Mitä kuuluu Mini-Melle?

Palluran poniystävä, Mini-Me, on kyllä vienyt sekä minun että Palluran sydämen ihan täysin! Se on kyllä ehdottomasti maailman paras poni, vaikka minulla ei kyllä kauheasti verrokkiponeja olekaan ollut :D

Mini-Me tarhailee pitkät päivät Palluran kanssa. Ne ovat vapaalla heinällä, mutta myös Mini-Me on oppinut säännöstelemään syömistään, eikä vietä päivää syöden kuin viimeistä päivää. Asiaa auttanee se, että sen tarhakaveri vahtii linjojaan eikä ymmärrä lainkaan muita hevosia, jotka viettävät koko päivän pää heinäkaukalossa.

Iltaisin Mini-Me tulee yleensä tarhasta vapaana talliin, sillä se on paremmin koulutettu kuin koirani, jotka katoavat heti tilaisuuden tullen horisonttiin. Mini-Me tulee niin nätisti vapaana joko Palluran perässä tai yksin ja menee omaan karsinaansa, jossa sitä odottaa sen pieni iltapala, jossa on Progutia, hamppurouhetta sekä kivennäistä.

Mini-Me "treenaa" pari, kolme kertaa viikossa. Sen treenaaminen tarkoittaa sitä, että menemme kentälle ja annan sen joko juosta siellä irtona, tai taluttelen sitä, vähän pohjien mukaan. Lähinnä tämä on sellaista henkistä treeniä, jolla totutetaan ponia leikin varjolla puuhailemaan ihmisen kanssa. Mini-Me on kyllä hyvin ihmisrakas tyyppi ja yli kaiken se rakastaa rapsuttelua. Useimmiten rapsutellessani sitä se rapsuttaa takaisin, ja jos olen tarhassa vaikkapa laittamassa seuraavan päivän heiniä valmiiksi, Mini-Me saattaa tulla rapsuttamaan minua ihan muuten vaan <3

Treenin jälkeen Mini-Me yleensä kuivattelee Palluran villaratsastusloimen alla :D (kuten yllä olevassa kuvassa). Se on vielä niin pieni, että villaratsastusloimi on sille sopiva loimeksi. Se on kuitenkin kasvanut niin kovaa kyytiä, että sen ensimmäinen sadeloimi jää sille kohta pieneksi.

Treenin jälkeen Mini-Me haluaa (ja myös saa) aina palkkaria, jossa on kourallinen Greenlinea, hitunen Pellavaista sekä suolaa ja elektrolyyttiä. Se tulee aina pyytämään palkkaria kauniisti hymyillen! Nykyään se kyllä saa palkkarin joka ilta, vaikka ei oltaisi treenattukaan, sillä pakkasten myötä sekä ponin että Palluran juominen ulkona vähenee ja haluan varmistaa riittävän nesteensaannin lisäjuotolla.

Mini-Me kääntyy vuodenvaihteessa "jo" kaksivuotiaaksi, mutta se saa viettää vielä pitkään varsanelämää ilman ajo-opetusta, sillä shetlanninponit kehittyvät niin hitaasti, etten näe järkeä alkaa oikeasti työskentelemään vielä kaksivuotiaan kanssa. Ohjasajoa voitaneen jossain vaiheessa ensi vuotta ottaa ohjelmiin, mutta kärryjen kanssa odotellaan vielä ainakin vuosi, ellei kauemminkin. Irtohypyttäminen kyllä varmaankin otetaan ensi kesänä Mini-Men ohjelmaan, sillä se on tarhassa puun runkojen yli loikkiessaan osoittanut olevansa innokas esteponi!

Tänä vuonna en tarvitsekaan joulupukilta enää mitään muuta, kun mulla on maailman ihanin poni sekä tietenkin maailman ihanin Pallura <3

Millainen kenttä meille tuli, ja ennen kaikkea: mitä se maksoi?

Tämä kenttäpostaus on saanut odottaa pitkään, ja kahdesta syystä: ensinnäkin olen odottanut kaikkia laskuja saapuneiksi, jotta voin laskea kulut yhteen, ja toiseksi, olen vältellyt laskujen yhteen laskemista, sillä kenttäprojekti oli kallis ja budjettikin ylittyi, tietenkin. Halusin kuitenkin tämän postauksen tehdä, sillä aloitellessani kentän tekoa oli todella vaikea löytää tietoa kentän teosta ylipäätään ja ennen kaikkea kustannuksista!

Yksi tärkeimmistä ohjenuorista itselläni kentän teossa oli Remontti-Reiskan ohje ratsastuskentän tekoon. Sen löydät tästä linkistä. Sovelsin kuitenkin ohjetta hiukan, sillä mm. kumirouhe kentän pintamateriaaliksi on itselleni ihan ehdoton ei sen ympäristöhaittojen vuoksi. Googlailin ja kyselin tutuilta, miten heidän kenttänsä on tehty, ja sen mukaan sovelsin.

Kentän rakenne

Kentän rakentaminen alkoi tietenkin maanrakennustöillä. Lähtötilanne kentälle oli tämä:

Puut paikalta oli kaadettu tilan entisten omistajien toimesta, mutta hakefirma oli jättänyt tämän "risukasan" noutamatta. Monta puhelua myöhemmin he hakivat risukasan pois, ja maanrakennustyöt saattoivat alkaa. Ensin kuorittiin kivet ja kannot sekä ylimääräinen pintamaa pois. Sitten kaivurimies kaivoi molempiin päätyihin sekä toiselle pitkälle sivulle avo-ojat. Pohjaan tehtiin noin yhden prosentin kaato pitkän sivun ojaan päin sekä salaojat laitettiin laskemaan toisen päädyn avo-ojaan. Avo-ojat ovat todella tärkeät kentän pintavesien poistumisen kannalta! Tämän jälkeen kaivettiin salaojille ojat, laitettiin putket ja päälle salaojasoraa. Salaojasora on sen verran isoa soraa, ettei se tuki salaojaputkia. Myös salaojat ovat oleelliset kentän kuivana pysymisen kannalta, mikäli rakennuspaikan maanlaatu niitä vaatii. Minun kenttäni kohdalla maa oli multa- ja savimaata, jolloin salaojaputket olivat välttämättömät. Mikäli kenttä tehdään esim. hyvin vettä läpäisevän hiekkamaan päälle, salaojat eivät välttämättä ole tarpeelliset. Salaojien merkitys kentän kustannuksissa oli kuitenkin niin vähäinen, etten lähtisi niissä pihistelemään.

Kentästä tuli lopulta kooltaan n. 21 m x 62 m ja tätä varten kuorittiin vähän reiluhko ala maata. Olen iloinen, että pidin pääni ja tein heti kertaheitolla isomman kentän, vaikka se kalliimmaksi tulikin. Jos olisin tehnyt pienemmän, ja päättänyt laajentaa jälkikäteen, laajennusosa olisi ollut alkuun taas muuta kenttää pehmeämpi jonkin aikaa.

Salaojakerroksen päälle laitettiin suodatinkangas. Kilpailutin suodatinkankaat ja halvimmalla sain ne Ahlsellilta, mutta: Ahlsellilla ei ole myyntiä kuluttaja-asiakkaille lainkaan, joten yksityishenkilö ei saa sieltä kankaita ostettua.

Suodatinkankaan päälle tuli kentän ns. kantava kerros eli 20-30 cm mursketta. Käyttämäni murskekoko oli 0-31. Jotkut sanoo, että pitää tehdä pienemmästä, jotta se tiivistyy kunnolla, mutta oman kokemukseni mukaan tämäkin koko oli ihan hyvä, sillä minulle tuli tämän päälle vielä kivituhkasta kiilakerros.

Kantava kerros tärytettiin kahteen kertaan Hämeen Rakennuskonevuokraamosta vuokraamallani tärylätkällä. Se oli aika homma, sillä täry oli melko pieni, jotta sen sai nostettua peräkärryyn ja sieltä pois. Homma onnistui kuitenkin pienemmälläkin täryllä, mutta veihän se ihan tuhottomasti aikaa: yhteen tärytyskertaan meni n. 7-8 h, ja kenttä piti täryttää kahteen kertaan. Kaverini mies hoiti onneksi toisen kerran, joten itselleni jäi vain ensimmäinen tärytyskerta. Hyvän rusketuksen siinä kyllä sai, sillä täryviikonlopuksi osui onneksi hellettä!

Kentän kantava kerros pitää tosiaan täryttää, jotta siitä ihan oikeasti tulee kantava. Sen pitää tiivistyä asfalttimaisen kovaksi eikä se saa joustaa hevosen kavion alla lainkaan.

Kantavan kerroksen päälle laitatutin 5 cm kiilakerroksen kivituhkaa. Kivituhka kovettuu ajan kanssa kivikovaksi, jolloin sen tarkoitus on estää kantavasta kerroksesta kiviä nousemasta ylöspäin.

Kivituhkakerroksen levittämisen jälkeen annoin kentän seistä pari viikkoa, jotta kivituhka pääsisi asettumaan ja kovettumaan. Tässä vaiheessa siinä pystyi jo ratsastamaan käyntiä, mutta muissa askellajeissa Pallura arkoi pohjaa.

Parin viikon kuluttua kentälle levitettiin pintahiekka. Tilasin samaa hiekkaa, kuin mitä oli kentällä tallilla, jossa Pallura asui ennen, sillä se hiekka oli hyväksihavaittua. Siinä on joukossa ihan pikkuriikkinen savea, jonka ansiosta se tiivistyy hyvin, eikä jää rullaamaan jalan alle. Saven ansiosta se ei myöskään pölyä kesäisin ihan niin pahasti. 

Tässä vaiheessa kävi kaivinkonekuskilla pieni moka. Toiseen päähän kenttää pintahiekkaa tuli sovitun mukaisesti noin 10 senttiä, mutta toisessa päässä sitä on ainakin tuplat. Ja se toinen pää on todella upottava. Se pää, jossa hiekkaa on oikea määrä, on tiivistynyt nyt muutamassa kuukaudessa oikein mukavasti ja siinä päässä pohja on jo hyvä. Mutta siinä päässä, missä hiekkaa on liikaa, upottaa vielä todella paljon.

Olen tässä pohdiskellut, että mitä teen tuolle kentän liian upottavalle päädylle, ja olenkin päätynyt kärräämään sieltä hiekkaa pois. Kuten varmaan muuallakin, tarhoista on tullut meillä mutalillua, jolloin suodatinkankaalle ja hiekalle on ollut käyttöä, joten ylimääräinen hiekka ei ole kyllä mennyt hukkaan, mutta onhan tuossa ollut aikamoinen homma, kun ei ole koneita käytössä.

Suomen sateinen syksy on tehnyt tehtävänsä ja kenttä on kyllä tiivistynyt todella hyvin. Kaivurikuski teki aivan erinomaista työtä salaojien, avo-ojien ja pintakaatojen kanssa, ja kenttä on toistaiseksi imenyt ihan kaiken veden, mitä siihen on satanut. Lätäkön lätäkköä ei ole tullut, ja oikeastaan kenttä on vaan parantunut, mitä enemmän on satanut vettä (samaa ei voi sanoa tarhoista). Pallura liikkuu kentällä mielellään, vaikka toinen pää onkin vähän raskas.

Kentälle tuli lauta-aidan sijasta ihan vaan sähkölanka-aita, ja tähän on erittäin yksinkertainen syy: säästö. Ehkä vielä joskus, kun on rahaa (heh, eli ei varmaan koskaan), vaihdan langat lautaan, mutta nyt mennään näillä. Laitoin lankaa kolmeen kerrokseen, jotta pystyn irtojuoksuttamaan myös Mini-Metä kentällä!

Kentän kokoon olen todella tyytyväinen, on ihanaa, kun on iso kenttä! On aivan mahtavaa, että pitkällä sivullakin ehtii korjata, suoristaa ja tehdä uudestaan monen monta kertaa.

Kentän valot laitettiin vanhoihin sähkötolppiin (ilmaisia) ja valoina käytin Puuilon myymiä 200 watin LED-valaisimia. Ne maksoivat 59,90 e kappaleelta ja ostin niitä neljä. Valot ovat todella hyvät, mutta koska ne laitettiin vain tikkaiden avulla, niitä ei saanut ihan niin ylös kuin olisi ollut tarve, joten niiden suuntaus ei ole ihan paras mahdollinen. Näilläkin kuitenkin näkee ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa haluan vielä ottaa nosturin ja laittaa sen avulla valot korkeammalle, jotta saan näistä valoista kaiken irti. Valoja on kolmessa tolpassa, joista yksi on kentän kulmassa ja kaksi pitkällä sivulla. Keskimmäisessä tolpassa on kaksi valoa. Valot on viriltelty ihan vain pitkillä jatkoroikilla tolppiin (säästösyistä jälleen). Liitoskohdat olen suojannut muovipussien ja nippusiteiden avulla sateelta. Kentän kulmaan kaivettiin taloltani maakaapeli, jonka päähän tuli auton lämmitystolppa, josta saan sähkön näihin valoihin.

LED-valot ovat melko energiapihejä, ja laskeskelin, että nämä valot vievät päällä ollessaan sähköä noin 16 sentillä tunnissa. (Valojen sähkönkulutuksen voit laskea näin: muunna valojen teho kilowattitunniksi ja kerro se sähkön hinnalla per tunti. Omien valojeni teho on yhteensä 800 W eli 0,8 kW ja jos ajatellaan, että sähkö maksaa siirtoineen 20 senttiä tunnilta, kerrotaan se 0,2 euroa 0,8:lla ja saadaan tulokseksi 0,16 e/h.)

Mitä tämä lysti sitten maksoi?

Kentän kustannukset:

Maa-ja kiviainekset:

0-31 murske 4611,99 e

0-3 Kivituhka 1118,95 e

8-16 sepeli (=salaojasora) 320,42 e

Pintahiekka 1942,14 e 

Maa-ainekset yhteensä: 7993,50 e

Maanrakennustyöt:

Pohjatyöt, kivituhkan levittämien: 6200 e

Pintahiekan levittäminen: 793,60 e

Maanrakennustyöt yhteensä: 6993,60 e

 

Salaojaputket: 324,72 e

Suodatinkangas: 680,56 e

Täryttimen vuokra: 23,19 e

Aidat:

Tolpat: 50 x 2,40 e = 120,00 e

Nauhat: 41,70 e

Eristimet: 8,28 e

Portin kahvat: 11,40 e

Kahvojen eristimet: 13,20 e

Aitojen kustannukset yhteensä: 202,86 e

Valot: 

Lamput: 4 x 59,90 e = 239,60 e

Maakaapelin kaivuutyö: 297,60 e

Sähkötyöt (sis. maakaapelin, roikat valoihin ym. tarvikkeet): 2069,09 e

Valojen kustannukset yhteensä: 2606,29 e

Kentän kustannukset yhteensä: 18 824,72 e

Hinnat ovat arvonlisäverollisia hintoja.

Olin budjetoinut kenttään n. 15 000 euroa, joten budjetti ylittyi melkein neljällä tuhannella. Yllätyksenä tuli mm. valojen laiton kalleus. Toki homma olisi tullut halvemmaksi, mikäli sähkö olisi tullut kentän laidalle saakka. 

Minullahan ei tällaisia rahoja suinkaan ollut takataskussa, joten kenttä on tehty pitkälti lainarahalla. Mutta nytpä se on olemassa ja pysyy toivottavasti hyvällä huollolla sekä pintahiekan lisäämisellä toimintakykyisenä parikymmentä vuotta! 

Kentän laidoilta löytyy edelleen pintamaan kuorimisesta tuleet kanto- ja multakasat. Ei ole ollut vielä rahaa hoitaa niitä siitä pois, joten se jäänee ensi kesän projektiksi. Todennäköisesti mullat levitytän tontille ja kantokasat hävitytän johonkin.

Vinkki: kilpailuta aivan kaikki, ja mielellään kirjallisesti. Itse kysyin sähkömieheltä hintaa esim. maakaapelista, mutta koska en älynnyt tehdä sitä kirjallisesti, oli maakapelin hinta laskulla noussut satasella. Kentän maa-ainesten ja hiekan kilpailuttamisella säästin 10 000 euroa; kysyin ensimmäisenä tarjousta hiekoista lähimpänä olevalta firmalta, jonka kuoppa olisi ollut kymmenen kilometrin päässä meiltä. Tarjous oli karvaa alle 18 000 euroa, joten ei tullut kauppoja. Kysyin sitten toimittajalta, joka ajoi ainekset 30 kilometrin päästä, ja olin ihan varma, ettei se voi olla kannattavaa, sillä rahti on maa-aineksille yleensä kallista. Mutta tarjous oli 10 000 e halvempaa kuin toisen, joten päädyin sitten tietenkin tähän jälkimmäiseen toimittajaan ja olin erittäin tyytyväinen.

Lukuun ottamatta tuota toisen pään tuplahiekkaa olen ollut kenttään todella tyytyväinen! Vaikka se tulikin kalliiksi, on ihanaa ratsastaa isolla kentällä, joka pysyy kuivana. Tosin toki salaojat ja suodatinkangas tukkeutuvat aikaa myöten, joten jossain vaiheessa varmasti niitä lätäköitäkin alkaa tulla.

Kenttää olen toistaiseksi huoltanut mönkijän ja lanana toimivan muovisen kuormalavan avulla. Se on osoittautunut aivan erinomaiseksi lanaksi! Talveksi täytyy kuitenkin kehitellä jokin vähän piikikkäämpi lana, jolla saa myös pintaa äestettyä auki tarpeen mukaan. Onneksi kenttä pysyy hyvin kuivana, niin se ei myöskään jäädy niin pahasti kuin märempi kenttä.

Kysymyksiä, kommentteja kenttäprojektista?

Ratsastanko minä hevosen ehdoilla?

Aloin miettiä tätä yksi päivä, kun tuli puhetta jonkun kanssa siitä, miten ratsastaessa tulisi toimia hevosen ehdoilla. Eri ihmisten mielestä se varmasti tarkoittaa eri asioita. Toisen mielestä hevosen ehdoilla eteneminen on sitä, ettei hevosta saa pakottaa ratsastaessa mihinkään.

Jos noin mustavalkoisesti ajatellaan, niin minä en ratsasta hevosen ehdoilla. Minä nimittäin vaadin hevoseltani ratsastaessa asioita ja valitettavasti se joutuu usein myös epämukavuusalueelleen, sillä vain silloin se voi kehittyä. Älkää käsittäkö väärin, en prässää ja pakota hevostani veren maku suussa, sillä asia on myös niin, ettei stressaantunut hevonen voi oppia. Mutta joskus se hevonen on vietävä sinne epämukavuusalueelle, jotta se voi kehittyä.

Otetaan esimerkki ihan elävästä elämästä. Pallura, kuten kaikki hevoset, on luonnostaan toispuoleinen eli sen toinen puoli on vahvempi ja toinen heikompi. Ihan kuin me ihmisetkin olemme luonnostaan oikea- tai vasenkätisiä. Sen sijaan, että olisin heti alusta alkaen kiinnittänyt asiaan huomiota ja lähtenyt korjaamaan sen liikkumista symmetrisemmäksi, annoin sen oppia väärän tavan liikkua, sillä yksinkertaisesti en osannut. En tiennyt.

Niinpä tätä vinossa liikkumisen kierrettä oli lähdettävä purkamaan ja suoristamaan hevosta. Ei ole ollut helppoa, eikä ole vieläkään, ja Pallura on joutunut monesti omalle epämukavuusalueelleen. Se joutuu tekemään juttuja, jotka ovat sille vaikeita, sillä kun on saanut vuosia liikkua vinossa, on vaikeaa suoristua. Välillä Pallura jopa hermostuu, kun on vaikeaa. Se myös tarjoaa välillä vääriä asioita, sillä se olisi helpompaa, kuin tehdä pyydetty asia. En suutu sille tästä, mutta pyydän siltä haluamaani asiaa niin kauan, että se tekee sen. Ja kun se tekee sen, kehun sitä. Näin asia on sille seuraavalla kerralla ja miellyttävämpää.

Miksi sitten suoristan Palluraa, jos vinossa liikkuminen olisi sille helpompaa? Koska suoruudella rakennetaan perustaa kaikelle sille muulle, mitä halutaan tulevaisuudessa tehdä. Haluan oppia Palluran kanssa kouluratsastusta, eikä se pysty suorittamaan liikkeitä oikein, jos se on vino.

Kouluratsastus on alun perin kehitetty hevosta varten, jumpaksi hevoselle. Sen tarkoituksena on ollut pitää hevonen kunnossa. Kouluratsastuksessa peräänkuulutettu peräänanto on hevoselle se paras tapa liikkua ratsastajan kanssa: silloin se työskentelee selkä ja vatsalihakset ylhäällä, takajalat kunnolla rungon alle polkien. 

Minä esimerkiksi olen nyt alkanut pyytää Palluralta vähän korkeampaa muotoa ratsastaessa. Pitäisi saada niskaa ylös, eikä saisi rojahtaa lapojen päälle. Miksi? Koska se on hevoselle parempi tapa liikkua kuormittaa hevosta vähemmän. Vaikka se turpa maata viistäen, lavoillaan "makaava" hevonen saattaa vaikuttaa rennolta, tällainen työskentelymuoto ei ole pidemmän päälle hyväksi, vaan kuormittaa hevosta turhaan.

Jos omaa mielipidettäni kysytään, niin kyllä, ratsastan hevosen ehdoilla. Pyrin olemaan mahdollisimman hellä, käyttää pieniä apuja, kevyttä kättä. Etsin hevoselle sopivia, mahdollisimman "helliä" varusteita. En käytä kannuksia, mutta kuolainta kyllä. En hirtä hevosen suuta turparemmillä kiinni, mutta käytän turparemmiä ihan siitä syystä, että se on kouluratsastuskilpailuissa pakollinen, ja tähtäämme Palluran kanssa ensi kaudella vihdoin kilpailuihin. Meidän turparemmimme on englantilainen, ja se on aina erittäin löysällä. Koen tämän kaikista hellimmäksi turparemmiksi hevoselle. Pallura pystyy tarvittaessa aukaisemaan suunsa paljonkin auki tämän turparemmin kanssa, ja jos se tekee niin, on lähdettävä miettimään syytä siihen, eikä aleta hirttämään remmiä tiukemmalle.

Ennen kaikkea kuitenkin ratsastan hevosen ehdoilla siten, että en vaadi siltä liian vaikeita asioita. En lähde kikkailemaan sen kanssa, pyydä siltä vaikkapa laukanvaihtoja käynnin kautta, sillä niin kauan, kuin se on vino, se ei pysty suorittamaan näitä asioita. Etenen siis hevosen ehdoilla siten, että siltä vaaditaan vain asioita, joissa sillä on edellytykset onnistua. Siirtyminen laukasta käyntiin on liian vaikeaa vielä tässä vaiheessa, mutta laukannosto käynnistä ei. Joskus tulee se päivä, kun se siirtyminen laukasta käyntiinkin onnistuu, ja se tulee onnistumaan hallitusti, kauniisti ja istunnalla, ei suusta kiskomalla.

Olen tehnyt tänä vuonna Palluran elämään paljon muutoksia, joilla koen olevan positiivinen vaikutus sen hyvinvointiin. Minulle ei riitä, että se säilyy hengissä, vaan haluan, että se voi hyvin. Siksi olen ostanut sille ponin, jottei sen tarvitse enää koskaan tarhata yksin, ja olen ostanut oman tallin, jotta Pallura saa tarhata pitkään ja jotta siltä ei koskaan puuttuisi mitään, minkä koen olevan sen hyvinvoinnin kautta oleellista. Silti minä ratsastan, mutta toivon, että se ei vaikuta negatiivisesti Palluran hyvinvointiin.

Heräsikö asian tiimoilta jotain ajatuksia? Koetko sinä ratsastavasi hevosen ehdoilla?

Se on vihdoin suora!

Syyskuun viimeisenä lauantaina meillä oli taas valmennus, tällä kertaa auringonnousun aikaan. Olin edellisen valmennuksen jälkeen keskittynyt todella paljon omien apujeni täsmällisyyteen ja siihen, että jokaisella avulla on merkitys, ja sen avun jälkeen seuraa välittömästi paineen hellitys eli myötäys.

Tällä oli selvästikin ollut iso vaikutus, sillä Suskikin oli sitä mieltä, että nyt on jotain merkittävää tapahtunut edellisen valmennuksen jälkeen. Ja tässä valmennuksessa tapahtui myös jotain mullistavaa: Sain Palluran vihdoin ihan oikeasti suoraksi! Eikä pelkästään sillä tavalla, että se ei liirannut takapuoltaan oikealle, vaan sen lisäksi se myös ihan oikeasti suoristi oikean kylkensä, mikä on sille todella vaikeaa. Kun oikeakin kylki suoristui, myös oikea puoli selästä nousi. Pieni juttu, mutta ihan valtava merkitys hevosen liikkumiseen!

Suski kysyy minulta usein, että huomasinko mitä tapahtui tai tunnenko eron, enkä koskaan häpeä sanoa, jos en huomaa tai tunne. Mutta tällä kertaa todellakin tunsin, ja se oli ihan mahtava tunne, kun alla oli vihdoin suora hevonen! Toki nämä suorat pätkät olivat muutaman metrin pituisia, mutta tästä se lähtee! Nyt pääsin vihdoin kokemaan sen fiiliksen, enkä halua päästää siitä enää irti. Nyt lähdetään hakemaan yhä isompia ja pidempiä pätkiä suorana, jumpataan ja venytetään edelleen sitä oikeaa kylkeä. Tämä on tietenkin edelleen vaikeaa, koska se on Palluralle ihan uusi tapa liikkua, eikä sen lihaksisto ole vielä rakentunut tukemaan suorana menemistä. Niinpä siltä ei voi liian isoja pätkiä heti vaatiakaan.

Palluraa on suoristeltu nyt puolitoista vuotta. Oli kyllä tiedossa, että tämä olisi pitkällinen prosessi. Työkaluina meillä oli ihan ensi alkuun väistöt ja avotaivutukset. Kun ne lähtivät sujumaan, mukaan otettiin myös muita taivutusharjoituksia, joista uusimpana on ollut vastataivutus. Se on meille edelleen todella vaikea harjoitus, mutta siinä saa Palluran oikeankin kyljen oikeasti venymään, joten se on tosi tärkeä harjoitus.

Viime valmennuksessa teimme myös laukannostoja käynnistä. Olin ollut sitä mieltä, että ne ovat Palluralle liian haastavia vielä tässä vaiheessa, mutta Suski osasi purkaa laukannoston pieniin osiin ja kertoi tarkkaan, mitä tehdään ja miten. Haimme molempiin suuntiin sitä, että se oikea kylki venyisi, jotta hevonen olisi suora laukannostossa. Ja jessus sentään, miten hienoja nostoja suoralla hevosella pystyikin tekemään! Ja ei, laukannosto käynnistä ei ollutkaan Palluralle liian vaikeaa.

Tästä on nyt hyvä jatkaa, ja ollaan jatkettukin! Olen tunnettu siitä, että teen aina valmennuksen jälkeen kotiläksyt huolellisesti, eli valmennusten välillä jatketaan aina edellis(t)en valmennuksen juttujen harjoittelua, toki vähän harjoituksia vaihdellen. Ensi viikolla päästään taas valmentautumaan, ja nyt onkin kova hinku päästä taas oppimaan lisää!

Pallura on kyllä niin upea hevonen, ja toivottavasti nyt suoruuden myötä löytäisin siihen vielä lisää vaihteita ja hienompaa liikkumista. Sillä on kyllä niin ilo ratsastaa ja se on opettanut minulle todella paljon! Koen olevani Palluran myötä paitsi paljon parempi ratsastaja, myös parempi hevosenkäsittelijä. Palluran hyvinvointi on minulle todella tärkeää, sillä se on minulle niin rakas.

Satulanvaihtoviikot

 Ja taas koitti se aika vuodesta, kun nuoren suomenhevosen satula jäi epäsopivaksi. Edellisessä Elokuun Pallurointimenot-postauksessa kerroinkin, että olin myynyt Palluran ihanan Bates Widen pois ja ostanut tilalle uuden satulan. Kuinka ollakaan, vaikka Palluralla onkin kohtuullisen haastava selkä, ensimmäinen kokeilemistani satuloista oli sille hyvä.

Palluralla on valtavat lavat, suorahko mutta vähän taakse nouseva selkä. Valitettavasti sen selkäranka on vielä melkoisen ulkoneva, joten se tarvitsee paljon selkärangan tilaa. Mutta se, mikä nyt tällä kertaa jätti edellisen satulan epäsopivaksi, ja teki uuden etsimisestä haastavaa, oli se, että Pallura on vihdoin, kuuden vuoden kypsässä iässä, kasvattanut sään. Eikä tietenkään mitään pikkusäkää, vaan todella leveän sään. Pallurallahan ei nuorempana ollut juuri minkäänlaista säkää, ja vaikka säkä onkin ratsuhevoselle ihan toivottava ominaisuus, vähän kapeampikin säkä olisi riittänyt. Mutta kuulemma ei ole lainkaan tavatonta, että lähes täysin säätön suomenhevonen kasvattaakin siinä viiden, kuuden ikävuoden korvilla sään, jos se on päässyt tekemään töitä.

Lähdimme siis etsimään satulaa, jossa olisi myös huomattavan suuri säkätila. Löysinkin tori.fi:stä yhden x-wide Kiefferin, jossa oli suuri säkätila ja se sijaitsi vielä lähellä meitä. Myyjä oli vielä aivan huippu ja tuli tuomaan satulan meille sovitukseen.

Ensisilmäyksellä tämä näyttää selässä liian takapainoiselta, mutta satulaa ei koskaan saisikaan sovittaa pelkästään käytävällä seisten. Pallurankin selkä nimittäin nousee huomattavasti, kun se lähtee liikkeelle. Tässä satulassa lisäksi tuo suuren säkätilan takia korkealla oleva etukaari vielä luo vähän optista harhaa. Mutta satulan myyjä oli niin mukava, että antoi minun ratsastaa tällä useamman päivän, jotta näin, mitä mieltä Pallura satulasta oli.

Tässä satulassa ainakin säkätila riittää, eikä se painu missään kohtaa säkään tai selkärankaan kiinni, sillä kuten kuvasta näkyy, satulan läpi näkee silloinkin, kun siellä on paino selässä. (Älkää hämääntykö vinossa olevasta satulahuovasta!)

Satulassa oli myös riittävä rangantila, jota tutkiskellaankin tässä kuvassa.

Mutta mikä tärkeintä, Pallura liikkuu tällä satulalla todella mielellään! Se alkoi tarjota taas myös laukkaa, joka oli jäänyt vanhan satulan kanssa pois. (Palluralla epäsopiva satula oireilee todella usein sillä, että se ei enää halua laukata). Olin siltikin vähän epävarma tämän satulan suhteen, mutta onneksi sain meidän valmentajalta synninpäästön hänen käydessään viimeksi; hänenkin mielestään satula vaikuttaa sopivalta. 

Satula oli onneksi myös kohtuuhintainen, ja koska se on Kiefferin uudempaa mallistoa, se on myös ihan kohtuullinen istua, vaikka ihanaan Batesiin ja myös edelliseen Globukseen verrattuna se onkin vähän kovahko. Uudemmissa Kieffereissä on myös jo hyvin selkärangan tilaa, ja tässäkin on muokattava runko. Runkoa voi siis vielä levittää, jos Pallura tästä vielä leviää.

 Saapi nähdä, kauanko tällä satulalla taas puksutellaan menemään, toivottavasti jonkin aikaa. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kolme vuotta!

Sunnuntaina tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun minusta tuli virallisesti Palluran omistaja. Melko hurjaa!

Elämäni on kyllä muuttunut hurjasti Palluran myötä! Muutin maalle ja nyt minulla on oma pieni talli. Hevoset ovat osa elämää 24/7. Toisille sopii hyvin se, että hevonen asuu täysihoitotallilla, ja saa nauttia siitä pelkästä harrastamisesta, mutta minulle sopii se, että saan viettää paljon enemmän aikaa hevosten kanssa.

Laitetaan tähän vuosipäivän kunniaksi muutama kuva minun ja Palluran ensimmäisestä vuodesta:

Tätä kuvaa kun katsoo, tuntuu, että Pallura on kasvanut tuosta reilusti yli 10 cm! Olen 165 cm pitkä, ja nykyään Palluran säkä on jo silmieni tasolla (Pallura on kotimittauksella n. 160-säkäinen).

Ihan ekaa kertaa ratsastaja selässä kesäkuussa 2017. Pallura on siis sisäänratsastettu sen kolmivuotiskesänä. Olin ensimmäinen sen selkään koskaan kavunnut ihminen. Pallura oli superfiksu ratsu!

Ekaa kertaa "maastossa" Palluran silloista kotitallia kiertävällä entisellä, nykyään jo metsittyneellä ja vesittyneellä ravitreeniradalla.

Käytiin myös näyttelyssä Riihimäellä, mutta siellä ei menestystä tullut, tuomarit eivät arvostaneet Palluraa lainkaan :D

Olen opettanut Palluran kolmivuotiaana myös ajolle, mutta ajohommat ovat jääneet turvallisten ajomaastojen puuttumisen vuoksi vuosien saatossa.

Kolme vuotta siis takana, toivottavasti ainakin 20 vuotta vielä edessä :)

Uusi satula, ja sama vanha Pallura!

Uusi satula, ja se sama vanha Pallura, mikäs sen ihanampaa! Meillähän ehti olla käytössä peräti reilu puolisen vuotta meidän ihana Bates Wide Dressage, joka tuntui istuvan Palluralle alkuun todella hyvin. Mutta sitten Pallura otti taas pienen kasvupyrähdyksen (sehän on vasta kuusi, joten vielä ehtii hyvin kasvaa!) ja muuttui takakorkeaksi, jolloin selkä kaarevoitui huomattavasti enkä saanut tuota Batesia enää muokattua sen selkään sopivaksi muokkausmahdollisuuksista (kaarenvaihto, toppauspalat) huolimatta. Batesissa on suora runko, ja toppauspaloilla se on mahdollista saada suorahkoksi, mutta kaarevaa siitä ei saa millään. Niinpä päätin yrittää etsiä jonkun edullisemman väliaikaissatulan tähän väliin, sillä elättelen toiveita, että kun Palluran kasvu taas tasoittuu ja/tai selkään tulee lisää lihasta, Bates istuisi taas.

Sain vinkkiä jostain, että Palluran selkään voisi halvemman luokan satuloista istua Globusin Clic -koulupenkki. Se on aavistuksen kaareva ja siinä on hyvä lapa- ja selkärangan tila. Laitoin ilmoituksen facebookiin, että halutaan ostaa kyseinen satula, ja kuinka ollakaan, meille löytyi sellainen edullisesti. Otin riskin, ja ostin suoralla kaupalla, koska satula oli sen verran edullinen. Satulalla on ikää kuulemma 11 vuotta, ja siitä löytyy kyllä naarmua ja käytön jälkeä, mutta tärkeimmät, eli runko ja toppaukset ovat kunnossa.

Kuinka ollakaan, tämä satula istui Palluralle todella hyvin! Palluran ollessa paikallaan se näyttää hieman nousevan takaa, mutta Palluran lähtiessä liikkeelle sen selkä suoristuu melko paljon, jolloin satulakin istuu sinne kuin nakutettu. (Tämä juuri onkin se syy, miksi satula pitäisi aina sovittaa liikkeessä, eikä tallin käytävällä...)

Palluran satula on leveydeltään 36, ja naiivisti kuvittelin, että sinne mahtuisi väliin romaani, jotta Palluran levitessä olisi vähän pelivaraa, mutta ei sinne mitään mahdu. Leveys on just eikä melkein, ja koska Pallura on tällä hetkellä melko hoikka, tämä satula jää hyvin äkkiä liian kapeaksi. Mutta tämän olikin tarkoitus olla väliaikaissatula juuri tähän hetkeen. Näitä satuloita on saatavilla leveyteen 38 asti, joten jos malli sopii muuten, niin leviämisvaraa on vielä.

Kaikista parasta on se, että Pallura liikkuu tällä satulalla todella hyvin ja mielellään. Se on meille kaikista tärkein sopivuuden mittari!

Silloin, kun Palluraa ahdistaa satula tai joku muu asia, se ei halua liikkua eikä varsinkaan laukata. Tämä satula miellytti sitä niin, että aiheutti oikein laukkapukkisarjan.

Jotkut oireilevat epäsopivaa satulaa pukittelemalla, mutta Pallura ei. Se pukittelee ylipäätään ratsastaessa hyvin harvoin, ja tässä huomasi selvästi, että kyse oli intopukeista, kun pitkästä aikaa oli kivaa laukata!

Saa nähdä, kuinka pitkään tämä satula menee, todennäköisesti ei kauhean kauaa, ehkä viikkoja, ehkä muutaman kuukauden. Pääasia kuitenkin, että nyt päästään hetki jollain satulalla menemään!

Mini-Me on täällä!

Muutama viikko sitten ostin Palluralle kaveriksi shetlanninponitammavarsan. Ostin sen näkemättä sitä livenä, pelkkien kuvien perusteella, mikä tuntui hullulta. Aikataulu ei kuitenkaan antanut periksi Jyväskylän retkelle. Mutta kuvia kun katsoi, niin tämähän oli ihan just sitä mitä etsittiin, pieni musta tamma!

Lauantaina, kaiken muuttotohinani keskellä, poni saapui Palluran tämänhetkiselle tallille! Myyjä toi sen, ja ponilla oli äiti matkustuskaverina. Poni on siis vuoden ikäinen ja jo vieroitettu, mutta matka olisi ollut noin pienelle kovin rankka yksin.

Poni on kovin pieni ja karvainen! Se on myös käsittämättömän rohkea ja reipas, tuli kuljetustrailerista ulos ihan muina naisina ja tyynesti tarkkaili uutta ympäristöä.

Ponin virallinen nimi on Nanna's Violet ja sitä oli kutsuttu Lilaksi, mutta nyt kun ollaan muutama päivä tutustuttu, olen todennut sen muistuttavan hyvin paljon Palluraa ulkonäöltään ja maneereiltaan muutenkin. Poni on ehkä hivenen pienemmällä temperamentilla varustettu kuin Pallura, mutta luonnetta löytyy kyllä siltäkin! Mutta koska se vaikuttaa olevan vähän pienempi versio Pallurasta, olen alkanut kutsua sitä Mini-Meksi! Jotkut ehkä muistavatkin Austin Powers -elokuvien pahiksen Dr. Evilin, jolla oli pieni klooni, Mini-Me.

Mini-Me muutti vielä siis Palluran nykyiselle kotitallille, jossa ne saavat rauhassa tutustua muutaman viikon, ja muuttavat sitten yhdessä uuteen kotiin, jahka se on saatu niille valmiiksi. Se ei ole edistynyt nyt viime päivinä lainkaan, kun olen vain tehnyt muuttohommia. Mutta tänä viikonloppuna olisi taas tarkoitus jatkaa urakkaa!

Mini-Me on tarhannut nyt alkuun yksin Palluran tarhaa vastapäätä, mutta se olisi pian tarkoitus laittaa Palluran kanssa samaan tarhaan. Toistaiseksi ne ovat haistelleet ja Pallura tuntuu suhtautuvan varsaan ihan hyvin. Mini-Me toki tekee muiden hevosten edessä koko ajan alistuvaa elettä: se aukoo suutaan, mikä kertoo alistumisesta ja hyväksynnän tarpeesta.

Palluralla on vielä joitain talvikarvan rippeitä jäljellä, mutta Mini-Mehen verrattuna se näyttää niin silkinsileältä! Mini-Me on kovin pörröinen, koska sillä on vielä talvi- ja varsakarvaa runsaasti, vaikka ne ovatkin nyt alkaneet tippua. Saa nähdä, kuinka pieni poni sieltä kaiken karvan alta paljastuukaan!

Vaikka Mini-Men pääasiallinen elämäntehtävä on olla Palluran ystävä (tärkeämpää tehtävää ei voisi ollakaan!) enkä kokoni puolesta TODELLAKAAN tule ikinä ratsastamaan sillä, on siitä silti tarkoitus tulla ihan käyttöponi. Jossain vaiheessa opetan sen ajolle ja siihen saakka se voi käydä talutusretkillä ja harrastaa vaikkapa irtohyppelyä. Ja kuka tietää, ehkäpä joku sillä vielä muutaman vuoden kuluttua ratsastaakin.

Tallin remppahommat jatkuvat siis edelleen, tänään pitäisi myös tulla tontille kuorma aitatolppia sun muuta tuiki tarpeellista. Päivittelen tänne bloginkin puolelle aina ehtiessäni, hieman reaaliaikaisemmin meitä voi seurata Instagramissa @pallurablogi sekä facebookissa/pallurablogi. Koronajutuista huolimatta hauskaa tulevaa vappua kaikille!

Vihdoin materiaalia viime viikon valmennuksesta!

Pahoittelut tämän postauksen viipymisestä! Lähestyvä muutto ja siihen liittyvät selvitettävät ja hoidettavat asiat ovat pitäneet minut kiireisenä.

Seuraavaksi pahoittelen sitä, että valmennukseen liittyvä kuvamateriaali ei ole kovinkaan kummoista. Valmennus oli illansuussa ja valo alkoi jo olla vähissä. Mutta jospa näistä jotain selvää edes saisi.

Valmennuksessa keskityttiin taas ihan perusjuttuihin eli suoruuteen ja siihen, että saataisiin Palluralla niitä takajalkoja alle. Alkuravien aikana Suski onneksi totesikin, että käyntijakso on tehnyt Palluralle hyvää. (Olosuhteiden eli surkeiden pohjien takia olimme työskennelleet lähinnä käynnissä). Pallura on edelleen vino, mutta ei enää niin pahasti.

Kenttä oli torstaina parempi kuin pitkään aikaan, mutta edelleen ihan märkä.Pääsimme kuitenkin työskentelemään tehokkaasti sekä käynnissä että ravissa.

Aloitimme tekemällä käynnissä pohkeenväistöä pitkää sivua pitkin siten, että Pallura astuisi kunnolla ristiin, mutta ei poikittaisi liikaa, jolloin se joutuisi ihan oikeasti työskentelemään ja työntämään niillä takajaloilla. Pallurahan lähtee todella mielellään väistöissä poikittamaan ihan liikaa, jolloin se pääsee kaatumaan sivulle sen sijaan, että tekisi hallitut ristiaskeleet, joissa joutuu oikeasti töihin. Vaikeampaa kuin miltä kuulostaa!

Väistöharjoituksen jälkeen lähdettiin taas hakemaan vaihteita ravissa tekemällä siirtymisiä askellajin sisällä. Ensin siirtyminen pienen pienille askelille, lähes käyntiin, ja siitä sitten takaisin harjoitusraviin. Ja tässä haettiin nimenomaan sellaista hyvää, ylämäkeen suuntautuvaa harjoitusravia, jossa takapää työskentelee läpi selän.

Yksi valmennuksen teemoista oli myös se, että Palluran niska pitäisi saada ylemmäs ja otsaa ja turpaa vähän eteenpäin, eli se pitäisi saada pois kuolaimen alta. Se rojahtaa sinne vielä erittäin helposti, koska sillä ei ole vielä voimaa kantaa itseään pitkiä pätkiä. Tämä siirtymiset ravin sisällä- harjoitus onkin erittäin hyvä harjoitus, sillä silloin, kun Pallura lähti liikkumaan hyvin takaa eteen, se automaattisesti myös hakeutui pois kuolaimen alta.

Täältä, eli siis liian matalasta muodosta haluttaisiin saada Palluraa ylös. Nuorelle hevoselle toki pidempi työskentelymuoto on usein helpompi, koska sillä ei ole vielä voimaa kantaa itseään, mutta nyt halutaankin, että se pikku hiljaa alkaisikin kantaa itseään, voimiensa mukaan.

Tässäkin Pallura kulkee vielä liian matalana, mutta suunta on jo pikkuisen parempi - eli siis ylöspäin kuitenkin.

Oli kyllä jälleen oikein opettavainen tunti ja saatiin siitä taas paljon irti. Tehtiin vain perusjuttuja, kuten aina, mutta ne on kaiken perusta.

Palluralla olikin eilen hampaiden raspaus, ja siltä löytyi kuin löytykin piikkejä, vaikka edellisestä raspauksesta oli vasta puoli vuotta. Olin piikeistä kuitenkin sinänsä "helpottunut", että se selitti miksi Pallura on ollut viime aikoina vähän levoton suustaan. Nyt on suu taas kunnossa, joten treenit voivat jatkua!

Blessed be the korvahuppu

En tiedä teistä muista, mutta ainakin meilläpäin on ollut todella kovia puuskittaisia tuulia paljon viime aikoina. Juuri viime viikonloppuna myrskysi kivasti, ja uusi myrsky on jo viikonloppuna tulossa. Tämä on tehnyt ratsastamisesta mukavan haastavaa, Pallura kun tuppaa tuulisella kelillä olemaan toisinaan säpsy. Ja vaikkei se säpsyisikään hirveämmin, se ei ainakaan ole rento.

Niinpä laitoin sille tilaukseen Equus Carelta LeMieuxin äänieristetyn korvahupun. Palluran pää on kokoa X-full, eivätkä sen korvatkaan ihan pienimmästä päästä ole, joten hupun suhteen ei ihan hirveästi ole vaihtoehtoja.

Huppu on Palluralle oikein hyvän kokoinen kyllä, mutta siinä ei ole mitään kiinnityksiä. Mukana tuli pätkä lankaa, jolla hupun voi ilmeisesti sitten solmia halutessaan johonkin (mihin?)

En tiennyt myöskään että mitä pitää tehdä otsatukalle hupun alla. Onneksi Instagramissa valistettiin, että se kannattaisi letittää.

Ensimmäisellä kerralla kokeiltiin huppua siis ihan vain laittamalla se suitsien alle. Pysyi alkuun hyvin päässä, otettiin käyntiä ja ravia. Oli edelleen kova puuskittainen tuuli, mutta Pallura oli aivan rento. Siis ihan täysin rento. Se oli mahtavaa!

Loppuvaiheessa Pallura sitten ravisti päätään ja huppu irtosi toisesta korvasta. Ei muuta kuin alas korjaamaan tilanne.

Seuraavana päivänä virittelin sitten huppuun tällaiset yksinkertaiset narut (ohje jälleen Instagramista), joilla saisin sen suitsiin kiinni:

Alkuun huppu pysyikin taas hyvin, mentiin käyntiä ja ravia ja Pallura liikkui todella hyvin ja oli ihan rento. Ihanaa! En kuitenkaan uskaltanut laukata, sillä pelotti että huppu taas putoaa ja vie tällä kertaa suitsetkin mennessään.

No niinhän siinä sitten loppukäyntien aikana kävikin. Pallura ravisti päätään, huppu irtosi vieden myös suitset mukanaan. Tajusin siinä että nyt on ehkä kaksi sekuntia aikaa ehtiä selästä alas ja saada suitset takaisin päähän ennen kuin heppa ottaa ritolat. Ehdin onneksi ajoissa, Pallura oli sen verran rauhallisessa mielentilassa että se antoi ihan zenisti laittaa suitset takaisin päähän ja sitten jatkettiinkin loppukäyntejä maastakäsin. Meillähän ei ole siis turparemmiä käytössä, joten varmaan sekin edesauttoi tätä suitsien tippumista.

Vielä siis pitäisi kehitellä jokin letti, jolla saisi suitset harjaan kiinni :D Sitten alkaisi ehkä pysymään vermeet päässä ja pakka kasassa. Onneksi tuo suitsien irtoaminen tapahtui kentällä eikä esimerkiksi maastossa...

En normaalisti ole lainkaan sitä mieltä, että kun taidot loppuu, niin otetaan lisävarusteita käyttöön. Mutta kyllä tämä huppu vaan on ihan mahtava varuste! Pallura on sen kanssa niin rento, että harmittaa ainoastaan, etten ole hommannut huppua aikaisemmin. Jokapäiväiseen käyttöön se ei meillä jää, mutta tuulisina päivinä laitetaan se kyllä päähän. Hommasin mustan hupun siksi, että käsittääkseni näitä saa nykyään käyttää myös koulukisoissa (korjatkaa jos olen väärässä!) ja musta oli siksi hyvä, neutraali värivalinta. Jos me joskus siis päästään koulukisoihin asti!

Korvahuppu on kyllä ihan huippujuttu.