Fysioterapiaa ja eläinlääkärikäyntejä

Toukokuussa sain Palluran vihdoin Tuulia Luomalan käsittelyyn, johon olemme yrittäneet päästä jo pitkään, mutta vasta silloin saimme aikataulut natsaamaan. Tuulia oli hoitanut myös edellistä hevostani Veeraa, joten tiesin hänen olevan rautainen ammattilainen. Ennen käsittelyä näytin hänelle videota Palluran liikkumisesta ja hän näki siitä selvästi, että hevonen on vino. Syykin vinouteen löytyi käsittelyssä: Palluran lantiokori oli huomattavan vinossa oikealle. Tämän seurauksena vasen takapolvi oli rasittunut oikeaa enemmän, ja Tuulia oli sitä mieltä, että eläinlääkärin kannattaisi katsoa ja tarvittaessa piikittää se. 

 Kesäkuussa meille oli tulossa joka tapauksessa eläinlääkäri katsomaan Palluran hampaita, joten pyysin samalla eläinlääkäriä katsomaan polvea. Palluralle tehtiinkin taivutuskoe kaikkiin jalkoihin, ja vaikka eläinlääkäri oli sitä mieltä, että sen liikkeessä on jotain outoa, se ei kuitenkaan ole nivelperäistä. Saattoi hyvin olla myös nuoren hevosen voimattomuutta tai sitten reagointia lantion suoristamiseen. Saimme viikon kipulääkekuurin ja ohjeeksi liikuttaa, mutta välttää pienellä ympyrällä ym. pyörimistä. Sen viikon siis maastoilimme, viimeisenä päivänä testasin kentällä, että huomaanko Pallurassa suurta eroa. Mikäli se olisi liikkunut huomattavasti paremmin kipulääkkeen kanssa, sehän olisi tarkoittanut, että se on jostain kipeä. Näin ei kuitenkaan ollut, en huomannut minkäänlaista eroa liikkeessä, joten palailimme siitä pikkuhiljaa normitreeniin.

Reilu kuukausi sitten Palluran vasen takajalka alkoi turvotella pienesti. Ajattelin sen olevan vaan helteisiin liittyvää turvotusta ja jäin seurailemaan tilannetta. Jalka ei kuitenkaan laskenut edes helteiden loputtua, joten päätin kutsua eläinlääkärin ultraamaan sen. Pelkäsin, että siellä olisi jonkinasteiden hankosidevaurio. Pallura liikkui kyllä puhtaasti, mutta oli vähän haluton ja haukotteli paljon ratsastaessa.

Saimme onneksi nopeasti tallikäyntiajan Hyvinkään Hevossairaalasta, joka ei ole kauhean kaukana meiltä, ja eläinlääkäri totesi heti jalkaa tunnustellessaan että turvotus on jännetupessa. Katsottiin kuitenkin vielä liikettä ravissa sekä ultrattiin jänteet ja hankositeen alahaarat. Pallura pisti parastaan ja mm. kävi kaksi kertaa kentälle piehtaroimaan ontumatutkimuksen aikana 🙈🤣 Jänteissä eikä hankkarissa ei onneksi ollut sanomista ja ell totesi että jännetuppi on todennäköisesti saanut kolhun tai sitten sen täyttyminen on rasitusperäistä. Joka tapauksessa "vamma" ei ole vakava vaikka siitä saattaakin jäädä kosmeettinen haitta. 

Eläinlääkärin ohje oli ottaa pari viikkoa iisimmin, mutta koska jalka ei edelleenkään laskenut ja Palluralla selvästi oli edelleen jonkinlaista kipua siihen liittyen (haukottelu ja haluttomuus liikkua), olemme nyt jatkaneet kevyempää menoa kohta jo neljä viikkoa. Eläinlääkäri kehotti kuitenkin liikuttamaan Palluraa, jotta jalan nestekertymä lähtisi liikkeelle, joten olemme kyllä liikkuneet, mutta kevyemmin sekä välttäen käännöksiä ja sivuttaisliikkeitä, joissa jalka joutuisi kietymään.

 Tällä viikolla jalka onkin laskenut jo huomattavasti ja Pallura onkin liikkunut jo ihan mielellään. Olenkin antanut sen mennä sitä tempoa, mitä se haluaa, mutta vältellyt edelleen sivuttaisliikkeitä. Jospa sitä pian sitten pääsisi jo normitreeniinkin!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Mitä kuuluu Palluran diasteemalle ja perifeeriselle kariekselle?

Maaliskuussa kirjoitin, että Palluralla kävi hammaslääkäri ja että siltä löytyi diasteema ja perifeeristä kariesta. Ryhdyin silloin heti kotihoidollisiin toimenpiteisiin, ja sovittiin, että eläinlääkäri tulisi kesäkuussa uudelleen katsomaan hampaat ja arvioimaan, onko tarvetta lähteä klinikalle hammashoitoon.

Kesäkuu tuli ja kutsuin eläinlääkärin. Olin huuhtonut Palluran suuta tunnollisesti ja kaikki sen syömä heinä oli vaihdettu kuivaheinäksi.

En ollut varsinaisesti yllättynyt, sillä olin tehnyt myös töitä hampaiden eteen, mutta erittäin iloinen olin siitä, että suu oli jo paljon parempi! Perifeerinen karies oli vähentynyt radikaalisti ja diasteemakin oli lähtenyt pienenemään. Kolmessa kuukaudessa sen ei olisikaan pitänyt parantua täysin, mutta tilanne senkin suhteen oli jo paljon parempi!

Ponnistelut hampaiden eteen eivät siis olleet menneet hukkaan, ja kalliilta hammashoidoilta klinikalla vältyttiin ainakin toistaiseksi.

Mutta miten sitten olin hoitanut diasteemaa ja perifeeristä kariesta?

- Suun huuhtelu päivittäin suolavedellä

- Vähäsokerinen kuivaheinä

- Turvotettavat rehut niin löysänä vellinä kuin ikinä mahdollista, ettei rehumassa kertyisi diasteemaan

- Herkuista vain porkkana on sallittu, leipä ym. tarttuu diasteemaan sekä karies-hampaan rosoiseen pintaan. Omena taas laskee syljen pH:ta ja on siten haitallista.

Suun huuhtelen aina ennen ratsastusta, sillä meillä on vapaa heinä ja näin ollen päivän ainoa hetki, kun Pallura on varmasti syömättä, on se hetki, kun sitä liikutetaan. Huuhtelun suhteen on olennaista, että suolavesi saa vaikuttaa vähän aikaa, ennen kuin seuraava ruoka-annos tulee.

Päädyin huuhtelemaan suuta suolavedellä luettuani jonkun suosituksen siitä jossain Facebookin hevosryhmässä. Kyselin sitten Instagram-tililläni, että kannattaako suolavedellä huuhtelu. Sain vain muutaman vastauksen (eli ilmeisesti suolavedellä huuhteleminen ei ole kovin yleinen keino), mutta ne olivat hammashoitajilta, ja vastaukset olivat yksimielisiä: ehdottomasti kannattaa huuhtoa suolavedellä! Suolavesi desinfioi suuta, mikä on omiaan taistelussa perifeeristä kariesta vastaan.  

Ruiskun suun huuhtelemiseen tilasin vetman.fi -nimisestä verkkokaupasta, mutta sen saapuminen kesti ihan toivottoman kauan ja lisäksi sieltä ei saa tilattua ilman y-tunnusta, joten suosittelen kääntymään jonkun muun kaupan puoleen, jos vain mahdollista. Suosittelen kuitenkin ruiskua esimerkiksi vesiletkun sijaan, sillä ruiskua käyttäessä voi huuhtoa suolavedellä ja veden saa varmimmin sinne, minne pitää. Letkua käyttäessä vettä ei välttämättä saa tarpeeksi pitkälle.

Sen verran laiska olen, etten tee ihan steriiliä suolavettä keittämällä ja jäähdyttämällä sitä, vaan laitan aina suolaa liukenemaan kuumaan veteen ja sen jäähdyttyä ja suolan liuettua jatkan liuosta aina lämpimällä vedellä. Ruiskutan aina useamman ruiskullisen, jotta koko suu tulee varmasti puhdistettua.

Porkkana on oikein hyvä nami hammasvaivaiselle hevoselle, sillä se on vähäsokerista ja se ei tosiaan tartu karies-hampaan pintaan kuten esimerkiksi leipä. Joskus, jos olen juuri viemässä Palluraa hammaspesulle, saatan kuitenkin antaa sille palasen leipää.

Nyt uuden heinäsadon myötä heinän sokeri on vähän korkeampi, 94, mutta en koe sitä vielä ongelmallisena hampaiden (tai lihomisen) suhteen. Esikuivattua Pallura tuskin tulee syömään enää ikinä, vaan kuivaheinällä mennään.

Palluran hampaita seurataan seuraavan kerran nyt jossain vaiheessa syksyllä, toivotaan että tilanne on silloin edelleen hyvä. Tsemppiä kaikille samojen asioiden kanssa painiville!

 

Hammasongelmia - Diasteema ja perifeerinen karies

Palluralla ja ponilla kävi pari viikkoa sitten hammaslääkäri. Ponilta poistettiin sudenhampaat, ja muuten sen hampaat olivatkin vielä maitohampaita, ja ne olivat siisteissä riveissä ja hyvässä kunnossa.

Palluran suu ei sitten ollutkaan niin hyvässä jamassa. Sillä oli diasteema sekä perifeeristä kariesta. Nämä olivat sillä jo viime hammashoidonkin aikaan, mutta nyt tilanne oli pahentunut. Eläinlääkäri kysyi, että mitä Pallura syö, ja koska ruokavaliosta ei löytynyt mitään muuta mahdollista selitystä tilanteelle, päätettiin Pallura laittaa kokonaan kuivaheinälle. Se on tähän asti syönyt öisin, eli reilu puolet päivän heinäannoksesta, esikuivattua. Meidän esikuivattu on ilman säilöntäaineita tehty ja se on melko kuivaa, mutta kyllähän muovissa oleva heinä käy aina jonkin verran ja on siksi happamampaa.

Pallurahan ei juurikaan saa muuten mitään sokerirehuja, sen ruokavalio koostuu heinän lisäksi kivennäisestä, Pellavaisesta, Rypsi-Kronosta sekä Greenlinesta. Kaikki melko vähäsokerisia vaihtoehtoja ja syöttömäärätkin ovat hyvin pienet.

Meidän kuivaheinässä on sokeri vain 62, joten se on ihanteellista heinää hammasvaivaiselle. Ainoa ongelma on, että koska sokeri on niin matala, Pallura vähän nirsoilee sen suhteen. Toivon kuitenkin, että tilanne alkaisi parantua, kun se tottuu siihen, ettei muuta heinää nyt tule. Heinä on kuitenkin erittäin hyvälaatuista muutenkin, on lehtevää, hyväntuoksuista ja sen näköistä, että sitä voisi melkein syödä itsekin. Toistaiseksi olen kuitenkin paikannut Palluran pienehköä heinänsyöntiä myös Greenlinellä, ja nostanut vähän Rypsi-Kronon määrää. Palluralla on vähän varaa laihtua, mutta ei ihan hirveästi. Toistaiseksi se on syönyt kuivaheinää vain 7-8 kiloa päivässä, vaikka saa sitä ihan vapaasti. Palluran kokoisen hevosen pitäisi kuitenkin syödä kymmenisen kiloa päivässä, jotta sen kuiva-aineen tarve täyttyisi.

Eläinlääkärin kanssa sovittiin, että katsotaan Palluran suu vielä kesäkuussa uudelleen. Jos tilanne ei ole lähtenyt parempaan päin, täytyy Pallura viedä klinikalle hammashoitoon. 

Käymme taistoon diasteemaa ja perifeeristä kariesta vastaan seuraavin keinoin:

- Vähäsokerinen kuivaheinä

- Suun huuhtelu päivittäin vedellä tai suolavedellä

- Suun huuhtelu pari kertaa viikossa laimennetulla (1 osa Corsodyliä, 3 osaa vettä)  Corsodyl -liuoksella

- Turvotettavat rehut niin löysänä vellinä kuin ikinä mahdollista, ettei rehumassa kertyisi diasteemaan

- Herkuista vain porkkana on sallittu, leipä ym. tarttuu diasteemaan sekä karies-hampaan rosoiseen pintaan. Omena taas laskee syljen pH:ta ja on siten haitallista.

Tilasin suun huuhteluun ruiskun vetman.fi-nimisestä verkkokaupasta, mutta valitettavasti en voi suositella tätä kenellekään, sillä toimitus on todella hidasta, ruisku on vieläkin matkalla. Instagramista tosin sain vinkkiä, että ajoneuvoöljyn imupumppu voisi ajaa ruiskun asian, jos hevonen vaan antaa huuhdella kiltisti eikä pure imupumpun päätä poikki. Näitä myyvät linkitetyn Bilteman lisäksi myös Motonetit, Tokmannit jne...

Koska ruisku ei ole vielä saapunut, olen toistaiseksi huuhdellut Palluran suuta retkisuihkulla, josta on poistettu suihkupää. Sen avulla saan käytettyä suolavettä huuhteluun. Retkisuihkun plussana on se, että sen avulla saa käytettyä huuhtelemiseen useamman litran vettä kerralla, mutta miinuksena on se, ettei minulla ole aavistustakaan, meneekö vesi niin pitkälle kuin pitäisi. Ainakin iso osa siitä tulee suusta paluupostina hihastani sisään.

Retkisuihkun olen ostanut Tokmannilta, mutta en voi suositella sitäkään kenellekään, sillä se hajosi jo alle viikon käytön jälkeen. Tokmannin sivuilta luinkin sitten ostajien tuotearvioita ja monessa luki, ettei tämä kestä vettä :D Suihkulla on kuitenkin vuoden vaihtotakuu, joten hain Tokmannilta uuden tilalle. Se on epäilemättä ihan yhtä hyvä!

Olen huuhdellut suuta nyt joka päivä ja jos Pallura on menossa töihin, pyrin tekemään sen juuri ennen töihin lähtöä, sillä silloin tulee syömisestä luonnollisestikin ainakin tunnin tauko. Suolaveden tarkoitus on desinfioida suuta ja tappaa bakteerikasvustoa hampaan pinnalta, kuten Corsodylinkin. Siksi on hyvä, jos se saa vaikuttaa ennen seuraavaa heinäannosta.

Pallura antaa tosi kiltisti huuhdella suuta, mikä on ihanaa. Olin vähän pelännyt, että suun huuhtelemisesta tulisi hirveä sota, mutta vielä mitä. Pallura on niin kiltti tyttö.

Näillä mennään nyt sitten kesäkuuhun asti ja pidetään sormet ja varpaat ristissä, että tästä olisi apua!

Hiekkakuva kotitallilla

Meillä kävi joulukuussa Hyvinkään hevossairaalasta eläinlääkäri ottamassa hiekkakuvan kotitallilla. Palluralla ei ole ollut mitään hiekkaan viittaavia oireita, mutta halusin kuitenkin ottaa kuvan varmuuden vuoksi, kun eläinlääkäri oli joka tapauksessa tulossa tallille kunnon laitteiston kanssa.

Hiekkakuva kävi salamannopeasti eikä Palluraa edes tarvinut rauhoittaa. Olin vähän pelännyt että sen joutuisi, sillä paikallaan seisominen ei ole sen vahvimpia puolia. 

Hyvinkään eläinlääkärit olivat mukavia, nopeita ja tehokkaita. Diagnoosi: ei hiekkaa!

Kuvassa oikealla vähän kuvan keskikohdan alapuolella näkyy haalea viiru, joka on kyllä hiekkaa, mutta eläinlääkärin mielestä niin pieni määrä, että "sitä ei lasketa" eikä se aiheuta oireita. Voi olla, että se on vain läpikulkumatkalla. Lähes kaikkien hevostenhan suolistoon kulkeutuu jonkinmoisia määriä hiekkaa syystä tai toisesta, toisilla se poistuu, toisilla ei. Mutta minä voin huokaista helpotuksesta, Palluralla ei ole hiekkakertymää!

Halpaahan tämä lysti ei ollut, sillä tälle kotitallilla otetulle hiekkakuvalle tuli hintaa 271,58 euroa. Itse röntgenkuvan osuus ei ollut kuin 35 euroa, mutta käyntimaksu nostaa hintaa tietenkin huomattavasti. Meillä oli tällä käynnillä vain kaksi tutkittavaa, Pallura ja Viljo (jolla ei myöskään ollut hiekkaa). Jos tutkittavia olisi ollut enemmän, olisi hinta ollut yhtä kohden vähemmän.

Hiekkaröntgenin kalleudesta huolimatta olen tyytyväinen, sillä ainakin se kävi helposti, ei tarvinut lähteä kuskaamaan hevosta mihinkään. Toista hiekkakuvaa meillä tosin tuskin nyt enää tänä talvena otetaan, kun en näe sille tarvetta.

On kyllä tosi hieno juttu, että eläinlääkärit tekevät nykyään tallikäyntejäkin röntgeneiden, ultrien ym. laitteiden kanssa! Se mahdollistaa hoidon myös sellaisille hevosille, joiden kuljettaminen on syystä tai toisesta vaikeaa. Palluran kohdalla syy on se, että sen mutsi on laiska eikä ole saanut ajettua pikku eetä. Se onkin yksi tämän vuoden projekteistani, saa nähdä miten käy toteutuksen kanssa :D

Mitkä ovat vuoden 2021 tavoitteet?

Ensimmäiseksi asetan sen kaikista tärkeimmän ja itsestäänselvimmän tavoitteen eli sen, että pysyisimme koko konkkaronkka terveinä. Pallura, Mini-Me, minä ja koirat. Ja tietysti myös tallikissa Miina. Tämä tavoite jos toteutuu, niin vuosi on ollut jo onnistunut!

Kakkostavoitteena on oppia lisää ratsastajana! Tuntuu, että olemme Palluran kanssa vihdoin alkaneet kehittyä oikein kunnolla. Tietenkin tosi paljon on vielä tekemistä, mutta lajin hienoushan on juuri siinä, että aina voi oppia lisää. Meillä tulee toivottavasti käymään vuoden aikana kaksi eri valmentajaa, jo ennestään tuttu Lemströmin Suski, joka varmaankin palailee kevään aikana hommiin myös täällä Etelä-Suomessa, sekä Somervuoren Heidi. Heidi on Palluralle ihan uusi tuttavuus, mutta minulle jo vanha tuttu, sillä hän opetti minua jo edellisen hevoseni Veeran kanssa sekä myös kisasi Veeralla koulua kansallisella tasolla asti. Molemmat ovat superhyviä valmentajia, ja vähän erilaisia, mutta opettavat samalla tyylillä eli perusasiat kuntoon ja sen mukaan mennään, mihin hevonen pystyy, kuitenkin tietenkin pikku hiljaa vaatimustasoa kasvattaen.

Kakkostavoitteeseen liittyy sitten myös se kolmostavoite eli pääsy vihdoin kisaradoille. Uskon, että kisoja järjestetään koronasta huolimattakin ainakin ulkona. Kisakentille pääsy on ollut meillä jo useampana vuonna tavoitteena, mutta jospa siihen tänä vuonna vihdoin päästäisiin. Viime kesänäkin tähän olisi ollut jo jonkinlaisia edellytyksiä, mutta talliremontin takia aikaa ja rahkeita ei ollut yhtään ylimääräistä.

Tähän tavoitteeseen liittyy kyllä myös tavoitteeni ajaa vihdoinkin pikku-e, jotta kisapaikoille ja muuallekin liikkuminen olisi helpompaa.

Palluran kanssa tavoitteet ovat siis yksinkertaiset: pysyä terveenä ja oppia lisää. Itselläni on vielä paljon kehitettävää mm. oman istunnan ja apujen käytön (ja myös sen myötäämisen) suhteen, ja kun pääsen kehittymään niissä, Pallura kehittyy erittäin suurella todennäköisyydellä siinä samaa tahtia.

Palluran kanssa emme tähtää tänä vuonna mihinkään yhteen tiettyyn kilpailuun tai tapahtumaan, vaan katsotaan, mitä vuosi tuo tullessaan!

Mini-Men päätavoite on pysyä edelleen maailman ihanimpana ja suloisimpana hali- ja rapsutusponina! Lisäksi haaveilen Laatuponikilpailuun osallistumisesta, mutta en vielä uskalla asettaa sitä tavoitteeksi, sillä en tiedä, onko se vielä liikaa. Mutta Mini-Me on hienoliikkeinen ja hyvä hyppääjä, joten se saattaisi jopa pärjätäkin kilpailuissa! Yksi asia sen suhteen tosin mietityttää: onko se tuomariston mielestä liian hoikka. Mini-Me ei siis missään nimessä ole laiha, mutta olen kuullut kauhujuttuja lihavia shetlanninponeja ihannoivista rakennetuomareista. Mini-Men olen pyrkinyt pitämään sellaisessa lihavuuskunnossa, että sitä ei missään nimessä voi sanoa lihavaksi. Totta kai shetlanninponi on rungon malliltaankin eri mallinen kuin hevonen, mutta mielestäni shettistenkään ei kuulu olla lihavia. Nyt tosin talvella paksu karva saa aikaan illuusion myös lihavasta Mini-Me:stä :D

OUlkona paukkuu pakkanen, mutta itse olen kääntänyt jo katseet kohti kevättä ja lämpöä. Kai se sieltä vielä tulee!

Pysykäähän lämpiminä viikonloppuna!

Hevonen on luotu liikkumaan!

Kyllä, laitoin otsikkoon huutomerkin. Hevonen on luotu liikkumaan ja sen lajityypillisen tarpeen täyttämisen estäminen on huonoa hevosenpitoa.

Ajatus tähän postaukseen lähti Aila-myrskystä. Meillä oli Kanta-Hämeessä melko kova tuuli, vaikka mitään suuria tuhoja ei ilmeisesti sattunutkaan. Tontiltani kaatui koivikosta kolme koivua, mutta muuta ei onneksi tapahtunut.

Myrskyn takia otin kuitenkin hevoset iltapäivällä jo kolmen aikaan sisään, sillä tuuli alkoi siinä vaiheessa yltyä jo melko kovaksi. Hevoset tulivat mielellään sisään, vaikka ei niillä vaikuttanut hätää olevan ulkonakaan. Itseäni vaan pelotti, että miten käy jos vaikkapa puu kaatuu tarhojen aitojen päälle. Niinpä oman mielenrauhani vuoksi tulivat sisään. Kaikki meni hienosti, hevoset olivat ihan tyytyväisinä sisällä normaalin 10-12 h sijasta 18 h vuorokaudessa.

Tarhausaikaa tuli siis normaalin 12-14 h sijasta 6 tuntia sinä torstaina, ja sen kyllä huomasi Palluran liikkeestä perjantaina. Katsoin jo sen kävellessä tarhassa, että liikkeestä puuttui se normaali elastisuus. Puhtaasti se liikkui toki, mutta ei niin hyvin, kuin normaalisti.

Ratsastaessakin sillä kesti vertyä vähän tavallista kauemmin. Ei se missään vaiheessa ollut epäpuhdas, ei lähellekään, mutta huomasi, että jotain tavanomaisesta poikkeavaa oli ollut.

Pallurahan liikkuu omatoimisesti paljon, jos sillä on siihen mahdollisuus. Se kävelee ja juoksee tarhassa, syö välillä ja liikkuu taas. Sillä on nyt iso tarha, missä on tilaa liikkua ja se kyllä hyödyntää koko tarhaa.

Mielestäni on kamalaa, että tuo meidän poikkeustilanteessa lyhyt tarhausaika on joillekin normaali, ja joidenkin mielestä reilukin tarhausaika. Valitettavasti tiedän talleja, jotka mainostavat 8 tunnin tarhausta kokopäivätarhauksena. 8 tuntia on toki ihmiselle täysi työpäivä, mutta hevonen ei ole ihminen. Hevonen on luotu liikkumaan lähes vuorokauden ympäri.

Pallura on vieläpä terve, hyväjalkainen hevonen, ja siltikin tallissa seisominen näkyi sen liikkeessä. Hevoselle, jolla on jo vähän iän tuomaa kulua ja kremppaa, seisominen on yleensä vielä enemmän myrkkyä. Yleensä kevyt, säännöllinen liike pitää hevosten pienet vaivat paremmin kurissa (vaikka poikkeuksiakin toki on).

Hevonenhan ei tarvitsisi mitään 12 tunnin tallissaoloaikaa yöllä, ei todellakaan. Hevonen tarvitsee lepoa vuorokaudessa 5-7 tuntia ja siitä unta 3-5 tuntia. Hevoselle ei myöskään ole luontaista nukkua tuota aikaa putkeen. Pitkä tallissaoloaika on siis vain meidän ihmisten mukavuudenhalua.

Mutta ovathan minunkin hevoseni tallissa 10-12 tuntia vuorokaudesta! Tämä selittyy ainoastaan minun omilla tarpeillani. Hoidan tallin yksin ja valitettavasti minunkin on levättävä ja nukuttava. Optimitilanteessa hevoset olisivat tallissa vuorokaudesta tuon 5-7 tuntia, mutta se ei vaan ole mahdollista. Tontillani olevien hevosten tilanne on kuitenkin jo paljon parempi, kuin mitä se voisi jossain muualla olla. 12-14 tuntia ulkoilua on kuitenkin jo ihan kohtuullinen tilanne.

Hevoselle toki optimiratkaisu olisi KUNNOLLINEN pihatto. Kunnollisessa pihatossa on sen verran tilaa, että sinne mahtuvat kaikki laumanjäsenet nukkumaan, ja kaikki myös pääsevät sinne nukkumaan. Siinä on kaksi oviaukkoa, ettei ketään ahdisteta nurkkaan. Kunnollisessa pihatossa on neljä seinää ja sinne ei tuule sisään, vaikka se ei ehkä olekaan lämpöeristetty. Tällaisen pihaton tekeminen ei tällä hetkellä ole minulle mahdollista, joten hevoseni asuvat tallissa. Ehkäpä vielä jonain päivänä meillä on pihalla kunnollinen pihatto, mutta siihen asti mennään näillä. 

Tietysti hevosten liikkumiseen vaikuttaa myös tarhan koko ja se, onko siellä jotain muutakin tekemistä kuin seistä pää heinäkasassa. Mutta vaikka tarha olisikin kohtuullisen virikkeetön, esimerkiksi kaveri tekee yleensä jo ihmeitä hevosen liikkumishaluille, mikäli tarhassa vain on tilaa liikkua. 

Tärkeää on kuitenkin mielestäni se, että hevoselle tarjotaan mahdollisuus liikkumiseen, eli sillä on mahdollisuus olla pitkä päivä ulkona. Ihmisen tarjoama liikunta, se tunti tai pari päivässä, ei voi korvata omaehtoista liikuntaa, jos hevonen seisoo päivästä 20 h karsinassa. Kävelykonekaan ei korvaa mahdollisuutta omaehtoiseen liikkumiseen - päin vastoin, pelkän ympyrän kiertämisestä voi olla hevoselle jopa haittaa.

Onneksi maailman huippuratsastajatkin ovat alkaneet tajuta omaehtoisen liikunnan merkityksen hevoselle, ja moni huippuhevonen saakin nykyään laiduntaa, osa asuu jopa pihatoissa. Mietipä itseäsikin, palaudutko paremmin raskaasta salitreenistä kun rojahdat treenin jälkeen sohvalle, vai kun jatkat kevyttä liikettä vielä muutaman tunnin?

Toki itsekin jätän Palluran nyt monesti liikunnan jälkeen jo sisään, kun ratsastan sillä töiden jälkeen, ja lopetettuani kello alkaa jo lähennellä lkahdeksaa. Tällöin onkin erittäin tärkeää huolehtia riittävistä loppukäynneistä! Viikonloppuisin on mukavaa ratsastaa heti aamusta, kun voi sen jälkeen laittaa Palluran tarhaan palautumaan.

Heräsikö jotain ajatuksia liittyen hevosen ulkoiluun? Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille, kelit ovat ainakin kohdillaan nyt!

Palluran säikkyminen, ja mikä siihen auttoi?

Pallurasta tuli todella säikky tuossa jokin aika sitten. Se alkoi säpsyessään ottaa kunnon lähtöjä myös kentällä, missä se ei normaalisti pelännyt juuri mitään. Se on ollut selvästikin myös "uhmaiässä" muutenkin, eli testannut rajojaan paljon maastakäsinkin, esimerkiksi kokeilemalla että kumpi taluttaa kumpaa. Niinpä ensin ajattelin, että säpsyminen liittyy jotenkin tähän. Palluralle on tullut lisää lihasta ja lisää voimaa, ja se ehkä alkaa vähän tiedostaa omaa kokoaan. Ja sen, että jossei se halua, niin ei välttämättä tarvitse. Ajattelin myös, että säpsyminen saattaa liittyä siihen, että kentän pohja on ollut koko "talven" vähintäänkin "mielenkiintoinen", ja ne kerrat, kun siinä on voinut kunnolla liikuttaa, on laskettavissa yhden käden sormilla. Ajattelin, että ehkäpä Palluralla vaan on ihan hirveä määrä pöllöenergiaa.

(Kuva on vanha, ja meno on ollut vieläkin hurjempaa...)

No tässähän mentiin heti metsään. Pallura ei ole koskaan ollut senluonteinen hevonen, että se ratsain testaisi ratsastajaa. Toki se saattaa joskus protestoida liian isoja apuja tai jos siltä pyydetään jotain mikä on sen mielestä vaikeaa. Mutta ikinä se ei ole ollut sellainen hevonen, joka protestoisi kunnolla hyppimällä pystyyn ja pukittamalla. Joku siis mättäsi, mutta mikä?

Koska meilläpäin ei ole paljoa lunta tänä talvena näkynyt, päätin varmuuden vuoksi syöttää Palluralle psyllium-kuurin. Koko kylästä oli sattuneesta syystä psylliuminsiemenet loppu, joten päädyin ostamaan kuorijauhetta. Ja kuinka sitten kävikään: kaksi päivää kuurin aloittamisen jälkeen minulla oli käsissäni kiukkuinen hevonen, jonka mahaan ei saanut koskea. Laskin heti yhteen yksi plus yksi ja tein vielä hanskatestin Palluran lantapalleroille.

Hiekkaahan siellä! Hiekkatestistä tietämättömille tiedoksi, että siinä siis otetaan muutama lantapallero ja laitetaan ne kumihanskaan, johon lisätään vettä. Sitten odotellaan parikymmentä minuuttia - puolisen tuntia, ja mahdollinen hiekka valuu muuta lantaa painavampana kumihanskan sormiin.

Hiekkatesti EI kerro sitä, onko hevosen suolistossa hiekkaa eikä sitä, kuinka paljon sitä on. Se kertoo ainoastaan sen, että hiekkaa tulee lannan mukana ulos. Hiekkaa saattaa olla mahassa isokin kertymä ilman, että sitä kulkeutuu lannan mukana ulos, tai sitten sitä ei välttämättä ole kertynyt suolistoon lainkaan, vaan kaikki tulee lannassa ulos. Ainoa keino varmistua hiekasta ja sen määrästä on hiekkaröntgen.

Kun hiekkatesti kuitenkin tehdään psylliumkuurin aikana, se kertoo, tuleeko hiekkaa psylliumin mukana ulos vai ei. Ja Palluralla näytti tulevan, ei paljon, mutta jonkun verran kuitenkin. Psylliumkuuri kesti viisi päivää ja sen jälkeen Pallura olikin kuin toinen hevonen.

Ei enää turhanpäiväistä säikkyilyä, ei enää äkkilähtöjä pukkilaukkaan kentällä! Ei enää Palluraa, joka ei uskaltanut mennä kentän toiseen päätyyn.

Kuulostaa uskomattomalta, että pienellä psylliumkuurilla oli noin iso vaikutus, mutta oikeastaan se on melko loogista: saaliseläimenä hevosesta tulee säikky, mikäli sillä on kipuja tai se kokee muuten olevansa heikkokykyisempi pakenemaan kuin normaalisti. Todennäköisesti hiekka siis on aiheuttanut Palluralle joko kipua tai muuten vaan epämiellyttäviä tuntemuksia suolistossa.

Edelleen Pallura saattaa maastossa olla säpsy, ja kentälläkin, jos sillä on paljon energiaa tai tuulee kovasti. Mutta nuo isot ylireagoinnit kentällä ovat jääneet pois ja siitä tämä tätiratsastaja on erittäin iloinen!

Mitäpä tästä taasen opimme: älä ajattele, että hevonen vaan testaa, jos sen käytös muuttuu radikaalisti. Todennäköisesti sille on joku syy.

"Aina ne on hengissä selvinneet"

Jostain syystä tuntuu, että tuota lausetta kuulee hevosihmisten suusta usein. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka talvella eivät saakaan ulos lainkaan vettä. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka laitumella ei olekaan minkäänlaista säänsuojaa. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka saavat heinää vain muutaman kilon ja väkirehua litrakaupalla. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka niillä onkin aivan liian pitkät ruokintavälit. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka tarhoja ei siivotakaan kuin joka viides vuosi ja seisovat polviaan myöten paskassa. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka tarhausaika onkin vain kaksi tuntia postimerkin kokoisessa hiekkaneliössä. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka...

Esimerkkejä riittäisi loputtomiin. Kuulostaa siltä, että useimmille hevosihmisille riittävä hevosen hyvinvoinnin mittari on se, ettei se kuole. Ja se ei pelkästään kuulosta sitä, vaan monelle se todella on niin.

Ei viitsitä perehtyä hevosen lajityypillisiin vaatimuksiin tai sen ruoansulatusjärjestelmän toimintaan, vaikka nykypäivänä on tietoa saatavilla niin paljon, kuin jaksaa lukea. Jos jotain on tehty jo 80-luvulta eikä siihen ole kukaan kuollut ennenkään (tai ainakaan moni), jatketaan sitä hautaan asti, vaikka se nykytiedon valossa olisikin huono tapa.

Ja sitten minä, jonka hevosen hyvinvoinnin mittari ei ole se, että se säilyy hengissä, vaan se, että sillä on mahdollisimman hyvät olot, olen naurettava kukkahattutäti.

Olen siitä todella onnekas, että Pallura asuu tallilla, jossa se saa olla aamusta iltaan ulkona, ja jossa sillä on vettä saatavilla ympäri vuorokauden niin kesällä kuin talvellakin. Jossa se saa tarpeeksi heinää ja tarpeeksi usein ja jossa minua ei pidetä naurettavana kukkahattutätinä, jos yritän panostaa hevoseni hyvinvointiin.

Pallura tarhaa tällä hetkellä olosuhteiden pakosta yksin, sillä sopivaa kaveria sille ei ole. Tämä on sellainen asia, jonka muuttaisin, jos voisin. Mutta en tällä hetkellä voi, joten näillä mennään. Onneksi sillä on kuitenkin aidan takana heti hevoskavereita ja mahdollisuus myös niiden koskettamiseen. Pidän lajitoverien seuraa hevoselle erittäin tärkeänä, ja säälin suuresti hevosia, jotka tarhaavaat pari tuntia päivässä pienessä hiekkaneliössä yksin. Loput vuorokaudesta ne viettävät pienessä neliössä tallissa yksin, paitsi silloin, kun pääsevät maneesiin pyörimään ympyrää. Vaikka tällainen hevonen säilyykin hengissä, ei se silti ole hevosenelämää.

Kuuntelen ihan kauhulla juttuja talleista, joissa on niin pitkät ruokintavälit, että hevoset joutuvat olemaan tuntikausia ilman heinää. Nykytietämyksen valossa neljä tuntia tyhjin mahoin kasvattaa mahahaavariskiä huomattavasti. Mutta aina ne on hengissä pitkillä ruokintaväleilläkin selvinneet...

En myöskään ymmärrä sitä, että ihmisten mielestä on ihan ok, ettei hevosilla ole talvella tarjolla vettä ollenkaan, vaikka olisivatkin koko päivän ulkona. Toki ymmärrän sen, että vesi saattaa jäätyä vesiastioissa jossain vaiheessa päivää, mutta olen sitä mieltä, että kokopäiväisesti tai useamman tunnin päivässä tarhaaville sitä pitäisi kuitenkin ulos järjestää edes jossain vaiheessa päivää. Vaikka sitten juottamalla, tai järjestämällä lämmitetyn vesikupin, tai laittamalla jossain vaiheessa päivää uutta vettä jäätyneen tilalle.

Laidunasia on myös sellainen, joka jakaa ihmisten mielipiteitä. Toisten mielestä hevoset valitsisivat ihan minkä tahansa laitumen koska tahansa mieluummin kuin tallin, mutta itse olen sitä mieltä, että suojaton, aukea peltolaidun vailla minkäänlaista varjoa ei ole kesällä hevoselle oikeanlainen paikka. Kunnollinen laidun, jossa on joko puiden tarjoamaa suojaa tai rakennettu katos, onkin asia erikseen ja sellaisen laitumen kyllä uskonkin hevosen valitsevan koska tahansa. Mutta 30 astetta lämmintä, korkealta porottava aurinko ja noin tuhat paarmaa hevosen kimpussa en usko olevan yhdenkään hevosen mielestä kivaa. Mutta kun tälle laitumelle laitetaan kunnollinen katos tai pieni metsikkö, homma onkin jo ihan eri.

Mitä tulee varusteisiin, niiden suhteen voin ehkä jopa sanoa olevani vähän kukkahattutäti. Olen pyrkinyt löytämään Palluralle mahdollisimman hevosystävällisiä varusteita ja mm. suunmukaisia kuolaimia. Kun se alkoi pelata suullaan, sen sijaan, että olisin hirttänyt turparemmin kireämmälle, otin sen kokonaan pois, ja aloin pohtia, miksi se pelaa suullaan. Totta puhuen ihmettelen esimerkiksi remonttiturparemmin käyttäjiä, sillä remonttiturparemmi on useissa tutkimuksissa todettu turparemmeistä kaikista kovimmaksi ja eniten hermopainetta tuovaksi. (Ks. esim. tämä Euro-Dressagen artikkeli.)

Toivoisin myös, että kilpailusäännöt kehittyisivät hevosystävällisempään suuntaan. Toivoisin, että kouluratsastuksessa  ei tarvitsisi käyttää kilpailuissa turparemmiä ja että kannuksetta ratsastaminen olisi sallittua ihan joka tasolla. Nykyään ainakin Suomessa saa ykköstasolla mennä ilman, mikä on ihan loistava juttu. Toivoisin myös, että kangitta ratsastaminen olisi sallittua ihan joka tasolla. Ja että rollkuriin puututtaisiin tiukemmin. Ratsastuksessa se "urheiluväline" on elävä, tunteva olento, eikä tulosta pitäisi tehdä sen hyvinvoinnin kustannuksella!

Ja mitä tulee siihen, että onko ne aina hengissä selvinneet - ei ne välttämättä ole, mutta aina tätä olosuhde - seuraus -ketjua ei haluta tunnistaa. Ei haluta myöntää, että toistuvilla ähkyillä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, ettei talvella ole tarjolla ulkona vettä tai että lyhyt tarhausaika pienessä tarhassa saattaa olla yhteydessä ähkyyn sitä kautta, että liike aktivoi suolistoa ja karsinassa seisoessa liikettä ei tietenkään tapahdu.

Ja aina näissä keskusteluissa joku vetää esiin sen, että ei siellä Keski-Euroopassakaan... Jos siellä ei mennä hevosten hyvinvointi edellä, ei se tarkoita sitä, ettei meidänkään pidä! Onneksi sielläkin alkaa jo olla korkealla tasolla kilpailevia ratsastajia, jotka panostavat hevostensa hyvinvointiin ja ulkoiluun, esimerkiksi Carl Hester ja Charlotte Dujardin. He ymmärtävät, että hyvinvoiva hevonen myös suorittaa paremmin!

Tiedän, että esimerkiksi Palluran mahavaivatkin ovat olleet sellaisia, millä moni olisi viitannut kintaalla ja käskenyt vaan vähän kovempaa. Sen oireilu oli kuitenkin hyvin pientä ja hienovaraista. Mutta minä seuraan Palluran käytöstä joka päivä, ja tiedän, milloin sen käytös on epänormaalia. Kyllä, Pallura on minun harrastusvälineeni, mutta se on myös paras ystäväni ja olen vastuussa sen hyvinvoinnista. Ja sen hyvinvointi on minulle tärkeää.

Mitä kuuluu Palluran mahalle?

Joulukuun puolella kirjoittelinkin Palluran mahavaivoista eli mahahaavasta (kotidiagnoosini). 

Ilmeisesti kotidiagnoosini osui erittäin oikeaan, sillä vaivaa olen hoitanut mahahaavana ja se on myös hoitoon vastannut hyvin.

Pallura on jo ihan rutkasti parempi, se ei enää arista mahaa harjatessa. Ratsastaessa se ei ole vielä ihan täysin normalisoitunut, se on vielä esimerkiksi haluton ravaamaan ja laukkaamaan (mikä ei sinänsä haittaa, sillä kelit ovat kamalat ja kenttä sellaisessa kunnossa, ettei laukasta ja ravista tarvitse muutenkaan haaveilla). Se on myös lopettanut haukottelemisen ennen ratsastusta ja alkukäyntien aikaan. Myös mahan näykkiminen liikutuksen aikana on loppunut.

Palluran ruokahalu on myös lähes normalisoitunut, sille maittaa jo heinäkin suht koht normaalisti. Öisin se saattaa tosin edelleen jättää, jos tallinpitäjä on laittanut liian reilusti heinää.

Edelleen syötän Palluralle greenlinea, sillä nyt huomaan, että se on laihtunut. Paksun talvikarvan alta on ollut sitä vaikea huomata, mutta nyt kun päästiin ratsaille, huomasin, että satula oli käynyt liian leveäksi.Vaihdoin kapeamman kaaren ja se istui onneksi sillä hyvin.

En myöskään halua liikuttaa Palluraa tyhjin mahoin, joten senkin vuoksi syötän aina greenline-puuron ennen liikutusta. Vaikka sillä onkin nyt heinää vapaasti saatavilla, haluan varmistua, että siellä mahassa tosiaan on tavaraa, joten siksi puuro. Sinimailashake toimisi toki ihan yhtä hyvin, mutta Pallura rakastaa greenlinea ja sitä on meilläpäin helposti saatavilla, joten sillä mennään.

Greenlinen lisäksi menee edelleen mahansuojayrttejä. Ekygard-kuuri loppui viime viikolla, mutta tilasin Chia de Gracialta samoja yrttejä, mitä Ekygardissa on ja Pallura saa niitä nyt iltapuuroonsa. Lisäksi otin käyttöön suolistoa tukevan Progutin, mutta luinkin jostain, että Progut ei välttämättä olisikaan hyvä mahavaivaiselle, sillä se sisältää ohraa, jota moni mahahaavahevonen ei kestä. Suo siellä, vetelä täällä?

Palluran ruokinta siis koostuu tällä hetkellä heinän lisäksi seuraavista:

Aamu:
2 dl pellavainen
0,5 litraa greenline
1 dl progut
turvotettuna

Ilta:
2 dl pellavainen
0,5 litraa greenline
1 dl progut
1 dl chia-siemen (koska voitin insta-arvonnasta :D )
e-vitamiini
1 dl krafftin kivennäinen
turvotettuna

Välipalapuuro:

0,5 l greenline
0,5 dl pellavainen
turvotettuna

Jos olen iltaisella liikenteessä ja annan Palluralle itse iltaruuan, annan sen yleensä "pitkänä" eli ihan löysänä vellinä, jotta varmistan nesteensaannin. Jos taas olen päiväsaikaan liikenteessä, annan yleensä vielä liikutuksen jälkeen ylimääräisen herkkuveden, jossa on 1 dl greenlinea ja 0,5 dl pellavaista turvotettuna n. 8 litraan vettä. Saman asian ajaisi toki mash- tai melassivesi, mutta en halua antaa ylimääräistä sokeria, enkä tuoda taas yhtä uutta ylimääräistä säkkiä tallille.

Pallura sai joulukuuseni tarhaan syötäväksi ja se tuntuu maistuvan. Tai ei niinkään havut, vaan oksien ja rungon kuori.

Olen tässä odotellut, että tulisi kunnolla lunta ja pakkasta, ennen kuin syöttäisin Palluralle vielä yhden psyllium-kuurin varmuuden vuoksi, koska osa sen oireista täsmää myös hiekkaan. Pallura on yhden kuurin jo syksyllä syönyt. Mutta näyttää siltä, että lunta ja pakkasta saa odotella, joten todennäköisesti haen psyllium-ämpärin jo piakkoin.

Uusi vuosi on onneksi siis alkanut vähän paremmalla Palluran voinnilla!

Mahavaivoja

Instagramin storyn puolella olenkin tästä aiheesta jo avautunut, mutta en ole halunnut kirjoittaa blogiin mitään, ennen kuin uskon, että ollaan jo voiton puolella. Ja nyt onneksi uskon niin!

Pallura alkoi oireilla kuukausi sitten mahaansa. Oireilu alkoi aristuksella nälkäkuopista sekä lanneselän alueelta, ja siksi en heti osannut yhdistää sitä mahakipuihin. Ajattelin ensin, että epäsopiva satula on tehnyt jo tuhojaan selässä. Pallura siirtyi talutusliikunnalle, mutta parin päivän päästä tilanne paheni ja se alkoi aristaa harjatessa nälkäkuoppien ja lanneselän lisäksi myös koko mahaa, varsinkin alaosaa, etujalkojen väliä, ryntäitä sekä kaulan alaosaa, joinain päivinä myös selkää. Koska olen yhden hevosen mahahaavan takia jo kuopannut, tajusin heti, että nämä ovat kaikki paikkoja, joihin mahakipu säteilee.

En halunnut viedä Palluraa heti tähystettäväksi, sillä tajusin oireet niin äkkiä, että siellä ei välttämättä ollut välttämättä kehittynyt mahahaavaa, vaan hyvin saattaa olla, että mahan limakalvot olivat vasta ärtyneet. Paastotus on mahalle sen verran rankka kokemus, että joku rajatapaus saattaa paaston myötä muuttua ihan ehdaksi mahahaavaksi, joten päätin, että aletaan hoitaa Palluraa kuin mahahaavahevosta ja katsotaan, miten käy.

Ihan ensimmäinen askel oli se, että hain Palluralle säkin Greenlinea Hankkijalta. Se oli vähentänyt heinänsyömistään todella radikaalisti ja luulen, että siitä tuli inhottava kierre. Kun maha oli kipeä, Pallura ei halunnut syödä ja syömättömyys tietysti vain ruokki mahakipua entisestään. Greenlinepuuro kolme kertaa päivässä ohjelmaan, ja niin alkoi heinäkin pikku hiljaa maistua.

Seuraava askel oli slow feeding -heinälaatikko, jotta Palluralla olisi heinää koko ajan saatavilla, jottei maha pääsisi tyhjentymään.

Silloin kun Pallura sai laatikon, se söi todella huonosti. Koska laatikossa oli verkko, jonka heinämäärän tiedän suunnilleen, oli helppo päätellä, että se söi päivän aikana noin pari, kolme kiloa kuivaheinää. Kun kyseessä on suurikokoinen, lähes 600-kiloinen hevonen, on ihan selvää, että se oli ihan liian vähän, vaikka sen päälle yön aikana olisikin syönyt viisi kiloa (mitä Pallura ei syönyt). Mutta muutaman päivän päästä heinä alkoi taas maistua, ja nyt Pallura pääsee vuorokauden aikana jo lähemmäs kymmentä kiloa. Greenlinen kanssa se alkaa olla jo ihan passeli määrä, mutta tällä hetkellä Pallura todellakin saa syödä heinää niin paljon, kuin sen napa ikinä vetää. Onneksi tämä on ok myös tallinpitäjälle, joka antoi piutpaut tarjoukselleni maksaa ekstraa kaikesta lisäheinästä, mitä Palluralle nyt tarjoillaan :)

Hain Palluralle myös eläinlääkäriltä Ekygardia. Se on yrttipohjainen mahansuojavalmiste, jota saa ilman reseptiä. Olen ollut aikaisemmin todella skeptinen sen suhteen, mutta sitten pääsin erään hevosen kanssa näkemään, miten sen maha todellakin parani Ekygardilla.  Mikään muu sen olosuhteissa ei muuttunut, paitsi se, että se alkoi saamaan aamuin, illoin Ekygardia. Niinpä päätin kokeilla sitä myös Palluralle.

Palluralla toki on muuttuneet myös muutkin olosuhteet nyt, mutta silti koen Ekygardista olleen hyötyä. Pallura on syönyt sitä nyt vajaa kolme viikkoa, ja maha alkaa olla parempi. Edelleen se tosin aristaa mahaa jonkun verran, mutta vähemmän kuin ennen.

Eilen ratsastin Palluralla ensimmäistä kertaa kuukauteen! Se oli eilen niin hyvä, että uskaltauduin laittamaan satulan selkään, eikä Pallura sitä protestoinutkaan millään lailla. Ei aristanut lainkaan harjatessa mahaa tai mitään muutakaan ja alkoi heti talliin tultuaan syömään heti iltaheiniään, mitä en muista tapahtuneen pitkään aikaan. En luonnollisestikaan ole Palluralla nyt ratsastanut muuten, sillä ei ole tullut mieleenikään laittaa sille nyt satulaa ja satulavyötä, kun maha on ollut kipeä. Ilman satulaa menemiseen koen taas Palluran olevan vähän turhan virtava tällä hetkellä :D Eilen menimme vain käyntiä viitisentoista minuuttia, sillä halusin pitää homman mukavana ja kevyenä, jotta siitä jäisi Palluralle hyvä fiilis.

Mahavaivat ovat siitä kenkkuja, että vaikka eilen oli superhyvä päivä, voi tänään olla ihan toinen juttu, ja siksi nyt mennäänkin päivä kerrallaan ja ratsastetaan vain silloin, kun Palluran maha sen sallii. Yhtään ylimääräistä stressiä ei auta sille nyt aiheuttaa.

Sitten pitäisi enää tietää, mikä Palluran mahahaavan on aiheuttanut! Onko se kipeä jostain muualta, ja mahahaava on sekundäärinen vaiva, vai onko stressi aiheuttanut sille mahahaavan? Jos mahahaavan aiheuttajaa ei saa eliminoitua, vaiva tietenkin vain uusii.

Itse epäilen kuitenkin, että mahahaava on tullut siitä stressistä, mikä aiheutui siitä kun Pallura menetti tarhakaverinsa. Pallura ei enää päästänyt kaveria syömään, joten ne oli tietenkin pakko erottaa. Mutta kaverin menettäminen on usein hevoselle kova paikka, vaikka Pallurallekin jäi viereiseen tarhaan kosketusetäisyydelle hevosia. Nähtäväksi jää, uusiiko mahahaava vai selvittiinkö säikähdyksellä.

Ps. Lisää hevosen mahahaavasta voit lukea täältä: https://pallurablogi.blogspot.com/2018/11/hevosen-mahahaava.html

Klipatako vai eikö klipata, kas siinä vasta pulma

Taas pohdin Palluran klippaamista, mikäli ensi viikon sääennuste pitää paikkaansa ja kenttä sulaa taas siihen malliin, että pääsee treenaamaan kunnolla. Minulla on nyt muutama sovitussatula testissä ja tarkoitus olisi kokeilla niitä viikonloppuna. Olenkin varovaisen optimistinen sen suhteen, että niistä joku meille sopisi!

Pallura on aivan kaamea karvaturri tällä hetkellä. Se näyttää lihoneen sata kiloa, koska karva on niin paksu. Todellisuudessa se on lihonut ehkä 50, koska ei ole päässyt nyt liikkumaan normaaliin tahtiin :D Mikäli nyt pääsemme liikkeelle, tiedän kokemuksesta, että se hikoaa ihan vaahtoon asti.

 Palluran talvikarvalla on paksuutta!

Kunnolla liikuttaminen saa tällä karvalla aikaan kunnon höyry- ja vaahtoefektin.

Klippaamisen edut:

- Hevonen jaksaa paremmin
- Kuivuminen kestää vähemmän aikaa

Klippaamisen haitat:

- Pitää loimittaa enemmän tai jopa koko ajan klippauksesta riippuen
- Loimi päällä hevosen on vaikeampi toteuttaa sosiaalista kanssakäymistä, esimerkiksi rapsuttelu vaikeutuu huomattavasti. Tämä on esimerkiksi Palluran kohdalla ihan merkittävä haitta, sillä se on todella sosiaalinen hevonen!
- Klippaamisesta seuraava loimitusrumba saattaa ärsyttää hevosen ihoa, jos se ei pääse kunnolla hengittämään.

Viime vuonna Palluralle klipattiin ensin vaakaraita, ja vaikka se auttoi hikoamiseen jonkun verran, kaula hikosi edelleen ja kesti kuivua todella kauan. Niinpä klippasin sen kaulan vielä myöhemmin, mutta jätin siihen 9 mm karvan. Näin kaula ei ollut täysin naku, mutta hikoaminen väheni huomattavasti.

Tänä vuonna luulen, että teen taas osaklippauksen, mutta tällä kertaa tyystin jättämällä sen 9 mm karvan. En siis tee yhtäkään nakua kohtaa Palluraan. Silloin se voi olla tyystin tallissa ilman loimea, tarkenee pitkältä myös ratsastaessa ilman loimea sekä voi olla myös leudolla ja kuivalla kelillä ulkona alasti.

Klippauksen ajankohta on vielä mysteeri, sillä totta puhuen vähän pelottaa, miten energinen Pallura nyt loman jäljiltä onkaan :D Sen vuoksi ei tee mieli ainakaan kasvattaa sen energiatasoja juuri nyt klippaamalla. Mutta jos nyt pääsee taas kunnolla treenaamaan, on pian kaivettava klipperi esiin!

Hyvää viikonloppua kaikille!

Se aika vuodesta, kun kaikki on kakkaa

Minä olen lomalla ja aurinko paistaa. Olisi täydellinen sää lähteä maastoon! Mutta! Meillä ei ole satulaa. Kumpikaan Palluran satuloista ei enä sovi sille vaikka mitä tekisi, ja pelkkä satulan kanssa lähestyminen saa Pallurassa aikaan stressireaktion. Se alkaa haukotella ja narskutella hampaitaan. Se on niin kiltti, ettei heitä minua selästään, vaikka satula puristaakin, mutta se EI HALUA LIIKKUA.

Sanomattakin selvää, että satula jätetään nyt varustehuoneeseen vähäksi aikaa. Satula on todennäköisesti kipeyttänyt Palluraa jonkin verran, joten nyt se saa olla satulatta sen aikaa, että kipu häviää. Sen jälkeen aletaan etsiä uutta satulaa.

Kenttähän on myös nyt jäässä, kuten vuodenaikaan kuuluu. Meillä on pakkasta, muttei yhtään lunta, joten kentän kuntokin rajoittaa tällä hetkellä tekemistä. Näin käy tietenkin joka vuosi, mutta silti se ärsyttää.

Nyt sitten täytyy alkaa maastakäsittelyhommiin, sillä liike tekee hyvää jos kyseessä on jumi. Valitettavasti tarhassa ei tule liikettä niin paljon kuin laitumella, joten kokonaan lomailu on ihan poissuljettu juttu.

Me olemme Palluran kanssa nyt ohjasajaneet säännöllisen epäsäännöllisesti, ja täytyy tunnustaa, ettei se aina suju kauhean hyvin. Pallura on niin herkkä lukemaan kehonkieltäni, eikä vaadita kuin se, että olen väärässä kohdassa siihen nähden ympyrän keskellä, ja se lakkaa liikkumasta. Täytyy varmaan alkaa taas katsastaa mahdollisuuksia päästä ohjasajotunnille johonkin.

Pallura myös ottaa maastakäsittelyn todella helposti ikävänä simputuksena, joten sen kanssa täytyy olla todella tarkka siitä, miten ajoittaa paineen. Ehkäpä täytyykin ottaa tämä lomajakso nyt positiivisesti mahdollisuutena parantaa meidän maastakäsittelysuhdetta!

Pallurasta on nyt myös tullut aivan kaamea karvaturri ja partajooseppi, kuten kuvasta näkyy! Viime vuonna sille tehtiin osaklippaus, mutta vielä en lähde sitä klippaamaan, sillä siinä ei oikein ole järkeä, kun hommia tehdään pääosin nyt vaan käynnissä maastakäsin.

Tähän aikaa vuodesta tulee väkisinkin mietittyä tämän harrastuksen mielekkyyttä, mutta jospa se tästä.

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Mutapalluran kesäloma

Palluralta raspattiin viime perjantaina hampaat ja se rokotettiin. Olin alun perin suunnitellut, että annan sen vapailla pari päivää, ja sitten ratsastan sitä käynnissä. Mutta sitten päätinkin, että se saa lomailla koko viikon, syystä että Pallura ehkä on sen tarpeessa, ja ennen kaikkea minä olen sen tarpeessa. Pallura on vielä laitumella 24/7, joten siellä tulee liikuttua sen verran, mitä vapaalla on tarve.

Minä itse olen ollut aika kovilla tämän kesän, kun töistä ei ole voinut pitää kesälomaa kuin yksittäisiä päiviä ja töiden lisäksi olen hoitanut täysillä sekä Palluran että koirat. Ja yrittänyt siinä sivussa saada aikaiseksi kaikkea, mitä nyt kesällä pitää saada. Pestä matot, maalata kotona, hoitaa kasvimaata, leikata ruohoa, korjata satoa kasvimaalta... Siksi päätin, että nyt kun Pallura on kevyemmällä jaksolla, olkoon kokonaan vapaalla. Olen toki käynyt sitä silti lomallakin katsomassa joka toinen päivä.

Pallurakin kyllä hyötyy pidemmästä vapaasta. Se tekee hyvää varsinkin nuorille, mutta myös muillekin hevosille. Pidemmän vapaajakson hyötyjä ovat mm. nämä:

- Lihakset palautuvat kunnolla.
- Mikrovauriot korjaantuvat.
- Vapaa saattaa tehdä hyvää myös psyykkisesti.

Pallura on todellakin nauttinut vapaista. Yksi sen lempiaktiviteeteista loman aikana on ollut mudassa kieriminen.

Kuvakulma muuten hämää tässä kuvassa aika paljon, sillä Pallura näyttää kuvassa jopa läskiltä. Se ei sitä ole, vieläkään!


Loppuviikosta sitten aletaan palailla normaaliin arkeen ja pikku hiljaa ratsastuksen pariin. Saa nähdä kuinka vino Pallura on lomailtuaan viikon, meneekö taas ihan käyntihommiksi vai päästäänkö ottamaan raviakin :D

Ihanan mutaista loppuviikkoa kaikille!

Massankasvatuskuurilla: Mitä Pallura syö?

Tuossa aikaisemmin kirjoittelinkin, kuinka Pallura on laihtunut laitumella, kun jätin siltä väkirehut pois siinä luulossa, että se alkaisi vihreälle päästessään paisua kuin pullataikina. Väärässä olin, ja parin viikon kuluttua havahduin siihen, että Pallura oli hoikistunut melko lailla.

Nyt Pallura on saanut taas pari viikkoa väkirehuja ja on pyöristynyt ihan mukavasti! Läskiä se ei tarvitse enää enempää, mutta lihaksia se tarvitsisi, ja paljon. Vaikka niitä ei saakaan pussista, vaan ne tulevat liikunnan myötä, ei niitä lihaksia tule, jollei ole mistä niitä rakentaa. Niinpä Pallura saa edelleen syödä proteiinipitoista väkirehuannostaan.

Mitä Pallura sitten syö? Tällä hetkellä sen ruokinta koostuu vapaan laidunruohon ja kuivaheinän lisäksi seuraavista:

0,5 litraa Greenlinea
2 dl rouhittua hampunsiementä
3 dl Rypsi-Kronoa
15-30 ml Pan-suola
1 dl Racing Mineral Plus
sinkki

Hampunsiementä Pallura syö, koska siinä on hyvä aminohappokoostumus hevosta ajatellen ja se sisältää tärkeitä omega-rasvahappoja. Hampusta Pallura saa proteiinia, mutta se myös vaikuttaa positiivisesti sen karvan, kavioiden ja jouhien kuntoon.

Rypsi-Kronon funktiona on toimia varsinaisena proteiinilisänä, mutta valitettavasti Pallura ei tykkää sen mausta. Sen vuoksi se saa myös Greenlinea, josta Pallura tykkää kuin hullu puurosta ja joka peittää mukavasti Rypsi-Kronon maun. Greenlinehan on sinimailasta, joka on myös kohtuullisen proteiinipitoista, vaikkakin häviää kyllä rypsille Greenlinen proteiinipitoisuuden ollessa 14 % luokkaa ja rypsin erästä vaihdellen 35-40 %.

 Greenline.

Rypsi-Krono.

Kesällä Pallura saa Pan-suolaa joka päivä (Pan-versiota siksi, että se sisältää natriumkloridia, kaliumkloridia ja magnesiumsulfaattia - siis samoja aineita, mitä elektrolyyttivalmisteet). Suolan määrä vaihtelee sen mukaan, paljonko Pallura on hikoillut. Sinkki menee kuuriluonteisesti eli sitä en syötä koko ajan.

Koska laidunruohosta ei luonnollisestikaan ole analyysia, nyt mennään ruokinnassa pitkältä sen perusteella, miltä Pallura näyttää. Nyt se on hyvässä lihavuuskunnossa ja karva kiiltää. Jos se alkaa lihoa tai laihtua, muutetaan taas jotain.

 Ratsailla kuvassa pikkusiskoni.

Nyt ei sitten muuta kuin monipuolista liikuntaa sekä sopivassa suhteessa myös lepoa, niin saadaan Pallurasta kunnon muskelimimmi!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Varsomisjuttuja: Plasmansiirto varsalle

Vuosi sitten Aino-varsalle tehtiin verikokeesta vasta-ainetesti, sillä haluttiin selvittää, oliko se saanut ternimaidosta tarpeeksi vasta-aineita. Ternimaidon vasta-ainepitoisuutta voidaan mitata mittareilla, mutta ainoa keino selvittää, että varsa on myös saanut ne vasta-aineet, on verikoe.

Vasta-aineiden imeytyminen emän ternimaidosta varsaan on suurimmillaan  6–8 tunnin kuluttua syntymästä. 12 tunnin kuluttua imeytyminen alkaa heikentyä ja 24 tunnin jälkeen vasta-aineita ei enää juurikaan imeydy. Verinäyte tulisi ottaa (aikaisintaan 12 tunnin) 18–36 tunnin kuluttua syntymästä varsan verenkierrossa olevan IgG- vasta-ainetason määrittämiseksi.

Meillä kävi eläinlääkäri ottamassa vasta-ainetestin, ja hän lähetti sen Movet-laboratorioon analysoitavaksi.

Viitearvot vasta-ainenäytteelle ovat seuraavat:

• < 200 mg/dl – täydellinen vasta–ainepuutos
• < 400 mg/dl – vähän vasta–aineita
• 400–800 mg/dl – kohtalaisesti vasta–aineita
• > 800 mg/dl – riittävästi vasta-aineita

Jos varsalla on vasta-aineita alle 400 mg/dl, se tarvitsee plasmasiirron. Mikäli tulos on 400-800 mg/dl ja varsalla on sairauden oireita, se tarvitsee plasmasiirron. Mikäli varsa on terve, se ei välttämättä viitearvoilla 400-800 tarvitse plasmaa. Ainon lukema oli 750 ja se oli erittäin pirteä ja hyvinvoivan oloinen varsa.  Kuitenkin mietitytti, että MITÄ JOS. Arvo oli kuitenkin alakanttiin, vaikka vain vähän.

Päädyin kysymään eläinlääkäriltä, mitä plasmasiirto kustantaisi. Mikäli puhuttaisiin tuhansista, jäisi siirto tekemättä. Ainolle riitti kuitenkin vain yksi plasmayksikkö, joka kustansi n. 300 euroa. Siihen päälle eläinlääkärin palkkio, niin puhuttaisiin n. 500 eurosta. Paljon rahaa, mutta ei mahdottomasti, joten päädyin siihen, että Ainolle tehtiin plasmansiirto.

Eläinlääkäri tilasi plasman ja siirto saatiin tehtyä seuraavana aamuna. Toimenpide saattaa vaikuttaa hurjalta, sillä varsa pitää kaataa sitä varten. Niinpä apukäsiä tarvitaan eläinlääkärin lisäksi ainakin kahdet: yksi ihminen pitelee varsaa paikoillaan ja toinen huolehtii tammasta. Osa tammoista ei kestä varsan kaatamista, jolloin tamma täytyy rauhoittaa. Stella on onneksi niin ahne, että sain sitä hämättyä syöttämällä sille porkkanoita, jolloin sen rauhoittamiselta vältyttiin. Tallityöntekijä piteli Ainoa paikoillaan samalla kuin eläinlääkäri apulaisineen tiputti Ainoon plasman. Ennen siirtoa plasma lämmitettiin vesihauteessa 37-asteiseksi.

Suositeltava annos on 10–20 ml plasmaa/kg/tunti, jolloin 45–50 kg varsalle voidaan annostella 1 yksikkö (1 l) 30 minuutissa. Yksi yksikkö muodostuu 3 pussista. Tiputusnopeus tulee harkita aina tapauskohtaisesti riippuen varsan yleiskunnosta. Plasmansiirto ei siis käy ihan minuutissa.

Ainosta otettiin vielä uusi verinäyte, jotta tiedettäisiin, oliko vasta-aineita tarpeeksi plasmansiirron jälkeen. Uusi lukema oli yli 800, joten saatoin huokaista helpotuksesta! Vasta-aineita oli riittävästi.

Suosittelen lämpimästi vasta-ainetestiä kaikille varsoille, vaikka varsa olisi kuinka pirteä ja reipas. Vasta-ainepuutos ei välttämättä näy päällepäin ennen kuin on myöhäistä.

Alla on listattu tekstissä käytetyt lähteet, suosittelen tutustumaan varsinkin Movetin sivuihin!


Lähteet:

https://www.movet.fi/palvelut_ohjeet/plasmapankki/
https://www.movet.fi/tutkimukset/hevosen-igg-kvantitatiivinen-varsan-vasta-aine-shpepm/
https://www.heppalaakari.fi/vasta-ainetestit/

Ainon synttärit ja Mahti-Pallura

Niin se aika rientää, ja maailman ihanin minipallura Aino täytti lauantaina 27.4. vuoden! Sankarin syntymäpäiviä piti tietysti juhlia kakkutarjoiluin.

 Kuvassa taustalla ainon ystävä Noruega, joka juhli kaksivuotissynttäreitään.

Aino on edelleen yhtä hurmaava kuin pienenä varsana, vaikka se nyt tuntuukin jo olevan hurjan iso! Äitiään se ei kauheasti kyllä muistuta ulkonäöltään, sillä Aino jäi ihanan vaaleanrautiaaksi läsipääksi. Siis juuri sellaiseksi ihanaksi liinaharjaksi, jollainen suomenhevosen kuuluukin olla! (Sori vaan, Pallura!)

Olen niin iloinen, että saan vieläkin olla Ainon elämässä, vaikka se ei enää minun olekaan. Se on kuitenkin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa oma kasvattini, joten sillä tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.

Mammahevonenkin on kunnostautunut taas ratsun hommissa ja väläytellyt sitä upeaa liikettä, jonka ansiosta Palluran aikoinani ostin. Vielä ei olla päästy laukkaamishommiin, sillä vaikka lupa eläinlääkäriltä jo olisikin, otan mieluummin liian hitaasti kuin liian nopeasti.

Palluralla vaan alkaa olla IHAN HIRVEÄSTI patoutunutta energiaa ja se haluaisi päästä jo hommiin. Se on ollut melkoisen korskea ratsu nyt ja kun se on korskea ja kuumuu, sillä on kaksi vaihdetta. Hyvällä vaihteella se ottaa takajalat alleen, liikkuu selkänsä läpi ja etuosakin nousee selkeästi. Huonolla vaihteella se sitten vaan kuumuu, kerää itsensä ihan liian lyhyeksi, jättää takajalat jonnekin kauas ja selän alas. Ekassa tapauksessa se on oikein mahtava ratsastaa, vaikka kuumana kävisikin. Jälkimmäinen meno taas on ihan järkyttävää :D Jälkimmäisestäkin vaihteesta se on kyllä yleensä ratsastettavissa hyväksi, mutta se vaatii nopeaa reagointia ja sitä, että antaa Palluralle tekemistä. Pahinta, mitä sille voi tehdä silloin, kun se on ihan liian pörheänä, on jättää se yksin tilanteeseen ja vaan matkustella selässä vailla päämäärää. Sen sijaan kun sen energian kanavoi esimerkiksi siirtymisiin, alkaa lopulta ne takajalatkin päätyä rungon alle ja selkä nousta.

Mutta niin iloinen olen siitä, että Pallura on toipunut näin nopeasti! Toivotaan, ettei nyt tulisi takapakkia vaan päästäisiin pikku hiljaa ihan oikeasti töihinkin. Tämän kesän ajattelin pyhittää lihasten rakentamiselle eli paljon maastoilua ja mäkien kiipeilyä, puomitreenejä unohtamatta tietenkään lepoa. Kisat jäävät siis tältä kaudelta väliin, ellei nyt sitten loppukaudesta päädytä vielä joihinkin harjoituskilpoihin. Kunhan Pallura nyt tervehtyisi ja pysyisi terveenä, se on pääasia.

Ihanaa vappua kaikille!

Varsomisjuttuja: Imettävän tamman ruokinta

Vuonna 2018 tähän aikaan oltiin ihan H-hetken äärellä: Palluran laskettu aika oli koittanut ja kuinka ollakaan, seuraavana yönä se varsoi! Varsominen meni suht koht nappiin ja sen seurauksena mm. Palluran ruoan tarve muuttui, koska se muuttui kantavasta tammasta imettäväksi tammaksi.

Millainen on imettävän tamman ravinnontarve ja ruokinta?

Tamman maidontuotanto on suurimmillaan silloin, kun varsa on 2-3 kuukauden ikäinen. Tamman ravinnontarve ei siis kasva eksponentiaalisesti heti varsan synnyttyä! Muutaman päivän sisällä varsan syntymisestä kannattaa alkaa lisätä ruokintamääriä ja muutaman kuukauden kuluttua tehdä selkeä lisäys ruokamääriin.

Tamman kivennäisruokinta on kuitenkin asia, mihin pitää kiinnittää huomiota heti varsan synnyttyä. Koska maito on varsan ainoa ravinto muutaman kuukauden ajan, on tärkeää, että maidossa on tarpeeksi ravintoaineita. Sopivan kivennäisannostuksen löytää kivennäissäkin kyljestä - niissä on lähes poikkeuksetta kerrottu omat määrät kantaville ja imettäville tammoille. Tamman elimistöstä poistuu imetyksen aikana paljon varsinkin kalsiumia ja fosforia, joten niiden saamisesta on huolehdittava. Myös varsa alkaa jossain vaiheessa syödä kivennäistä, ja sille on tärkeää saada siitä etenkin sinkkiä ja kuparia, joita maidossa on vähän. Maidon lisäksi näitä on yleensä vähän myös Suomen maaperässä, joten näiden tarve ei välttämättä täyty pelkästään laidunruohoa syömällä!

Tamman valkuaisentarve kasvaa maidontuotannon myötä. Yhden maitolitran tekemiseen tamma kuluttaa n. 45 grammaa sulavaa raakavalkuaista. Varsan juoman maidon määrä vaihtelee varsan koosta riippuen, mutta yleensä se on desin verran per elopainokilo varsan ensikuukausina.

Yleensä hyvä laidunruoho riittää tyydyttämään tämän valkuaisentarpeen, mutta aina tamma ja varsa eivät pääse heti varsomisen jälkeen laitumelle. Jos tamma on sisäruokinnassa, on valkuaislisästä huolehdittava. Myös siinä tapauksessa, että laidun on köyhä eikä pysty tuottamaan tammalle sen tarvitsemaa 60-80 ruohokiloa päivässä, tarvitaan lisäruokintaa. Mikäli tamma varsoo loppukesästä, alkaa laidunruohonkin valkuaispitoisuus jo laskea. Hyviä valkuaisenlähteitä ovat tammarehun lisäksi mm. rypsirouhe ja soija.

Tamman tulee pysyä hyvässä lihavuuskunnossa läpi imetysajan, ja imetyskuukausina 2-4 se tarvitseekin rehustaan energiaa saman verran kuin rankassa treenissä oleva kilpahevonen. Tamman ruokinnassa ei kannata siis pihistellä! Varsan tultua 4 kuukauden ikään se alkaa syödä kiinteää ravintoa enenevissä määrin ja imeä vähemmän, jolloin tamman maidontuotantokin alkaa vähentyä. Tällöin voidaan alkaa vähentämään myös tamman ruoka-annoksia.

Kun laidunruohosta ei tietenkään ole analyysia eikä tamman syömää määrää pystytä kontrolloimaan, on mahdotonta tehdä laskelmia ruokinnasta. Siksi hyvä mittari ruokinnalle onkin se, miltä tamma näyttää. Onko se sopivassa lihassa, ei laiha mutta ei myöskään liian lihava? Kiiltääkö sen karva ja vaikuttaako sen yleiskunto hyvältä? Entä varsa, kasvaako se saavuttaen lisää massaa koko ajan? Vaikuttaako varsa terveeltä?

Jos varsomisjutut kiinnostavat, kannattaa roikkua mukana, sillä ensi viikolla on tulossa mm. teksti varsan plasmasiirrosta! Jos taas varsajutut eivät kiinnosta, kannattaa silti roikkua mukana, sillä tulossa on muutakin :)

Lähteet ja lisää imettävän tamman ruokinnasta:

Suosittelen varsinkin linkkiä nro 1, se on kattava opinnäytetyö varsan ravinnosta ja ruokkimisesta!

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/3074/MyllykoskiAnnaKaisaOnt_1.pdf?sequence=3&isAllowed=y

https://www.shkl.net/wp-content/uploads/2016/04/2_2007_1.pdf

https://hevoskasvattajat.fi/hyvat-evaat-laitumella/

Ps. Muita varsomisjuttuja:

Tiineen tamman ruokinta

Varsomispakkaus

Mikä voi mennä varsomisessa pieleen?