tiistai 27. marraskuuta 2018

Onnellinen laumapallura!

Pienen mustan Palluran elämässä puhaltavat uudet tuulet. Palluran ihana varsa Aino on vieroitettu, ja Pallura on päässyt tarhaamaan "isojen tyttöjen ja poikien" kanssa. Se on siis toisin sanoen siirretty useamman hevosen laumaan valtavaan tarhaan, ja se viihtyy niin hyvin. On selvästi onnellinen saadessaan olla isossa laumassa ja leikkiä muiden hevosten kanssa.

Pallura laitettiin "teinilaumaan", kuten tuota laumaa tallilla kutsutaan, viikko sitten maanantaina. Silloin oli onneksi vielä plussakelit, sillä homma meni tietenkin juoksemiseksi ja osittain kuraantumaan ehtinyt tarha on nyt pakkasen myötä osittain koppurainen. 

Ensin Pallura sai tutustua uuteen ystäväänsä Tusse-poniin tarhan ulkopuolella, ennen kuin ne laitettiin yhdessä sisään.


Pallura on todella viisas tyyppi ja arvasinkin sen menevän tarhaan ihan muina hevosina, ihan kun se ei tulisi yksin uuteen, isoon laumaan vaan olisi ollut siellä aina. Tusse-poni vahti alkuun Palluraa kuin haukkaa, ettei kukaan muu vain pääsisi sitä haistelemaan.

Totta kai piti kuitenkin ottaa pientä spurttia, kuten asiaan kuuluu.

 Pallura ja mätsäävä loimiystävä Vamppu!

Teinilaumassa on tällä hetkellä Pallura mukaan lukien 11 hevosta/ponia. Leikkikavereita siis riittää ja Pallura tykkääkin leikkiä ja rapsutella.

Tarhassa riittää myös lääniä missä painattaa, kuten kuvista näkyy:



Olen niin onnellinen, että Pallura pääsi tähän laumaan ja sillä on päivisin kavereita ja virikkeitä. Pahinta mitä sille tiedän olisi seistä pienessä hiekkaneliössä yksin ilman mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Uskon myös, että mahdollisuus vapaaseen liikuntaan tekee hyvää sen lihaksistolle ja auttaa pitämään jumeja poissa, kun on ihan oikeasti tilaa liikkua isosti!


Täällä odotellaan kovasti lunta, jotta päästäisiin ottamaan ihania talvikuvia :) Jos muuten et ole vielä ottanut Palluran Instagramia @teampallura haltuun, se kannattaa tehdä nyt, sillä Palluran Instassa ja sen Facebook-sivulla on jouluukuun alusta jouluun saakka joulukalenteri! Kannattaa siis käydä seuraamassa ja tykkäämässä!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kyllä laumaelämä isossa tilassa on hevoselle parasta, siis jos laumassa on hyvä henki. Uskon tosi vakaasti siihen, että vapaa liikunta ehkäisee monet vammat. Tietysti voi joskus niitä aiheuttaakin, mutta enemmän kuitenkin hyödyttää kuin haittaa. Puhumattakaan siitä, miten henkisesti tärkeää hevoselle on se, että saa liikkua myös ilman ratsastajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoilla linjoilla! Tietenkään kaikki hevoset eivät laumaelämään sovellu, mutta suurin osa varmasti soveltuu.

      Poista
  2. Kiva blogi löytö. Itse olen aloittanut ratsastuksen ihan juuri vanhemmalla iällä samalla, kun tyttäreni aloitti. Olen aika myyty ratsastamisesta vaikka olen vielä ihan tasolla nolla. Mietin sitä tunnetta mikä se joskus voisi olla, kun osaa hevosella mennä kunnolla ja hyvällä vauhdilla jotain peltoa pitkin auringonlaskuun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan lukemaan! :) Ratsastus on siitä ihana laji, että aina on uutta opittavaa, olit sitten aloittelija tai maailman huippu :)

      Poista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi, jos jätät kommentin!