Maastossa!

Palluran kanssa oltiin ensimmäistä kertaa maastoilemassa Palluran "uuden" kodin maastoissa. Pallurahan on asustanut Jaatallilla jo kesäkuusta asti, mutta Aino-varsan takia ei olla päästy aikaisemmin maastoilemaan. Nyt Aino on jo sen verran iso, että pärjää maastoreissun ajan pihatossa kavereiden kanssa ilman äitiä.

Maastoon lähtiessä tärkeintä on tietysti näkyvyys! Niinpä laitettiin päälle kaikki heijastinvarusteet, mitä meiltä löytyi, vaikka oltiinkin lähdössä ihan päivänvalon aikaan maastoon.

Huomioväritys antaa autoilijoille ja muille kanssakulkijoille enemmän aikaa reagoida päivänvalossakin. Koska toiveissa on, että nuoren (ja vanhemmankin!) hevosen kohdalla hidastetaan, vähintä mitä voi tehdä, on pukeutua huomioväreihin.

Palluran kanssa itselleni on outoa, että se ei tarvitse vahvempaa kuolainta maastoon. Edesmennyt Veera-tammani oli niin herkkä, että toimi kentällä vaikka riimulla, mutta maastossa sillä tuppasi vain napsahtamaan ja se lähti käsistä eikä jarruista ollut tietoakaan. Palluralle voi sanoa että soo, ja se hidastaa sillä. Outoa, sillä en ole sellaiseen tottunut!

Meitä tuli hakemaan maastoon ratsukko naapuritallilta. Oli kiva, että ensimmäisellä maastokerralla oli rauhallinen, hötkyilemätön kaveri (suomenhevonen tietysti) mukana, vaikka se pysähtelikin johtohevosena "laumastaan" huolissaan välillä kyttäilemään kaikenlaista. Pallurainen ei moisesta välittänyt vaan käveli tyynesti ohi. Kerran Pallurakin pysähtyi tähyilemään jotain ja ehdin tietenkin jo panikoida, että kohta se säikähtää ja pakenee paikalta, mutta sehän vaan tähyili lähelläolevista puista syötävää. Tietenkin. Olihan se tässä vaiheessa ollut pois paalilta jo varmaan tunnin verran, joten nälkä varmaan yllätti...

Otettiin ihan iisisti nyt maastossa ja enimmäkseen vain käveltiin, kun Pallura oli rokotettu edellisenä päivänä eikä sillä ole kenkiä vielä ja tiet olivat melko kovia. Viimeiset puolisen kilometriä mentiinkin Palluran kanssa ihan kaksin kotia kohti kun seuralaisratsukko kääntyi risteyksestä toiseen suuntaan kotiinpäin ja Pallura oli ollut niin fiksusti, että totesin meidän pääsevän kotiin kaksinkin. Ja niin me päästiinkin, tosin Pallura otti sen verran kierroksia, että katsoin parhaaksi antaa sen ravata hiljaa kotiinpäin. Ravissa sillä oli enemmän tekemistä niin rauhottui hyvin ja päästiin nätisti kotipolulle, joka toki käveltiin. Kotipihaan päästyä piti tietetysti hirnua kovasti Ainolle, että äiti oli tullut takaisin kotiin!

Mutta niin fiksusti oli kyllä ensikertalainen Pallura maastossa etten oikeastaan voi edes uskoa! Harmillisesti yhtäkään autoa ei tullut vastaan, joten ei päästy testaamaan että miten Pallura reagoi liikenteeseen, mutta ehkäpä ensi kerralla sitten. Aiomme ottaa maastoilemisen tavaksi, sillä se tekee hyvää Palluralle kun pääsee vähän vaihtelevaan maastoon ja mäkiä kiipeilemään.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Palluraterkuin

Jenni