Se on vihdoin suora!

Syyskuun viimeisenä lauantaina meillä oli taas valmennus, tällä kertaa auringonnousun aikaan. Olin edellisen valmennuksen jälkeen keskittynyt todella paljon omien apujeni täsmällisyyteen ja siihen, että jokaisella avulla on merkitys, ja sen avun jälkeen seuraa välittömästi paineen hellitys eli myötäys.

Tällä oli selvästikin ollut iso vaikutus, sillä Suskikin oli sitä mieltä, että nyt on jotain merkittävää tapahtunut edellisen valmennuksen jälkeen. Ja tässä valmennuksessa tapahtui myös jotain mullistavaa: Sain Palluran vihdoin ihan oikeasti suoraksi! Eikä pelkästään sillä tavalla, että se ei liirannut takapuoltaan oikealle, vaan sen lisäksi se myös ihan oikeasti suoristi oikean kylkensä, mikä on sille todella vaikeaa. Kun oikeakin kylki suoristui, myös oikea puoli selästä nousi. Pieni juttu, mutta ihan valtava merkitys hevosen liikkumiseen!

Suski kysyy minulta usein, että huomasinko mitä tapahtui tai tunnenko eron, enkä koskaan häpeä sanoa, jos en huomaa tai tunne. Mutta tällä kertaa todellakin tunsin, ja se oli ihan mahtava tunne, kun alla oli vihdoin suora hevonen! Toki nämä suorat pätkät olivat muutaman metrin pituisia, mutta tästä se lähtee! Nyt pääsin vihdoin kokemaan sen fiiliksen, enkä halua päästää siitä enää irti. Nyt lähdetään hakemaan yhä isompia ja pidempiä pätkiä suorana, jumpataan ja venytetään edelleen sitä oikeaa kylkeä. Tämä on tietenkin edelleen vaikeaa, koska se on Palluralle ihan uusi tapa liikkua, eikä sen lihaksisto ole vielä rakentunut tukemaan suorana menemistä. Niinpä siltä ei voi liian isoja pätkiä heti vaatiakaan.

Palluraa on suoristeltu nyt puolitoista vuotta. Oli kyllä tiedossa, että tämä olisi pitkällinen prosessi. Työkaluina meillä oli ihan ensi alkuun väistöt ja avotaivutukset. Kun ne lähtivät sujumaan, mukaan otettiin myös muita taivutusharjoituksia, joista uusimpana on ollut vastataivutus. Se on meille edelleen todella vaikea harjoitus, mutta siinä saa Palluran oikeankin kyljen oikeasti venymään, joten se on tosi tärkeä harjoitus.

Viime valmennuksessa teimme myös laukannostoja käynnistä. Olin ollut sitä mieltä, että ne ovat Palluralle liian haastavia vielä tässä vaiheessa, mutta Suski osasi purkaa laukannoston pieniin osiin ja kertoi tarkkaan, mitä tehdään ja miten. Haimme molempiin suuntiin sitä, että se oikea kylki venyisi, jotta hevonen olisi suora laukannostossa. Ja jessus sentään, miten hienoja nostoja suoralla hevosella pystyikin tekemään! Ja ei, laukannosto käynnistä ei ollutkaan Palluralle liian vaikeaa.

Tästä on nyt hyvä jatkaa, ja ollaan jatkettukin! Olen tunnettu siitä, että teen aina valmennuksen jälkeen kotiläksyt huolellisesti, eli valmennusten välillä jatketaan aina edellis(t)en valmennuksen juttujen harjoittelua, toki vähän harjoituksia vaihdellen. Ensi viikolla päästään taas valmentautumaan, ja nyt onkin kova hinku päästä taas oppimaan lisää!

Pallura on kyllä niin upea hevonen, ja toivottavasti nyt suoruuden myötä löytäisin siihen vielä lisää vaihteita ja hienompaa liikkumista. Sillä on kyllä niin ilo ratsastaa ja se on opettanut minulle todella paljon! Koen olevani Palluran myötä paitsi paljon parempi ratsastaja, myös parempi hevosenkäsittelijä. Palluran hyvinvointi on minulle todella tärkeää, sillä se on minulle niin rakas.

Vihdoin treeniä!

Kenttä on ollut aitoja ja valoja vaille valmis jo jonkin aikaa. Nyt olen vähän reilu kolme viikkoa päässyt ratsastamaan omalla kentällä ja voin sanoa, että on ihanaa!

Uusi kenttä on tietenkin aina pohjaltaan raskas. Varsinkin, kun sanoin kaivinkonekuskille, että pintahiekkaa levitetään 10 senttiä ja hän levitti 20. Onneksi se on kuitenkin painunut jo jonkin verran, ja aina sateella painuu lisää. Varsinkin, kun lanaan sitä ahkerasti. Minulla on lanana muovinen kuormalava, jota vedän mönkkärin perässä, ja se toimii hyvin.

Palluran kanssa otetaan vielä melko rauhallisesti, sillä se tosiaan oli alkukesästä viisi viikkoa ihan täyslomalla. Ja koska sen alkuvuosikin kului enemmän ja vähemmän sairaslomaillessa, se ei ole mitenkään varsinaisesti tikissä. Valmentajamme Suski Lemström tuli meitä ensimmäistä kertaa valmentamaan omalle tallille silloin, kun kentälle oli juuri edellisenä päivänä levitetty pintahiekka. Pohja oli aivan tolkuttoman raskas silloin, ja meni pääosin käyntihommiksi. Onneksi me ollaan totuttu niitä tekemään!

Ekalla kerralla tauon jälkeen keskityttiin siis taas perusjuttuihin ja siinä missä jonkun mielestä ne voi olla tosi tylsiä, Suski saa kyllä ymmärtämään miten tärkeitä ne perusjutut on ja miten niiden avulla päästään hakemaan sitä parempaa tasapainoa ja voimaa. Voi olla että johtui raskaasta pohjastakin, kun Pallura joutui tekemään ihan tosissaan kaikilla lihaksilla töitä, mutta se tuntui jo suoremmalta kuin viimeksi, ennen taukoa. Tiedä nyt sitten että mitä tässä pitäisi ajatella, kun 5 viikon loman jälkeen hevonen oli suorempi ja ratsastajakin parempi 😂 Mutta tokihan loma tekee hevoselle aina hyvää, varsinkin nuorelle. Itse uskon myös, että sillä on osuutensa asiaan, että Palluralla on nyt iso, vaihtelevapohjainen tarha, missä on tilaa liikkua ja missä se myös liikkuu.

Eilen Suski tuli taas meitä opettamaan, mutta homma olikin aika vaikeaa, sillä Pallura ei todellakaan ollut rento, kuten edelliskerralla, vaan kaikkea muuta. Se oli erittäin jännittynyt eikä olisi halunnut keskittyä tai antaa minun vaikuttaa, mutta oikeastaan se oli vain hyvä, sillä ei me näissä valmennuksissa käydä siksi että voitaisiin hillua mukavuusalueella! Valitettavasti näitä vaikeita päiviä tulee vastaan myös arjessa ja saimmekin hyviä työkaluja haastavampiin päiviin. Pyrittiin siihen, että saataisiin erilaisten taivutusharjoitusten avulla hevosta rennommaksi ja siihen tilaan, että se antaa ratsastajan vaikuttaa. Ei ollut helppoa, mutta loppuun saatiin taas pari hyvääkin pätkää. Minun reaktionopeuteni, tai sen puute, on edelleen iso ongelma, samoin se, etten aina vie apuja loppuun asti tai poista painetta tarpeeksi nopeasti. Eilen myös jännittyneisyys toikin Palluran vinouden enemmän esiin, joten senkin kanssa sai olla tarkkana. Kaiken kaikkiaan oikein loistava valmennus taas, saatiin paljon uusia työkaluja taas pakkiin ja opittiin lisää. 

Kuten kuvista näkyy, kentällä on jo tolpat, muttei vielä aitalankoja. Kentälle tulee aluksi siis ihan vaan lanka-aita, ja puhtaasti säästösyistä. Lanka tulee lautaa halvemmaksi, sitten joskus, kun on rahaa, laitan tolppiin lautaa. Mutta nyt mennään näillä, jahka löytäisin jostain aikaa lankojen vetoon. Onneksi olen ensi viikon lomalla, jospa silloin saisi aikaiseksi! 

Myöskin kentän takakulmassa olevat koivut saavat vielä ennen talvea lähtöpassit. Ne ovat niin heiveröisiä, kun niiden ympäriltä on hakattu muut puut, etteivät pysy pystyssä ja niitä onkin muutama jo kaatunutkin. En vain halua olla kentällä silloin, kun niitä kaatuu, joten siksi ne täytyy kaataa hallitusti viimeistään ennen lumen tuloa. Lumikuorma oksilla edesauttaa kaatumista varmasti.

Kentän laidoilla on vielä kasassa maa-aines, joka siitä kuorittiin pois ennen soran laittoa. Se täytyisi hukata jonnekin, ja todennäköisesti päädyn läjittämään sen tontilleni, jahka löydän jostain rahat siihen. Tilaa tontilla kyllä riittää, mutta tallin remontti ja kentän teko on koetellut lompakkoani melkoisesti!

Minulla olisi nyt ratsastusintoa kovastikin! Täytyy vain koittaa vähän malttaa mieleni, sillä en halua kipeyttää Palluraa ratsastamalla sitä nyt liikaa äkkiseltään, varsinkin kun kentän pohjakin on raskas. Se toki painuisi sen nopeammin, mitä enemmän ratsastaisi, mutta koska ratsastan siinä oikeastaan yksin, en voi määräänsä enempää mennä. No, eiköhän syyssateet tee osansa kentän painamisessa!

Palluran kanssa ollaan hyödynnetty pihatietä paljon alku- ja loppukäynteihin, sillä se on n. 400 metriä pitkä ja sen päästä päähän käppäilemiseen menee noin 7-8 minuuttia. Se ei ihan riitä alku- tai loppukäynteihin, mutta melkein. Perjantaina ratsastettiin tyystin pihatiellä sekä muualla pihalla, jotta Pallura saisi työskennellä muunlaisellakin pohjalla kuin vain pehmeällä kentällä. Vielä kun uskaltaisi rohkaista mielensä ja lähteä maastoon!

Meille pitäisi syyskuun alusta muuttaa tallipaikkavuokralainen, joten siihen mennessä pitäisi saada laitettua paikat suurin piirtein kuntoon. Vieläkään ei siis käy aika pitkäksi!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille, nautitaan vielä lämmöstä!

Vihdoin materiaalia viime viikon valmennuksesta!

Pahoittelut tämän postauksen viipymisestä! Lähestyvä muutto ja siihen liittyvät selvitettävät ja hoidettavat asiat ovat pitäneet minut kiireisenä.

Seuraavaksi pahoittelen sitä, että valmennukseen liittyvä kuvamateriaali ei ole kovinkaan kummoista. Valmennus oli illansuussa ja valo alkoi jo olla vähissä. Mutta jospa näistä jotain selvää edes saisi.

Valmennuksessa keskityttiin taas ihan perusjuttuihin eli suoruuteen ja siihen, että saataisiin Palluralla niitä takajalkoja alle. Alkuravien aikana Suski onneksi totesikin, että käyntijakso on tehnyt Palluralle hyvää. (Olosuhteiden eli surkeiden pohjien takia olimme työskennelleet lähinnä käynnissä). Pallura on edelleen vino, mutta ei enää niin pahasti.

Kenttä oli torstaina parempi kuin pitkään aikaan, mutta edelleen ihan märkä.Pääsimme kuitenkin työskentelemään tehokkaasti sekä käynnissä että ravissa.

Aloitimme tekemällä käynnissä pohkeenväistöä pitkää sivua pitkin siten, että Pallura astuisi kunnolla ristiin, mutta ei poikittaisi liikaa, jolloin se joutuisi ihan oikeasti työskentelemään ja työntämään niillä takajaloilla. Pallurahan lähtee todella mielellään väistöissä poikittamaan ihan liikaa, jolloin se pääsee kaatumaan sivulle sen sijaan, että tekisi hallitut ristiaskeleet, joissa joutuu oikeasti töihin. Vaikeampaa kuin miltä kuulostaa!

Väistöharjoituksen jälkeen lähdettiin taas hakemaan vaihteita ravissa tekemällä siirtymisiä askellajin sisällä. Ensin siirtyminen pienen pienille askelille, lähes käyntiin, ja siitä sitten takaisin harjoitusraviin. Ja tässä haettiin nimenomaan sellaista hyvää, ylämäkeen suuntautuvaa harjoitusravia, jossa takapää työskentelee läpi selän.

Yksi valmennuksen teemoista oli myös se, että Palluran niska pitäisi saada ylemmäs ja otsaa ja turpaa vähän eteenpäin, eli se pitäisi saada pois kuolaimen alta. Se rojahtaa sinne vielä erittäin helposti, koska sillä ei ole vielä voimaa kantaa itseään pitkiä pätkiä. Tämä siirtymiset ravin sisällä- harjoitus onkin erittäin hyvä harjoitus, sillä silloin, kun Pallura lähti liikkumaan hyvin takaa eteen, se automaattisesti myös hakeutui pois kuolaimen alta.

Täältä, eli siis liian matalasta muodosta haluttaisiin saada Palluraa ylös. Nuorelle hevoselle toki pidempi työskentelymuoto on usein helpompi, koska sillä ei ole vielä voimaa kantaa itseään, mutta nyt halutaankin, että se pikku hiljaa alkaisikin kantaa itseään, voimiensa mukaan.

Tässäkin Pallura kulkee vielä liian matalana, mutta suunta on jo pikkuisen parempi - eli siis ylöspäin kuitenkin.

Oli kyllä jälleen oikein opettavainen tunti ja saatiin siitä taas paljon irti. Tehtiin vain perusjuttuja, kuten aina, mutta ne on kaiken perusta.

Palluralla olikin eilen hampaiden raspaus, ja siltä löytyi kuin löytykin piikkejä, vaikka edellisestä raspauksesta oli vasta puoli vuotta. Olin piikeistä kuitenkin sinänsä "helpottunut", että se selitti miksi Pallura on ollut viime aikoina vähän levoton suustaan. Nyt on suu taas kunnossa, joten treenit voivat jatkua!

Ja kuka väitti, että käyntitunnit ovat tylsiä?

Meillä oli torstaina Palluran kanssa piiiiiiiiiitkästä aikaa valmennus. Olin rohkeasti päättänyt, että se pidetään Palluran kotitallin ulkokentällä, sillä totesin että koska Pallura ei vieläkään ole mahoineen sataprosenttisesti kunnossa, en viitsi lähteä kuskaamaan sitä maneesille. No, koska Etelä-Suomen talvi on ollut mitä on, kenttähän oli melko kamalassa kunnossa. Onneksi kuitenkin sen verran tasainen, että käyntityöskentelyä pystyi tekemään.

Pahoittelen, ettei valmennuksesta ole kuvia, mutta minulla ei ollut kuvaajaa mukana, ja valmennus oli pimeän aikaan ulkokentällä, joten tuskin kuvat olisivat laadultaan kummoisia olleetkaan. Teen tämän postauksen kuitenkin siksi, että on itselleni tärkeä kirjoittaa asiat muistiin, jotta saan tunnista irti paljon vielä jälkikäteenkin!

Eipä menneet valmennusrahat hukkaan, vaikka vain käyntiä mentiinkin! Lemströmin Suski tuli meitä käynnissä opettamaan ja kyllähän me opittiinkin. Tällä kertaa keskityttiin käteeni ja sen paikallapysymiseen sekä Palluran takaosan työskentelyyn. Kuinka ollakaan, nehän ovat kaksi ihan täysin toisistaan riippuvaista asiaa!

Valitettavasti minulla on tapana heittää ohja ja tuntuma pois silloin, kun luulen pidätteen jälkeen myötääväni. Mutta enhän minä tee pidätettäkään vetämällä ohjaa kymmenen senttiä taaksepäin, joten miksi ihmeessä myötäisin sitten työntämällä ohjaa noin paljon eteenpäin?

Tarkoitus olisi siis saada se ohja pysymään paikallaan ja tehdä ne pidätteet ja myötäykset siinä paikallaan. Pidätteeksihän riittää yleensä sormien liikuttaminen istunnalla pidättämisen lisäksi. Kun heitän tuntuman pois, Pallura putoaa usein kuolaimen taakse ja sitä myötä myös pohkeen taakse. Kun taas pidän ohjan kädessä, sillä on mahdollisuus liikkua tuntumaa kohti ja saada se takaosa työskentelemään kunnolla.

Keskityttiin siis siihen, että se käsi pysyisi paikallaan myötäämisestä ja pidättämisestä huolimatta, että olisi tasainen tuntuma. Ja sitten myös siihen, että Pallura reagoisi pohkeeseen heti. Minun pitää olla pohkeeni kanssa nopeampi, jos Pallura putoaa kuolaimen taakse, asia pitää heti korjata pohkeella. Vauhtia ei kuitenkaan haluta lisää, vaan takaosan työntöä. Perusasioiden äärellä siis ollaan jälleen!

 Kuva viime syksyltä.

Tehtiin pohkeenväistöjä, joissa ongelmana vasenta pohjetta oikealle väistämisessä on se, että Pallura haluaisi kovasti vaan lähteä kaatumaan oikealle, kun heikomman vasemman takajalan pitäisi ihan oikeasti ponnistaa. Koska se on vaikeaa, Pallura haluaisi korjata ongelman kaatumalla vauhdilla oikealle. Tätä lähdettiin ratkomaan siten, että väistöä pyydettiin vain muutama askel sivulle, jonka jälkeen ratsastettiin heti suoraan, sitten taas muutama askel. Näin Pallura ei päässytkään kaatumaan oikealle vaan joutui tekemään hallitun väistön.

Tehtiin myös takaosakäännöksiä, joiden tarkoituksena oli aktivoida sitä takaosaa, saada se oikeasti alle. Tässä tuli isoksi ongelmaksi käteni. Jos onnistuin keskittymään käteeni, että se pysyi paikallaan, en kyennytkään keskittymään juuri muihin apuihin :D Vaatii siis vielä paljon lisää treeniä.

Tehtiin myös käynnin sisällä siirtymisiä, että saataisiin minua nopeammaksi apujeni kanssa ja Palluraa reagoimaan niihin nopeammin. Minun reaktionopeuteni on kuitenkin suurempi ongelma kuin Palluran!

Näitä juttuja sitten jatkossa treenataan kotiläksyinä - ainoa vaan, että näyttää taas siltä, että satulamme on käynyt epäsopivaksi. Saa nähdä, saako sitä muokattua sopivaksi vai onko edessä taas satulakaupoille lähtö... Huoh!

Ps. Muistathan että Pallurablogia voi vielä sunnuntaihin asti äänestää Vuoden parhaaksi hevosblogiksi täällä!

"Aina ne on hengissä selvinneet"

Jostain syystä tuntuu, että tuota lausetta kuulee hevosihmisten suusta usein. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka talvella eivät saakaan ulos lainkaan vettä. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka laitumella ei olekaan minkäänlaista säänsuojaa. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka saavat heinää vain muutaman kilon ja väkirehua litrakaupalla. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka niillä onkin aivan liian pitkät ruokintavälit. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka tarhoja ei siivotakaan kuin joka viides vuosi ja seisovat polviaan myöten paskassa. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka tarhausaika onkin vain kaksi tuntia postimerkin kokoisessa hiekkaneliössä. Aina ne on hengissä selvinneet, vaikka...

Esimerkkejä riittäisi loputtomiin. Kuulostaa siltä, että useimmille hevosihmisille riittävä hevosen hyvinvoinnin mittari on se, ettei se kuole. Ja se ei pelkästään kuulosta sitä, vaan monelle se todella on niin.

Ei viitsitä perehtyä hevosen lajityypillisiin vaatimuksiin tai sen ruoansulatusjärjestelmän toimintaan, vaikka nykypäivänä on tietoa saatavilla niin paljon, kuin jaksaa lukea. Jos jotain on tehty jo 80-luvulta eikä siihen ole kukaan kuollut ennenkään (tai ainakaan moni), jatketaan sitä hautaan asti, vaikka se nykytiedon valossa olisikin huono tapa.

Ja sitten minä, jonka hevosen hyvinvoinnin mittari ei ole se, että se säilyy hengissä, vaan se, että sillä on mahdollisimman hyvät olot, olen naurettava kukkahattutäti.

Olen siitä todella onnekas, että Pallura asuu tallilla, jossa se saa olla aamusta iltaan ulkona, ja jossa sillä on vettä saatavilla ympäri vuorokauden niin kesällä kuin talvellakin. Jossa se saa tarpeeksi heinää ja tarpeeksi usein ja jossa minua ei pidetä naurettavana kukkahattutätinä, jos yritän panostaa hevoseni hyvinvointiin.

Pallura tarhaa tällä hetkellä olosuhteiden pakosta yksin, sillä sopivaa kaveria sille ei ole. Tämä on sellainen asia, jonka muuttaisin, jos voisin. Mutta en tällä hetkellä voi, joten näillä mennään. Onneksi sillä on kuitenkin aidan takana heti hevoskavereita ja mahdollisuus myös niiden koskettamiseen. Pidän lajitoverien seuraa hevoselle erittäin tärkeänä, ja säälin suuresti hevosia, jotka tarhaavaat pari tuntia päivässä pienessä hiekkaneliössä yksin. Loput vuorokaudesta ne viettävät pienessä neliössä tallissa yksin, paitsi silloin, kun pääsevät maneesiin pyörimään ympyrää. Vaikka tällainen hevonen säilyykin hengissä, ei se silti ole hevosenelämää.

Kuuntelen ihan kauhulla juttuja talleista, joissa on niin pitkät ruokintavälit, että hevoset joutuvat olemaan tuntikausia ilman heinää. Nykytietämyksen valossa neljä tuntia tyhjin mahoin kasvattaa mahahaavariskiä huomattavasti. Mutta aina ne on hengissä pitkillä ruokintaväleilläkin selvinneet...

En myöskään ymmärrä sitä, että ihmisten mielestä on ihan ok, ettei hevosilla ole talvella tarjolla vettä ollenkaan, vaikka olisivatkin koko päivän ulkona. Toki ymmärrän sen, että vesi saattaa jäätyä vesiastioissa jossain vaiheessa päivää, mutta olen sitä mieltä, että kokopäiväisesti tai useamman tunnin päivässä tarhaaville sitä pitäisi kuitenkin ulos järjestää edes jossain vaiheessa päivää. Vaikka sitten juottamalla, tai järjestämällä lämmitetyn vesikupin, tai laittamalla jossain vaiheessa päivää uutta vettä jäätyneen tilalle.

Laidunasia on myös sellainen, joka jakaa ihmisten mielipiteitä. Toisten mielestä hevoset valitsisivat ihan minkä tahansa laitumen koska tahansa mieluummin kuin tallin, mutta itse olen sitä mieltä, että suojaton, aukea peltolaidun vailla minkäänlaista varjoa ei ole kesällä hevoselle oikeanlainen paikka. Kunnollinen laidun, jossa on joko puiden tarjoamaa suojaa tai rakennettu katos, onkin asia erikseen ja sellaisen laitumen kyllä uskonkin hevosen valitsevan koska tahansa. Mutta 30 astetta lämmintä, korkealta porottava aurinko ja noin tuhat paarmaa hevosen kimpussa en usko olevan yhdenkään hevosen mielestä kivaa. Mutta kun tälle laitumelle laitetaan kunnollinen katos tai pieni metsikkö, homma onkin jo ihan eri.

Mitä tulee varusteisiin, niiden suhteen voin ehkä jopa sanoa olevani vähän kukkahattutäti. Olen pyrkinyt löytämään Palluralle mahdollisimman hevosystävällisiä varusteita ja mm. suunmukaisia kuolaimia. Kun se alkoi pelata suullaan, sen sijaan, että olisin hirttänyt turparemmin kireämmälle, otin sen kokonaan pois, ja aloin pohtia, miksi se pelaa suullaan. Totta puhuen ihmettelen esimerkiksi remonttiturparemmin käyttäjiä, sillä remonttiturparemmi on useissa tutkimuksissa todettu turparemmeistä kaikista kovimmaksi ja eniten hermopainetta tuovaksi. (Ks. esim. tämä Euro-Dressagen artikkeli.)

Toivoisin myös, että kilpailusäännöt kehittyisivät hevosystävällisempään suuntaan. Toivoisin, että kouluratsastuksessa  ei tarvitsisi käyttää kilpailuissa turparemmiä ja että kannuksetta ratsastaminen olisi sallittua ihan joka tasolla. Nykyään ainakin Suomessa saa ykköstasolla mennä ilman, mikä on ihan loistava juttu. Toivoisin myös, että kangitta ratsastaminen olisi sallittua ihan joka tasolla. Ja että rollkuriin puututtaisiin tiukemmin. Ratsastuksessa se "urheiluväline" on elävä, tunteva olento, eikä tulosta pitäisi tehdä sen hyvinvoinnin kustannuksella!

Ja mitä tulee siihen, että onko ne aina hengissä selvinneet - ei ne välttämättä ole, mutta aina tätä olosuhde - seuraus -ketjua ei haluta tunnistaa. Ei haluta myöntää, että toistuvilla ähkyillä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, ettei talvella ole tarjolla ulkona vettä tai että lyhyt tarhausaika pienessä tarhassa saattaa olla yhteydessä ähkyyn sitä kautta, että liike aktivoi suolistoa ja karsinassa seisoessa liikettä ei tietenkään tapahdu.

Ja aina näissä keskusteluissa joku vetää esiin sen, että ei siellä Keski-Euroopassakaan... Jos siellä ei mennä hevosten hyvinvointi edellä, ei se tarkoita sitä, ettei meidänkään pidä! Onneksi sielläkin alkaa jo olla korkealla tasolla kilpailevia ratsastajia, jotka panostavat hevostensa hyvinvointiin ja ulkoiluun, esimerkiksi Carl Hester ja Charlotte Dujardin. He ymmärtävät, että hyvinvoiva hevonen myös suorittaa paremmin!

Tiedän, että esimerkiksi Palluran mahavaivatkin ovat olleet sellaisia, millä moni olisi viitannut kintaalla ja käskenyt vaan vähän kovempaa. Sen oireilu oli kuitenkin hyvin pientä ja hienovaraista. Mutta minä seuraan Palluran käytöstä joka päivä, ja tiedän, milloin sen käytös on epänormaalia. Kyllä, Pallura on minun harrastusvälineeni, mutta se on myös paras ystäväni ja olen vastuussa sen hyvinvoinnista. Ja sen hyvinvointi on minulle tärkeää.

"Tän laukasta tulee todella hienoa"

Meillä oli Palluran kanssa tehovalmennusviikonloppu. Lauantaina ratsuttaja-valmentaja Suski Lemström tuli vielä iltasella Carl Hesterin klinikan jälkeen ratsastamaan Palluralla iltahämärässä ja sunnuntaina hän piti meille tunnin. Taas saatiin rutkasti uusia työkaluja!

Suski totesi lauantaina, että taas on menty eteenpäin. Se on aina ihanaa kuulla! Vinoutta on vielä, mutta Pallura on suoristunut jo sen verran, että nyt voidaan jumpata taivuttelujen kautta. Suski otti myös laukkaa lauantaina ja sanoi, että sekin on parantunut huimasti, ja että Palluran laukasta tulee vielä todella hienoa! Pallurallahan onkin kyllä hyvä, kolmitahtinen laukka, joka tosin vaatii vielä PALJON voimaa.

Sunnuntaina lähdettiin ensin työstämään Palluraa käynnissä ympyrällä pienen ylitaivutuksen kautta. Tarkoitus oli saada se hakeutumaan täysin rennoksi sisäohjan tuntumalle ja venyttämään ulkokylkeä oikein kunnolla. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta ei todellakaan ollut sitä!

Varsinkaan vasemmassa kierroksessa Pallura ei tahdo kauheasti vielä taipua. Sille on kehittynyt vinouden myötä hivenen virheellinen liikerata vasempaan takaseen; se astuu sillä ikään kuin hitusen ristiin mahan alle, eikä astu siis suoraan etujalan taakse. Harjoituksen tarkoituksena olikin se, että kun ulkokylki venyy, sisätakajalka joutuu astumaan suoraan siihen etujalan taakse. Vastaavasti tätä voisi harjoitella myös vasta- ja sulkutaivutuksilla, mutta niissä Pallura jännittyy todella paljon, ja siksi jumpataan "ylitaivuttaen" ympyrällä. Tavoitteena on kuitenkin koko ajan rento hevonen (vaikka se ei tietenkään koko aikaa onnistu).

Tunnin alussa vielä hymyilytti, mutta ei enää kun jouduttiin töihin :D

Oikeaan kierrokseen Pallura taipuu paremmin, mutta vasempaan on vaikeaa. No, kaikki suoristusharjoitukset, mitä ollaan tehty, ovat olleet tähän mennessä vaikeita aluksi, joten ei muuta kuin jumppaa, jumppaa ja jumppaa. Pallura on kehittynyt jo väistöissään paljon ja eiköhän treenillä saada taivutuksiakin paremmiksi.

Tehtiin taivutusharjoitusta myös ravissa, ja kun Suski käski siirtyä raviin ja tehdä saman homman, mietin lähinnä, että kaikkeahan voi yrittää, mutta... Harjoitus oli nimittäin jo vaikea käynnissäkin! Mutta yllättäen se ei ollutkaan ravissa niin vaikeaa, kuin luulin. Ravissa en ehdi ylianalysoida ja ajatella liikaa, vaan on yksinkertaisesti pakko tehdä.

Tässä laukkakuvassa näkyy hyvin se Palluran vinous.Vasen sisätakajalka astuu vinoon rungon alle sen sijaan, että seuraisi etujalkaa.

Laukkaa otetiin ihan vain ympyrällä lähtemättä työstämään sitä vielä mitenkään erityisemmin. Ei lähdetä vielä ottamaan vauhtia pois, jotta ei tapeta sitä suurta, hyvää laukkaa. Isosti eteen, mutta jonkinlaisessa tasapainossa :D
Erittäin hyvä ja opettavainen viikonloppu oli taas! Vaikka onkin vielä paljon perustyötä tehtävänä, eteenpäin oltiin taas menty. Nyt harjoitukset jatkuvat vaihdellen väistöillä ja taivutuksilla, unohtamatta tärkeitä höntsäilypäiviä.

Joku tarkkanäiköinen onkin saattanut huomata Palluran Instagramista, että olen ottanut Palluralta turparemmin pois. Se oli pakollista, sillä Pallura selvästi reagoi turparemmiin stressaamalla. Epäilen sen johtuvan siitä, että Pallura puskee edelleen poskihampaita ja turparemmi painaa niitä. Pallura siis alkoi jossain vaiheessa haukottelemaan hirveästi aina, kun lähestyin sitä suitsien kanssa. Samoin se rupesi ihan maanisesti aina ratsastuksen jälkeen hinkkaamaan päätään. Otin turparemmin pois ja haukotteleminen ja maaninen hinkkaaminen loppui siihen. Meillä on ollut turparemmi aina erittäin löysällä, mutta silti se ilmeisesti on painanut. Turparemmi laitetaan kyllä takaisin sitten, kun poskihampaat ovat puhjenneet. Valitettavasti kouluradalle ei saa vieläkään mennä ilman turparemmiä, joten siksi siihen on totuttava.

Sitten on vielä tämä lähes jatkuva satulatuska. Palluran Bates istui vielä pari viikkoa sitten hyvin, mutta on lähtenyt nyt taas valumaan eteen. Koitettiin pohtia jotain ratkaisua valumiseen. Yritän vielä muokkailla tuota satulaa, mutta jollei sitä muokkauksillakaan saa sopivaksi, on edessä uuden satulan osto. TAAS! Johan tuo Bates ehti kolmisen kuukautta meillä ollakin. Minulta löytyy edelleen myös Palluran vanha Prestige Venus, mutta sekään ei istunut ihan täydellisesti. Kumpikaan satuloista ei ole ihan katastrofi Palluran selässä, mutta kumpikaan ei myöskään istu ihan kunnolla. Huoh.

No, sinänsä ei ihme, ettei satula istu enää, sillä Pallura tekee koko ajan selkään lihasta ja sitä on nyt tullut paljon. (Mikä toivottavasti tarkoittaa sitä, että olen tehnyt jotain oikein!) Mutta olin tyhmänä kuvitellut, että tuo Bates menisi vähän kauemmin kuin muutaman kuukauden, sillä siinä on kuitenkin niin hyvin muokkausmahdollisuuksia. Mutta täytyy yrittää vielä!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Millainen on hyvä valmennus?

Usein kuulee valmennuksen jälkeen kysyttävän ratsastajalta, että miten meni valmennus, ja usein siihen vastataan, että "Hyvin". Mitä se "Hyvin" tarkoittaa? Millainen on hyvä valmennus?

Omasta mielestäni hyvässä valmennuksessa:

- Tulee myös epäonnistumisia. Näin saadaan valmentajalta työkaluja vaikeiden asioiden korjaamiseen. Pikku hiljaa ne epäonnistumiset sitten muuttuvat onnistumisiksi, pala palalta.

- Mennään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Valmennukseen ei todellakaan mennä näyttämään, mitä me jo osataan, vaan näyttämään niitä osa-alueita, joilla ei olla vahvoilla.

- Saadaan kotiläksyjä. Hyvä valmentaja kertoo, miten treenata itsenäisesti valmennusten välillä.

- Kiitetään niin hevosta kuin ratsastajaakin. En ole yhtään sellainen ratsastaja, joka syttyisi valmentajasta, joka ei kehu koskaan. Haluan, että minulle tehdään selväksi ne onnistumiset, jotta osaan hakea niitä myös itsenäisessä ratsastamisessa.

- Ei tehdä liian vaikeita juttuja, vaikka haetaankin myös epäonnistumisia. Mutta jos ratsukko on sillä tasolla, että hevonen hädin tuskin pysyy käynnissä suorana, ei lähdetä oikomaan ja treenaamaan laukka-käynti-laukka-siirtymisiä.

- Asiat pilkotaan osiin. Jos ratsukko on vino, ymmärretään, ettei siitä tule kertaheitolla suoraa, vaan opetetaan ensin ratsastajaa tunnistamaan vinoutta. Jos sitä ei tunnista, sitä ei voi korjata.

- Opitaan soveltamaan niitä työkaluja myös itsenäisessä ratsastuksessa.

- Tarkistetaan myös varusteiden sopivuus. Varsinkin nuoren hevosen kanssa on kiva, että valmentaja tsekkaa aina myös satulan tullessaan. Viime valmennuksenkin jälkeen teimme muutoksia satulaan, ja se istuikin heti paremmin.

Palluran kanssa ottamassa loppupalautetta valmennuksesta vastaan.

Kaksikymmentävuotisen harrastelijaratsastajan urani aikana olen käynyt niin hyvissä kuin huonoissakin valmennuksissa. Huonoimpia ovat olleet ne, joista ei ole jäänyt käteen juuri muuta kuin "WTF"-fiilis. Nykyinen valmentajani pitää poikkeuksetta vain hyviä valmennuksia, ainut miinus on se, että hän tulee pitkän matkan takaa ja käy harvoin! Suskin valmennuksista jää kuitenkin poikkeuksetta aina hyvä fiilis, sillä niistä saa aina paljon työkaluja jatkoa varten. Ja opin näistä valmennuksista aina niin paljon!

Leijumista

Viime viikolla meillä kävi Palluran kanssa ratsuttaja-valmentaja. Tiistaina hän ratsasti Palluralla ja keskiviikkona piti meille tuntia.

Totta puhuen minua jännitti tiistaina. Oltiin Palluran kanssa tehty todella paljon työtä suoruuden eteen ja omasta mielestäni Pallura vaikutti jo paljon suoremmalta, mutta takaraivossa kummitteli koko ajan epävarmuus siitä, että mitä jos en tunnistakaan sen vinoutta? Kerroin näistä huolista valmentajalle, ennen kuin hän kapusi Palluran selkään. Hän sanoi rohkaisevasti, että jo se, että alan tunnistaa vinoutta edes hetkittäin, on puoli voittoa.

Valmentaja kapusi selkään, ravasi muutaman kierroksen ja antoi tuomionsa:

"Jenni, aivan todella hyvää työtä olet tehnyt!"

Ihan valehtelematta leijuin noiden sanojen takia loppuviikon. Kerrankin olin tehnyt jotain oikein! Mehän olimme Palluran kanssa kuta kuinkin menneet vain käyntiä edellisestä valmennuksesta lähtien, siis kuukauden. Käyntiä hevosta suoristellen, pyrkien säilyttämään tahdin. Pyrkien siihen, että Pallura odottaa minua. Pyrkien siihen, että vinossa liikkumisen kierre katkeaisi. Ja nyt sain kuulla, että se kävelykuukausi ei ollut todellakaan mennyt hukkaan!

Suorahan Pallura ei ole tietenkään vieläkään, sillä se on todella pitkä prosessi. Mutta tässä on todella hyvä alku. Valmentajan mukaan Pallura sekä näytti että tuntui ihan eri hevoselta. Nyt sitä kuulemma pääsi jo ratsastamaan, ja alla oli ihan kokonainen, läpi kropan liikkuva hevonen, ei vain vinoa puupökkelöä tikkujaloilla.

Keskiviikkona pääsimme sitten tunnille. Tunnin teema oli sama kuin viime kerralla: suoristaminen. Mutta tällä kertaa päästiin jo työskentelemään ravissakin!

Iso ongelma on edelleen myös oma reaktionopeuteni. Tai pitäisikö sanoa reaktiohitaus, sillä se nopeus minulta puuttuu. Reagoin edelleen ihan liian hitaasti esimerkiksi siihen, että pidäte ei menekään läpi.

Edelleen teimme paljon väistöjä, sillä ne ovat oiva työkalu hevosen suoristamiseen. Käynnissä väistöt sujuvat jo hyvin, mutta ravissa on vaikeaa. Palluralla ei ole oikein lihaksia astua vielä takaa ristiin ravissa suoruus säilyttäen.

Käynnissä myös tahti alkaa olla jo paljon parempi, Palluralla on harvemmin enää tarvetta lähteä kipittämään alta pois. Toki näitäkin hetkiä tulee edelleen, joten tarkkana saa vieläkin olla.

Saimme yhdeksi kotiläksyksi myös tehdä käännöstä takaosan ympäri vasemmalle. Silloin Palluran vasen takanen jää sisäjalaksi ja se joutuu ihan tosissaan polkemaan sillä alle. Valmentaja epäili, että Palluralla olisi vasemmassa takasessa aavistuksen heikompi takapolvi, ja tällä käännöksellä saataisiin sitä vahvistettua.

Minulla on kuulemma käynnissä paha tapa puristua helposti hevosen ympärille ja ahdistaa sitä, jolloin sen ymmärrettävästi on vaikea liikkua. Ravissa moista efektiä ei tule (joskin istunnassani on siltikin vielä paljon parantamisen varaa!), joten teimme paljon myös harjoitusravissa töitä ja haettiin myös niitä ristiaskelia siihen raviväistöön. Aloimme hakea myös hevoseen "vaihteita" eli teimme temponvaihteluita ravissa. Valitettavasti kropanhallintani on vielä sen verran huonoa, että kykyni istua harjoitusravissa riittää vain niihin pienempiin vaihteisiin ja isompaa haettaessa on pakko keventää.

Olin myös ounastellut jo jonkin aikaa, että Palluran satula olisi mahdollisesti käymässä ahtaaksi, ja sainkin sille valmentajalta vahvistuksen. Onneksi on muokattava satula! Otin edestä täytepalat pois ja säästyin satulakaupoille lähtemiseltä. Palluralle onkin tullut todella mukavasti nyt sään molemmille puolille lihasta, eli lapakuopat ovat täyttyneet. Valmentajankin mielestä oli melko hieno suoritus tehdä tuommoinen määrä lihasta käyntitreenillä kuukaudessa! Mutta paljonhan me ollaan töitä tehty, vaikka askellajina onkin ollut käynti. Kummasti alkaa sitä lihasta tulla, kun hevonen kulkee oikein päin. Lisäksi tietenkin maastoilusta on ollut hyötyä.

Paljon oltiin siis edistytty, mutta paljon on vielä töitä tehtävänä! Vieläkään ei päästy edes laukkaamaan, mutta valmentaja oli kovin optimistinen jo sen suhteen, että seuraavalla kerralla jo päästäisiin :D Mutta kummasti sai taas motivaatiota puurtamiseen kun saatiin kehuja hyvin tehdystä työstä.

Ja oikeasti, mihinkäs meillä kiire olisi? Hitaasti hyvä tulee, ja juuri sillä lailla ne hyvät hevoset tehdään. Hitaasti.

Wuhuu, vihdoin edistystä!! (Vihdoin myös kuvamateriaalia ratsastuksesta)

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet ratsastuksellisesti todella rankkoja, vaikka ollaankin pääasiallisesti työskennelty käynnissä. Mutta on rankkaa, kun pitää vahtia hevosen ihan jokainen askel ja olla valmiina korjaamaan heti, kun sen tasapaino pettää ja se heilahtaa vinoksi. Ja samalla yrittää olla vaikuttamatta yhtään silloin, kun se on suorana, sillä se on palkinto siitä, kun hevonen liikkuu oikein.

Mutta meidän uurastus on kannattanut, ja käynnissä Pallura pysyy jo melko hyvin suorana! Pakko tunnustaa, etten vieläkään välttämättä erota, milloin se on vino, sillä sen vinous ei ole enää mitenkään ilmiselvää. Se ei poikita takapäällään mitenkään radikaalisti (paitsi toisinaan kaarteissa, jos en ole hereillä) vaan vinous on lähinnä sitä, että Palluran oikea kylki painuu hivenen kasaan ja sen myötä takajalat myös heilahtavat hitusen vasemmalle. Tämä tosin aiheuttaa myös satulan oikealle valumista, ja nyt olenkin huomannut, että se on vähentynyt todella paljon. Pallura alkaa siis suoristua!

Mutta ne hetket, kun Pallura on oikeasti suora, erotan kyllä selvästi. Sen liike nimittäin muuttuu silloin paljon! Se myös rentoutuu ihan silminnähden ja hyväksyy tuntuman, ja tulee myös pidemmälle kaulalle, mikä on hyvä! Kuten valmentaja sanoikin, niin kauan kuin se ei ole rehellisesti suora, se ei voi saada takajalkojaan rungon alle. Ja koska Pallura on vielä nuori eikä sillä ole lihaksia koota itseään tai kantaa itseään kovin korkeassa muodossa, matala muoto onkin sille parempi ja matalaan muotoon hakeutuminen kertoo siitä, että se peräänanto on oikeasti rehellinen. Ei vaan nyökätä päätä alas ja unohdeta takajalkoja talliin, vaan lähdetään liikkumaan takaa eteen, takajalat rungon alla, selkä pyöreänä. Itse en oikeastaan ikinä kiinnitä pään asentoon huomiota ratsastaessani, sillä se pää seuraa takajalkoja. Aina. Silloin kun ne takajalat astuvat rungon alle, pääkin asettuu sinne minne pitäisi. Pään asento ei siis ole mikään lähtökohta, vaan työn tulos.

Käynnissä siis sujuu jo kohtuuhyvin, vaikka toki siinäkin joutuu edelleen tekemään korjauksia. Vaikka Pallura alkaa selvästi jo tajuamaan uutta tapaa liikkua,  se on sille tietenkin vaikeaa Valmentaja sanoi meille, että jos ei muuten hevonen pysy suorana, niin sitten mennään käyntiä seuraavaan valmennukseen asti. Mutta koska käynnissä sujuu jo hyvin ja Pallura pysyy suorana, ollaankin otettu sitten jo pätkiä ravia. Ja yleensä, kun siirrytään raviin, suoruus pysyy muutaman askeleen ja katoaa sitten kokonaan :D Ravissa on siis vielä paaaaaaaaljon työtä tehtävänä!

Ravia päästään siis menemään vielä lähinnä pätkiä, sillä jollen saa Palluraa ravissa korjattua suoraksi, siirrän sen aina käyntiin, sillä tarkoitus on nyt katkaista se vinossa liikkumisen kierre ihan top tykkänään. Laukkaaminen kentällä on nyt unohdettu ihan kokonaan siihen asti, että päästään taas valvovan silmän alle.

Palluralla oli harmillisesti kenkä lähes irti viikon verran, enkä uskaltanut sillä kengällä lähteä maastoon, joten laukkailut ovat jääneet nyt kokonaan pois. Kenkä on nyt taas kiinni,ja perjantaina jo päästiinkin käyntimaastoon. Toivottavasti tällä viikolla myös kunnon painatusmaastoon! En uskalla Palluran kanssa vielä lähteä kaksin maastoilemaan, vaikka se onkin osoittautunut melko maastovarmaksi peliksi.

Käynnissä ollaan tehty myös puomiharjoituksia sellaisella välillä, että Pallura joutuu vähän venyttämäänkin käyntiaskeltaan. Toivon mukaan tämä kehittäisi pidemmällä aikavälillä vähän lisää voimaa sinne takapäähän.

 Sit kun vielä jäis energiaa tehdä tolle omalle ihan järkyttävälle etukenokönötykselle?

Valmennuksessa vihdoin!

Vihdoin päästiin viime viikolla valvovan silmän alle, ja se tuli kyllä tarpeeseen! Helteistä johtuen en ole jaksanut paljon koneella istua, joten siksi tämä teksti tulee vähän jälkijunassa. Pahoittelen myös kuvamateriaalien puutetta valmennuksista, sillä minulla ei ollut ketään kuvaamassa.

Keskiviikkona Palluralla kävi ratsuttaja. Edellisestä kerrasta on jo useampi kuukausi johtuen Palluran sairastamisesta. Olin jo kuvitellut, että Pallura on suoristunut paljon, sillä ihan totta puhuen, se tuntuu omasta mielestäni siltä. Ratsuttajan tuomio oli karu: edistystä on jo tapahtunut, mutta Pallura on edelleen vino. Ei enää niin radikaalisti, mutta se haluaa edelleen kummassakin kierroksessa heittää takapuolensa oikealle. Kun se liikkuu vinossa, se ei voi rehellisesti liikkua takaosa alla selän läpi. Iso ongelma siis, ja pakko korjata.

Ongelma onkin se, että Pallura on saanut näin kauan liikkua vinona, ja korjaaminen ei ole helppoa. Pallura on ikään kuin omaksunut väärän tavan liikkua ja sen lihakset ovat kehittyneet tukemaan tätä tapaa. Siksi nyt, kun sen lihaksisto on vielä suhteellisen kehittymätön, on korkea aika katkaista tämä väärä tapa ja opettaa uusi, jotta lihaksisto kehittyisi tukemaan Palluran tapaa liikkua oikein.

Ratsuttaja aloitti korjaamisen käynnissä, ja kun Pallura ihan rehellisesti suoristui, ero oli ihan silminnähtävä: takajalat alkoivat astua syvemmälle rungon alle, kaula piteni ja selkä nousi. Ravissa sama homma, ja erittäin positiivista oli se, että vaikka alkuun oli selvästi Palluralle vaikeaa ja se turhautui, se antoi lopulta korjata hienosti ja suoristui hyvin. Ongelmana on se, ettei se jaksa ylläpitää tätä uutta tapaa liikkua kuin muutaman metrin, ja sitten pitää jo korjata uudestaan.

Ratsuttajan jälkeen pääsin kokeilemaan muutaman minuutin itsekin, että miltä se tuntuu silloin, kun Pallura on oikeasti suorana. Ja sitten onneksi ratsuttaja sanoi, että hänelle oli tullut perjantaille yksi peruutusaika, joten pääsisin silloin tunnille. Huippua!

Huippua se olikin, vaikka aivan sairaan vaikeaa. Pitää olla koko ajan hereillä, valmiina tekemään heti korjaus, kun Palluran tasapaino horjahtaa. Pallura lähtee mielellään myös kipittämään kovempaa, kun homma menee vaikeaksi. Isoin ongelma tässä olikin ehkä oma reaktionopeuteni: siinä vaiheessa, kun tieto, ettei pidäte mennyt läpi, tavoitti aivoni, Pallura oli päässyt jo kipittämään useamman askeleen. Kun takapuoli heilahti oikealle, Pallura ehti taas ottaa useamman askeleen, ennen kuin sain korjattua oikealla pohkeella takapuolen takaisin suoraan.

Mutta ne muutamat askeleet, kun Pallura oikeasti suoristuu ja liikkuu läpi selän, antavat todellakin toivoa paremmasta huomisesta! Palluralla on oikeasti hieno ja laadukas liike, nyt täytyisi enää vaan opetella ratsastamaan se sieltä esille!

Harmillisesti meidän ratsuttaja-valmentaja käy Oulusta asti täällä Kanta-Hämeessä, eikä siksi käy kauhean usein. Niinpä taas täytyy selvitä kuukausi ilman hänen apuaan. Neuvoksi hän antoi, että jollei Pallura muuten pysy suorana, niin se on sitten käyntimenoa seuraava kuukausi :D Toivotaan kuitenkin, että päästäisiin vähän muutakin tekemään. Mutta laukat jätän todennäköisesti maastoon tässä kuukauden aikana ja keskityn ihan tosissani siihen, että se väärä liikkumistapa katkeaisi nyt!

Jotain positiivistakin oli sentään: Palluran uusi satula kuulemma istuu sille hyvin :D Ensi kerralla yritän kyllä saada jonkun kuvaamaan valmennuksia, ihan vaan senkin takia, että opin videoita jälkikäteen katsomalla myös itse vielä lisää.

Aurinkoista (joskin vähän viileämpää) alkanutta viikkoa kaikille!

Valmennuksessa

Sunnuntaina oltiin Palluran kanssa pitkästä aikaa valmennuksessa. Valmennus oli todella hyvä, vaikka sellaisia "Wow miten hienosti tää menee!" -hetkiä ei tullutkaan. Mutta juuri sellaisissa valmennuksissa oppii parhaiten!

Valitettavasti valmennuksesta ei ole kovin kummoista kuvamateriaalia saatavilla. Maneesissa oli jo iltaseitsemän jälkeen niin huono valo, että parempilaatuisen materiaalin ottamiseen olisi tarvittu vähän parempaa kuvauskalustoa.

 Valmennuksen teema oli pitkälti sama kuin viimeksikin: hevosen suoruus. Stella oli viimeksi satulaongelmista johtuen paljon jähmeämpi eikä liikkunut niin halukkaasti eteen, kuin nyt, joten tällä kertaa keskityttiin myös siihen, että se odottaa minua ja alkaisi pikku hiljaa jäädä itse oman takaosansa päälle. Stella ei siis suinkaan makaa kädellä muutenkaan, se on hyvin kevyt ratsastaa, mutta sille on hyvin vaikeaa jäädä takaosansa päälle. Tietenkin, koska se on vielä nuori ja raaka. Mutta nyt alettiin hakea sitä, että se pikku hiljaa, pienissä pätkissä saisi sen takaosansa alle ja moottorin käyntiin. Stella laskee helposti kyllä päänsä alas ja menee näennäisesti oikein päin, mutta ne takajalat unohtuvat jonnekin kauas taakse.

Tässä pari heikkolaatuista videota valmennuksesta:

Mutta täytyy sanoa, että vaikka videot eivät olekaan visuaalisesti kauhean miellyttäviä, sain niitä katsoessani valmennuksesta vielä vähän lisää irti (minulla on siis puhelimessa useampi näitä videoita). Olen sellainen oppija, että kaikki ei kuitenkaan uppoa kaaliin kerralla ja näin videoita katsellen sain ikään kuin vielä toisen valmennuskerran, kun valmentajan ohjeet kuuluvat videolla ihan hyvin.

Suoraan ratsastaminen on aivan järkyttävän vaikeaa!

Se oli pohjimmainen ajatukseni sunnuntaina ja se on sitä edelleen. Vaikka olemme valmentajan mukaan kumpikin suoristuneet erittäin paljon viime valmennuskerrasta, on työtä suoruuden suhteen ja muutenkin edelleen tehtävänä. Valmennuksessa haimme paljon väistöjen kautta suoruutta ja saimme niitä myös kotitehtäväksi. Siitä olenkin hyvä oppilas, että teen kotiläksyni ihan aina! Kotitehtäväksi saimme myös ottaa maneesissa yhden laukkapäivän viikossa, jolloin vain teemme alku- ja loppuverkan ja muuten vain irroittelemme ympäri maneesia laukkaamalla. Ollaan ikään kuin maneesissa maastossa siihen asti, että päästään ihan oikeasti maastoilemaan ja laukkaamaan maastossa.

Laukassa Stella pitäisi saada laukkaamaan kunnon laukkaa takajalat rungon alle taipuen, vaikka se vähän kasvattaakin askeleen pituutta.

Vielä tässä vaiheessa kun ei ole takaosassa tarpeeksi voimaa, on valitettavasti lisättävä vähän askeleen pituutta, jotta takajalat saadaan kunnolla rungon alle. Senkin takia olisi hyvä päästä maastoon laukkaamaan, jotta olisi mahdollista saada useampi hyvä laukka-askel putkeen. Se nimittäin vaatii tilaa, koska Stella ei pysty ylläpitämään tätä "hyvää" laukkaa vielä kaarteissa. Tällä hetkellä maastolaukka on kuitenkin mahdotonta, sillä Stellalla ei ole kenkiä. Se oli tarkoitus laittaa kenkään viime kengityksessä, mutta sitten tulimme tallinpitäjän kanssa siihen tulokseen, että kun kenkiä ei ole ollut jalassa vuoteen, on se nuorelle hevoselle vähän liikaa lyödä heti jalkaan painava hokkikenkä. Niinpä mennään kengättä siihen asti, että saadaan ensin kesäkenkä alle. Huomenna näyttäisi taas tupruttavan kunnolla lunta, joten voi olla, että siihen menee vielä tovi...

Käynnissä ja ravissa pitää säilyttää tahti, vain askeleen pituus saa vaihdella.

Tokikaan kun kyseessä on raaka ja voimaton hevonen, kovin kummoista askeleen venymistä ei vielä saada aikaan. Mutta tätä kautta sitä voi pikku hiljaa lähteä hakemaan.

Paljon siis opittiin mutta hurjan paljon on vielä opittavaa ja hurjan paljon on tehtävä töitä. Onneksi ei ole kiire mihinkään!

Palluraterkuin

Jenni

 Ps. Muistathan, että Pallurablogi on ehdolla Blogiexpon Vuoden tulokas -kategoriassa! Äänestämään pääset tästä!


 

Naruriimut pannaan!

Tuossa jokin aika sitten tilasin Epona Equestrianilta voittamallani lahjakortilla Palluralle mm. naruriimun ohjilla. Eihän se mikään "oikea" naruriimu ollut, vaan sellainen pilipalinylonversio, mutta halusin vähän testailla, miten Pallura reagoisi naruriimuun. Oletus oli, että erityisherkkis pitäisi naruriimua melkoisen kovana vehkeenä, eikä pitäisi sen tuottamasta paineesta lainkaan.

Taluttaessa naruriimu ei ollut ongelma, sillä Palluralla ei ole (enää) tapana kauheasti riekkua taluttaessa.  Halusin kuitenkin vähän myös höntsäillä naruriimulla selästä käsin, ilman satulaa tietysti myös. Pitkin ohjin kävellessä naruriimu oli ihan ookoo, pidätteet onnistuvat myös mainiosti pelkällä istunnalla, joten naruriimusta ei ollut siinäkään haittaa. Mutta jos halusin vähääkään ottaa ohjia "tuntumalle", Pallura reagoi juuri kuten olin ajatellutkin. Se kauhistui naruriimun tuomaa painetta eikä suostunut liikkumaan. No, koska tämä oli lähinnä höntsäilykokeilu, jätin asian siihen. Ei ole onneksi tarvetta naruriimulla ratsastella, Pallura toimii suitsilla hyvin.

Pallura on siitä hauska, että se on toisaalta hyvin herkkä ja toisaalta ei lainkaan. Se ahdistuu suuresti naruriimujen kaltaisista asioista, jotka tuovat sen päähän kovaa painetta. Mutta sitten se ei ahdistu lainkaan sellaisista pikkuasioista kuten ratsastajan selkään meno  tai aisojen välissä oleminen ensimmäistä kertaa. Palluran herkkyys onkin enemmän sellaista fyysistä laatua. Niinpä osasin ennalta arvatakin, että se inhoaa naruriimua ja pitää sitä lähinnä kidutusvälineenä. Olen kuitenkin mielissäni, että tein tämän kokeilun, sillä huomasin taas yhden asian: osasin arvata Palluran reaktion ihan oikein, eli tunnen sen aika hyvin. Tekstin otsikko muuten on hivenen provosoiva, sillä naruriimuille on varmasti paikkansa. Se ei vaan ole Palluran päässä!

Eilen oltiinkin sitten ratsastustunnilla, ja se oli pienimuotoinen katastrofi. Olin ratsastanut viimeksi kunnolla kolme päivää sitten perjantaina, ja Palluralla oli energiaa. Ja paljon. Se olisi halunnut vaan laukata, mutta koska laukkaaminen tapahtui vasta tunnin ihan lopussa, Pallura kuumui ihan järkyttävän paljon, eikä kuunnellut minua lainkaan. En muista yhtään tämänkaltaista toista ratsastuskertaa, etten saanut Palluraan minkäänlaista kontaktia vaan lähinnä vaan matkustin selässä. Yritin kyllä ratsastaakin, mutta en onnistunut.

Kuumuessaan Pallura kerii itsensä todella lyhyeksi ja muuttuu aivan tyhjäksi edestä. Tuntuu, että hevosen sijaan istuisi dynamiittipötkön päällä. Pallura nyt ei sinänsä tee mitään pahaa kuumuessaan, ei tarvitse pelätä että sieltä putoaisi. On kuitenkin turhauttavaa, kun ei saa mitään kontaktia hevoseen. Ainoat hyvät pätkät tunnilla oli, kun mentiin ravipuomeille, ja Palluran piti keskittyä niihin. Silloin sain ratsastaa sen puomeille ja se vähän kuuntelikin. Kaikki katosi kuitenkin heti puomien jälkeen.

Kaikista "kamalinta" tässä ratsastuksessa oli kuitenkin Palluran surkeus menon jälkeen. En pura ikinä hevoseen sitä, jos oma ratsastukseni menee puihin, mutta Pallura on erityisherkkiksenä mestari vaistoamaan mielialojani. Yleensä olen ratsastuksen jälkeen erittäin iloinen, sillä ratsastaminen (varsinkin Palluralla) on yleensä ihanaa. Nyt en kuitenkaan ollut onneni kukkuloilla, ja Pallura vaistosi sen. Se seisoi niin surkeana käytävällä päätään riiputtaen, vaikka yritinkin sille vakuutella ettei tietenkään ole sen vika, etten osaa ratsastaa! Pallura parka, ensin kiusataan naruriimulla ja sitten vielä luokattoman huonolla ratsastuksella!

Tänään oli tarkoitus pitää vapaapäivä tallilta, mutta eilisen "ratsastuksen" jälkeen en voi jättää tilannetta tähän, joten tänään täytyy mennä uudestaan ratsaille. Onneksi mielessä on pari korjauskeinoa, joilla toivottavasti päästään "Jenni vs. Pallura" -tilanteesta takaisin tilanteeseen "Jenni ja Pallura vs. muu maailma". Ratsastus on kuitenkin tiimipeliä ja tarkoitus on tehdä hevosen kanssa yhteistyötä. Mutta, olen todennut tämän ennenkin ja totean sen taas: Jos aina menee hevosten kanssa hyvin, joko sitä valehtelee itselleen tai sitten vaan on tyhmä.

Ei muuta siis kuin illalla tallille halimaan Palluraa. Ihanaa tai ainakin kohtalaista tiistaita kaikille!

Palluraterkuin

Jenni

Ratsastustunnilla!

Eilen oltiin ensimmäistä kertaa ikinä Palluran kanssa ratsastustunnilla! Tiesin jo etukäteen, että tunti tulisi olemaan Palluralle todella raskas, ainakin henkisesti. Se on pääasiassa ollut ratsastuksessa yksin eikä porukassa, joskus on saattanut satunnaisesti olla muutama muukin maneesissa tai kentällä samaan aikaan. Mietitytti, mitä se sanoisi, kun porukassa olisi yhtäkkiä viisi muutakin ja välillä joutuisi vähän odottelemaankin.

Tunnilla olimme siis Stellan kotitallilla Jaatallilla.

Valitettavasti en saanut ketään kuvaamaan tuntia, joten joudutte nyt olemaan vain sanallisen kuvauksen varassa!

Ensimmäinen tehtävä, jota tunnilla tehtiin, oli Stellalle fyysisesti raskas. Yllättäen se ei välittänyt muista hevosista mitään vaan puksutti porukassa ihan tyytyväisenä menemään. Ensimmäinen tehtävä oli tehdä pienehkö ympyrä harjoitusravissa, ja mahdollisimman hitaassa sellaisessa. Ei ollut tarkoitus koota eikä taivutuksella ollut väliä, kunhan hevonen kuunteli istuntaa ja pidätteitä ja eteni pienin askelin. Ympyrän jälkeen piti lähteä normaaliin raviin tai jopa vähän tekemää temponlisäystä, mutta ei hevosta eteen ajaen vaan istunnalla päästämällä.

Minähän en ole ikinä Stellalla vielä tehnyt harjoitusravissa kokonaista ympyrää. Harjoitusravipätkät ovat olleet hyvin lyhyitä, lähinnä siirtymisiä edeltäviä. Mutta koska Stella on todella lunki ja fiksu ratsu, se ei ollut millänsäkään ja ymmärsi istunnalla pidättämisen hyvin nopeasti. Stellaa on aina ratsastettu todella kevyellä kädellä ja istunnalla, joten se ymmärtää istunta-apuja hyvin. Tässä harjoituksessa Stella löysi kyllä todella upeasti takajalat alleen, vaikkei tarkoitus ollutkaan koota. Stella liikkuu luonnostaan niin hyvin ryhdissä ja pyöreänä, että itsensä kantaminen tuli tuossa todella luonnollisesti. Stella teki myös muutaman todella upean temponlisäyksen ympyrän jälkeen, tunsin hyvin selkään, kuinka askel lähti venymään ja siihen tuli joustoa. Juuri sitä joustoa, jota olen Stellan monesti nähnyt vapaana esittävän ja haaveillut, että vitsi kun saisin tuon joskus ratsastaen esiin. Eiliset temponlisäykset eivät varmastikaan olleet mitään keskiravitasoa, sillä Stellalla ei ole vielä voimaa sellaiseen, mutta todella hyvä alku kuitenkin!

Vaikka harjoitus sujuikin hyvin, huomasin, että se kävi Stellan voimille, sillä se kantoi itseään todella hienosti vaikka lihasvoimaa on vasta vähän. Niinpä annoinkin sen kävellä muutamia ylimääräisiä pätkiä pitkin ohjin siinä odotellessa, jotta se jaksaisi työskennellä paremmin. Se olikin ihan paikallaan, näin Stella jaksoi hyvin tehdä harjoituksen loppuun.

Stella alkoi vähän tunnin puolivälin jälkeen jo hermostumaan, kun laukkaa ei oltu tehty ollenkaan ja laukkaaminen on Stellan mielestä parasta! Onneksi sen toiveisiin vastattiin ja päästiinkin vielä tekemään laukkatehtävää, jossa tarkoitus oli nostaa ympyrällä käynnistä laukka ja jatkaa sitä seuraavaan päätyyn. Stellallahan ei ole ikinä vielä nostettu laukkaa käynnistä, joten tämä harjoitus oli alkuun vaikea. Stella kyllä ymmärsi, mitä pyydettiin, mutta kesti hetken, ennen kuin se ehti kerätä jalkansa mukaan. Kumpaankin laukkaan saatiin kuitenkin yksi onnistunut nosto käynnistä. Olin hurjan tyytyväinen!

Myös ratsastuksenopettaja Jaana kehui Stellaa, sanoi että se suoriutui vielä paljon paremmin kuin hän oli odottanut ja että upeasti Stella löysi takajalat alleen. 

Tunnista jäi siis todella onnistunut fiilis! Tuli ihan sellainen olo, että tämän takia olen tämän hevosen ostanutkin. Vaikka ei tehty mitään kovin suurta ja ihmeellistä, nämä pienet onnistumiset ovat ihan parhaita, varsinkin nuoren hevosen kanssa.

Tänään mennään vielä Stellan kanssa tunnille, tulee sille vähän sellainen tehostartti nyt. Mutta vähän otetaan iisimmin kuin eilen, sillä eilinen otti varmasti koville. Sitten Stella saakin lomailla pari päivää ja vain hengailla Ainon ja kavereiden kanssa, kun minä lähden HIHSiin katselemaan ja ihmettelemään ja ajattelemaan, että vitsi kun minäkin joskus vielä osaisin tuolla lailla!

Ihanaa Horse Show -viikkoa kaikille!