keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Mutapalluran kesäloma

Palluralta raspattiin viime perjantaina hampaat ja se rokotettiin. Olin alun perin suunnitellut, että annan sen vapailla pari päivää, ja sitten ratsastan sitä käynnissä. Mutta sitten päätinkin, että se saa lomailla koko viikon, syystä että Pallura ehkä on sen tarpeessa, ja ennen kaikkea minä olen sen tarpeessa. Pallura on vielä laitumella 24/7, joten siellä tulee liikuttua sen verran, mitä vapaalla on tarve.


Minä itse olen ollut aika kovilla tämän kesän, kun töistä ei ole voinut pitää kesälomaa kuin yksittäisiä päiviä ja töiden lisäksi olen hoitanut täysillä sekä Palluran että koirat. Ja yrittänyt siinä sivussa saada aikaiseksi kaikkea, mitä nyt kesällä pitää saada. Pestä matot, maalata kotona, hoitaa kasvimaata, leikata ruohoa, korjata satoa kasvimaalta... Siksi päätin, että nyt kun Pallura on kevyemmällä jaksolla, olkoon kokonaan vapaalla. Olen toki käynyt sitä silti lomallakin katsomassa joka toinen päivä.

Pallurakin kyllä hyötyy pidemmästä vapaasta. Se tekee hyvää varsinkin nuorille, mutta myös muillekin hevosille. Pidemmän vapaajakson hyötyjä ovat mm. nämä:

- Lihakset palautuvat kunnolla.
- Mikrovauriot korjaantuvat.
- Vapaa saattaa tehdä hyvää myös psyykkisesti.

Pallura on todellakin nauttinut vapaista. Yksi sen lempiaktiviteeteista loman aikana on ollut mudassa kieriminen.





Kuvakulma muuten hämää tässä kuvassa aika paljon, sillä Pallura näyttää kuvassa jopa läskiltä. Se ei sitä ole, vieläkään!


Loppuviikosta sitten aletaan palailla normaaliin arkeen ja pikku hiljaa ratsastuksen pariin. Saa nähdä kuinka vino Pallura on lomailtuaan viikon, meneekö taas ihan käyntihommiksi vai päästäänkö ottamaan raviakin :D

Ihanan mutaista loppuviikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!