torstai 20. helmikuuta 2020

Blessed be the korvahuppu

En tiedä teistä muista, mutta ainakin meilläpäin on ollut todella kovia puuskittaisia tuulia paljon viime aikoina. Juuri viime viikonloppuna myrskysi kivasti, ja uusi myrsky on jo viikonloppuna tulossa. Tämä on tehnyt ratsastamisesta mukavan haastavaa, Pallura kun tuppaa tuulisella kelillä olemaan toisinaan säpsy. Ja vaikkei se säpsyisikään hirveämmin, se ei ainakaan ole rento.

Niinpä laitoin sille tilaukseen Equus Carelta LeMieuxin äänieristetyn korvahupun. Palluran pää on kokoa X-full, eivätkä sen korvatkaan ihan pienimmästä päästä ole, joten hupun suhteen ei ihan hirveästi ole vaihtoehtoja.


Huppu on Palluralle oikein hyvän kokoinen kyllä, mutta siinä ei ole mitään kiinnityksiä. Mukana tuli pätkä lankaa, jolla hupun voi ilmeisesti sitten solmia halutessaan johonkin (mihin?)


En tiennyt myöskään että mitä pitää tehdä otsatukalle hupun alla. Onneksi Instagramissa valistettiin, että se kannattaisi letittää.

Ensimmäisellä kerralla kokeiltiin huppua siis ihan vain laittamalla se suitsien alle. Pysyi alkuun hyvin päässä, otettiin käyntiä ja ravia. Oli edelleen kova puuskittainen tuuli, mutta Pallura oli aivan rento. Siis ihan täysin rento. Se oli mahtavaa!

Loppuvaiheessa Pallura sitten ravisti päätään ja huppu irtosi toisesta korvasta. Ei muuta kuin alas korjaamaan tilanne.

Seuraavana päivänä virittelin sitten huppuun tällaiset yksinkertaiset narut (ohje jälleen Instagramista), joilla saisin sen suitsiin kiinni:
Alkuun huppu pysyikin taas hyvin, mentiin käyntiä ja ravia ja Pallura liikkui todella hyvin ja oli ihan rento. Ihanaa! En kuitenkaan uskaltanut laukata, sillä pelotti että huppu taas putoaa ja vie tällä kertaa suitsetkin mennessään.

No niinhän siinä sitten loppukäyntien aikana kävikin. Pallura ravisti päätään, huppu irtosi vieden myös suitset mukanaan. Tajusin siinä että nyt on ehkä kaksi sekuntia aikaa ehtiä selästä alas ja saada suitset takaisin päähän ennen kuin heppa ottaa ritolat. Ehdin onneksi ajoissa, Pallura oli sen verran rauhallisessa mielentilassa että se antoi ihan zenisti laittaa suitset takaisin päähän ja sitten jatkettiinkin loppukäyntejä maastakäsin. Meillähän ei ole siis turparemmiä käytössä, joten varmaan sekin edesauttoi tätä suitsien tippumista.

Vielä siis pitäisi kehitellä jokin letti, jolla saisi suitset harjaan kiinni :D Sitten alkaisi ehkä pysymään vermeet päässä ja pakka kasassa. Onneksi tuo suitsien irtoaminen tapahtui kentällä eikä esimerkiksi maastossa...

En normaalisti ole lainkaan sitä mieltä, että kun taidot loppuu, niin otetaan lisävarusteita käyttöön. Mutta kyllä tämä huppu vaan on ihan mahtava varuste! Pallura on sen kanssa niin rento, että harmittaa ainoastaan, etten ole hommannut huppua aikaisemmin. Jokapäiväiseen käyttöön se ei meillä jää, mutta tuulisina päivinä laitetaan se kyllä päähän. Hommasin mustan hupun siksi, että käsittääkseni näitä saa nykyään käyttää myös koulukisoissa (korjatkaa jos olen väärässä!) ja musta oli siksi hyvä, neutraali värivalinta. Jos me joskus siis päästään koulukisoihin asti!

Korvahuppu on kyllä ihan huippujuttu.

5 kommenttia:

  1. Meillä on korvahuppu ollut pitkällä nauhalla/nyörillä kiinni hepsun leuan alta ja on pysynyt pään ravistelussakin kyydissä :)

    VastaaPoista
  2. Hui, aika pelottava tuo suitsien tippuminen! :O Totiltakin kerran lähti suitset hupun mukana mutta silloin olin jo noussut pois kyydistä eli talutin loppukäyntejä.

    Meillä on nyt kolmas äänieristetty huppu testissä :D B Vertigo oli hyvä aikansa mutta senkin sai asetella aina tosi tarkkaan niskahihnan alle, ja nyt kun vaihdoin suitsista otsapannan niin heti tuntui tuo huppu löysemmältä. Horse Comfort oli hiukan liian pieni, ja luokattoman lyhyt niskaosa. Pitäisi myydä eteenpäin...
    Nyt sitten panostin ja ostin Kentuckyn hupun jota markkinoitiin nimenomaan hyvällä paikallaan pysyvyydellä ja pitkällä niskaan tulevalla osalla. Näin parin käyttökerran perusteella olen tosi tyytyväinen!
    Kesällä huppu oli harvemmin käytössä mutta nyt tosiaan kun koko ajan tuulee niin se on ihan kiva tuomaan lisärentoutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palluralla on sen verran iso pää ja isot korvat, että kovin vähän tuntuu olevan valinnanvaraa hupuissa :/ Mietin jo että jos itse virkkaisi jatkoa tuohon niskaosaan :D

      Poista
    2. Juu tuota virkkaamista itsekin mietin - tosin olen onneton virkkaaja mutta mitäpä sitä ei hevosen takia opettelisi ;)

      Poista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!