Suomenhevonen, paras hevonen mulle, ehkä myös sulle?

HIHSissa katselin taas mykistyneenä kouluratsastajien upeita suorituksia, samoin esteratsastajien. Samalla kuitenkin mieleni perukoilla mietin, että vaikka kuinka ihailenkin noita ratsastajia, en itse ikinä haluaisi kisata tällä tasolla. En ikinä kestäisi sitä stressiä ja paineita.

Olenkin ihan tyytyväinen harrasteratsastaja, joka joskus tulevaisuudessa haluaa ehkä kisata I- tai II-tasolla. Hurjimmissa unelmissani saattaisin joskus yltää vaativalle tasolle, ja sinne on ihan hyvin mahdollista päästä sillä hevosella, mikä minulla on nyt käytössäni. Suomenhevosella.

Väittäisin, että suurimmasta osasta meistä heppatytöistä ja -pojista ja -henkilöistä ei koskaan tule huippuratsastajia, vaan jäämme harrastajiksi lukuun ottamatta niitä muutamaa, joilla on lahjoja ja resursseja nousta huippuratsastajiksi. Harrastajalle suomenhevonen on mitä ihanin hevonen: se on monipuolinen työjuhta, joka suorittaa yleishevosena monella saralla, vaikka ei millään saralla pärjääkään maailman huipuille. Suomenhevosella on yleensä kultainen luonne: se on nöyrä, työtä pelkäämätön ja rauhallinen. Se on rohkea, kulkihan se talvisodassakin miestemme rinnalla. Sillä voi ratsastaa koko perhe lähes vauvasta vaariin ja joku perheenjäsenistä voi vielä ajaakin, ihan kilpaakin. Ja jos vaari on kiinnostunut metsätöistä hevosella, sekin todennäköisesti onnistuu.

Toisaalta, suomenhevosihmisenä ymmärrän myös sen rajoitteet. Jos tavoitteet ovat GP-tasolla, ei suomenhevonen silloin valitettavasti riitä kapasiteetiltaan. Ainakaan vielä. Suomenhevosen ratsujalostus on edistynyt huimasti ja rakenne ja liikemekaniikka on parantunut. Muutaman kerran olen kuullut todella letkeäliikkeisestä suomenhevosesta sanottavan, että "Eihän se liiku enää niin kuin suokin kuuluu". Edelleen jotkut siis ovat sitä mieltä, että suomenhevosen liikkeen kuuluu olla tasaista ja maahansidottua, kuten sen luonnekin. Itse olen sitä mieltä, että jos tilausta alkaa olla enemmänkin sille isoliikkeiselle ja reaktiiviselle ratsulle, totta kai suomenhevosratsua pitää kehittää siihen suuntaan, jotta saamme mielenkiinnon rotua kohtaan säilymään ja kannan pysymään elinvoimaisena. Mielestäni kuitenkaan millekään vastakkainasettelulle ei ole tarvetta: meillä on tilaa sekä suomenhevoselle että puoliveriselle!

Suomenhevonen on mielestäni samalainen osa kulttuuriperintöämme kuin Kalevala tai Tuntematon Sotilas. Suomenhevosta pitäisi siis vaalia ja huolehtia siitä, että harvinaiset sukulinjat säilyvät. Suomenhevostapahtumat vetävät väkeä, näistä esimerkkeinä Suomenratsujen kuninkaalliset sekä Kuninkuusravit. Suomenhevonen siis kiinnostaa yleisöä, joten totta kai yleisölle kannattaisi tarjota sitä, mitä se haluaa. Tänä vuonna HIHSissa oli viidentoista minuutin mittainen suomenhevosminiklinikka, mutta jos sama olisi toteutettu paljon pidemmän kaavan mukaan, se olisi varmasti vetänyt väkeä. Itsekin olisin valmis tuollaisesta klinikasta maksamaan ilomielin.

Tallinomistajamme käy muuten upealiikkeisellä suomenhevosellaan portugalilaisvetäjän pitämissä Working Equitation -valmennuksissa, ja tuo portugalilainen on pyytänyt ja tietenkin saanutkin tällä upealla suomenhevosella ratsastaa. Suomenhevonen kiinnostaa siis muitakin kuin vain meitä suomalaisia!

Muun muassa islantilaiset ja norjalaiset ovat onnistuneet myymään omat kansallisrotunsa muualle maailmalle. Nekään eivät ole Grand Prix -tason suoritushevosia, mutta niillä on omat käyttötarkoituksensa ja ne ovat suosittuja rotuja muuallakin kuin kotimaissaan. Suomenhevosella olisi kaikki samat edellytykset, mutta emme ole vielä onnistuneet sen brändäyksessä. Suomenhevosesta voisi hyvinkin tulla meille vientituote.

Suomenhevosten geenipooli on käynyt kovin kapeaksi ja varsoja syntyy enää vain vähän. Ypäjän Hevosopistolla on ollut aikoinaan merkittävä rooli suomenhevosen kasvatustoiminnassa, ja vaikka se oikaisikin Hevosurheilu-lehden artikkelia siltä osin, että kasvatustyö jatkuu edelleen Opistolla, ei siellä ole syntynyt viime vuosina enää kuin kourallinen varsoja. Vastuu suomenhevosen säilymisestä on siis siirtynyt pitkälti yksityisille ihmisille. Hevosen pitäminen on kuitenkin kallis harrastus ja ainakaan itselläni ei ole mahdollisuutta suurimuotoiseen kasvatustoimintaan, vaikka haluaisinkin. Jalostusohjesäännön mukaan ikäluokan hevosista n. 15 prosenttia on jalostusarvostelukelpoisia. Kun kanta on muutenkin kapoinen ja siitä vain 15 % kelpaa jalostukseen, tarkoittaa se geenipoolin kapenemista entisestään.

Mielestäni sen sijaan, että keskitytään osoittamaan syyttävällä sormella Ypäjän Hevosopistoa, me kaikki suomenhevosharrastajat voisimme miettiä konkreettisia tapoja saada rotumme arvostus nousuun. Voisiko valtio tukea muiden tahojen kuin Hevosopiston suomenhevoskasvatusta? Voisiko suomenhevostapahtumia järjestää enemmän, voisiko niitä markkinoida paremmin? Voitaisiinko esim. HIHSiin saada kunnollinen suomenhevosklinikka ensi vuodelle tai jopa suomenhevosluokka? Voitasiinko jalostusoriiden määrää lisätä helpottamalla hieman nykyisiä vaatimuksia siihen asti, että saadaan kantaa elpymään?

Olisipa ihanaa nähdä ihmisten kokoontuvan joskus torille suomenhevosia tapaamaan. Sen kuitenkin pitäisi olla meille samanlainen kansallisylpeydenaihe kuin jääkiekko!

Ihania hetkiä suomenhevosten kanssa kaikille toivottaa
Jenni