Mahtavaa, Hippos, mahtavaa!

Me suomenhevosihmiset olemme jo pitkään toivoneet muutoksia suomenhevosten jalostusohjesääntöön. Sellaisia muutoksia, mitkä tekisivät mm. orien jalostusarvostelun helpommaksi, jotta saataisiin uutta verta oririntamalle. 

Vihdoin Hippos on kuunnellut suomenhevosihmisiä ja on esittämässä jalostusohjesääntöihin muutoksia. Tavoite on, että uudet jalostusohjesäännöt tulisivat voimaan vuoden 2022 aikana.

Uusissa säännöissä kotisiitospykälä poistuisi. Kotisiitospykälällä tarkoitetaan sitä, että mikäli ori ei ole jalostusarvosteltu, sen jälkeläinen voi kuitenkin saada ravikilpailuoikeuden, mikäli sekä tamma että ori ovat varsomishetkellä saman henkilön nimissä. Kun tämä pykälä poistuu, kaikki kantakirjassa olevat suomenhevoset saavat ravikilpailuoikeuden. Huomaathan tässä vaiheessa, että termitkin ovat muuttuneet: Kantakirjalla tarkoitetaan nykyään kaikkia rekisteröityjä suomenhevosia, ja niitä entisaikaan kantakirjatuiksi kutsuttuja kutsutaan nykyään jalostusarvostelluiksi. Kaikki suomenhevoset ovat siis nykyään kantakirjassa, mutta kaikki eivät suinkaan ole jalostusarvosteltuja.

Jalostusarvosteluunkin on onneksi tulossa helpotusta! Uusissa säännöissä työ- ja käyttöhevossuunta sisältäisi kolme eri arvosteluvaihtoehtoa: hevonen voidaan arvostella työpuolelle veto- tai ajettavuuskokeella, joiden vaatimukset ovat samat kuin ennenkin. Käyttöpuolelle hevonen arvostellaan kevyellä käyttökokeella, joka voidaan suorittaa ajaen tai ratsastaen. Kokeessa testataan hevosen toimivuutta ja kuuliaisuutta. Ehtona hyväksymiselle on hevosen yhteistyöhalu, toimivuus ja käsiteltävyys sekä näyryys. Tämä on siis iso helpotus nykyisiin jalostusarvosteluvaatimuksiin varsinkin ratsujen osalta!

Taustalla jalostusarvostelumuutokseen on se, että kaikki eivät kasvata kilpahevosia vaan moni "tavis" haluaa kasvattaa ihan tavallisen puskaratsun. Ja jos me jotain kaipaamme kipeästi suomenhevosrintamalle, niin lisää oreja käyttöön, jotta geenipooli pysyisi mahdollisimman monipuolisena. Siis niin monipuolisena kuin se enää on mahdollista. Vaikka ns. kirjaamattomia eli jalostusarvostelemattomiakin oreja on mahdollista käyttää, on se jalostusarvostelu kuitenkin tammanomistajalle tärkeä tuoteseloste orista. Mutta nykyiset orien jalostusarvosteluvaatimukset ratsusuunnalle ovat todella kovat ja niistä selviytyvät lähestulkoon vain ammattilaisten valmistelemat kilparatsut. Tammojen osalta koe on helpompi, ja itse ainakin haaveilen vielä joskus, että Pallura jalostusarvostellaan ratsusuunnalle kaikin R-kokein. Mutta toivon mukaan uuden työ- ja käyttösuunnan myötä saisimme uusia oreja käyttöön!

Kaiken kaikkiaan olen näistä muutoksista hyvin iloinen! On ihanaa, että Hippos on kuunnellut meitä ja ottanut onkeensa, ja aikookin tehdä nyt muutoksia oikeaan suuntaan. Kiitos, Hippos!

Mitä kuuluu Mini-Melle?

Palluran poniystävä, Mini-Me, on kyllä vienyt sekä minun että Palluran sydämen ihan täysin! Se on kyllä ehdottomasti maailman paras poni, vaikka minulla ei kyllä kauheasti verrokkiponeja olekaan ollut :D

Mini-Me tarhailee pitkät päivät Palluran kanssa. Ne ovat vapaalla heinällä, mutta myös Mini-Me on oppinut säännöstelemään syömistään, eikä vietä päivää syöden kuin viimeistä päivää. Asiaa auttanee se, että sen tarhakaveri vahtii linjojaan eikä ymmärrä lainkaan muita hevosia, jotka viettävät koko päivän pää heinäkaukalossa.

Iltaisin Mini-Me tulee yleensä tarhasta vapaana talliin, sillä se on paremmin koulutettu kuin koirani, jotka katoavat heti tilaisuuden tullen horisonttiin. Mini-Me tulee niin nätisti vapaana joko Palluran perässä tai yksin ja menee omaan karsinaansa, jossa sitä odottaa sen pieni iltapala, jossa on Progutia, hamppurouhetta sekä kivennäistä.

Mini-Me "treenaa" pari, kolme kertaa viikossa. Sen treenaaminen tarkoittaa sitä, että menemme kentälle ja annan sen joko juosta siellä irtona, tai taluttelen sitä, vähän pohjien mukaan. Lähinnä tämä on sellaista henkistä treeniä, jolla totutetaan ponia leikin varjolla puuhailemaan ihmisen kanssa. Mini-Me on kyllä hyvin ihmisrakas tyyppi ja yli kaiken se rakastaa rapsuttelua. Useimmiten rapsutellessani sitä se rapsuttaa takaisin, ja jos olen tarhassa vaikkapa laittamassa seuraavan päivän heiniä valmiiksi, Mini-Me saattaa tulla rapsuttamaan minua ihan muuten vaan <3

Treenin jälkeen Mini-Me yleensä kuivattelee Palluran villaratsastusloimen alla :D (kuten yllä olevassa kuvassa). Se on vielä niin pieni, että villaratsastusloimi on sille sopiva loimeksi. Se on kuitenkin kasvanut niin kovaa kyytiä, että sen ensimmäinen sadeloimi jää sille kohta pieneksi.

Treenin jälkeen Mini-Me haluaa (ja myös saa) aina palkkaria, jossa on kourallinen Greenlinea, hitunen Pellavaista sekä suolaa ja elektrolyyttiä. Se tulee aina pyytämään palkkaria kauniisti hymyillen! Nykyään se kyllä saa palkkarin joka ilta, vaikka ei oltaisi treenattukaan, sillä pakkasten myötä sekä ponin että Palluran juominen ulkona vähenee ja haluan varmistaa riittävän nesteensaannin lisäjuotolla.

Mini-Me kääntyy vuodenvaihteessa "jo" kaksivuotiaaksi, mutta se saa viettää vielä pitkään varsanelämää ilman ajo-opetusta, sillä shetlanninponit kehittyvät niin hitaasti, etten näe järkeä alkaa oikeasti työskentelemään vielä kaksivuotiaan kanssa. Ohjasajoa voitaneen jossain vaiheessa ensi vuotta ottaa ohjelmiin, mutta kärryjen kanssa odotellaan vielä ainakin vuosi, ellei kauemminkin. Irtohypyttäminen kyllä varmaankin otetaan ensi kesänä Mini-Men ohjelmaan, sillä se on tarhassa puun runkojen yli loikkiessaan osoittanut olevansa innokas esteponi!

Tänä vuonna en tarvitsekaan joulupukilta enää mitään muuta, kun mulla on maailman ihanin poni sekä tietenkin maailman ihanin Pallura <3

Mini-Me on täällä!

Muutama viikko sitten ostin Palluralle kaveriksi shetlanninponitammavarsan. Ostin sen näkemättä sitä livenä, pelkkien kuvien perusteella, mikä tuntui hullulta. Aikataulu ei kuitenkaan antanut periksi Jyväskylän retkelle. Mutta kuvia kun katsoi, niin tämähän oli ihan just sitä mitä etsittiin, pieni musta tamma!

Lauantaina, kaiken muuttotohinani keskellä, poni saapui Palluran tämänhetkiselle tallille! Myyjä toi sen, ja ponilla oli äiti matkustuskaverina. Poni on siis vuoden ikäinen ja jo vieroitettu, mutta matka olisi ollut noin pienelle kovin rankka yksin.

Poni on kovin pieni ja karvainen! Se on myös käsittämättömän rohkea ja reipas, tuli kuljetustrailerista ulos ihan muina naisina ja tyynesti tarkkaili uutta ympäristöä.

Ponin virallinen nimi on Nanna's Violet ja sitä oli kutsuttu Lilaksi, mutta nyt kun ollaan muutama päivä tutustuttu, olen todennut sen muistuttavan hyvin paljon Palluraa ulkonäöltään ja maneereiltaan muutenkin. Poni on ehkä hivenen pienemmällä temperamentilla varustettu kuin Pallura, mutta luonnetta löytyy kyllä siltäkin! Mutta koska se vaikuttaa olevan vähän pienempi versio Pallurasta, olen alkanut kutsua sitä Mini-Meksi! Jotkut ehkä muistavatkin Austin Powers -elokuvien pahiksen Dr. Evilin, jolla oli pieni klooni, Mini-Me.

Mini-Me muutti vielä siis Palluran nykyiselle kotitallille, jossa ne saavat rauhassa tutustua muutaman viikon, ja muuttavat sitten yhdessä uuteen kotiin, jahka se on saatu niille valmiiksi. Se ei ole edistynyt nyt viime päivinä lainkaan, kun olen vain tehnyt muuttohommia. Mutta tänä viikonloppuna olisi taas tarkoitus jatkaa urakkaa!

Mini-Me on tarhannut nyt alkuun yksin Palluran tarhaa vastapäätä, mutta se olisi pian tarkoitus laittaa Palluran kanssa samaan tarhaan. Toistaiseksi ne ovat haistelleet ja Pallura tuntuu suhtautuvan varsaan ihan hyvin. Mini-Me toki tekee muiden hevosten edessä koko ajan alistuvaa elettä: se aukoo suutaan, mikä kertoo alistumisesta ja hyväksynnän tarpeesta.

Palluralla on vielä joitain talvikarvan rippeitä jäljellä, mutta Mini-Mehen verrattuna se näyttää niin silkinsileältä! Mini-Me on kovin pörröinen, koska sillä on vielä talvi- ja varsakarvaa runsaasti, vaikka ne ovatkin nyt alkaneet tippua. Saa nähdä, kuinka pieni poni sieltä kaiken karvan alta paljastuukaan!

Vaikka Mini-Men pääasiallinen elämäntehtävä on olla Palluran ystävä (tärkeämpää tehtävää ei voisi ollakaan!) enkä kokoni puolesta TODELLAKAAN tule ikinä ratsastamaan sillä, on siitä silti tarkoitus tulla ihan käyttöponi. Jossain vaiheessa opetan sen ajolle ja siihen saakka se voi käydä talutusretkillä ja harrastaa vaikkapa irtohyppelyä. Ja kuka tietää, ehkäpä joku sillä vielä muutaman vuoden kuluttua ratsastaakin.

Tallin remppahommat jatkuvat siis edelleen, tänään pitäisi myös tulla tontille kuorma aitatolppia sun muuta tuiki tarpeellista. Päivittelen tänne bloginkin puolelle aina ehtiessäni, hieman reaaliaikaisemmin meitä voi seurata Instagramissa @pallurablogi sekä facebookissa/pallurablogi. Koronajutuista huolimatta hauskaa tulevaa vappua kaikille!

Aika Mainiosti näyttelyssä

Sunnuntaina 19.5. vietettiin Hevoset Aulangolla -päivää Hämeenlinnassa. Ohjelmassa oli mm. hevosten ja ponien match show sekä Hippoksen tamma- ja varsanäyttely. Palluran varsa Aika Mainio Aino osallistui näihin molempiin omistajansa Jaana Teräsaho-Haraisen kanssa. Itse olin paikalla katsojana ja apukätenä.

Aino oli kyllä ihan käsittämättömän fiksusti näyttelyssä! Se oli ensimmäistä kertaa isossa maailmassa ilman äitiä, ja vaikka sillä olikin kaverihevonen mukana, niin Aino oli niistä se, joka meni joka paikkaan reippaasti edellä ja toimi turvahevosena. Aino oli ihan coolisti vaikka paikalla oli jos jonkinlaista ihmistä, koiraa, kissaa, hevosta ja kulkuneuvoa ambulanssia myöten. Päivä oli myös todella pitkä ja Aino jaksoi hienosti, vaikka loppuvaiheessa olikin vähän väsymyskiukkua jo ilmassa :D

Match Show'ssa Aino osallistui suomenhevosluokkaan. Rakennepisteet olivat hyvät, mutta liikepisteet jäivät vähän alhaisiksi jännittyneisyyden takia. Kaikkiaan Aino sai pisteitä 38 ja se palkittiin II-palkinnolla. Aino oli luokkansa neljäs ja palkittiin parhaana nuorena hevosena.

Näyttelyssä oli todella paljon osallistujia, minkä vuoksi aikataulu vähän venähti ja Aino pääsikin kehään vasta viiden korvilla. Aino sai jälleen hyvät rakennepisteet, mutta liikkeet olivat vieläkin harmillisen jännittyneet. Pisteitä kertyi seuraavasti:

Laatutyyppi 8,5
Runko 7
Jalat 7,5
Kaviot 7
Käyntiliikkeet 7
Raviliikkeet 7

Yhteensä 44 pistettä ja sillä heltisi II- -palkinto. Lausunto oli seuraavanlainen:

"Hyvät tyypit, ryhdikäs, hyvin kehittynyt. Syvä pitkä lihaksikas runko, kevyt hyvänmuotoinen kaula, pysty lapa, pitkä säkä, hieman painunut pitkä selkä, jyrkkä lyhyehkö lautanen, korkea hännäntyvi. Ej lievästi vasikkapolviset, supistuneet etusääret, hyväasentoiset takajalat. Käyntiliikkeet ahtaanlaiset. Raviliikkeet väljenevät. Hyvänpuoleiset kaidat kaviot. Käynti aktiivinen, hieman kiireinen, melko irtonainen. Ravi rytmikäs, hieman kiireinen, matala."

Säkäkorkeutta Ainolla oli jo 146 cm ja lautaskorkeus oli 150 cm, joten ihan rimpulaksi se ei taida jäädä! Kasvanee äitiään isommaksi.

Aino on ensimmäinen, muttei toivottavasti viimeinen kasvattini ja sillä on kyllä aivan erityinen paikka sydämessäni. On ihanaa, että vaikka en enää omistakaan Ainoa, saan silti olla mukana sen elämässä.

Pakko muuten todeta, että vaikka Aino ei näyttelyä muuten voittanutkaan, niin yhdessä asiassa se oli kiistatta paras: sillä oli koko näyttelyn paras nimi! :D

Aika mainiota alkanutta viikkoa kaikille!

Varsomisjuttuja: Plasmansiirto varsalle

Vuosi sitten Aino-varsalle tehtiin verikokeesta vasta-ainetesti, sillä haluttiin selvittää, oliko se saanut ternimaidosta tarpeeksi vasta-aineita. Ternimaidon vasta-ainepitoisuutta voidaan mitata mittareilla, mutta ainoa keino selvittää, että varsa on myös saanut ne vasta-aineet, on verikoe.

Vasta-aineiden imeytyminen emän ternimaidosta varsaan on suurimmillaan  6–8 tunnin kuluttua syntymästä. 12 tunnin kuluttua imeytyminen alkaa heikentyä ja 24 tunnin jälkeen vasta-aineita ei enää juurikaan imeydy. Verinäyte tulisi ottaa (aikaisintaan 12 tunnin) 18–36 tunnin kuluttua syntymästä varsan verenkierrossa olevan IgG- vasta-ainetason määrittämiseksi.

Meillä kävi eläinlääkäri ottamassa vasta-ainetestin, ja hän lähetti sen Movet-laboratorioon analysoitavaksi.

Viitearvot vasta-ainenäytteelle ovat seuraavat:

• < 200 mg/dl – täydellinen vasta–ainepuutos
• < 400 mg/dl – vähän vasta–aineita
• 400–800 mg/dl – kohtalaisesti vasta–aineita
• > 800 mg/dl – riittävästi vasta-aineita

Jos varsalla on vasta-aineita alle 400 mg/dl, se tarvitsee plasmasiirron. Mikäli tulos on 400-800 mg/dl ja varsalla on sairauden oireita, se tarvitsee plasmasiirron. Mikäli varsa on terve, se ei välttämättä viitearvoilla 400-800 tarvitse plasmaa. Ainon lukema oli 750 ja se oli erittäin pirteä ja hyvinvoivan oloinen varsa.  Kuitenkin mietitytti, että MITÄ JOS. Arvo oli kuitenkin alakanttiin, vaikka vain vähän.

Päädyin kysymään eläinlääkäriltä, mitä plasmasiirto kustantaisi. Mikäli puhuttaisiin tuhansista, jäisi siirto tekemättä. Ainolle riitti kuitenkin vain yksi plasmayksikkö, joka kustansi n. 300 euroa. Siihen päälle eläinlääkärin palkkio, niin puhuttaisiin n. 500 eurosta. Paljon rahaa, mutta ei mahdottomasti, joten päädyin siihen, että Ainolle tehtiin plasmansiirto.

Eläinlääkäri tilasi plasman ja siirto saatiin tehtyä seuraavana aamuna. Toimenpide saattaa vaikuttaa hurjalta, sillä varsa pitää kaataa sitä varten. Niinpä apukäsiä tarvitaan eläinlääkärin lisäksi ainakin kahdet: yksi ihminen pitelee varsaa paikoillaan ja toinen huolehtii tammasta. Osa tammoista ei kestä varsan kaatamista, jolloin tamma täytyy rauhoittaa. Stella on onneksi niin ahne, että sain sitä hämättyä syöttämällä sille porkkanoita, jolloin sen rauhoittamiselta vältyttiin. Tallityöntekijä piteli Ainoa paikoillaan samalla kuin eläinlääkäri apulaisineen tiputti Ainoon plasman. Ennen siirtoa plasma lämmitettiin vesihauteessa 37-asteiseksi.

Suositeltava annos on 10–20 ml plasmaa/kg/tunti, jolloin 45–50 kg varsalle voidaan annostella 1 yksikkö (1 l) 30 minuutissa. Yksi yksikkö muodostuu 3 pussista. Tiputusnopeus tulee harkita aina tapauskohtaisesti riippuen varsan yleiskunnosta. Plasmansiirto ei siis käy ihan minuutissa.

Ainosta otettiin vielä uusi verinäyte, jotta tiedettäisiin, oliko vasta-aineita tarpeeksi plasmansiirron jälkeen. Uusi lukema oli yli 800, joten saatoin huokaista helpotuksesta! Vasta-aineita oli riittävästi.

Suosittelen lämpimästi vasta-ainetestiä kaikille varsoille, vaikka varsa olisi kuinka pirteä ja reipas. Vasta-ainepuutos ei välttämättä näy päällepäin ennen kuin on myöhäistä.

Alla on listattu tekstissä käytetyt lähteet, suosittelen tutustumaan varsinkin Movetin sivuihin!


Lähteet:

https://www.movet.fi/palvelut_ohjeet/plasmapankki/
https://www.movet.fi/tutkimukset/hevosen-igg-kvantitatiivinen-varsan-vasta-aine-shpepm/
https://www.heppalaakari.fi/vasta-ainetestit/

Ainon synttärit ja Mahti-Pallura

Niin se aika rientää, ja maailman ihanin minipallura Aino täytti lauantaina 27.4. vuoden! Sankarin syntymäpäiviä piti tietysti juhlia kakkutarjoiluin.

 Kuvassa taustalla ainon ystävä Noruega, joka juhli kaksivuotissynttäreitään.

Aino on edelleen yhtä hurmaava kuin pienenä varsana, vaikka se nyt tuntuukin jo olevan hurjan iso! Äitiään se ei kauheasti kyllä muistuta ulkonäöltään, sillä Aino jäi ihanan vaaleanrautiaaksi läsipääksi. Siis juuri sellaiseksi ihanaksi liinaharjaksi, jollainen suomenhevosen kuuluukin olla! (Sori vaan, Pallura!)

Olen niin iloinen, että saan vieläkin olla Ainon elämässä, vaikka se ei enää minun olekaan. Se on kuitenkin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa oma kasvattini, joten sillä tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.

Mammahevonenkin on kunnostautunut taas ratsun hommissa ja väläytellyt sitä upeaa liikettä, jonka ansiosta Palluran aikoinani ostin. Vielä ei olla päästy laukkaamishommiin, sillä vaikka lupa eläinlääkäriltä jo olisikin, otan mieluummin liian hitaasti kuin liian nopeasti.

Palluralla vaan alkaa olla IHAN HIRVEÄSTI patoutunutta energiaa ja se haluaisi päästä jo hommiin. Se on ollut melkoisen korskea ratsu nyt ja kun se on korskea ja kuumuu, sillä on kaksi vaihdetta. Hyvällä vaihteella se ottaa takajalat alleen, liikkuu selkänsä läpi ja etuosakin nousee selkeästi. Huonolla vaihteella se sitten vaan kuumuu, kerää itsensä ihan liian lyhyeksi, jättää takajalat jonnekin kauas ja selän alas. Ekassa tapauksessa se on oikein mahtava ratsastaa, vaikka kuumana kävisikin. Jälkimmäinen meno taas on ihan järkyttävää :D Jälkimmäisestäkin vaihteesta se on kyllä yleensä ratsastettavissa hyväksi, mutta se vaatii nopeaa reagointia ja sitä, että antaa Palluralle tekemistä. Pahinta, mitä sille voi tehdä silloin, kun se on ihan liian pörheänä, on jättää se yksin tilanteeseen ja vaan matkustella selässä vailla päämäärää. Sen sijaan kun sen energian kanavoi esimerkiksi siirtymisiin, alkaa lopulta ne takajalatkin päätyä rungon alle ja selkä nousta.

Mutta niin iloinen olen siitä, että Pallura on toipunut näin nopeasti! Toivotaan, ettei nyt tulisi takapakkia vaan päästäisiin pikku hiljaa ihan oikeasti töihinkin. Tämän kesän ajattelin pyhittää lihasten rakentamiselle eli paljon maastoilua ja mäkien kiipeilyä, puomitreenejä unohtamatta tietenkään lepoa. Kisat jäävät siis tältä kaudelta väliin, ellei nyt sitten loppukaudesta päädytä vielä joihinkin harjoituskilpoihin. Kunhan Pallura nyt tervehtyisi ja pysyisi terveenä, se on pääasia.

Ihanaa vappua kaikille!

Varsomisjuttuja: Imettävän tamman ruokinta

Vuonna 2018 tähän aikaan oltiin ihan H-hetken äärellä: Palluran laskettu aika oli koittanut ja kuinka ollakaan, seuraavana yönä se varsoi! Varsominen meni suht koht nappiin ja sen seurauksena mm. Palluran ruoan tarve muuttui, koska se muuttui kantavasta tammasta imettäväksi tammaksi.

Millainen on imettävän tamman ravinnontarve ja ruokinta?

Tamman maidontuotanto on suurimmillaan silloin, kun varsa on 2-3 kuukauden ikäinen. Tamman ravinnontarve ei siis kasva eksponentiaalisesti heti varsan synnyttyä! Muutaman päivän sisällä varsan syntymisestä kannattaa alkaa lisätä ruokintamääriä ja muutaman kuukauden kuluttua tehdä selkeä lisäys ruokamääriin.

Tamman kivennäisruokinta on kuitenkin asia, mihin pitää kiinnittää huomiota heti varsan synnyttyä. Koska maito on varsan ainoa ravinto muutaman kuukauden ajan, on tärkeää, että maidossa on tarpeeksi ravintoaineita. Sopivan kivennäisannostuksen löytää kivennäissäkin kyljestä - niissä on lähes poikkeuksetta kerrottu omat määrät kantaville ja imettäville tammoille. Tamman elimistöstä poistuu imetyksen aikana paljon varsinkin kalsiumia ja fosforia, joten niiden saamisesta on huolehdittava. Myös varsa alkaa jossain vaiheessa syödä kivennäistä, ja sille on tärkeää saada siitä etenkin sinkkiä ja kuparia, joita maidossa on vähän. Maidon lisäksi näitä on yleensä vähän myös Suomen maaperässä, joten näiden tarve ei välttämättä täyty pelkästään laidunruohoa syömällä!

Tamman valkuaisentarve kasvaa maidontuotannon myötä. Yhden maitolitran tekemiseen tamma kuluttaa n. 45 grammaa sulavaa raakavalkuaista. Varsan juoman maidon määrä vaihtelee varsan koosta riippuen, mutta yleensä se on desin verran per elopainokilo varsan ensikuukausina.

Yleensä hyvä laidunruoho riittää tyydyttämään tämän valkuaisentarpeen, mutta aina tamma ja varsa eivät pääse heti varsomisen jälkeen laitumelle. Jos tamma on sisäruokinnassa, on valkuaislisästä huolehdittava. Myös siinä tapauksessa, että laidun on köyhä eikä pysty tuottamaan tammalle sen tarvitsemaa 60-80 ruohokiloa päivässä, tarvitaan lisäruokintaa. Mikäli tamma varsoo loppukesästä, alkaa laidunruohonkin valkuaispitoisuus jo laskea. Hyviä valkuaisenlähteitä ovat tammarehun lisäksi mm. rypsirouhe ja soija.

Tamman tulee pysyä hyvässä lihavuuskunnossa läpi imetysajan, ja imetyskuukausina 2-4 se tarvitseekin rehustaan energiaa saman verran kuin rankassa treenissä oleva kilpahevonen. Tamman ruokinnassa ei kannata siis pihistellä! Varsan tultua 4 kuukauden ikään se alkaa syödä kiinteää ravintoa enenevissä määrin ja imeä vähemmän, jolloin tamman maidontuotantokin alkaa vähentyä. Tällöin voidaan alkaa vähentämään myös tamman ruoka-annoksia.

Kun laidunruohosta ei tietenkään ole analyysia eikä tamman syömää määrää pystytä kontrolloimaan, on mahdotonta tehdä laskelmia ruokinnasta. Siksi hyvä mittari ruokinnalle onkin se, miltä tamma näyttää. Onko se sopivassa lihassa, ei laiha mutta ei myöskään liian lihava? Kiiltääkö sen karva ja vaikuttaako sen yleiskunto hyvältä? Entä varsa, kasvaako se saavuttaen lisää massaa koko ajan? Vaikuttaako varsa terveeltä?

Jos varsomisjutut kiinnostavat, kannattaa roikkua mukana, sillä ensi viikolla on tulossa mm. teksti varsan plasmasiirrosta! Jos taas varsajutut eivät kiinnosta, kannattaa silti roikkua mukana, sillä tulossa on muutakin :)

Lähteet ja lisää imettävän tamman ruokinnasta:

Suosittelen varsinkin linkkiä nro 1, se on kattava opinnäytetyö varsan ravinnosta ja ruokkimisesta!

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/3074/MyllykoskiAnnaKaisaOnt_1.pdf?sequence=3&isAllowed=y

https://www.shkl.net/wp-content/uploads/2016/04/2_2007_1.pdf

https://hevoskasvattajat.fi/hyvat-evaat-laitumella/

Ps. Muita varsomisjuttuja:

Tiineen tamman ruokinta

Varsomispakkaus

Mikä voi mennä varsomisessa pieleen?

Varsomisjuttuja: Mikä voi varsomisessa mennä pieleen?

Hevonen on pääosin todella hyvä synnyttäjä ja pääosin varsomiset sujuvat hyvin ja ilman ihmisen apua. Mutta jos jotain menee pieleen, aikaa auttaa on todella vähän, sillä varsan pitäisi olla varsomisen käynnistymisestä puolessa tunnissa ulkona, tai se on vaarassa tukehtua. Tässä postauksessa käydään läpi mahdollisia varsomisen komplikaatioita.

Normaali varsominen etenee kutakuinkin näin:

- Avautumisvaihe kestää puolesta tunnista neljään. Tamman kohdunkaula aukeaa ja kohtu alkaa supistella. Tammalla on ähkyn kaltaisia oireita, se kuopii maata ja saattaa käydä useamman kerran makuulleen ja nousta taas ylös. Varsa kääntyy selkäasennosta vatsalleen. Avautumisvaiheessa tammaa ei saa häiritä.

- Ponnistusvaihe alkaa, kun ulompi sikiökalvo puhkeaa (ns. vesien tulo). Varsan tulisi olla ulkona viimeistään 30 minuutin kuluttua tästä, tai se on vaarassa tukehtua. 5-10 min vesien tulon jälkeen ilmestyy valkeankuultava amnionpussi näkyviin. Ponnistusvaiheessa tamma saattaa nousta muutaman kerran ylös ja vaihtaa kylkeä, mikä auttaa varsaa kääntymään oikeaan asentoon. Tamman työntöpoltot ovat hyvin voimakkaita ja niiden tullessa tamma makaa yleensä kyljellään. Jos varsa on normaaliasennossa, tulevat etukaviot pohjat alaspäin,toinen jalka hieman edellä ja pää jalkojen päällä säärien kohdalla. Amnionkalvoa ei saa poistaa varsan turvan päältä ennen kuin rintakehä on ulkona. Kalvon poistaminen voi rohkaista varsaa hengittämään, ja sisäänhengitys laajentaa rintakehää. Sieraimet puhdistetaan, kun varsa on kokonaan ulkona. Napanuoran annetaan katketa itsestään, koska varsa saa sitä kautta verta emältä vielä noin 1 – 1,5 litraa. Kun varsa on turvallisesti ulkona, annetaan emän ja varsan tutustua rauhassa toisiinsa.

- Jälkeisvaihe. Jälkeisten, eli sikiökalvojen ja istukan, tulee irrota kahden tunnin sisällä varsomisesta.

-  Normaali ja terve varsa nousee rintakehänsä päälle muutaman minuutin kuluttua syntymästään ja yrittää pystyyn tunnin sisällä syntymästään. Se imee kahden tunnin sisällä syntymästään elintärkeää ternimaitoa, ulostaa kuuden tunnin ikäisenä ja virtsaa 6-14 tunnin sisällä syntymästään.

Mitä ongelmia varsomisessa voi tulla?

- Istukan ennenaikainen irtoaminen. Synnytysteissä näkyy kirkkaan punainen pussi, eikä varsa enää saa istukan kautta happea. Pussi on leikattava auki ja varsa on saatava äkkiä ulos.

-  Varsa syntyy takaperin. Jos takajalat ovat tulossa ensin, varsa tulee vetää ja auttaa ulos, koska napanuora painautuu helpommin litistyksiin ja varsan hapen saanti estyy.

-  Näkyy vain toinen etujalka tai molemmat etujalat, mutta ei päätä.  Yritetään selvittää missä asennossa varsa on. Yleensä tämän tekee eläinlääkäri ja päivystävälle eläinlääkärille kannattaakin soittaa välittömästi. Jos eläinlääkäri on kaukana eikä pääse pian paikalle ja on hätätilanne voi omistajan joskus täytyä itse yrittää auttaa tammaa.

-  Jos vesien tulosta on 20-30 min ja mitään ei ole sen jälkeen tullut näkyviin synnytysteistä tai tamma ponnistelee kovasti ja mitään ei tule ulos. Tällöin tulee soittaa eläinlääkärille, koska varsa voi olla pahassa virheasennossa.

 - Jälkeiset eivät irtoa.  Jos jälkeiset eivät ole tulleet kahden tunnin sisällä, voi niiden irtoamista yrittää edesauttaa viemällä tammaa kävelylle noin 10 minuutin ajaksi ilman varsaa. Tällöin tamma hieman hermostuu ja jälkeiset saattavat irrota. Jos jälkeiset roikkuvat kintereen alapuolella, kannattaa ne laittaa muovipussiin ja sitoa kintereen yläpuolelle, ettei tamma astuisi niiden päälle. Jälkeisiin voi sitoa myös esimerkiksi märän käsipyyhkeen painoksi irtoamisen helpottamiseksi liikutuksen ajaksi. Jälkeiset eivät saisi likaantua ja tamman astuessa niiden päälle voi esimerkiksi verisuoni katketa. Jos jälkeiset eivät ole irronneet kolmen tunnin jälkeen, soita eläinlääkärille. Kuuden tunnin jälkeen tammalle annetaan antibioottia ja tulehduskipulääkettä eläinlääkärin toimesta, ja 12 tunnin jälkeen tehdään myös kohtuhuuhtelu. Jos jälkeisiä ei hoideta kunnolla, on tammalla vaara saada kohtutulehdus ja kaviokuume.

- Varsa ei ime. Jos varsa ei ime, se jää paitsi ternimaidon elintärkeistä vasta-aineista. Varsaa voi yrittää auttaa imemään tai ternimaitoa voi lypsää tuttipulloon ja juottaa siitä. Vasta-aineet imeytyvät suolistosta parhaiten kuuden tunnin kuluttua syntymästä. 12 tunnin kuluttua imeytyminen on selvästi jo huonontunut. 24 tunnin jälkeen suoli sulkeutuu siten, että vasta-aineita ei enää imeydy. Sen jälkeen ainoa mahdollisuus antaa vasta-aineita on plasman siirto (verensiirto).

- Varsa ei ulosta. Mikäli varsa ei tee ns. pikikakkaa kuuden tunnin kuluessa syntymästään, sitä voi yrittää jouduttaa peräruiskeella.

- Varsa ei virtsaa. Orivarsan tulisi virtsata kuuden tunnin kuluessa syntymästään ja tamman viimeistään 14 tunnin kuluttua. Mikäli näin ei käy tai virtsaa tulee varsan navasta, sen virtsarakko on saattaanut revetä synnytyksessä. Konsultoi tällöin heti eläinlääkäriä.

Sairaan varsan tuntomerkkejä:

• Varsa piehtaroi tai makaa selällään
• Varsa makaa epänormaalissa asennossa (esim. pää on jäänyt epänormaalisti vinoon). Varsa makaa normaalisti joko rentona kyljellään tai rintansa päällä.
• Varsa seisoo, mutta on "uneliaan näköinen"
• Varsa on uneliaan näköinen etsiessään utaretta
• Varsa yrittää ulostaa, mutta mitään ei tule ulos
• Varsa kiertää levottomasti karsinaa ympäri
• Varsalla on turvotusta nivelen kohdalla
• Varsa ontuu
• Varsa ei jaksa leikkiä tai panna vastaan kun se otetaan kiinni
• Varsa ei ole jaksa olla utelias ja kiinnostunut ihmisestä
  
  Konsultoi kaikissa näissä tapauksissa eläinlääkäriä! 

Varsominen on optimaalitapauksessakin sotkuista hommaa eikä aina voi olla varma, mikä on normaalia ja mikä ei, varsinkaan jos seuraat varsomista ensimmäistä kertaa. Niinpä suosittelenkin kaikkia ensikertalaisia ottamaan varsomiseen mukaan jonkun, joka on ollut sellaisessa mukana ennenkin. Lisäksi kannattaa katsoa pari onnistunutta varsomista esim. Youtubesta, jotta saa vähän käsitystä siitä, mikä on normaalia ja mikä ei!

 Tekstin kaikki kuvat on napattu Palluran varsomiskamerasta. Kamera oli todella kätevä varsomisen seuraamiseen, kun H-hetkiin asti saattoi seurata kotisohvalta häiritsemättä tammaa.

Pahoittelen tekstin mahdollista fontin koon vaihtelua! Blogger ei suostu taaskaan yhteistyöhön...

PS. Vastoinkäymisiin kannattaa varautua varsomispakkauksella!


Tekstissä käytetyt lähteet:

https://www.heppalaakari.fi/varsominen-ja-terve-varsa/
 https://www.shkl.net/wp-content/uploads/2016/06/varsomisjuttu.pdf

Miksi nuorena varsottaminen on hyvä juttu?

Onko sinulla kolmivuotiaaksi kääntyvä tamma ja pohdit sen astuttamista ensi vuonna? Jos taloudelliset seikat ovat kunnossa (varsottaminenhan sitten maksaa, ja paljon), kolmivuotiaan varsottaminen on ihan järkeenkäypä vaihtoehto, ja minäpä kerron, että miksi.

1. Tamma saa kasvaa rauhassa

Vaikka tiineysaika onkin rasite tammalle, se saa kuitenkin arvokkaan lisävuoden esimerkiksi laatuarvosteluja ajatellen. Pallura kääntyy vuodenvaihteessa viisivuotiaaksi, mutta pääsee nelivuotiaiden laatuarvosteluun, koska on varsonut. Ja vaikkei tähtäisikään ikäluokkakilpailuihin, rauhassa kasvamisesta ei ole tammalle haittaa. Toki kannattaa silti pitää mielessä, että kehittyäkseen kunnolla nuori hevonen tarvitsee liikuntaa. Tiinekin, mutta toki sitten sen tiineys huomioon ottaen.

2. Nuori tamma on hyvässä kunnossa synnytystä ajatellen

Aino oli suuri varsa, mutta Pallura oli nuori ja hyväkuntoinen ja jaksoi sen puskea hyvin maailmaan, vaikka tovin näyttikin siltä, että joudun menemään auttamaan. Pallura varsoi kuitenkin ihan omin avuin. Toki apua oli varmasti myös siitä, että olin liikuttanut sitä ihan tiineyden loppumetreille asti. Lopussa tietenkin vain taluttaen ja käyntiä, mutta liikutin kuitenkin.

3. Jos ja kun teet myöhemmin varsan, tamma ei ole enää ensisynnyttäjä

On siis varaa odotella sitä seuraavaa varsotusta sitten useampi vuosi. 

4. Usein nuori tamma aikuistuu paljon varsomisen myötä

Ainakin Pallura aikuistui ja fiksuuntui suunnilleen miljoona prosenttia varsomisen myötä. Siitä tuli rauhallisempi, järkevämpi ja kaikin puolin enemmän zen. 

Palluralle siis ainakin varsa oli ihan sataprosenttisesti hyvä juttu, tosin osaksi siksi, että varsomisessa kaikki sujui hyvin ja Aino on ollut kaikin puolin helppo varsa. Jos harkitset nuoren tamman varsottamista, voin ehdottomasti suositella!

Varsamaisen ihanaa viikkoa kaikille!

Palluraterkuin

Jenni

Aivan Sairaan Mainio Aino!

Viikonloppuna oltiin Palluroiden eli Stellan ja varsansa Ainon kanssa show-näyttelyssä Equibalans Areenalla. Stellan osalta en kummoista menestystä odottanut, mutta niin vain sekin sai 36,5 pistettä ja palkittiin kakkospalkinnolla!

Mutta se, mikä sai silmäkulmani kostumaan, oli pienen Aino-varsan esiintyminen näyttelyssä! Se lastautui, matkusti ja esiintyi niin hienosti, etten oikeastaan edes kykene käsittämään, miten hieno pieni hevonen siitä onkaan tullut.

Palluroiden kotoa on noin puolen tunnin ajomatka Equibalans areenalle. Lähdimme ajamaan vähän turhan aikaisin, sillä Ainolle tuli melko pitkä odotus äidin ja omaa vuoroa odotellessa. Mutta pakko oli jättää aikatauluun vähän pelivaraa siltä varalta, ettei Aino olisikaan suostunut menemään koppiin. Mutta menihän se, suorilla. Ja matkusti superhienosti, kuten Stellakin.

Equibalans areena oli kyllä todella upea näyttelypaikka. Valoisa, valkohiekkainen maneesi on jotain ihan uskomattoman upeaa!

Stella sai paremmat pisteet kun mitä odotin, sillä se on tällä hetkellä lihava ja lihakseton varsomisen jäljiltä. Mutta asiansa osaavat tuomarit osasivat hyvin tarkastella sitä "varsoneen tamman lasien" läpi ja näkivät, mitä siellä läskin alla lymyili. Käynti jäi tällä kertaa harmillisen lyhyeksi ja töpöttäväksi, mutta niin käy aina, kun Stella jännittyy. Ihan parasta raviaankaan se ei esittänyt, vaikka ravi olikin ihan kelvollista ja siitä irtosi 7,5 pistettä. Paikallaan seisominen on aina ollut pahinta, mitä Stella tietää ja siitä ei meinannut lauantainakaan tulla aluksi mitään. Lopulta Pallurainen kuitenkin tyytyi kohtaloonsa. Kaiken kaikkiaan olin Stellaan todella tyytyväinen! Kiitos kuuluu kyllä sen taitavalle esittäjälle Maisalle.

Mutta ei-enää-niin-piskuinen Aino se vasta upea oli! Ainoana varsoista se juoksi kehässä ilman äitiä, Stellan toki odottaessa kehän keskellä. Niin hienosti ja luottavaisesti se juoksi Maisan vierellä ihan vieraalla areenalla yleisön edessä. Miten upea pieni hevonen se onkaan! Pakko tunnustaa, että kyllä siinä silmäkulma kostui kun katseli, miten hienosti se oma kasvatti meni.

 Nämä ihanat kuvat Ainosta otti Päivi Oinaala!

Halusipa Mainio Aino esittää tuomareille vähän laukkaakin, kun se on niin hienoa! Käynnistä Aino sai äitinsä tavoin vain kuutosen, koska myös se jännittyi ja alkoi töpöttämään. Aino kuitenkin paikkasi ponkaisemalla upeaan, seiskapuolen arvoiseen raviin.

Ainolle, toisin kuin äidilleen, ei ollut ongelma seistä paikallaan! Aino sai 37 rakennepistettä, joka oikeutti kakkospalkintoon. Voittajalle, upealle suomenhevosorivarsalle, Aino hävisi vain pisteellä.

Oli kyllä kaikin puolin niin onnistunut retki! Nyt Pallurat saavat lepäillä muutaman päivän, torstaina Stellalla on hampaiden vuosihuolto ja toivottavasti sitten perjantaina pääsee jo jatkamaan ratsastushommia. Useampi päivä täytyy kuitenkin ottaa kevyesti, sillä raspauksen lisäksi Stella myös rokotetaan.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Palluraterkuin

Jenni

Nelikuisen varsan lastausharjoitus

Pallura ja varsansa Aino ovat menossa show-näyttelyyn Equibalans Areenalle Janakkalaan ensi lauantaina. Aino on ollut pienen elämänsä aikana kerran aikaisemmin kopissa, silloin kun muutti syntymätalliltaan kuukauden ikäisenä uuteen kotiinsa äitinsä kanssa. Silloin piskuinen Aino meni ihan suorilta koppiin äidin kanssa rinta rinnan ja matkusti irti, eikä kopissa ollut väliseinää. Nyt Aino on kuitenkin jo sen verran suuri tyttö, että matkustaa jo omalla puolellaan traileria väliseinän erottaessa sen äidistä. Päätimmekin siis ottaa lastausharjoituksen, jottei käy niin, ettei Aino suostukaan menemään lauantaina koppiin emmekä pääsekään matkaan.

Eilen saatiinkin nauttia "ihanasta" syyskelistä eli siis vettä tuli taivaan täydeltä ja joka paikka lillui. Onneksi Mutapalluroita ei pieni syyssade haitannut.

Stella on todella hyvä lastautuja ja matkustaja, mikä mahdollistaakin sen, että Ainoa voi kuljettaa ennen vieroitusta. Laitakauhuisen tai muuten vaan huonosti matkustavan tai lastautuvan emän kanssa kuljettaminen olisi aivan toivotonta eikä sitä kannattaisi edes yrittää, jotta varsa ei alkaisi pelätä koppia emänsä reagoinnin vuoksi. Mutta Stellalle koppi on aina ollut paikka, jossa saa ruokaa, joten tietenkin sinne kävellään suorilta ja siellä matkustetaan nätisti - ainakin niin kauan kun on ruokaa.

Vaikka kyseessä olikin vain lastausharjoitus kotipihassa, eikä tarkoitus ollut lähteä parkkipaikkaa pitemmälle, varustauduimme asianmukaisesti eli kaikilla lastaukseen osallistuvilla oli päässä kypärä ja käsissä hanskat. Stellalla oli päässä suitset ja niiden päällä nahkariimu, josta se laitettiin kiinni. Sekä Stella että Aino olivat juoksutusliinan päässä, jotta olisi pelivaraa, jos jompi kumpi alkaisi teutaroimaan. Noudatan tätä varustusta aina Stellaa lastatessani, vaikka se lastautuukin aina hyvin.

Normaalisti tietenkin painavampi hevonen lastataan vasemmalle puolelle eli puolelle, joka on lähempänä tien keskustaa. Nyt kuitenkin laitoimme Ainon siihen, sillä sillä puolella on varustekaappi, joka vähän rajasi Ainon tilaa ja ehkäpä hillitsi sen halua hypätä etupuomin yli, mikäli sellaisia haluja oli. Stellalle on onneksi aivan sama, missä ja miten se matkustaa. Tarkoitus oli taas viedä Stella ja Aino rinta rinnan koppiin, jotta ei käy niin, että jompi kumpi menee ja toinen ei, ja se kopissa sisällä oleva hätääntyy ja tulee sekin ulos. Aino jäi kuitenkin muutamaksi kymmeneksi sekunniksi lastaussillalle miettimään, että mennäkö vai eikö mennä. Stella ehti sillä välin jo omalle paikalleen koppiin, mutta koska siellä oli ruokaa, se jäi nätisti paikoilleen seisomaan ja odottamaan Ainoa. Tässäkin tilanteessa oli siis hyvä, että emä on hyvä matkustaja, jolloin sille ei tullut tarvetta peruuttaa kopista pois. Pian pikkuinen Aino jo sitten seurasikin taluttajaa koppiin ja sai palkkioksi ruokaa. Molemmat laitettiin kahdelta puolelta kiinni, puomit kiinni ja lastaussilta ylös ja pressu alas. Sitten lähdettiinkin liikkeelle. Jaana (Ainon omistaja siis) ajoi parkkipaikalla useamman rundin jotta Aino saisi vähän tuntumaa matkustamiseen ja varsinkin käännöksiin ja mutkiin, ja sitten otettiin Stella ja Aino ulos. Molemmat seisoivat kopissa kaikessa rauhassa ja odottivat todella maltilla, että lastaussilta saatiin alas ja takapuomit pois. Aino peruutti ensin ulos kopista todella hienosti ja rauhassa, sitten tuli perässä vastahakoinen Stella. Se olisi mielellään jäänyt vielä koppiin, sillä siellä oli ruokaa!

Lastausharjoitus sujui siis erittäin hyvin ja Ainolle jäi varmasti positiivinen kokemus, koska äitinsä tyttärenä se on ahne ja kun kopissa kerran sai ruokaa, se on aivan mahtava paikka! Onni on kyllä noin fiksu varsa, mutta mitäpä muuta se voisi ollakaan, kun sen emä on myös aivan superfiksu?

Nyt sitten vain jännittämään lauantain näyttelyä! Mitään ihmeempää menestystä emme kyllä odota, ainakaan Stellan osalta, sillä se on melko lihakseton eikä parhaimmillaan juuri nyt. Mutta tärkeintä on että Aino pääsee tutustumaan suureen maailmaan ja vähän retkeilemään! On ihanaa, että Aino on sellaisessa kodissa, jossa sen kanssa halutaan retkeillä ja harrastaa. Nyt nelikuisena se onkin jo todella paljon käsitelty ja sosiaalinen varsa, joka suhtautuu luottavaisesti ihmisiin. Kuitenkaan ei saa unohtaa sitä, että pieni varsa tarvitsee myös rauhaa ja ihmisetöntä aikaa äitinsä kanssa.

Ihanaa alkanutta syysviikkoa kaikille!

Palluraterkuin

 Jenni

Pikkuhiljaa takaisin satulaan

Helteet päättyivät ja niin päättyi Palluran kesälomakin! Maanantaina kapusin ensimmäistä kertaa selkään pitkästä aikaa, ja tällä kertaa vielä niin, että Aino-varsa jäi ystävänsä Taikaponin kanssa pihattoon, eikä tullut mukaan.

Viimeksi olen ratsastanut Stellalla ennen helteitä. Silloin varsomisesta oli kulunut pari kuukautta, ja muutaman kerran ratsastin maneesissa siten, että Aino oli taluttajan kanssa mukana maneesissa hengailemassa. Muutaman kerran ratsastin myös laitumen vieressä menevällä polulla edestakaisin siten, että Aino jäi omalle puolelleen aitaa, mutta näköyhteys äitiin oli koko ajan.

Pallura on ihan käsittämättömän lunki ja rohkea tyyppi nelivuotiaaksi, eikä se ollut millänsäkään laidunten välissä ratsastamisesta. Reippaan ratsastajan kanssa se menee varmaankin minne tahansa.

Yleisöä!

Taikaponi on Ainon tuki ja turva!

Sittemmin Stella, Aino ja Taika muuttivat pihattoon helteiden ajaksi. Vaikka laitumellakin on varjoa, pihattoon pääsi vielä paremmin kuumuutta ja ötököitä pakoon. Nyt on jo viilentynyt, mutta nämä ovat edelleen pihatossa, koska ovat viihtyneet siellä niin hyvin.

Minä olin varmasti eniten suunniltani siitä, kun Aino jäi ensimmäistä kertaa ilman äitiä pihattoon. Stella ei ollut millänsäkään ja lähti innoissaan maneesiin. Vauhtia ja intoa sillä oli hurjasti! Tauko oli näköjään tehnyt terää.

Eilen mentiin ihan ekaa kertaa uudessa kodissa kentälle ratsastamaan. Saimme kaveriksi Ainon omistajan Jaanan Helmi-tammallaan ja olikin varmasti ihan hyvä, että ekalla kerralla oli kaveri mukana. Kentältä oli myös näköyhteys pihattoon, joten pystyimme samalla vahtimaan Ainoa.

Jaanan kanssa emme voineet kuin ihmetellä, miten fiksuja sekä äiti että tytär olivat! Stella keskittyi täydellisesti työntekoon vaikka oli ekaa kertaa kentällä ja toista kertaa ilman Ainoa. Ja Aino oli ihan rauhallisesti pihatossa Taikaponin kanssa.

Luulen, että paljon apua yksinjääntiin on ollut siitä, että Stella on ollut usein harjattavana puomissa toisella puolella aitaa. Näin Aino on tottunut siihen, että vaikka äiti ei olekaan koko aikaa kosketusetäisyydellä, se tulee aina takaisin.

Meidän kaikki ratsastukset ovat edelleen todella lyhyitä, työskentelyaika on 10-15 minuuttia kerrallaan. Täytyy ottaa iisisti, jotta mammalomalta palaava Stella ei joudu liian koville. Mutta liikuntaa on nyt kyllä syytä lisätä, sillä loma on tehnyt tehtävänsä: Stella on lihonut!

Stellahan oli heti varsomisen jälkeen todella timmissä kunnossa, mutta nyt on mahaa alkanut kertyä, kiitos huolellisen ruokinnan! :D Mutta eiköhän tuo tuosta tokene jahka pääsee liikkumaan ratsain ja maasta käsin taas. Eilen huomasin, että tuo maha liikuttaa satulaakin vähän eteenpäin (kuten näkyy yllä olevasta, ratsastuksen jälkeen otetusta kuvasta). Täytyy varmaan ottaa taas hetkeksi panssarivyö käyttöön, kunnes saa elintasomahan vähän sulamaan.

Vaikka ratsaille pääsee edelleen vain vähäksi aikaa kerrallaan, en voi muuta kuin olla iloinen tästä upeasta tammasta! Se on niin fiksu ja aivan huipputyyppi. Olen niin onnentyttö!

Palluraterkuin

Jenni

Äitiyden sietämätön keveys

Stella on niitä äitejä, joiden mielestä hän ja hänen lapsensa ovat maailman keskipiste. Kaikkien muiden tärkein tehtävä on huolehtia heistä!

Stella oli ihan ensi sekunneista asti ihan huippuemä. Se hoiti varsomisen kotiin ihan itse, vaikka olin jo menossa karsinaan vetämään. Näytti siltä, ettei ensikertalainen tamma jaksa puskea isokokoista varsaa omin avuin ulos. Vaan mitä vielä, siinä vaiheessa kun astuin karsinaan, oli kaunis läsipäinen tammavarsa jo ulkona. Kalvotkin olivat sopivasti nenän päältä auki. Sitten koitti se koko varsomisen maagisin hetki: kun Stella alkoi jutella varsalle ihan ensimmäistä kertaa! Se hö-hö-hö-hö-höhötys, ei varsinainen hörinä, vaan paljon pehmeämpi ääni, oli kaiken sen valvomisen ja stressaamisen arvoista! Kaunein ääni, jonka olen ikinä kuullut.

Muistan olleeni hyvin varovainen lähestyessäni varsaa. Ensikertalaisesta tammasta kun ei tiennyt, miten se reagoisi ihmisiin varsan ympärillä. Mutta Stella toivotti minut tervetulleeksi iloisena. Ylpeänä se esitteli varsaansa, joka nousikin hyvin äkkiä jaloilleen (koska hyvin suorituskeskeinen äiti patisti heti). Minulla oli varsomisessa apuna kaksi kokenutta kaveria, jotka vähän ohjasivat varsaa ensimmäisen kerran tissille. Ensikertalaisen tamman tissit olivat melko pienet vielä ja siksi niille löytäminen oli vähän hankalaa.

Stellan varsomisen aikaan huhtikuun lopulla oli melko viileää, eivätkä Stella ja varsa voineet ulkoilla koko päivää. Alkuun niitä piti ulkoiluttaa päivän aikana useamman kerran pikku erissä.

Vaan sitten koitti kesä ja lämpö ja varsa myytiin. Aika Mainion Ainon uusi omistaja pyysi, että jos Stella ja Aino voisivat muuttaa jo heti hänen luokseen. Toki minä tähän suostuin, diili oli hyvä minullekin kun Stellan ja Ainon käsittelyyn oli apukäsiä saatavilla ja pääsisin itsekin paljon helpommalla. Vaikka Stella olikin varsonut täysihoitotallilla, huolehdin varsomisesta ja varsasta tietysti itse. Myös ulkoiluttamassa olin niitä aina itse, ja kesäloman alku kuluikin mukavasti vieden tammaa ja varsaa monta kertaa päivässä ulos. Stellan ja Ainon muutettua Jaatallille Lepaalle homma helpotti, kun Ainon uusi omistaja Jaana otti harteilleen leijonanosan töistä ja hoitaa tietysti Stellankin siinä samassa kuin Ainon.

Ja Stella, voi miten hyvin muutto sille sopikaan! Sekä tamma että varsa olivat heti ensi hetkestä kuin kotonaan. 

Stella äkkäsi heti muuttohetkellä aidan takana olevan vahtilauman. Hän voisi levätä ja nukkua ja syödä rauhassa varsan kanssa, kun muut pitäisivät heidät turvassa! Mikäs sen ihanampaa, ja tuoreen äidin arvolle sopivampaa!

Tietenkin uudessa kodissa vietettiin yöt alkuun sisällä. Aina aamulla Stellan ja Ainon tullessa ulos koko lauma oli jo odottamassa.

Mutta kaikkein paras oli vielä edessä, nimittäin Stellan ikioma lapsenvahti, The Nanny!

Pieni nelivuotias Taikaponi, siis poni nimeltään Taika, on Ainoa pienempi ihana sympaattinen pieni otus. Taika liitettiin Stellan ja Ainon laitumelle kun ne olivat kotiutuneet kunnolla. Alkuun Stellan piti toki varmistaa, että Taikaponi ei ole tullut Ainoa varastamaan tai mikä pahempaa, Stellan huollettavaksi! Yhdessäkin lapsessa on Stellan mielestä ihan tarpeeksi. Mutta pian Stella hyväksyi Taikaponin lapsenvahdiksi, koska mikäs sen ihanampaa kuin lapsenvahti!

Stella siis tietää, että jaksaakseen olla huippuäiti, tarvitsee myös omaa aikaa ja lepoa. Niinpä se antaa Ainon mielihyvin Taikaponin hoitoon. Toisinaan Stella taas vahtii, kun Aino ja Taika nukkuvat ja toisinaan koko poppoo viettää aikaa yhdessä.

Stella osaa siis hyödyntää jok'ikisen tilaisuuden saada jelppiä varsanhoitoon, mutta hoitaa Ainon silti ihan huippuhyvin. Se on vähän vapaan kasvatuksen äiti, komentaa vasta silloin, kun on ihan pakko. Riemusta riehuvan Ainon potku Stellan kylkeen saa mammapallurassa yleensä aikaan vaan ihastuneen hörähdyksen. Stella vahtii kyllä Ainoa, muttei liiallisuuksiin asti. Välillä Stella saattaa olla ihan toisessa päässä laidunta kuin Aino ja Taika, mutta aina Ainon tarvitessa tukea, turvaa tai ruokaa, Stella on kyllä paikalla.

Ihanaa on myös se, että Aino on oppinut äidiltään luottavaisen tavan suhtautua ihmisiin. Ihmiset ovat kivoja ja niiden luo kannattaa tulla.

Stella myös nauttii äitiydestä todella paljon! Siitä on ihana kirmailla Ainon kanssa ja se nauttii selvästi myös Ainon hoitamisesta. Tuntuu, että se on rauhoittunut ja fiksuuntunut paljon varsan myötä.

Keväällä, kun varsan syntyminen tähän maailmaan alkoi konkretisoitua ja tulla ajankohtaiseksi, stressasin asiasta paljon. Miten pärjäisin Stellan ja varsan kanssa, saisinko varsan myytyä ja pääsisinkö ratsaille ja puuhailemaan Stellan kanssa lainkaan kun sillä on varsa alla. Mutta niin vain kaikki järjestyi parhain päin. Me olemme kaikki kolme hyvin onnekkaita tyttöjä!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Palluraterkuin

Jenni