maanantai 25. marraskuuta 2019

Talliniksi: DIY: Slow feeding heinälaatikko

Meillä hevoset syövät heinänsä laatikoista, sillä en halua niiden imuroivan hiekkaa kitusiinsa heinän mukana.  Lisäksi tämä slow feeding-heinälaatikko varmistaa sen, että heinää on koko ajan tarjolla. Tämä myös minimoi heinähävikin, koska lähes kaikki heinä jää laatikkoon. Luonnollinen syömisasentokin säilyy, kun laatikko on maassa.

Käytin tähän laatikkoon toista verkkoa lukuun ottamatta materiaaleja, jotka löytyivät jo kotoa muiden projektien jämämateriaaleista. Niinpä tälle laatikolle tuli hintaa uuden verkon verran, eli 10 euroa (verkko oli Puuilossa tarjouksessa).

Materiaalit:

Vaneria
Kakkoskakkosta nurkkapuiksi sekä laatikon jalaksiksi
Ruuveja
Kaksi slow feeding verkkoa
Palohakoja
Ruuvattavia koukkuja


Ensin sahattiin vanerit oikean kokoisiksi ja kakkoskakkoset oikeaan mittaan. Pyysin naapuria sahaamaan vanerit, sillä minulla itselläni ei ole kääntöpöytäsirkkeliä. Kakkoskakkoset sain sentään käsisahalla sahattua.

Palluran laatikon pohjasta tuli 80 x 90 cm ja laidoista 40 cm korkeat, sillä sen verran vaneria minulla sattui olemaan. Pohjan koko on oikein hyvä, mutta jos olisi ollut enemmän vaneria, olisin tehnyt laidoista hieman korkeammat. 

Sahattiin siis pohjalevy 80 x 90 cm sekä laidat 2 kpl 40 x 90 cm sekä 2 kpl 82 cm. Kaksi senttiä lisää kasikymppisiin siksi, että ne ylettyisivät ysikymppisten yli nurkkiin.

Kakkoskakkosesta sahasin nurkkatolpat 4 kpl 40 cm sekä 2 kpl 80 cm jalaksia.

Seuraavaksi porasin pohjalevyyn reikiä, jotta rankkasateen sattuessa vesi valuu pois eikä jää laatikkoon lillumaan. (Vaikka eihän Suomen syksyissä juuri koskaan sada...) EDIT: Rei'istä olisi kannattanut tehdä isommat.
Sitten ruuvasin nurkkapuut 80-senttisten laitojen päihin.

Sitten ruuvasin myös ysikymppiset laidat kiinni nurkkapuihin ja näin laatikon kehikko on valmis! Seuraavaksi ruuvasin myös pohjan kiinni nurkkapuihin.
Sitten vielä jalakset kiinni pohjaan. Ne ruuvasin asettelemalla ensin laatikon alle ja sitten ruuvaamalla pohjan läpi.

Jalasten tarkoituksena on estää pohjaa mätänemästä, kun se ei ole vasten maata vaan pääsee kuivumaan. Jalakset sitten toki ajan kanssa mädäntyvät, mutta ne on sitten helppo vaihtaa. Ne olisi voinut tehdä myös muovista, metallista tai kestopuusta, mutta nyt mentiin sillä, mitä sattui kotoa löytymään.

Sitten vielä ruuvasin nämä koukut kahteen kulmaan, jotta heinäverkon saa niihin palohaoilla kiinni.


Sitten verkot täyteen! Ne kannattaa sulkea palohaoilla, sillä silloin niitä on helppo aukoa itse, mutta hevonen ei saa verkkoa auki.

Minulla on verkkoja kaksi per heinälaatikko, toinen laatikossa ja toinen aina valmiina seuraavaa aamua varten. Näin verkon saa heti vaihdettua uuteen aamua varten, kun ottaa hevoset sisään.




Valmista on! 



Muita DIY-henkisiä talliniksejä:

DIY-loimiteline

DIY-keksit hevoselle

DIY-ötökkäkarkote

Kaikki blogin talliniksit:
http://pallurablogi.blogspot.com/search/label/talliniksit

5 kommenttia:

  1. Kerro sitten käyttökokemuksia, kauanko pysyi ehjänä...? Mies teki joskus kivat puukaukalot heinän syöntiää varten meidän hepoille ja ne ei kauaa kestäneet kun hevoset heitteli ne nurin heinät syötyään... :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, vielä ainakaan ei ole näkynyt mitään tuonsuuntaista toimintaa :D Meillä tosin on siis tässä laatikossa koko ajan heinää, josko se ehkäisisi tuota ruuan loppumisen jälkeistä kiukkua? :D

      Poista
    2. Tiedoksi, että vielä ainakin näin neljän kuukauden jälkeen laatikko on täysin ehjä :D

      Poista
  2. Hei,
    Onko teillä kengät hevosella?
    Mietin jos kovasti innostuu kuopsuttaa, ni onko kengistä kiinni verkossa? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kengät, paitsi ponilla :) Kukaan ei ole jäänyt kiinni, mutta juuri tuosta syystä tekisin laatikosta korkeamman kuin mitä tämä ensimmäinen kappale on, ja niin olen muista tehnytkin :)

      Poista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!