Talvi painaa päälle ja vähän mieltäkin matalaksi

En ole yhtään talvi-ihminen. Minulle ei tule yllätyksenä, että Suomessa on talvella lunta ja pakkasta, mutta en silti pidä siitä. Viisi astetta pakkasta ja muutama kymmenen senttiä lunta on vielä ihan kivaa, mutta kaikki mikä menee yli se ei ole enää mieleeni.

Pystyn kyllä pukeutumaan sään mukaan niin, että kylmä ei tule vaikka pakkasta olisi lähemmäs -30 astetta. Mutta kyllähän sellainen määrä vaatetta jo vähän hankaloittaa liikkumista. Eikä yli 20 pakkasasteessa enää kauheasti ratsasteta, kun niin kylmässä hengästyminen ei tee hevosellekaan hyvää. Sitten, kun olet ensin pukeutunut sen -30 asteen mukaan ja menet talliin, jossa on 32 astetta lämpimämpää, tulee ihan tuskastuttavan kuuma. Puhumattakaan jos haluat niissä toppavaatteissa poiketa vaikkapa kauppaan, missä on vielä huomattavasti lämpimämpää.

Kun pakkanen alkaa kavuta sinne -20 asteen tuntumaan tai sen yli, kaikki alkaa olla jo niin kohmeessa että se hankaloittaa asioita. Lukot jäätyvät, auto on ihan kohmeessa lämmittämisestä huolimatta, putket jäätyvät. Tallin ovea ei voi jättää auki sekunniksikaan pidempään kun on tarpeen, ettei vaan hevosten yön aikana sinne kerännyt lämpö karkaa harakoille. Sähkömittari juoksee kuin Lasse Viren konsanaan ja sähkölasku seisauttaa saapuessaan veret. Käytin viime viikolla useamman tunnin siihen, että viritin tallin vesiputkien ympärille sulanapitokaapelin ja eristin ne. Tästä huolimatta talliin ei perjantaiaamuna tullut vettä - hana oli jäätynyt, sillä sulanapitokaapeli ei ollut sen ympärillä. Talli on sen verran iso ja siinä on sen verran ilmatilaa, etteivät hevoset riitä enää pitämään sitä lämpimänä lähes -30 asteessa. Perjantaina aamulla tallissa oli kuusi astetta pakkasta. Onneksi Pallura on tallin hevosista ainoa, joka on klipattu, ja sekin vain osittain, jolloin se tarkenee edelleen olla tallissa ilman loimea, kunhan kuiviketta ja heinää on reilusti.

Koirat eivät tarkene enää ulkoilla yli 10 asteen pakkasella. Ne eivät suostu käyttämään takkeja, tossuista puhumattakaan. Onneksi on talli, jossa niillä riittää puuhaa ja jossa ne pääsevät tarvittaessa lämmittelemään varustehuoneeseen.

Mini-Me ei onneksi juurikaan kärsi pakkasista, sillä on paksu turkki ja aina heinää saatavilla. Se porskuttaa menemään oli keli mikä tahansa. Pallurakaan ei kärsi muuten, mutta kun paukkupakkasilla ei voi liikuttaa kunnolla, se kerää ihan tajuttoman määrän energiaa ja ensimmäinen ratsastuskerta pakkasten jälkeen voi olla mielenkiintoinen. Tosin vastoin kaikkia odotuksia Pallura olikin lauantaina ihan superlunki, kun lähdimme kävelylle, minä siis taluttaen, koska pakkasta oli -18 astetta enkä uskonut pysyväni lämpimänä, jos ratsastaisin. Aluksi oli tarkoitus kävellä vain kentällä, mutta koska minkäänlaisia pakkasvirtatemppuja ei ollut näkyvissä, lähdimme kävelylle pellolle. Siellä Pallura sai syödä vähän oksia ja tonkia, mitä lumen alta löytyy. Se oli ihan silminnähden todella mielissään tästä toiminnasta.

Suoraan sanottuna inhoan ihmisiä, jotka hokevat pakkasen olevan vain pukeutumiskysymys. Yleensä nämä ihmiset asuvat kerrostalossa eikä heillä ole hevostallia. Kova pakkanen ei ole vain pukeutumiskysymys vaikka kuinka vänkäisi. Mutta onneksi nämä pakkaset alkavat olla ainakin tältä erää jo ohi! Valitettavasti tosin jossain iltapäivälehdessä meteorologi uhkaili vielä paukkupakkasilla, enkä uskokaan, että ne olisivat olleet tämän talven osalta tässä.

Jos nyt jotain positiivista haluaa löytää pakkasesta, niin kaikki on kyllä niin paljon kauniimpaa. Puut sun muut ovat kauniissa huurteessa ja on ihanan valkoista. Koiria voi myös pitää pihalla irti, sillä ne eivät tarkene lähteä karkuun :D Kenttä on nyt myös hyvässä kunnossa, kun siinä on reilusti lunta.

Eipä tässä auta muu kuin kestää, koska eihän tälle mitään voi. Positiivista on myös se, että kevättä kohti mennään jo, ja valonkin määrä lisääntyy koko ajan. Toivotaan, että aika menee ihan hujauksessa ja pian onkin jo huhtikuu!