keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Talliniksi: Herkkuja hevoselle talveksi eli kerppuja


Sisäruokintakausi on Suomessa pitkä ja monet miettivät hevoselle mukavaa ajankulua karsinaan. Itse olen innostunut nyt kesällä keräämään ja kuivattamaan Palluralle kerppuja syksyä ja talvea varten!


Mikä on kerppu?

Kerppu on luonnonkasveista kerätty ja kuivatettu kimppu, joka syötetään hevoselle. Kerpun voi sitoa joko vihtatekniikalla, jolloin sen voi antaa sellaisenaan hevoselle syötäväksi, tai sen sitomiseen voi käyttää vaikkapa paalinarua, joita varmaan monella tallilla riittää riesaksi asti. Itse uusiokäytin vanhan pyykkinarun kerppujen sitomiseen, naru täytyy vaan muistaa poistaa kun kerpun antaa syötäväksi.

Mitä kerppuun voi laittaa?

Kerppuun voi laittaa kaikkia hevoselle syötäväksi sopivia kasveja. Itse olen kerännyt näitä:
- Koivunoksat
- Vadelmanoksat
- Nokkonen
- Haavanoksat
-Siankärsämö
- Pajunoksat
- Horsma
- Pihlajanoksat
- Musta- ja punaherukan oksat


Olen laittanut kerppuun aina kaikkea sekaisin, ettei mistään kasvista tulisi "yliannostusta". Esimerkiksi haapa on hyvin valkuaispitoinen ja pajulla sanotaan olevan kipua lievittävää vaikutusta.

Mistä voin kerätä kasveja kerppua varten?

Luonnonvaraisia kukkia, kuten horsmaa, nokkosta ja siankärsämöä saa kerätä jokamiehen oikeudella niiden piiriin kuuluvilta alueilta, mutta ei tietenkään kenenkään pihasta (paitsi tietysti omasta). Puiden oksia saa kerätä ainoastaan maanomistajan luvalla.

Missä kerppu kuivatetaan?

Kerppu tulee kuivattaa ilmavasti ja se kannattaa kuivata ylösalaisin ripustettuna (ks. kuva). Paras paikka kuivattaa on sateelta suojattu, mutta sellainen, missä ilma kiertää, esim. vanha lato tai tallinylinen. Itse olen kuivattanut terassilla katoksen alla sekä kuistilla. Kuistilla on kuuma auringon sinne paistaessa, jolloin kerput kuivuvat hyvin ja ilmanvaihdosta huolehdin pitämällä kuistinovea aina auki pihalla ollessani.

Missä kerppu kannattaa säilyttää?

Kerppu kannattaa säilyttää ilmavasti ja paikassa, jossa kiertää ilma, etteivät kerput pääse homehtumaan. Itse joudun säilömään kerput todennäköisesti pihavarastossa, joten täytyy toivoa, etteivät ne pääse homehtumaan. Jotkut kuivattavat kerpuista vain lehdet ja murskaavat ne ja syöttävät ruuan seassa. Tällöin hevonen saa kerpuista kyllä vitamiinit, muttei ylimääräistä puuhaa.


Mitä iloa kerpuista on hevoselle?

Kerpuissa on hevosille niiden tarvitsemia vitamiineja mutta ennen kaikkea kerput tarjoavat hevosille tekemistä, siksi ne kannattaa kerätä oksineen päivineen, jotta hevosilla on järsittävää, ja hampaille töitä. 
Tänä vuonna on kovasti väläytelty heinäpulaa ensi talveksi, koska on ollut niin kuivaa, ettei heinä kasva. Mikäli osan heinästä joutuukin korvaamaan viherpelletillä, kerpuilla saa mukavasti tarjottua hevosen hampaille töitä, ja hevoselle itselleen ajankulua!

Koska kerput kannattaa tehdä?

Kerppujen tekoon paras aika on alkukesä, kun kasvien vitamiinipitoisuudet ovat parhaimmillaan. Itse aion kuitenkin jatkaa kerppujen tekemistä läpi kesän, sillä ei ole mahdollisuutta kuivata niin suurta erää kerralla. Missään nimessä en ehdi kuivaamaan niin paljoa kerppuja, että niitä riittäisi sisäruokintakaudella joka päiväksi (lyhyellä matikalla, jos sisäruokintakausi kestää lokakuusta toukokuuhun, jokapäiväisessä syötössä kerppuja pitäisi olla n. 240 kappaletta hevosta kohti...) mutta jos sen verran saisi kasaan, että Palluralle saisi vaikka pari kertaa viikossa annettua kerpun. 



Antoisia kerpunkeräyshetkiä kaikille!

Palluraterkuin
Jenni

5 kommenttia:

  1. Tämä onkin ihan todella ajankohtainen aihe! Tällä ohjeella vaan kaikki hevostenomistajat keräämään kerppuja katastrofaalisen huonon talviheinätilanteen varalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että heinätilanne vielä paranisi, onhan tässä vielä kesää jäljellä! Mutta siltikään kerppujen tekeminen ei hukkaan mene :)

      Poista
  2. Juuri kävin keräilemässä kerppuja sinun ohjeellasi talveksi. Toivotaan että onnistuu :) kiitos hyvästä vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kiva kuulla! Toivottavasti onnistuvat ja maistuvat talvella :)

      Poista
  3. Vielä ehtii! Toki kannattaa valita sellaisia kasveja, jotka eivät ole ihan kauheasti kärsineet :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!