Fysioterapiaa ja eläinlääkärikäyntejä

Toukokuussa sain Palluran vihdoin Tuulia Luomalan käsittelyyn, johon olemme yrittäneet päästä jo pitkään, mutta vasta silloin saimme aikataulut natsaamaan. Tuulia oli hoitanut myös edellistä hevostani Veeraa, joten tiesin hänen olevan rautainen ammattilainen. Ennen käsittelyä näytin hänelle videota Palluran liikkumisesta ja hän näki siitä selvästi, että hevonen on vino. Syykin vinouteen löytyi käsittelyssä: Palluran lantiokori oli huomattavan vinossa oikealle. Tämän seurauksena vasen takapolvi oli rasittunut oikeaa enemmän, ja Tuulia oli sitä mieltä, että eläinlääkärin kannattaisi katsoa ja tarvittaessa piikittää se. 

 Kesäkuussa meille oli tulossa joka tapauksessa eläinlääkäri katsomaan Palluran hampaita, joten pyysin samalla eläinlääkäriä katsomaan polvea. Palluralle tehtiinkin taivutuskoe kaikkiin jalkoihin, ja vaikka eläinlääkäri oli sitä mieltä, että sen liikkeessä on jotain outoa, se ei kuitenkaan ole nivelperäistä. Saattoi hyvin olla myös nuoren hevosen voimattomuutta tai sitten reagointia lantion suoristamiseen. Saimme viikon kipulääkekuurin ja ohjeeksi liikuttaa, mutta välttää pienellä ympyrällä ym. pyörimistä. Sen viikon siis maastoilimme, viimeisenä päivänä testasin kentällä, että huomaanko Pallurassa suurta eroa. Mikäli se olisi liikkunut huomattavasti paremmin kipulääkkeen kanssa, sehän olisi tarkoittanut, että se on jostain kipeä. Näin ei kuitenkaan ollut, en huomannut minkäänlaista eroa liikkeessä, joten palailimme siitä pikkuhiljaa normitreeniin.

Reilu kuukausi sitten Palluran vasen takajalka alkoi turvotella pienesti. Ajattelin sen olevan vaan helteisiin liittyvää turvotusta ja jäin seurailemaan tilannetta. Jalka ei kuitenkaan laskenut edes helteiden loputtua, joten päätin kutsua eläinlääkärin ultraamaan sen. Pelkäsin, että siellä olisi jonkinasteiden hankosidevaurio. Pallura liikkui kyllä puhtaasti, mutta oli vähän haluton ja haukotteli paljon ratsastaessa.

Saimme onneksi nopeasti tallikäyntiajan Hyvinkään Hevossairaalasta, joka ei ole kauhean kaukana meiltä, ja eläinlääkäri totesi heti jalkaa tunnustellessaan että turvotus on jännetupessa. Katsottiin kuitenkin vielä liikettä ravissa sekä ultrattiin jänteet ja hankositeen alahaarat. Pallura pisti parastaan ja mm. kävi kaksi kertaa kentälle piehtaroimaan ontumatutkimuksen aikana 🙈🤣 Jänteissä eikä hankkarissa ei onneksi ollut sanomista ja ell totesi että jännetuppi on todennäköisesti saanut kolhun tai sitten sen täyttyminen on rasitusperäistä. Joka tapauksessa "vamma" ei ole vakava vaikka siitä saattaakin jäädä kosmeettinen haitta. 

Eläinlääkärin ohje oli ottaa pari viikkoa iisimmin, mutta koska jalka ei edelleenkään laskenut ja Palluralla selvästi oli edelleen jonkinlaista kipua siihen liittyen (haukottelu ja haluttomuus liikkua), olemme nyt jatkaneet kevyempää menoa kohta jo neljä viikkoa. Eläinlääkäri kehotti kuitenkin liikuttamaan Palluraa, jotta jalan nestekertymä lähtisi liikkeelle, joten olemme kyllä liikkuneet, mutta kevyemmin sekä välttäen käännöksiä ja sivuttaisliikkeitä, joissa jalka joutuisi kietymään.

 Tällä viikolla jalka onkin laskenut jo huomattavasti ja Pallura onkin liikkunut jo ihan mielellään. Olenkin antanut sen mennä sitä tempoa, mitä se haluaa, mutta vältellyt edelleen sivuttaisliikkeitä. Jospa sitä pian sitten pääsisi jo normitreeniinkin!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Mitä kuuluu Palluran diasteemalle ja perifeeriselle kariekselle?

Maaliskuussa kirjoitin, että Palluralla kävi hammaslääkäri ja että siltä löytyi diasteema ja perifeeristä kariesta. Ryhdyin silloin heti kotihoidollisiin toimenpiteisiin, ja sovittiin, että eläinlääkäri tulisi kesäkuussa uudelleen katsomaan hampaat ja arvioimaan, onko tarvetta lähteä klinikalle hammashoitoon.

Kesäkuu tuli ja kutsuin eläinlääkärin. Olin huuhtonut Palluran suuta tunnollisesti ja kaikki sen syömä heinä oli vaihdettu kuivaheinäksi.

En ollut varsinaisesti yllättynyt, sillä olin tehnyt myös töitä hampaiden eteen, mutta erittäin iloinen olin siitä, että suu oli jo paljon parempi! Perifeerinen karies oli vähentynyt radikaalisti ja diasteemakin oli lähtenyt pienenemään. Kolmessa kuukaudessa sen ei olisikaan pitänyt parantua täysin, mutta tilanne senkin suhteen oli jo paljon parempi!

Ponnistelut hampaiden eteen eivät siis olleet menneet hukkaan, ja kalliilta hammashoidoilta klinikalla vältyttiin ainakin toistaiseksi.

Mutta miten sitten olin hoitanut diasteemaa ja perifeeristä kariesta?

- Suun huuhtelu päivittäin suolavedellä

- Vähäsokerinen kuivaheinä

- Turvotettavat rehut niin löysänä vellinä kuin ikinä mahdollista, ettei rehumassa kertyisi diasteemaan

- Herkuista vain porkkana on sallittu, leipä ym. tarttuu diasteemaan sekä karies-hampaan rosoiseen pintaan. Omena taas laskee syljen pH:ta ja on siten haitallista.

Suun huuhtelen aina ennen ratsastusta, sillä meillä on vapaa heinä ja näin ollen päivän ainoa hetki, kun Pallura on varmasti syömättä, on se hetki, kun sitä liikutetaan. Huuhtelun suhteen on olennaista, että suolavesi saa vaikuttaa vähän aikaa, ennen kuin seuraava ruoka-annos tulee.

Päädyin huuhtelemaan suuta suolavedellä luettuani jonkun suosituksen siitä jossain Facebookin hevosryhmässä. Kyselin sitten Instagram-tililläni, että kannattaako suolavedellä huuhtelu. Sain vain muutaman vastauksen (eli ilmeisesti suolavedellä huuhteleminen ei ole kovin yleinen keino), mutta ne olivat hammashoitajilta, ja vastaukset olivat yksimielisiä: ehdottomasti kannattaa huuhtoa suolavedellä! Suolavesi desinfioi suuta, mikä on omiaan taistelussa perifeeristä kariesta vastaan.  

Ruiskun suun huuhtelemiseen tilasin vetman.fi -nimisestä verkkokaupasta, mutta sen saapuminen kesti ihan toivottoman kauan ja lisäksi sieltä ei saa tilattua ilman y-tunnusta, joten suosittelen kääntymään jonkun muun kaupan puoleen, jos vain mahdollista. Suosittelen kuitenkin ruiskua esimerkiksi vesiletkun sijaan, sillä ruiskua käyttäessä voi huuhtoa suolavedellä ja veden saa varmimmin sinne, minne pitää. Letkua käyttäessä vettä ei välttämättä saa tarpeeksi pitkälle.

Sen verran laiska olen, etten tee ihan steriiliä suolavettä keittämällä ja jäähdyttämällä sitä, vaan laitan aina suolaa liukenemaan kuumaan veteen ja sen jäähdyttyä ja suolan liuettua jatkan liuosta aina lämpimällä vedellä. Ruiskutan aina useamman ruiskullisen, jotta koko suu tulee varmasti puhdistettua.

Porkkana on oikein hyvä nami hammasvaivaiselle hevoselle, sillä se on vähäsokerista ja se ei tosiaan tartu karies-hampaan pintaan kuten esimerkiksi leipä. Joskus, jos olen juuri viemässä Palluraa hammaspesulle, saatan kuitenkin antaa sille palasen leipää.

Nyt uuden heinäsadon myötä heinän sokeri on vähän korkeampi, 94, mutta en koe sitä vielä ongelmallisena hampaiden (tai lihomisen) suhteen. Esikuivattua Pallura tuskin tulee syömään enää ikinä, vaan kuivaheinällä mennään.

Palluran hampaita seurataan seuraavan kerran nyt jossain vaiheessa syksyllä, toivotaan että tilanne on silloin edelleen hyvä. Tsemppiä kaikille samojen asioiden kanssa painiville!

 

Ekat kisat

Postaus tulee "vähän" myöhässä, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan :D

Helatorstaina (eli siis toukokuussa) kävimme Palluran kanssa ekoissa yhteisissä kisoissamme. Nämä olivat Palluran ensimmäiset kisat ikinä ja minun ensimmäiseni yli kymmeneen vuoteen. Edellisen kerran olen kisannut suomenhevostammallani Maalveeralla.

Kisat olivat Riihimäen raviradalla ja menimme luokan Helppo C: Tutustumisluokan kouluohjelma. Se on jo todella helppo C. En kuitenkaan halunnut mennä mitään yhtään vaikeampaa, sillä kärsin todella lamaannuttavasta kisajännityksestä ja näin kymmenen vuoden kisatauon jälkeen tavoitteeni oli selvitä radalta hengissä.

Kymmenessä vuodessa letitystaitonikin on rapistunut melkoisesti, mutta Palluralle oli  pakko saada viriteltyä punainen rusetti häntään. Se on yleensä ihan kiltti, mutta ei varmastikaan epäröisi hetkeäkään potkaista, jos joku tulisi liian lähelle. Onneksi kukaan ei tullut, mutta koen punaisen rusetin olevan silti tarpeen.

Sain meille onneksi kisahoitajaksi ja -kuskiksi ystäväni Päivin, mikä helpotti oloani todella paljon, sillä tiesin, että Päivi pärjäisi Palluran kanssa ja saisin keskittyä kisoissa omaan jännitykseeni sen sijaan, että joutuisin jännittämään mm. sitä, juokseeko ratsuni jossain vaiheessa kisapaikalla irti.

Mutta Pallurahan oli raviradalla kuin kotonaan. Se on käynyt siellä kerran aikaisemminkin show-näyttelyssä, ja koska sen itseluottamus on muutenkin 120 %, ei sitä jännittänyt ollenkaan. Toisin kuin minua.

Oli kuitenkin ihan superekstraihanaa, että siinä missä itse jännitti ihan kympillä, ei tarvinut stressata jännittyneestä hevosesta. Pallura meni myös suorilta koppiin, vaikka se ei ole poistunut kotipihasta vuoteen. Kisapaikallakaan se ei hötkyillyt, ja verkassa se tuntui aivan sairaan hyvältä. Pidin verkan kuitenkin todella lyhyenä, sillä helatorstaina saimme ensimmäisen kerran esimakua lähes koko kesä- ja heinäkuun kestävistä helteistä.

Kuitenkin siinä vaiheessa, kun pääsimme radalle ja tuomari vihelsi lähtömerkiksi, tunsin, kuinka jalkani valahtivat ihan hervottomiksi ja niistä hävisi ihan kaikki voimat. Mietin, että miten edes saan tämän hevosen raviin. Onneksi Pallura oli tilanteen tasalla ja todella skarppina, ja valmiina tekemään ihan kaiken, mitä vain pyytäisin. Jos vain pystyisin pyytämään. 

Sain kuin sainkin Palluran raviin, ja jollain ihmeen ilveellä jopa muistin radan. Valitettavasti en kuitenkaan muistanut ratsastaa lainkaan, ja Palluraparka oli välillä ihan ihmeissään että mihin pitää mennä. En myöskään älynnyt, että koska Pallura on tottunut menemään 60 metriä pitkällä kotikentällämme ja kisarata oli vain 40 metriä, minun piti ihan oikeasti kääntää sitä. Jollain ilveellä kuitenkin onnistuimme räpiköimään radan läpi, vaikka itselläni kaikui päässä lähinnä että mitä kovempaa ratsastan, sitä nopeammin tämä on ohi :D

Ihme kyllä mitään isompia rikkoja ei tullut, kaikki siirtymiset eivät kyllä olleet ihan täsmällisesti pisteessä. Saimme prosentteja 62,22 %, mikä tuntui kyllä ihan oikeutetulta. Luonnollisestikaan emme päässeet palkinnoille, mutta tavoite saavutettiin: jäin henkiin!

Ylläolevaan kuvaan tiivistyy aika hyvin fiilikset radan jälkeen: itse olin ihan pyörryksissä ja Pallura ei ollut millänsäkään.

Olin avautunut somessa, siis lähinnä meidän Instagram-tilillä, ennen kisoja kisajännityksestäni. Olin ihan häkeltynyt siitä, miten paljon sain tsemppiviestejä! Somen voima tehdä hyvää on kyllä ihan uskomaton. Jokainen noista tsemppiviesteistä merkitsi minulle ihan mielettömästi. Oli todella liikuttavaa huomata, miten moni eli mukana jännityksessäni ja halusi tsempata minua. Kiitos <3

Kaikista isoin kiitos kuuluu kuitenkin rakkaalle ratsulleni. Miten se onnistuukin aina olemaan niin ihana ja fantastinen ja aina kun luulen, etten enää voisi rakastaa sitä enempää, se onnistuu olemaan entistäkin rakastettavampi. Paras Pallura <3

Toistaiseksi emme ole vielä päässeet toisiin kisoihin, sillä suoraan sanottuna kesän helteillä en jaksanut edes ajatella kilpailemista. Kuitenkin pieni kisakärpänen puree minua jatkuvasti, joten saa nähdä, jos syksyn tullen vielä pääsisimme kisoihin!

Ihanaa alkanutta elokuuta kaikille!