Täällä taas!

Huhhuh, paljon on vierähtänyt aikaa viime blogipostauksesta. Ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa eikä inspiraatiota kirjoittaa blogia, joten olen suosiolla jättänyt sen taka-alalle. Nyt sitä inspiraatiota ja aikaa taas olisi vähän enemmän, joten toivotaan että saisin blogin taas raiteille!

No mitä meille sitten kuuluu? Ihan hyvää, kesä on mennyt ihan huisin nopeasti. Itse olen nauttinut helteistä ihan suunnattomasti, mutta hevosten kannalta se ei ole tietenkään ollut niin kivaa. Tuttuun tapaan olenkin ottanut ne aina päiviksi sisään ja ovat saaneet olla öisin ulkona, kun on ollut viileämpää.

Palluran kanssa olemme treenanneet helteillä sen, minkä olemme jaksaneet. Yleensä ratsastukset ovat sijoittuneet iltaan, jolloin on ollut jo viileämpää ja vähemmän paarmoja. Pallura on kyllä jaksanut yllättävän hyvin, mutta paarmoja sen kimpussa on tumman värin vuoksi ihan hirveästi.

 Voitin jo vuosi sitten Elli Heimonen Photographyn Instagram-arvonnassa ratsastusvalokuvauksen, mutta universumi tuntui aina jostain syystä vastustavan tätä kuvausta. Milloin sattui monsuunisade, milloin Ellin kamera oli rikki ja milloin meillä ei ollut satulaa. Mutta nämä kuvat saatiin vihdoin kesäkuussa otettua ja näistä tulikin upeita!

Meillä on käynyt kesällä myös uusi valmentaja Marjukka. Lemströmin Suski käy meillä myös edelleen, mutta koska hän käy pitkän välimatkan vuoksi niin harvoin, on mahtavaa että meille on löytynyt hyvä valmentaja myös kotinurkilta! Tykkään Marjukan tyylistä ihan hirveästi, hän selittää asiat todella ymmärrettävästi ja on todella istuntapainotteinen valmentaja. Niinpä olenkin ottanut ohjelmaan myös oheistreenit, sillä Palluran liikkeessä istuminen vaatii nykyään ihan hirveästi keskivartalon voimaa. Sen liike tuntuu kasvaneen uuden satulan myötä.

Ekoissa kisoissakin käytiin toukokuussa, mutta niistä koitan jaksaa tehdä ihan oman postauksen. Helteiden takia ne ovat toistaiseksi jääneet ainoiksi kisoikin, mutta katsotaan, jos vielä syksyn aikana pääsisi.

Ollaan myös vihdoin ruvettu maastoilemaan! Pallura on ollut nyt kesällä niin ihanan seesteinen ja rauhallinen (lue: väsynyt), että uskaltauduin lähtemään ihan yksin. Ja sen jälkeen ollaankin käyty useamman kerran ja Pallura on ollut oikein oiva maastoratsu.

Mini-Me on liikkunut nyt kesän aikana melko vähän helteistä johtuen. Illalla kun viilenee, olen keskittynyt Palluraan ja harmillisen vähän on ollut Mini-Melle aikaa. Heinäkuussa se kuitenkin sai ihka omat suitset ja ekaa kertaa kuolaimetkin suuhun!

Mini-Me ansaitsee tietenkin vain parasta, joten siksi senkin suitsissa on anatomisesti muotoiltu leveä niskahihna. Alaturpiksen otin kuvien oton jälkeen pois.

Paljon on ehtinyt kesän aikana tapahtua, joten yritän nyt aktivoitua blogin suhteen ja kirjoitella teille enemmän kuulumisia.

Oikein ihanaa heinäkuun loppua kaikille!
 

Kolme vuotta!

Sunnuntaina tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun minusta tuli virallisesti Palluran omistaja. Melko hurjaa!

Elämäni on kyllä muuttunut hurjasti Palluran myötä! Muutin maalle ja nyt minulla on oma pieni talli. Hevoset ovat osa elämää 24/7. Toisille sopii hyvin se, että hevonen asuu täysihoitotallilla, ja saa nauttia siitä pelkästä harrastamisesta, mutta minulle sopii se, että saan viettää paljon enemmän aikaa hevosten kanssa.

Laitetaan tähän vuosipäivän kunniaksi muutama kuva minun ja Palluran ensimmäisestä vuodesta:

Tätä kuvaa kun katsoo, tuntuu, että Pallura on kasvanut tuosta reilusti yli 10 cm! Olen 165 cm pitkä, ja nykyään Palluran säkä on jo silmieni tasolla (Pallura on kotimittauksella n. 160-säkäinen).

Ihan ekaa kertaa ratsastaja selässä kesäkuussa 2017. Pallura on siis sisäänratsastettu sen kolmivuotiskesänä. Olin ensimmäinen sen selkään koskaan kavunnut ihminen. Pallura oli superfiksu ratsu!

Ekaa kertaa "maastossa" Palluran silloista kotitallia kiertävällä entisellä, nykyään jo metsittyneellä ja vesittyneellä ravitreeniradalla.

Käytiin myös näyttelyssä Riihimäellä, mutta siellä ei menestystä tullut, tuomarit eivät arvostaneet Palluraa lainkaan :D

Olen opettanut Palluran kolmivuotiaana myös ajolle, mutta ajohommat ovat jääneet turvallisten ajomaastojen puuttumisen vuoksi vuosien saatossa.

Kolme vuotta siis takana, toivottavasti ainakin 20 vuotta vielä edessä :)

Maastoilu on niin rentouttavaa - tai sitten ei

Meillä oli Palluran kanssa tässä syystalvella, tai siis "-talvella" parin kuukauden maastoilutauko siitä, etten voinut mahaongelmien takia ratsastaa. Nyt ollaankin sitten alettu taas ratsastamaan ja maastoilua on myös ollut ohjelmassa. Mutta Pallura on pitänyt huolen siitä, että maastoilu on ollut kyllä kaikkea muuta kuin rentouttavaa!

Ekaa kertaa kun olimme maastossa tauon jälkeen kolme viikkoa sitten, lähdin hölmönä ilman rintaremmimartingaalia, sillä eihän sellaista ole ennenkään käyntimaastossa tarvittu! No Pallurahan oli sitä mieltä, että hän ei halua poistua pihasta mihinkään ja alkoi keulimaan ja pukittelemaan jo pihatiellä. Jatkettiin kuitenkin matkaa, ja vähän matkaa meni hyvin, kunnes meni kuppi nurin ja eteneminen oli lähinnä loikkimista kahdella jalalla: ensin etupäällä, sitten takapäällä. Kerran käytiin jo melkein ojassakin, mutta Pallura tokeni sen verran, että jätti uimisen väliin.  Jollain ilveellä kuitenkin selvittiin lenkistä, vaikka olinkin aivan kauhusta kankeana. Onneksi meillä oli mukana turvaratsukko, seniori-ikäinen suomenhevostamma ja sen ratsastaja Johanna, joka ihanasti tsemppasi minua.

No seuraavalla kerralla sitten laitoin rintaremmimartingaalin, ja kun Pallura taas pihatiellä yritti esitellä taitojaan, se hämmentyi kovin kun ei saanutkaan päätä ylös eikä päässyt nousemaan pystyyn. Olin hereillä ja nostin ohjat ylös, jottei se saanut myöskään päätä alas eikä voinut pukittaa, ja laitoin pohkeen napakasti kylkeen kiinni. Hämmentynyt Pallura ei jaksanut jäädä tappelemaan, vaan käveli koko loppureissun siististi.

Lauantaina lähdettiin taas maastoon, ja Palluralla oli takana kokonaista kolme vapaapäivää, sillä kenttä oli jäätynyt luistinradan ja perunapellon risteytykseksi, enkä arkisin töiden jälkeen pimeällä uskalla todellakaan lähteä maastoilemaan. Kolme vapaapäivää ja sitten maastoon = ei hyvä idea!

Pallura pomppi koko alkumatkan taas kuin vieterillä, mutta koska sillä oli rintaremmimartingaali jälleen, jäi sen keulimisesta pahin terä pois. En myöskään antanut sen laskea päätä alas, jolloin isoimmat pukit jäivät pois. Mutta Pallura on sen verran notkea, että ihan kunnon loikkia se saa aikaan näinkin, ja olinkin jälleen ihan kauhusta kankeana. Turvaystävä Johanna sanoikin, että ilmeeni kuvasti alkumatkasta ihan puhdasta kauhua. Olisin halunnut kovasti kääntyä kotiin, mutta tiesin, että periksi ei voi antaa. Niinpä loikittiin kahdella jalalla metsään, ja siellä Pallura onneksi rauhoittui. Metsässä kun on pakko vähän keskittyä jalkoihinsa, jotta pysyy pystyssä. Käveltiin metsässä nelisenkymmentä minuuttia, jotta Pallura vähän väsyisi. Se väsyikin niin, että kotimatka tietä pitkin voitiin kävellä ihan pitkin ohjin.

En oikeasti tiedä, että mistä olen kaivanut kaiken tuon sisun lähteä vielä uudestaan ja uudestaan maastoon, tai jatkaa vielä matkaa sen jälkeen, kun olen kauhusta lähes pissannut housuihini. Totuus on kuitenkin se, että olen tätiratsastaja, joka pelkää omaa varjoaankin. Mutta jostain sitä sisua on kuitenkin löytynyt, ja hyvä niin. Palluralla tuntuu olevan nyt muutenkin joku uhmaikä meneillään, joten periksi ei voi antaa.

Eilen sitten ajattelin mennä pitkästä aikaa kentällä, kun se oli sula, joskin märkä. Pallura oli sitä mieltä, että hän ei mene kentän toiseen päätyyn, sillä siellä on jotain, mikä syö pieniä suomenhevosia välipalaksi. Tiesin tasan tarkkaan, ettei siellä päädyssä ollut mitään, ja niin tiesi Pallurakin. Päättäväisesti ratsastin sen päätyyn, ja siellä Pallura sitten lähti peruuttamaan pois. Tuumin, että selvä, sitten peruutetaan. Peruutettiin lähes kentän toiseen päähän asti, ja kysyin Palluralta, että joko eteenpäin meno maistuu. Maistuihan se, ja päästiin jälleen sinne pelottavaan päätyyn. Pallura suostui jopa seisomaan siellä, mistä se saikin sitten hurjasti kehuja. Mutta koska huomasin, että tässä ei nyt ollut kyse siitä, että päädyssä olisi oikeasti ollut jotain pelottavaa, päätin vielä prässätä Palluraa jäämällä pelottavaan päätyyn voltille pyörimään. Pikku hiljaa Pallura rentoutui, kun se huomasikin, että otinkin tilanteen haltuun enkä antanut sen jäädä kyttämään ja poikittamaan päädystä pois.

Kun se, kumpi määrää minne mennään, oli selvitetty, Pallura muuttuikin ihan omaksi itsekseen. Siis siksi Palluraksi, mikä se oli syksyllä ennen mahaongelmia. Se liikkui halukkaasti eteenpäin, kuitenkin apuja kuunnellen. Se olisi halunnut laukata, mutta epäilin sen olevan hieman liian riskialtista, sillä kenttä oli niin märkä, että saattoi olla liukas. Jätettiin siis laukka vielä väliin, mutta tehtiin käynnissä ja ravissa hommia. Voi miten ihanalta se tuntuikaan pitkästä aikaa! Viimeksi olen päässyt kunnolla ratsastamaan marraskuussa.

Fiilis oli niin hyvä, että olisin halunnut vaan ratsastaa ja ratsastaa, mutta oli pakko lopettaa "kesken", sillä Pallura on ollut nyt niin kevyellä liikunnalla, ettei voi kerralla rasittaa sitä liikaa. Varsinkaan kun ei tiedä, koska pääsee seuraavan kerran taas kunnolla ratsaille, kun keleistä johtuen pohjat ovat, mitä ovat.

Palluralla tuntuu nyt olevan energiaa vaikka muille jakaa, ja kun liikuttaminen on pohjien takia vähän haastavaa, ja päälle lyödään vielä uhmaikä, on ihana soppa valmis. Ei auta nyt muu kuin olla napakka kaikessa käsittelyssä ja ratsastamisessa, sekä yrittää päästä liikuttamaan mahdollisimman paljon. Ja odotella kesää!

Läheltä piti -tilanteita maastossa

En ole koskaan suuremmin nauttinut maastoilusta, tulisin ihan onnellisena toimeen vaikka vain kiertäisinkin aina kenttää. Mutta koska tiedän, että maastoilu on tärkeää hevosen mielelle ja keholle, maastoilen vähintään kerran viikossa. Ihanne olisi kaksi, mutta koska en uskalla vielä lähteä Palluran kanssa kaksin  maastoon, mennään sen mukaan miten saadaan maastokaveria.

Palluran kotona onkin onneksi todella hyvät maastot ja on kilometrikaupalla autottomia polkuja ja teitä. Mutta sinne maastoon päästäkseen joutuu kulkemaan pienen pätkän hiekkatietä, jolla kulkee autoja. Karkeasti kolmestakymmenestä autoilijasta 29 on fiksuja, ja sitten on se yksi, joka vaan ei voi tai ehdi hidastaa hevosen nähdessään. Kun on niin kauhea kiire, tai sitten huomio on jossain muualla kuin tiessä. Kun on pakko pelata Pokemon Gota auton ratissa!

Meille on sattunut kaksi läheltä piti tilannetta, toinen viimeksi eilen. Olimme kapealla hiekkatiellä, ja pakettiauto lähestyi ihan liian kovaa. Pallura ei pelkää autoja, mutta liian läheltä liian kovaa ohittavat ärsyttävät sitä, ja olin ihan varma, että se kääntää autolle perän ja potkaisee. Mutta se ei ehtinyt sitä tehdä, sillä Palluran ystäväponi pelästyi kovaa tulevaa autoa ja teki loikan kotiinpäin törmäten Palluraan, joka päätti myös ottaa ritolat kotiinpäin. Onneksi Pallura on hyvin fiksu maastoratsu ja parin laukka-askelen jälkeen se hidasti ja suostui kääntymään takaisin menosuuntaan. Myös ystäväponi oli jo hallinnassa.

Mutta mitä tekee autoilija? Sen sijaan, että olisi säikähtänyt melkein aiheuttamaansa onnettomuutta, hän hädin tuskin malttoi odottaa, että pääsimme tien reunaan, ennen kuin painoi uudestaan kaasua. (Huom. ei muuten kannata törttöillä liikenteessä firman autolla, ei ole hyvää mainosta...)

Pääsimme jatkamaan matkaa ehjinä, mutta väkisinkin sitä miettii, että mitä jos hevoset olisivatkin ottaneet ritolat auton konepellille eikä kotiinpäin. Tieliikennelakikin sanoo, että  ajoneuvon kuljettajan on lähestyessään tiellä olevaa hevosta, karjaa tai vastaavia kotieläimiä noudatettava tarpeellista varovaisuutta ja käytettävä riittävän alhaista nopeutta. Liian lujaa ja liian läheltä ohittava kuski siis rikkoo vielä lakiakin sen lisäksi, että on idiootti.

Toki myös ratsukon pitää käyttäytyä fiksusti liikenteessä. Itse pyrin aina mahdollisuuksien mukaan väistämään autoa pientareelle ja kiitän hidastanutta kuskia aina tervehtimällä. Luonnollisestikin kaikki muut tielläliikkujat ohitetaan aina käynnissä. Pidän aina myös heijastinliiviä maastoillessa päällä, myös kesällä. Syksyn tullen lisätään varustukseen myös heijastinloimi ja muut heijastinhärpäkkeet.

Vaikka Pallura ei autoja pelkääkään, silti olisi kiva saada nuoren hevosen kanssa vain hyviä kokemuksia autoista. Edellinen läheltä piti -tilanne sattui pari viikkoa sitten, kun joku oman elämänsä rallikuski ajoi hiekkatietä viidenkympin alueella varmaan lähemmäs kahdeksaakymppiä. Pallura ei ehtinyt reagoida, mutta ystäväponi säikähti loikaten sen verran tien sivuun, että etujalat kävivät ojassa. Onneksi sillä on taitava ratsastaja, joka pysyy kyydissä ja saa ponin aina nopeasti hallintaan.

Palluran Instagram-tilillä tein pientä kyselyä storyn puolella siitä, kuinka monelle on sattunut autojen kanssa läheltä piti -tilanteita, ja todella monelle oli niitä käynyt! Ihan liian monelle! Osa johtuu varmasti siitä, että autoilijat eivät ymmärrä, että hevonen saattaa säikähtää. Mutta sitten iso osa johtuu ihan vain siitä, että tuijotetaan vain sitä omaa napaa ja on niin kiire, ettei voi uhrata minuuttia hidastamiseen. Ja ajatellaan, että mulla on oikeus. Hei autoilija, ei, sinulla ei ole oikeutta ohittaa hevosta liian kovaa ja liian läheltä!

Sellainen purkaus näin perjantain kunniaksi! :D Maastoilkaahan turvallisesti viikonloppuna ja muutenkin!
 

Komperdell Ballistic selkäpanssari

Olin haaveillut jo pitkään Komperdellin selkäpanssarista. Sellaisesta, joka luokitellaan selkäpanssariksi, mutta joka suojaa kuitenkin vähän myös edestä ja kyljistä. Tämä selkäpanssari ei ole sallittu esimerkiksi kenttäkisojen maasto-osuudella, mutta voin ihan vakuuttaa etten ole hetkeen (ikinä!) kenttäkisoihin menossa. Minähän pelkään omaa varjoanikin, saati sitten maastoesteitä! Liivin tarkoitus olisi olla turvanani maastoreissuilla.


Halusin siis liivin, joka olisi niin mukava päällä, että sitä tulisi myös käytettyä. Yksikään turvaliivi ei suojaa miltään, jos se on pölyttymässä tallin kaapissa kun se on niin jäykkä ja epämukava päällä.

Komperdellia myy Suomessa ainakin Hööks, Horze ja Hipposport. Pari viikkoa sitten Hööksissä oli kaikki turvaliivit -20 prosentin alennuksessa, joten päätin tarttua tilaisuuteen. (Tämä ei siis ole kaupallinen yhteistyö). Alennuksenkin jälkeen Komperdellille jäi hintaa vielä rapiat 191 euroa, eli mikään halpa liivi se ei ole. Hauska yksityiskohta on se, että liivi on käännettävä:

 Minähän siis rakastan pinkkiä, mutta oikeastaan liivin värillä ei minulle sinänsä ole väliä, sillä ostin sen maastoiluun, ja maastossa käytän aina (pinkkiä) huomioliiviä.

Hööks kertoo liivistä näin: "Kevyt selkäsuojalla varustettu liivi, edessä vetoketju. Hyvin istuva ja mukava pehmeän ja joustavan vaahtomuovin ansiosta. Soveltuu käytettäväksi myös takin alla kevyen ja joustavan rakenteensa ansiosta. Erinomainen suojausteho treeniin ja vapaa-ajan ratsastukseen. Suojalevyt edessä ja sivuilla. Käännettävä. EN 1621-2 (moottoripyörästandardi). Cross 6.0 -selkäsuoja, jossa uusi ergonominen ja mukautuva rakenne. Hengittävä. Liivi lämpenee kehon lämmöstä ja mukautuu vartalon muotoon. Itävaltalaista muotoilua. Helppo pitää puhtaana ja huoltaa. 45 % polyamidia, 43 % polyesteriä, 12 % elastaania."

Liivi ainakin ylsi kaikkiin odotuksiini keveydestä, se istuu kuin toinen iho, mutta on silti yhtä kevyt ja mukava päällä kuin mikä tahansa urheiluvaate. Ei siis tarvitse pelätä, että tämä liivi olisi tönkkö! Materiaali muistuttaa jonkinlaista memory foamia, se on todella kevyttä ja vartalon muotoon mukautuvaa.

Olin arponut M ja L-koon välillä ja olisinkin ottanut L-koon, ellen olisi lukenut jostain, että nämä liiivit on suunniteltu jättirintaisille :D Minulta löytyy rintavarustusta ja ehtaa läskiäkin, mutta uskaltauduin silti ottamaan M-koon ja kuinka ollakaan, se oli sopiva! Suosittelen siis ottamaan tästä sen pienemmän koon, jos arvot kahden välillä ja muutenkin ehkä kannattaa päätyä pienempään. Liivi on todella reilua mitoitusta!

Olen testannut tätä ratsailla kahdesti, kerran kentällä ja kerran maastossa ja tämä todellakin on kevyt ja huomaamaton päällä. Pudonnut en tällä ole (*kop kop puuta*), joten tämän suojausominaisuuksista en osaa sanoa ja toivonkin, etten joudu niihin koskaan tutustumaankaan.

Kevyttä turvaliiviä etsivälle siis suositus tälle ja jos jollain on putoamiskokemuksia tämä päällä, kuulisin mielelläni :)

Massankasvatuskuurilla: Miten Pallura treenaa?

Blogia pidempään seuranneet tietävätkin, että Pallura oli alkukesästä pienimuotoisella lihotuskuurilla. Nyt läskiasia on kunnossa, mutta sitä toisenlaista massaa tarvittaisiin vielä PALJON. Siis lihasmassaa. Se ei tule pussista, mutta lihasten tekemiseen tarvitaan myös rakennusaineita, ja siksi Pallura on edelleen tuolla samalla, proteiinipitoisella sapuskalla.

Oikeanlaisen ravinnon lisäksi lihasmassan kasvatukseen tarvitaan myös treeniä ja lepoa oikeanlaisessa suhteessa. Pallura on vasta viisivuotias ja vaikka sen jalkojen kasvurajat olivatkin jo kevään röntgenkuvissa suurin piirtein kiinni, sen selkä esimerkiksi luutuu vielä, sillä hevosen selkä luutuu kokonaisuudessaan yleensä vasta kuusivuotiaana. Tähän peilaten Palluralla ei voida ratsastaa joka päivä, vaan se liikkuu viisi kertaa viikossa.

Palluran viikko-ohjelma:

- Sileän treeni kaksi kertaa viikossa
- Puomitreeni kerran viikossa
- Maastossa kaksi kertaa viikossa
- Kaksi vapaapäivää viikossa

Koulutuksellisestihan Pallura on jäljessä ikätovereitaan, sillä se on varsonut viime vuonna ja ollut tänä vuonna useamman kuukauden sairaslomalla. Sileän treeneissä keskitytään tällä hetkellä Palluran suoruuteen ja itsensä kantamiseen. Puomitreenien tarkoitus on kasvattaa voimaa, sillä puomien avulla Pallura joutuu venyttämään askeltaan sekä vähän nostamaan jalkojaan. Puomitreenien tilalta voisi olla myös esteitä, mutta en uskalla hypätä Palluralla vielä johtuen keväisestä loukkaantumisesta.

Maastossa pyritään käymään kaksi kertaa viikossa, mutta täytyy myöntää, että toisinaan toinen noista kerroista vaihtuu sileän treeniin, sillä en uskalla lähteä Palluralla vielä yksin maastoon! Se on toisinaan maastossa aivan superfiksu ja toisinaan sitten taas melko tuulella käyvä, ja silloin on kiva, että on kaveri mukana turvana. 

Maastoilu tekee Palluralle hyvää monestakin syystä. Yksi syy on tietenkin pään tuulettaminen, tekee hyvää hevosen psyykeelle ettei aina tarvitse kiertää kentällä kehää. Toinen syy on lihaksiston kehittäminen. Meillä on aivan loistavat maastot, joissa pääsee kiipeilemään, rämpimään epätasaisilla metsäpoluilla sekä painattamaan kovaa. Kaikki näistä tekevät hyvää lihaksistolle ja tasapainolle. Maastossa joutuu käyttämään lihaksia ihan eri lailla kuin sileällä mentäessä.

Jonkinlaista tulostakin on tullut, selkäranka alkaa pikku hiljaa upota lihasten tekemään "vakoon". Tästähän on väistämättä seurauksena satulansijan muuttuminen, mutta onneksi meillä on erittäin muokattava satula! Toivotaan, että sen saa muokkauspaloin ja kaaren vaihdoin kikkailtua sopivaksi vielä pitkään.

Pyrin rytmittämään ratsastukset siten, että ratsastuspäiviä tulee putkeen kaksi ja sen jälkeen on vapaapäivä. Mutta näitä sovelletaan vähän sen mukaan, koska on valmennus ja koska saadaan maastokaveria. Vapaapäivänsä Pallura viettää vielä ihan tyystin villinä ja vapaana laitumella, mutta täytyy katsoa, pitäkö tarhoihin siirryttäessä ottaa vapaapäivien ohjelmaan jotain kevyttä kävelyä. Tarhassa tulee väkisinkin liikuttua vähemmän kuin laitumella. Mutta todennäköisesti Pallura saa vapailla ne vapaat silloinkin ihan tyystin, sillä en vaan kykene repeytymään tallille joka päivä. Ikävää, kun työ haittaa harrastuksia, mutta jollain se tämäkin harrastus on kustannettava!

Tänä vuonna Pallura ei viettänyt mitään pidempää laidunlomaa, sillä se vasta palaili alkukesästä sairasloman jälkeen hommiin. Muuten se olisi varmaan saanut pitää vähintään viikon mittaisen palautteluloman. Parin viikon päästä sille tulee vähän kevyempi jakso kyllä, kun se rokotetaan. Nuorella onkin kyllä hyvä pitää välillä kevyempiä viikkoja, jotta mieli ja ennen kaikkea kroppa saavat palautua. Kevyempi viikko ei siis kylläkään tarkoita mitään täyslepoa, vaan vaikkapa kevyempää jaksoa maastossa hölkötellen.

Miten teidän muiden nuoret liikkuu?

Maastossa: Ekat kohtaamiset autojen kanssa ja ekat pukit!

Eilen oltiin taas maastoilemassa Palluran bestiksen Necun ja Necun omistajan kanssa. En ole aikaisemmin osannut sanoa Palluran liikennevarmuudesta mitään, mutta nyt tuli ensimmäistä kertaa ikinä kohdattua kaksi autoa. Molempien kuskit olivat fiksuja ja hidastivat, ja kuten ounastelinkin, Pallura ei pelännyt autoja lainkaan. Olimme kuitenkin ensimmäistä autoa kohdatessa kapealla tiellä ja jouduimme väistämään sivuun, ja se pysähtyminen ja PAIKALLAAN SEISOMINEN on Palluralle pahinta. Ihme ja kumma kyllä se jaksoi odottaa nätisti, että auto meni ohi.

Toista autoa kohdatessa odotimme pääsevämme ylittämään tien, joten jäätiin tietysti reunaan odottelemaan. Tämä oli takaisintulomatkalla, joten Palluralla painoi jo jalka sen verran, että se tyytyi odottamaan kiltisti paikallaan.

Tämä oli meidän kolmas kerta uuden kodin maastoissa ja nyt oli eka kerta, kun otettiin kunnon maastolaukat. Uuden kodin maastot ovat aika huikeat ja laukkaamaan pääsee ihan kilometrikaupalla. On mahtavaa, että voi vain antaa hevosen painaa, eikä tarvitse heti hidastaa, kun on saanut sen laukkaan! Alkumatkasta Pallura laukkasi hyvin, tosin vauhtia oli sen verran, että oli pakko hidastaa kun alkoi pelottaa, että se menee nurin. Pallura kun on tottunut laukkaamaan vaan sileällä kentällä ja maastossa pohja ei ole ihan tasainen.

Takaisin päin laukatessa Pallura olikin jo sitten sen verran väsynyt, että laukassa tuli muutama tahtirikko ja koska Pallura on Pallura, se ärsytti sitä suuresti ja se pukitti. Näin kävi kaikkiaan kolme kertaa, mutta onneksi Palluran maastopukit ovat aika nössöpukkeja ja pysyin helposti selässä. Ilmeisesti vauhtia oli sen verran, että Pallura ei saanut kunnolla selkää mukaan pukkeihin :D Tarhassa ja laitumella sen pukit nimittäin ovat sitä luokkaa, että hirvittää katsellakin ja tiedän, ettei olisi mitään jakoa minulla pysyä selässä niissä pukeissa.

 Pallura ja uusi bestis Neccu.

Kaiken lisäksi nähtiin vielä peurakin! Kumpikaan hevosista ei onneksi säikähtänyt. Kaiken kaikkiaan oli siis todella onnistunut maastoreissu! Ja ihan hyvin Pallura jaksoi tunnin lenkin, jossa oli vielä pitkä laukkapätkäkin mukana, vaikka Palluran kunto ei vielä päätä huimaakaan. Tänään Pallura saakin vapailla, koska luulen, että sillä vähän jalka painaa...

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kuun vaihteen kuulumisia

Kuukausi on vaihtunut salakavalasti kesäkuusta heinäkuuhun, ja kesä alkaa olla jo ainakin puolivälissä. Kesäkuussa onneksi näkyi kauniita kelejä, mutta nyt heinäkuun ennusteen mukaan kelit eivät juurikaan helli lomalaisia. No, ei tarvitse onneksi olla lomalla, niin ei harmita niin paljon! Ja totuuden nimissä, hevosten kannalta viileämpi keli on kivempi, ei ole niin paljon paarmoja.

Kesäkuun varsinaiset helteiset päivät Pallura vietti seepraloimi päällään, sillä paarmoja oli ihan järkyttävän paljon. Ilman loimea se juoksi itsensä hikeen, loimen kanssa on huomattavasti rauhallisempi. Kuitenkin, koska Pallura rakastaa piehtarointia, pyrin ottamaan loimen aina pois silloin, kun paarmainvaasio ei ole niin suuri. Kivempi piehtaroida ilman.

Pallura on todella ahkera piehtaroitsija - se ei haittaa minua lainkaan, vaikka tarkoittaakin yleensä vähän ekstratyötä harjaamiseen. Mutta piehtarointi on hevosen tapa hoitaa lihaksistoa ja karvapeitettä, joten se on vain positiivinen juttu.

Puhumattakaan siitä, että kunnon piehtaroitu mutakuorrutus on tietysti kaikista paras suoja ötököitä vastaan!

Meitä Instagramissa seuraavat tietävätkin jo, että ollaan päästy korkkaamaan jo uuden kodin melko huikeat maastot! Kilometrikaupalla autottomia teitä, joissa pääsee huoletta myös laukkaamaan. Ihanaa!

Olen todella innoissani maastoilusta, sillä se kehittää hevosen lihaksistoa ja tasapainoa ihan eri lailla kuin sileällä työskentely! Varsinkin tietenkin mäet, mutta ihan vain poluillakin rämpiminen on tehokasta, ja tietenkin se, että pääsee liikkumaan ISOSTI. Palluralla on iso laukka-askel, ja kenttä yleensä jää vääjäämättäkin pieneksi, kun laukassa ei vielä ole kauheasti voimaa, mutta vauhtia senkin edestä. Kun voima kasvaa maastossa, aletaan mahtua kentällekin paremmin.

Sitten päästään yhteen laidunkauden ikävään puoleen: toisin kuin suurin osa lajitovereistaan, Pallura on laihtunut laitumella aika rankastikin :( Se alkaa olla jo aika lailla luuta ja nahkaa ja palluran sijaan se muistuttaa enemmänkin treenissä olevaa lämminveriravuria, paitsi että lämpöisellä on enemmän lihaksia.

Huomatkaa Unipalluran törröttävät lonkkaluut :(

Totesin sitten viime viikolla, että pakko alkaa syöttämään sille väkirehua laitumelle. Sinänsä se ei kyllä harmita, sillä pelkäsin ennemminkin laidunkaudella olevan päinvastainen vaikutus eli se, että Pallura lihoisi ihan järkyttäväksi tankkeriksi. Laitumella on kuitenkin ruokaakin ihan riittämiin, sillä tallinomistaja kärrää sinne selkä vääränä kuivaheinää laidunruohon lisäksi, ja sitä heinää on todellakin koko ajan saatavilla. Mutta Pallura ilmeisesti tietää, että hevonen on luotu liikkumaan ja se liikkuukin laitumella todella paljon. Laiduntaessaankin se pysyy jatkuvasti liikkeessä siinä missä muut syövät yhden kohdan tyhjäksi ja siirtyvät sitten vain sen verran, kun on pakko, jotta turvan alla on koko ajan jotain mitä nakertaa.

Minulla oli vielä jämäsäkki Greenlinea, joten päätin syöttää sen pois, sillä sehän on sinimailasta, joka on proteiinirehu. Mutta koska sinimailasen proteiinipitoisuus on siinä 14 % paikkeilla, kävin hakemassa Greenlinen kaveriksi säkin Rypsi-Kronoa, joka on siis rypsirouhepuristetta, johon on lisätty aavistus melassia maittavuuden takaamiseksi. Pallura on saanut sitä vasta muutaman desin päivässä, mutta tarkoitus olisi nostaa se jopa puoleen litraan päivässä, mikäli on tarve. Palluran pitäisi nyt kuitenkin alkaa liikkua entistä enemmän, joten olisi hyvä, että olisi jotain, mistä rakentaa lihaksia.

Kuitenkin loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että mieluummin vähän liian hoikka hevonen kuin lihava hevonen. Hoikemmassa kunnossa on loppujen lopuksi terveellisempää olla kuin läskissä, sillä hevosen lihavuus altistaa monille ongelmille, kuten metabolialle ja kaviokuumeelle.

Tiistaina juhliittiin Palluran kanssa pienimuotoisesti, sillä se täytti viisi vuotta! On ihanaa, että se on ollut minulla kolmivuotiaasta asti. Toivon, että edessä on vielä ainakin kahdetkymmenet yhteiset synttärit. Pallura on minulle niin rakas, se on yksi parhaista asioista elämässäni. Vaikka se syökin kaikki rahani ja välillä tuntuu, että myös voimavarat ja mielenterveyden :D

Yhtenä päivänä olen joutunut jo sadeloimittamaankin, kun sadetta oli luvattu läpi yön ja lämpötilakin putosi kymmenen asteen tuntumaan. Ja Palluralla kun ei ole rasvakerrosta ja karvakin on erittäin silkkinen, se palelee helposti.

Ollaan otettu käyttöön myös meidän ruskeat suitset, vaikka meillä ei enää ruskeaa satulaa olekaan. Mutta Pallura tuntuu olevan näillä nyt rauhallisempi suustaan, ja luulen, että se vaihtaakin hampaita. Nämä on muotoiltu siten, ettei turparemmi paina poskihampaita ja hermoradatkin jäävät vapaaksi. Mutta koska musta satula ja ruskeat suitset ovat mielestäni jotain ihan kamalaa, laitoin jo Gneisti Webshopista tilaukseen nämä samat suitset mustina. X-fullit olivat kuitenkin tilaustavaraa, joten joudumme varmaankin odottelemaan niitä pari viikkoa.

Täytyy kyllä sanoa, että töiden, koirien ja palluroimisen myötä alkukesä on ollut melko kiireinen. Toivotaan, että kohta vähän helpottaisi.

Tulipas tästä pitkä maratonpostaus :) Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Hevosentäyteinen viikonloppu

Viikonloppuna tuli vietettyä ahkerasti tallilla aikaa! Lauantaiaamuna lähdimme naapuritallin porukan kanssa taas maastoilemaan, tällä kertaa mukana oli meidän lisäksemme kolme ratsukkoa. Pallura oli taas aivan superfiksu ja jopa johti joukkoa tyynesti tiellä, jossa se ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt. Pallura on kyllä niin luontainen johtajahevonen!

Maaston jälkeen lähdin kotiin muutamaksi tunniksi ulkoiluttamaan koiria, ja iltapäivästä palasin taas tallille, sillä Ainolle tuli tunnistaja.

Pienen Mainion Ainon väritys aiheutti tunnistajalle hieman päänvaivaa, varsinkin kun molemmat vanhemmat ovat hyvin tummanpuhuvia. Tietenkään ei ole tavatonta, että kahdesta kulomustasta tuleekin rautias jälkeläinen, todennäköisyys tähän on kuitenkin jopa 25 %. Aino vaan on todella vaalea, jalatkin ovat lähes valkoiset ja selässäkin kulkee valkea siima.

Tunnistaja päätyi siihen, että Aino on vaaleanrautias ja jalat ja vatsanalusen haalistaa lähes valkoiseksi pangare-geeni. Pangare on melko yleinen alkuperäisroduilla, mutta sitä ei vain kaikissa värityksissä erota. Parhaiten se näkyy juurikin rautiaassa.

Aino sai lisäksi mikrosirun ja siltä otettiin jouhia DNA-näytettä varten. Siruttaminen oli Ainon mielestä erittäin epämukavaa, mutta muuten se oli oikein reippaasti tunnistamisessa ja jaksoi seistä hienosti. Sitä se ei ole ainakaan äidiltään perinyt...

Vaikka olenkin sitä mieltä, että riittää, että itse pidän Stellaa upeana hevosena ja muiden mielipiteellä ei ole niinkään väliä, sillä Stella on minun ratsuni, silti tunnistajan kommentti Stellasta lämmitti sydäntä! Hän nimittäin kysyi, että onko Stellalla muita varsoja, ja kun vastasin että ei, kun Stella on vasta neljä, totesi hän, että kyllähän noin upealla tammalla kannattaa varsoja teettää! Olen kyllä samaa mieltä, Stellalla voisi mielestäni olla paljonkin annettavaa suomenhevospopulaatiolle, varsinkaan kun sen lähisuvussa ei esiinny kuin yksi valtaoreista ja sekin vasta neljännessä polvessa. Mutta, koska Stella tosiaan on niin hieno tamma, sen on nyt aika keskittyä ratsunhommiin ja varsojen aika on taas sitten joskus myöhemmin.

Sunnuntaina pikkusiskoni tulikin pitkästä aikaa ratsastamaan. Hän on niitä harvoja, jotka ovat saaneet Stellalla ratsastaa. Noin herkkiksen tamman selkään kun ei voi ihan ketä tahansa päästää.

Pikkusiskoni ratsastus sujui oikein hyvin ja oli mukava nähdä Stella jonkun muun alla. Sai vähän käsitystä siitä, miten se kulkee.

Pikkusiskoni kummasteli Stellan nykyistä rauhallisuutta ja onkin todettava, että äitiys on tehnyt sille erittäin hyvää. Stellasta on tullut todella zen ja se jaksaa paljon paremmin olla rauhassa lähes joka tilanteessa. Ihan aina nyt ei tietenkään jaksa olla, mutta kukapa jaksaisi...

Tänään Palluraisella onkin vapaapäivä kun viikonloppuna tuli työskenneltyä molempina päivinä. Huomenna varmaankin taas ratsastellaan ja keskiviikkona pääsemmekin ohjasajotunnille!

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

Palluraterkuin

Jenni

Maastossa!

Palluran kanssa oltiin ensimmäistä kertaa maastoilemassa Palluran "uuden" kodin maastoissa. Pallurahan on asustanut Jaatallilla jo kesäkuusta asti, mutta Aino-varsan takia ei olla päästy aikaisemmin maastoilemaan. Nyt Aino on jo sen verran iso, että pärjää maastoreissun ajan pihatossa kavereiden kanssa ilman äitiä.

Maastoon lähtiessä tärkeintä on tietysti näkyvyys! Niinpä laitettiin päälle kaikki heijastinvarusteet, mitä meiltä löytyi, vaikka oltiinkin lähdössä ihan päivänvalon aikaan maastoon.

Huomioväritys antaa autoilijoille ja muille kanssakulkijoille enemmän aikaa reagoida päivänvalossakin. Koska toiveissa on, että nuoren (ja vanhemmankin!) hevosen kohdalla hidastetaan, vähintä mitä voi tehdä, on pukeutua huomioväreihin.

Palluran kanssa itselleni on outoa, että se ei tarvitse vahvempaa kuolainta maastoon. Edesmennyt Veera-tammani oli niin herkkä, että toimi kentällä vaikka riimulla, mutta maastossa sillä tuppasi vain napsahtamaan ja se lähti käsistä eikä jarruista ollut tietoakaan. Palluralle voi sanoa että soo, ja se hidastaa sillä. Outoa, sillä en ole sellaiseen tottunut!

Meitä tuli hakemaan maastoon ratsukko naapuritallilta. Oli kiva, että ensimmäisellä maastokerralla oli rauhallinen, hötkyilemätön kaveri (suomenhevonen tietysti) mukana, vaikka se pysähtelikin johtohevosena "laumastaan" huolissaan välillä kyttäilemään kaikenlaista. Pallurainen ei moisesta välittänyt vaan käveli tyynesti ohi. Kerran Pallurakin pysähtyi tähyilemään jotain ja ehdin tietenkin jo panikoida, että kohta se säikähtää ja pakenee paikalta, mutta sehän vaan tähyili lähelläolevista puista syötävää. Tietenkin. Olihan se tässä vaiheessa ollut pois paalilta jo varmaan tunnin verran, joten nälkä varmaan yllätti...

Otettiin ihan iisisti nyt maastossa ja enimmäkseen vain käveltiin, kun Pallura oli rokotettu edellisenä päivänä eikä sillä ole kenkiä vielä ja tiet olivat melko kovia. Viimeiset puolisen kilometriä mentiinkin Palluran kanssa ihan kaksin kotia kohti kun seuralaisratsukko kääntyi risteyksestä toiseen suuntaan kotiinpäin ja Pallura oli ollut niin fiksusti, että totesin meidän pääsevän kotiin kaksinkin. Ja niin me päästiinkin, tosin Pallura otti sen verran kierroksia, että katsoin parhaaksi antaa sen ravata hiljaa kotiinpäin. Ravissa sillä oli enemmän tekemistä niin rauhottui hyvin ja päästiin nätisti kotipolulle, joka toki käveltiin. Kotipihaan päästyä piti tietetysti hirnua kovasti Ainolle, että äiti oli tullut takaisin kotiin!

Mutta niin fiksusti oli kyllä ensikertalainen Pallura maastossa etten oikeastaan voi edes uskoa! Harmillisesti yhtäkään autoa ei tullut vastaan, joten ei päästy testaamaan että miten Pallura reagoi liikenteeseen, mutta ehkäpä ensi kerralla sitten. Aiomme ottaa maastoilemisen tavaksi, sillä se tekee hyvää Palluralle kun pääsee vähän vaihtelevaan maastoon ja mäkiä kiipeilemään.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Palluraterkuin

Jenni

Vieraissa

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, Pallura lomailee nyt helteiden ajan. Ja vaikka ei lomailisikaan, ei sillä siltikään pääsisi kunnolla ratsastamaan. Se on vasta neljä, ja lisäksi on varsa alla, joten ratsastuskerrat ovat edelleen lyhyitä ja harvassa.

Niinpä päätin varata viime viikolle ratsastustunnin Jaatallille. Samalle tallille siis, missä Pallura asustaa Aino-varsansa kanssa. Ratsukseni sain pilkullisen Jolanda-tamman.

Kuvista kiitos kaverilleni Anskulle!

 Jaatallilla tykkään monen muun asian lisäksi siitä, että hevoset laitetaan kuntoon itse, hoitajia ei siis ole. Itse hoitaen saa mielestäni hevoseen paljon paremman kosketuksen heti ensi metreistä alkaen.

Sain myös kaverini Pilvin houkuteltua mukaan tunnille. Hänkään ei ollut ratsastanut yli vuoteen kunnolla. Itsellänikin taisi edellinen kunnon ratsastuskerta olla vuosi sitten! Kunnon ratsastuksella tarkoitan ratsastusta hevosella, joka ei ole niin nuori ja raaka, että voidaan puhua lähinnä sisäänratsastuksesta.

 Edellä minä ja Jolanda, takana Pilvi ja Sherry.

Heti  ensituntuma Jolandaan oli niin erilainen kuin Stellaan, sillä Stella on vielä nuori ja lihakseton, eli siis kapea. Oli hassua olla pitkästä aikaa täysikasvuisen hevosen kyydissä.

Vaikka välissä oli vierähtänyt vuosi, mitään ihmeparantumista ratsastuksen suhten ei ollut tapahtunut! Harmikseni olen edelleen huomattavan vino, mikä näkyi kyllä ratsastuksessa. Lisäksi olen harmillisen huono katsomaan sinne, minne olen menossa. Vieläkin on siis rutkasti opeteltavaa!

 Pilvi ja Sherry.

 Ratsastustunti oli kyllä erittäin antoisa ja opettavainen kokemus!

Loppuviikosta pääsin sitten vielä toisen kerran vieraisiin eli maastoilemaan kaverin suokkipapalla!

 Loiva eli Loipe on ihana 22-vuotias papparainen, jonka kanssa maastoillessa saa vaan antaa pitkät ohjat ja chillailla. Loiva-pappa hoitaa kyllä homman kotiin!

Kiitos Margitille Loiva-papan lainasta :)

Olipas ihanaa päästä ratsastamaan kunnolla! Saapi nähdä, viileneekö ensi viikolla jo sen verran, että pääsisi piipahtamaan Palluraisenkin selässä.

Palluraterkuin

Jenni