perjantai 11. syyskuuta 2020

Satulanvaihtoviikot

 Ja taas koitti se aika vuodesta, kun nuoren suomenhevosen satula jäi epäsopivaksi. Edellisessä Elokuun Pallurointimenot-postauksessa kerroinkin, että olin myynyt Palluran ihanan Bates Widen pois ja ostanut tilalle uuden satulan. Kuinka ollakaan, vaikka Palluralla onkin kohtuullisen haastava selkä, ensimmäinen kokeilemistani satuloista oli sille hyvä.


Palluralla on valtavat lavat, suorahko mutta vähän taakse nouseva selkä. Valitettavasti sen selkäranka on vielä melkoisen ulkoneva, joten se tarvitsee paljon selkärangan tilaa. Mutta se, mikä nyt tällä kertaa jätti edellisen satulan epäsopivaksi, ja teki uuden etsimisestä haastavaa, oli se, että Pallura on vihdoin, kuuden vuoden kypsässä iässä, kasvattanut sään. Eikä tietenkään mitään pikkusäkää, vaan todella leveän sään. Pallurallahan ei nuorempana ollut juuri minkäänlaista säkää, ja vaikka säkä onkin ratsuhevoselle ihan toivottava ominaisuus, vähän kapeampikin säkä olisi riittänyt. Mutta kuulemma ei ole lainkaan tavatonta, että lähes täysin säätön suomenhevonen kasvattaakin siinä viiden, kuuden ikävuoden korvilla sään, jos se on päässyt tekemään töitä.

Lähdimme siis etsimään satulaa, jossa olisi myös huomattavan suuri säkätila. Löysinkin tori.fi:stä yhden x-wide Kiefferin, jossa oli suuri säkätila ja se sijaitsi vielä lähellä meitä. Myyjä oli vielä aivan huippu ja tuli tuomaan satulan meille sovitukseen.


Ensisilmäyksellä tämä näyttää selässä liian takapainoiselta, mutta satulaa ei koskaan saisikaan sovittaa pelkästään käytävällä seisten. Pallurankin selkä nimittäin nousee huomattavasti, kun se lähtee liikkeelle. Tässä satulassa lisäksi tuo suuren säkätilan takia korkealla oleva etukaari vielä luo vähän optista harhaa. Mutta satulan myyjä oli niin mukava, että antoi minun ratsastaa tällä useamman päivän, jotta näin, mitä mieltä Pallura satulasta oli.


Tässä satulassa ainakin säkätila riittää, eikä se painu missään kohtaa säkään tai selkärankaan kiinni, sillä kuten kuvasta näkyy, satulan läpi näkee silloinkin, kun siellä on paino selässä. (Älkää hämääntykö vinossa olevasta satulahuovasta!)

Satulassa oli myös riittävä rangantila, jota tutkiskellaankin tässä kuvassa.

Mutta mikä tärkeintä, Pallura liikkuu tällä satulalla todella mielellään! Se alkoi tarjota taas myös laukkaa, joka oli jäänyt vanhan satulan kanssa pois. (Palluralla epäsopiva satula oireilee todella usein sillä, että se ei enää halua laukata). Olin siltikin vähän epävarma tämän satulan suhteen, mutta onneksi sain meidän valmentajalta synninpäästön hänen käydessään viimeksi; hänenkin mielestään satula vaikuttaa sopivalta. 

Satula oli onneksi myös kohtuuhintainen, ja koska se on Kiefferin uudempaa mallistoa, se on myös ihan kohtuullinen istua, vaikka ihanaan Batesiin ja myös edelliseen Globukseen verrattuna se onkin vähän kovahko. Uudemmissa Kieffereissä on myös jo hyvin selkärangan tilaa, ja tässäkin on muokattava runko. Runkoa voi siis vielä levittää, jos Pallura tästä vielä leviää.



 Saapi nähdä, kauanko tällä satulalla taas puksutellaan menemään, toivottavasti jonkin aikaa. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!