Nelikuisen varsan lastausharjoitus

Pallura ja varsansa Aino ovat menossa show-näyttelyyn Equibalans Areenalle Janakkalaan ensi lauantaina. Aino on ollut pienen elämänsä aikana kerran aikaisemmin kopissa, silloin kun muutti syntymätalliltaan kuukauden ikäisenä uuteen kotiinsa äitinsä kanssa. Silloin piskuinen Aino meni ihan suorilta koppiin äidin kanssa rinta rinnan ja matkusti irti, eikä kopissa ollut väliseinää. Nyt Aino on kuitenkin jo sen verran suuri tyttö, että matkustaa jo omalla puolellaan traileria väliseinän erottaessa sen äidistä. Päätimmekin siis ottaa lastausharjoituksen, jottei käy niin, ettei Aino suostukaan menemään lauantaina koppiin emmekä pääsekään matkaan.

Eilen saatiinkin nauttia "ihanasta" syyskelistä eli siis vettä tuli taivaan täydeltä ja joka paikka lillui. Onneksi Mutapalluroita ei pieni syyssade haitannut.

Stella on todella hyvä lastautuja ja matkustaja, mikä mahdollistaakin sen, että Ainoa voi kuljettaa ennen vieroitusta. Laitakauhuisen tai muuten vaan huonosti matkustavan tai lastautuvan emän kanssa kuljettaminen olisi aivan toivotonta eikä sitä kannattaisi edes yrittää, jotta varsa ei alkaisi pelätä koppia emänsä reagoinnin vuoksi. Mutta Stellalle koppi on aina ollut paikka, jossa saa ruokaa, joten tietenkin sinne kävellään suorilta ja siellä matkustetaan nätisti - ainakin niin kauan kun on ruokaa.

Vaikka kyseessä olikin vain lastausharjoitus kotipihassa, eikä tarkoitus ollut lähteä parkkipaikkaa pitemmälle, varustauduimme asianmukaisesti eli kaikilla lastaukseen osallistuvilla oli päässä kypärä ja käsissä hanskat. Stellalla oli päässä suitset ja niiden päällä nahkariimu, josta se laitettiin kiinni. Sekä Stella että Aino olivat juoksutusliinan päässä, jotta olisi pelivaraa, jos jompi kumpi alkaisi teutaroimaan. Noudatan tätä varustusta aina Stellaa lastatessani, vaikka se lastautuukin aina hyvin.

Normaalisti tietenkin painavampi hevonen lastataan vasemmalle puolelle eli puolelle, joka on lähempänä tien keskustaa. Nyt kuitenkin laitoimme Ainon siihen, sillä sillä puolella on varustekaappi, joka vähän rajasi Ainon tilaa ja ehkäpä hillitsi sen halua hypätä etupuomin yli, mikäli sellaisia haluja oli. Stellalle on onneksi aivan sama, missä ja miten se matkustaa. Tarkoitus oli taas viedä Stella ja Aino rinta rinnan koppiin, jotta ei käy niin, että jompi kumpi menee ja toinen ei, ja se kopissa sisällä oleva hätääntyy ja tulee sekin ulos. Aino jäi kuitenkin muutamaksi kymmeneksi sekunniksi lastaussillalle miettimään, että mennäkö vai eikö mennä. Stella ehti sillä välin jo omalle paikalleen koppiin, mutta koska siellä oli ruokaa, se jäi nätisti paikoilleen seisomaan ja odottamaan Ainoa. Tässäkin tilanteessa oli siis hyvä, että emä on hyvä matkustaja, jolloin sille ei tullut tarvetta peruuttaa kopista pois. Pian pikkuinen Aino jo sitten seurasikin taluttajaa koppiin ja sai palkkioksi ruokaa. Molemmat laitettiin kahdelta puolelta kiinni, puomit kiinni ja lastaussilta ylös ja pressu alas. Sitten lähdettiinkin liikkeelle. Jaana (Ainon omistaja siis) ajoi parkkipaikalla useamman rundin jotta Aino saisi vähän tuntumaa matkustamiseen ja varsinkin käännöksiin ja mutkiin, ja sitten otettiin Stella ja Aino ulos. Molemmat seisoivat kopissa kaikessa rauhassa ja odottivat todella maltilla, että lastaussilta saatiin alas ja takapuomit pois. Aino peruutti ensin ulos kopista todella hienosti ja rauhassa, sitten tuli perässä vastahakoinen Stella. Se olisi mielellään jäänyt vielä koppiin, sillä siellä oli ruokaa!

Lastausharjoitus sujui siis erittäin hyvin ja Ainolle jäi varmasti positiivinen kokemus, koska äitinsä tyttärenä se on ahne ja kun kopissa kerran sai ruokaa, se on aivan mahtava paikka! Onni on kyllä noin fiksu varsa, mutta mitäpä muuta se voisi ollakaan, kun sen emä on myös aivan superfiksu?

Nyt sitten vain jännittämään lauantain näyttelyä! Mitään ihmeempää menestystä emme kyllä odota, ainakaan Stellan osalta, sillä se on melko lihakseton eikä parhaimmillaan juuri nyt. Mutta tärkeintä on että Aino pääsee tutustumaan suureen maailmaan ja vähän retkeilemään! On ihanaa, että Aino on sellaisessa kodissa, jossa sen kanssa halutaan retkeillä ja harrastaa. Nyt nelikuisena se onkin jo todella paljon käsitelty ja sosiaalinen varsa, joka suhtautuu luottavaisesti ihmisiin. Kuitenkaan ei saa unohtaa sitä, että pieni varsa tarvitsee myös rauhaa ja ihmisetöntä aikaa äitinsä kanssa.

Ihanaa alkanutta syysviikkoa kaikille!

Palluraterkuin

 Jenni