasti sai taas motivaatiota puurtamiseen kun saatiin kehuja hyvin tehdystä työstä.

Ja oikeasti, mihinkäs meillä kiire olisi? Hitaasti hyvä tulee, ja juuri sillä lailla ne hyvät hevoset tehdään. Hitaasti.