torstai 7. toukokuuta 2020

Uusi satula, ja sama vanha Pallura!

Uusi satula, ja se sama vanha Pallura, mikäs sen ihanampaa! Meillähän ehti olla käytössä peräti reilu puolisen vuotta meidän ihana Bates Wide Dressage, joka tuntui istuvan Palluralle alkuun todella hyvin. Mutta sitten Pallura otti taas pienen kasvupyrähdyksen (sehän on vasta kuusi, joten vielä ehtii hyvin kasvaa!) ja muuttui takakorkeaksi, jolloin selkä kaarevoitui huomattavasti enkä saanut tuota Batesia enää muokattua sen selkään sopivaksi muokkausmahdollisuuksista (kaarenvaihto, toppauspalat) huolimatta. Batesissa on suora runko, ja toppauspaloilla se on mahdollista saada suorahkoksi, mutta kaarevaa siitä ei saa millään. Niinpä päätin yrittää etsiä jonkun edullisemman väliaikaissatulan tähän väliin, sillä elättelen toiveita, että kun Palluran kasvu taas tasoittuu ja/tai selkään tulee lisää lihasta, Bates istuisi taas.

Sain vinkkiä jostain, että Palluran selkään voisi halvemman luokan satuloista istua Globusin Clic -koulupenkki. Se on aavistuksen kaareva ja siinä on hyvä lapa- ja selkärangan tila. Laitoin ilmoituksen facebookiin, että halutaan ostaa kyseinen satula, ja kuinka ollakaan, meille löytyi sellainen edullisesti. Otin riskin, ja ostin suoralla kaupalla, koska satula oli sen verran edullinen. Satulalla on ikää kuulemma 11 vuotta, ja siitä löytyy kyllä naarmua ja käytön jälkeä, mutta tärkeimmät, eli runko ja toppaukset ovat kunnossa.

Kuinka ollakaan, tämä satula istui Palluralle todella hyvin! Palluran ollessa paikallaan se näyttää hieman nousevan takaa, mutta Palluran lähtiessä liikkeelle sen selkä suoristuu melko paljon, jolloin satulakin istuu sinne kuin nakutettu. (Tämä juuri onkin se syy, miksi satula pitäisi aina sovittaa liikkeessä, eikä tallin käytävällä...)

Palluran satula on leveydeltään 36, ja naiivisti kuvittelin, että sinne mahtuisi väliin romaani, jotta Palluran levitessä olisi vähän pelivaraa, mutta ei sinne mitään mahdu. Leveys on just eikä melkein, ja koska Pallura on tällä hetkellä melko hoikka, tämä satula jää hyvin äkkiä liian kapeaksi. Mutta tämän olikin tarkoitus olla väliaikaissatula juuri tähän hetkeen. Näitä satuloita on saatavilla leveyteen 38 asti, joten jos malli sopii muuten, niin leviämisvaraa on vielä.

Kaikista parasta on se, että Pallura liikkuu tällä satulalla todella hyvin ja mielellään. Se on meille kaikista tärkein sopivuuden mittari!

Silloin, kun Palluraa ahdistaa satula tai joku muu asia, se ei halua liikkua eikä varsinkaan laukata. Tämä satula miellytti sitä niin, että aiheutti oikein laukkapukkisarjan.


Jotkut oireilevat epäsopivaa satulaa pukittelemalla, mutta Pallura ei. Se pukittelee ylipäätään ratsastaessa hyvin harvoin, ja tässä huomasi selvästi, että kyse oli intopukeista, kun pitkästä aikaa oli kivaa laukata!

Saa nähdä, kuinka pitkään tämä satula menee, todennäköisesti ei kauhean kauaa, ehkä viikkoja, ehkä muutaman kuukauden. Pääasia kuitenkin, että nyt päästään hetki jollain satulalla menemään!

5 kommenttia:

  1. Loistavaa että on nyt väliaikaissatula! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, katsotaan vaan kuinka kauan sillä päästään menemään :D Mutta semmoistahan tämä noiden nuorten kanssa on :)

      Poista
  2. Aivan upea satula! Vaikka ikää on paljon(:

    VastaaPoista
  3. Omaan silmään näyttää nuoremmalta satulalta. 11-vuotta, aika kivassa kunnossa :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!